Minkä ikäiselle olette antaneet kaupan einespinaattilettuja?
Meillä poika 1v4kk söi tänään niitä ensimmäisen kerran, ja mietin onko kukaan muu antanut niitä noin nuorelle?
Kommentit (5)
Kyllä mä varmaan annoin noin noihin aikoihin, joka tapauksessa ainakin alle 2 v on saanut noita + porkkanalättyjä + verilättyjä (jotka olivat meillä suosikkeja, 2. pinaattia).
Joskus kun ei oo ehtinyt jonkun reissun/jaksanut tehdä 2 ateriaa päivässä, niin ihan hyvä apu olivat.
Mulla siis nyt jo isommat lapset, 4 ja 6 v, joten ihan tarkkaan en enää muista...
ehkä koiralle voisin antaa jos ilmaiseksi saisin
Tällaista av-klassikkoa ehdin jo odottaakin.
Meillä on eri lasten kohdalla vaihdellut, esikoiselle vanhempana, oisko ollut 3 vee, kuopukselle nuorempana kun osasi niitä siskon lautaselta haluta. Oisko ollut 1½ v. Pinaattiletut on meillä ainoa eines joka lapsille maistuu ja se on ollut monen kiireisen hetken pelastus! Ja tiedän, pinaattiletut on helppo valmistaa myös itse ja olen näin myös tehnyt. Mutta ei nekään 5 minuutissa valmistu!
ruokaa, ja nappasin pinaattilettupaketin ja purkin puolukkahilloa mukaan kaupasta. Ja annoin tosiaan sitten lapsellekin siitä pari lettua. Sitten aloin lukea sitä tuoteselostetta, ja siellä oli vaikka mitä E:tä, suolaa ja muuta huttua. Ja sitten muistin että neuvolassakin sanottiin ettei lapselle saa syöttää eineksiä...
Mutta hyvä että täällä on muitakin joiden tenavat on niitä syöneet, eipä tuosta varmaan mitään suurta haittaa ole :)
Ap
syötiin pojan kanssa ja nam - hyviä olivat.
ehkä koiralle voisin antaa jos ilmaiseksi saisin