Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joilla viiltelyn jälkiä käsissä tai muualla? Annatko näkyä vai piilotatko?
26.08.2009 |
Mulla on viiltelyn jälkiä käsissä ja vatsassa kahdenkymmenen (!) vuoden takaa. Todella pitkään pidin vain ja ainoastaan pitkähihaisia paitoja (helteelläkin...). Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa antanut arpien näkyä. Jotenkin tuntui siltä, että en jaksa enää piilotella niitä. Ne ovat mennyttä elämää, joka minun on vain pakko hyväksyä. Kukaan ei ole vielä kysellyt arvista. Joskus kun olin sairaalassa töissä ja jouduin pitämään lyhythihasta, asiasta kyseltiin ja muistan vieläpä yrittäneeni valehdella mistä jäljet ovat peräisin :(
Kommentit (15)
En oo enää vuosiin piilotellut niitä, koska ovat olleet jo kauan hyvin vaaleita. Kukaan ei ole kysellyt, ensinnäkin olisi pitänyt aika tarkkaan tiirata ne huomatakseen.
Tänä kesänä ne ovat kuitenkin tulleet aika hyvin taas näkyviin, koska en ole vuosiin ollut niin paljon auringossa kuin tänä kesänä. Ei niistä silti ole kyselty, kerran yksi tuttu äiti vähän vilkaisi ihmetellen ja totesin siihen, että "mäkin olen joskus ollut teini, ja tyhmä olinkin." Eikä siinä sen kummempää, kun en enää ole teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärtänyt mikä niitä viiltoja saa tekemään. Ei sillä, että ne mua haittaisi, mutta onks se vaan joku teini angsti, vai masennus vai mikä? Valiskaa mua.
jälkeenpäin sitä on itsekin vaikea ymmärtää...
olen vetänyt toisen ranteeni auki joitain vuosia sitten ja arpi on hyvin näkyvä. En ole sitä koskaan mitenkään peitellyt, ehkä muutama joskus kysynyt,mitä tapahtunut tai miksi. Käsissä ja muuallakin näkyvissä paikoissa (jos esim. toppi päällä) ex-miehen aiheuttamia arpia ja palovammoja, en niitä mitenkään peittele, kesäisin pidän just toppeja yms. ihan vapaasti.
jälkeenpäin sitä on itsekin vaikea ymmärtää...
En piilottele.. Rumia ne ovat ja nolottaa.. Mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa.. Sattuupa mulla olemaan samassa kädessä vielä leikkausarpi ranteen kohdalla, mikä usein mielletään liittyväksi muihin viiltelyjälkiin, sen tosin aina korjaan ihmisille, etten sentään ole tappaa yrittänyt, vaan on leikattu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli vaikea teini-ikä mullakin mutta ei tullut mieleen, että itseäni olisin ruvennyt nirhimään.
Mistä sen oikein keksitte?
"kiukuttelua" ja mielenosoittamista, vaan yleensä sen takaa löytyy mielenterveysongelmia niinkuin itsellänikin.. Kaamosmasennus diagnosoitiin kun viimein sain itseni psykiatrian poliklinikalle hommattua.. Nyt jo hellittämään päin, tosin vieläkin tulee vaikeita masennus kausia pimeinä aikoina, mutta viiltely on jäänyt.. Nykyisin pyrin lähtemään ulos tai tekemään jotain mukavaa, kun ennen purin sen masennuksen ja pahanolon itseni satuttamiseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikö se satu ihan saatanasti? Ja tuo ranteiden auki vetäminen, ei minusta olisi sellaiseen pelkkä ajatuskin saa vóimaan pahoin.
Mulla myös ahdistus, pakko-oireinen häiriö, masennus ja syömishäiriö ovat saaneet olon niin kauheaksi että on ollut pakko satuttaa itseäni jotenkin fyysisesti että henkinen kipu jäisi taka-alalle... Nyt arvet jo vaalenneet, mutta hyvin ne erottuu. Olen asiakaspalvelutyössä ja jos ihmiset kyttää niin kytätköön. Yhtään sen huonompi "palvelija" en ole, vaikka viillellyt olenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli n. 6 vuotta vanhoja.. mua kyllä hävettää, mutten enää jaksa niitä piilotella ja kysyy ken kysyy, vastaan sitten. olin idiootti 14-15 enkä sille enää mahda mitään:/ harmittaa toki ja tekisin mitä vain että ne saisi pois.
molemmat ranteet aivan täynnä ja vaikea peitellä. Käden pinta kuin puuroa:( voitte vaan kuvitella m,iten kaameen näköstä..
Kipu auttoi "rankaisemaan" itseä asioista, joille en olisi voinut muutenkaan mitään (toisen vanhemman kuolema, raiskausyritys, huostaanotto). Olin ns. kiltti tyttö ja ennenkuin opin sanomaan ääneen mikä minua vaivaa, hymisin vaan ja illalla sitten annoin itselleni "kyytiä" kun tuska kasvoi liian suureksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On onneks aika haaleita. Näkyy kyllä varsinkin jos saa rusketusta ja häpeän niitä. Lukioikäisenä sairastin vaikean masennuksen ja viiltely tuntui silloin ainoalta keinolta. Vaikea selittää. Jotenkin tuntui, että se paha olo valuu pois sen veren mukana tms. No ne on menneitä. Sain apua enkä sen jälkeen ole edes ajatellut tuollaisia. Toivon, että omat lapseni säästyvät tällaisilta. Kukaan ei oo muuten koskaan niistä arvista kysellyt.
Kymmenen vuotta piilottelin, sen jälkeen olen antanut näkyä. Jos joku kysyy, sanon että mulla oli teininä pahoja mielenterveysongelmia. Erittäin harvoin on kysytty, ja vain hyvät ystävät, ei kukaan vieras. Jos vieraampi kysyisi, saattaisin kysyä että no miltä ne sinusta näyttää. Onhan se aika selvää, mistä sellaiset jäljet tulee.
Aikaisemmin ne arvet hävetti kovasti ja pidin itseäni vähän rassukkanakin niiden takia, mutta nykyään ymmärrän, että ihmisillä nyt on erilaisia sairauksia. Mulla oli paha masennus, eikä siihen aikaan ollut tapana viedä lapsia noin vain psykologille. Olen iloinen, että olen nykyään terve. Tavallaan arvet ovat siis myös "sairaskertomus" ja parantumisen muisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sitä kukaan huvikseen itseään satuta, ite tein sitä koska koin sen helpottavan oloani. mulla oli huono itsetunto, masennusta, syömishäiriöitä, lapsuudesta juontuvia rankkoja henkisiä haavoja (alkoholistivanhemmat, pedofiili-isäpuoli, huostaanotto ja vaikka mitä). näistä mä rankaisin itteäni, koska ajattelin mussa olevan jotain vikaa.
näin jälkiäteen, tyhmäähän se oli, mut ei ihminen kaikkea kestä. ja kun kukaan ei auta, keksitään sitten vaikka mitä.
Tuleva työni on muuten myös sairaalassa, mun arvet on nilkoissa, joten ei onneksi ole vaikea piilottaa.