Harmittaa... Mihin se "luvattu" lastenhoitovimma hävisikään?
Eräs ystäväni oli kovasti tohkeissaan aikanaan kun lapseni syntyy. Vauva oli niiiiiin suloinen ja hän haluaisi hoitaa sitä niin usein kuin mahdollista. No... Usein ei tarvetta ollut. Kerran hän taisi vauvaa hoitaa muutaman tunnin (pyysin hieman useammin, mutta hänellä oli menoja).
Sen jälkeen olen samaa ystävää aina ajoittain (1-2krt/vuosi) kysynyt lapsenvahdiksi, mutta aina on tullut jokin este.
Nyt kysyin taas muutamaksi tunniksi yhdeksi illaksi ensi kuun lopussa, mutta siihen hän totesi yksikantaan, että on työpäivän jälkeen niin väsynyt ettei huvita.
Ymmärrän toki. Hän tekee tietyllä tapaa raskasta työtä, mutta... Silti hiukan harmittaa :-/ En tiedä harmittaisiko niin paljoa, jos en muistaisi noita "Iihh!! Mä haluan hoitaa sitä sit niiiiiiin paljon, koska X on niiiiin ihana!" hehkutuksia. Auliisti lupaa "aina joskus jos tarttee" hoitaa lasta, mutta sitten kun tosipaikka tuleekin eteen, niin on jotain muuta :-/
Onko muille sattunut vastaavaa?
Kommentit (43)
Asutaan kaukana sukulaisista ja meillä ei ole tukiverkostoa täällä ollenkaan. Jos hoitajakandidaatti olisi tuolla asenteella liikenteessä, niin saisi bilettää ja käydä kaupoissa ihan rauhassa.
Hämmästyttävä asenne, ettei muka pysty järkkäämään paria tuntia aikaansa niin, ettei tarvi säntäillä kauppoihina ja muillekin asioille, jos on ennalta sovittu lastenhoitohuki.
Tosi emme ole paljon kyselleetkään sillä pikkulapsiperheen seura ei muutenkaan tunnu olevan niin kaivattua. Ostetaan palveluja jos tarvitaan.
Minusta on huvittavaa että monet sanoi että "kyllä niitä hoitajia sitten täältä piisaa" eikä ole pienintä aikomustakaan hoitaa. Miksi tuommoista da-daa pitää jauhaa?
"tädin" luokse. On samalla heille sellainen erityistilaisuus, että oikein odottavat sitä. Eipä ole meille ollut koskaan ongelma viedä lapsia (pieninäkään) hoitoon. Ymmärrän kyllä, että ystävät eivät välttämättä halua tulla meille. Osalla on myös omia lapsia, lemmikkieläimiä tms.
Eniten ketuttaa kun isovanhemmat oikeen kyselee ite lapselta että koskas tuut yökylään ja sitte kun pyydetään niin aina on jotain muuta. En sillä että kellään olisi velvollisuus minun lastani hoitaa mutta ei mielestäni tarvitsisi sitten jauhaa sontaa kyseisestä asiasta....
Jauhetaan ja jauhetaan asiasta ja sit kun kysyy että milloin kävisi niin ei osata sanoa kunnon vastausta ja kun kysyy konkreettisesti, että käykö silloin ja silloin niin aina on jotain.
ovat niin arkoja, että vieraaseen paikkaa ei voi viedä hoitoon. Rohkeimman olisi voinut parivuotiaana viedä, ujointa ei vielä 3.5-vuotiaanakaan voi. Oleminen on pelkkää parkumista vieraassa paikassa. Kotona voi hoitaja olla melkein kuka tahansa, siis lapselle uppo-outokin, eikä ongelmia ole.
Mutta älkää hyvät ihmiset lupailko apuja jos ette oikeasti halua antaa! Meillä isovanhemmat toimivat juuri näin, lupailtiin ja lupailtiin mutta ikinä ei hoideta. Siis IKINÄ! Maksutonta hoitoa ei ole vielä seitsemän vuoden aikana ollut kertaakaan.
meillä. Vaikka hoitaja olisi lapselle tuttu, niin vieraaseen ympäristöön hän ei suostu jäämään. Näin esim. isovanhempien kanssa, vaikka he tapaavatkin lapsen useita kertoja vuodessa.
Sympatiseeraan alla lainattua kirjoittajaa. Olen täysin samaa mieltä! Meillä tilanne ei ole ihan näin toivoton: neljän vuoden aikana isovanhemmat ovat hoitaneet nyttemmin kahta lastamme n.neljä kertaa. Sillähän jo kehtaa kehuskella ystäville ja suvulle olevansa niin mainio isovanhempi!
ovat niin arkoja, että vieraaseen paikkaa ei voi viedä hoitoon. Rohkeimman olisi voinut parivuotiaana viedä, ujointa ei vielä 3.5-vuotiaanakaan voi. Oleminen on pelkkää parkumista vieraassa paikassa. Kotona voi hoitaja olla melkein kuka tahansa, siis lapselle uppo-outokin, eikä ongelmia ole.
Mutta älkää hyvät ihmiset lupailko apuja jos ette oikeasti halua antaa! Meillä isovanhemmat toimivat juuri näin, lupailtiin ja lupailtiin mutta ikinä ei hoideta. Siis IKINÄ! Maksutonta hoitoa ei ole vielä seitsemän vuoden aikana ollut kertaakaan.
EI edes lapsia saa hoitoon! Kylläpä on paskoja tyyppejä kaverit ja isovanhemmat kun noin harvoin hoitavat ja eivät aina edes suostu teille asti tulemaan. Kyllä on vaan elämä epäreilua!
tuntuista elämä siinä vaiheessa, kun yksi lapsi pitäisi viedä vaikkapa sairaalaan eikä mistään saa hoitajaa toisille lapsille. Ja sukua on kaupunki lähes pullollaan
Eikä siinä muuten mitään olisi, mutta sisaren lapsia kyllä katsotaan jatkuvasti. Äitini on niiin tekopyhänä pitämässä kaikkia samanarvoisena, mutta käytänössä ei koskaan ehdi, kun tarvittais lapsenvahtia.
Eniten ketuttaa kun isovanhemmat oikeen kyselee ite lapselta että koskas tuut yökylään ja sitte kun pyydetään niin aina on jotain muuta. En sillä että kellään olisi velvollisuus minun lastani hoitaa mutta ei mielestäni tarvitsisi sitten jauhaa sontaa kyseisestä asiasta....
Kysellään koska tuodaan lapset yökylään, koska saa viedä lapsia eläinpuistoon, koska saa viedä teatteriin, koska saa viettää päivän yhdessä... Sitten kun kysymme koska toisimme lapset, niin aina on jokin este. Joskus se este ilmeneekin samana päivänä. Eli vaikka saisimmekin lapset hoitoon (näin on käynyt kerran kuuden vuoden aikana), mitään suunnitelmia emme voi vapaahetken varalle tehdä, koska homma on niin epävarmaa viimeiseen minuuttiin asti.
Tämä koskee myös kyläilyjä (yön yli) isovanhemmille, välimatkaa 100km. Mies tulee töistä kotiin aikaisemmin, minä hoidan lasten päiväunet ja ruokailut niin että pääsemme heti lähtemään kun mies tulee. Hoidan lemmikit, niin että kissat pärjäävät yön yli, koira (kääpiökokoinen) tulee mukaan. Pakkaan vaatteet, iltasatukirjat, lelut (ei löydy mummolasta) ja petivaatteet (niitäkään ei löydy kaikille). Kun olemme lähdössä, tulee puhelu "Ei teidän kannata lähteä kun täällä sataa". Okei, emme ole nähneet kuukauteen, ja taitaa taas vierähtää pari kuukautta ennen kuin ryhdyn samaan rumbaan uudelleen...
Se sitten vaan tuntuu olevan aika vaikea nähdä se toisen näkökulma. En minäkään ymmärrä, miksi pitää tyrkyttää apua jos sitä ei sitten kuitenkaan koskaan halua antaa. Mutta en myöskään ymmärrä sitä asennetta, että lapsettoman pitää poukkoilla paikasta toiseen, vaikka se lapsiperheen näkökulmasta onkin helppoa liikkumista.
Jos lapsettomalla on auto käytössä ja matka lyhyt, silloin ymmärrän että lapsenvahti menee omalla kustannuksella lapsiperheen luo. Mutta on aika hölmöä odottaa että lapseton ystävä matkustaa työpäivän jälkeen tunnin lapsenvahtikeikalle ja sitten vanhempien palattua toisen tunnin taas kotiin. Helsingissä esimerkiksi 15km matka julkisilla kestää helposti tuon tunnin, omalla autolla vartin. Vähintä siis olisi, että tämä lapsiperhe hakisi lapsenvanhdin kotoa ja sitten myös veisi takaisin kotiin.
Toinen mistä nousee karvat pystyyn, on se, jos ainoat yhteydenotot ovat silloin kun tarvitaan lapsenvahtia. Se tuntuu todella hyväksikäytöltä, enkä ihmettele jos niissä tapauksissa kieltäydytään. Onneksi omat ystäväni eivät tee niin.
näkemään vähän vaivaa. Miksi lapsettoman pitäisi hoitaa lasta JA käyttää aikaa matkustamiseen?
No arvaa, miten rankkaa on raahata lapsi kotoaan jonnekin "hornan kuuseen" lapsettomalle hoitoon. Siellä ei todennäköisimmin ole leluja yms, mihin lapsi on tottunut. Lapsi luultavasti viihtyy kuitenkin parhaiten kotona omien lelujensa kanssa, kuin ylisiistissä olohuoneessa ihmetellen paikkoja ja esineitä, joihin ei saa koskea.. Lisäksi vanhemmalle on hieman helpompaa ja nopeampaa piipahtaa kotoaan asioilla, jos ei ensin tarvi pakata säkillistä leluja mukaan + muut lapsen tarvitsemat jutut. Yksi aikuinen kuitenkin singahtaa ihan eri tavalla lapsiperheelle, kuin äiti tai isä lapsen ja tavaramäärän kanssa... eikä tarvi sitten siivota kotonaan lapsen sotkuja ja voi vaikka kotimatkalla piipahtaa rentoutumassa kahvilla jossain.
Miksi lapsettoman pitäisi hoitaa lasta JA käyttää aikaa matkustamiseen?
Ollaan niin marttyyrinä "auttamassa", mutta tosiasiassa sanellaankin ehtoja millä suostutaan auttamaan. Lapsi pitää tuoda siistinä pakettina hoitajan kotiin, hoitajan shoppailuhetki ei saa jäädä väliin hoitolapsen takia. Voiko sitä edes kutsua auttamiseksi, kun pitkin hampain suostutaan vahtimaan lasta?
Meillä ihan samanlaista. Oma äitini etenkin aina kyselee suoraan lapsilta että milloinkas tulette yöksi. Sitten lapset naukuvat kotona, että milloin päästään ja siinä sitten välikädessä olen sanomassa että ette luultavast koskaan. Olen monta kertaa sanonut äidilleni, että lopettaa tuollaisen jankkaamisen tai sitten on pystyttävä sanomaan mikä viikonloppu voivat tulla. Koskaan ei pysty lupaamaan mitään tiettyä päivää, eikä sellaista koskaan tulekaan. Nyt pieninkin aloitti jo koulun ja ovat jo itsekin huomanneet etteivät puheista huolimatta ole mummolaan tervetulleita. Kylässä käydään ehkä viisi kertaa vuodessa, välimatkaa noin 15km...
Kun lapset oli pieniä, oli vähän tiheempää tuo kyläily, mutta nyt lapset jo kai liian isoja, eivätkä kiinnosta enää pätkääkään isovanhempia. Minusta todella loukkaavaa. Äitini kutsuu usein lapsettomat sisarukseni puolisoineen esim. syömään, mutta me ei siihen aikuispiiriin mahduta. Kun lapsistahan saattaa lähteä ylimääräistä ääntä. Ja ihan tavallisia rauhallisia tyttöjä ovat kaikki kolme.
Äh, marinaa taitaisi riittää loputtomiin.
Eniten ketuttaa kun isovanhemmat oikeen kyselee ite lapselta että koskas tuut yökylään ja sitte kun pyydetään niin aina on jotain muuta. En sillä että kellään olisi velvollisuus minun lastani hoitaa mutta ei mielestäni tarvitsisi sitten jauhaa sontaa kyseisestä asiasta....
Jauhetaan ja jauhetaan asiasta ja sit kun kysyy että milloin kävisi niin ei osata sanoa kunnon vastausta ja kun kysyy konkreettisesti, että käykö silloin ja silloin niin aina on jotain.
kavereitani lapsien hoidossa ja paljon autoinkin.
Mutta lopulta tilanne meni siihen, että lapsia tuotiin klo 21 ja haettiin klo 5 kun olin menossa aamuvuoroon töihin.
Tai tuotiin kauppareissun ajaksi ja sitten soitettiin, että erehdyttiin ottaan parit viinit kaverin kans ja nyt sun on pakko ottaa kun mää oon huppelissa.
Hoitohalu alkoi loppua siihen kun ei ollut enää omaa elämää. Ei vain jaksanut.
Että jos et peru omia menojasi ja hoida kaverin lapsia niin olet itsekäs ihminen? Miksi ihmeessä jotkut olettavat että muut peruvat jo sovitut menonsa vain siksi että itse sattuu tarvitsemaan lapsenvahtia?
Eri asia on tietenkin sitten jos ystävä/sisar/äiti on jo lupautunut ottamaan lapsen hoitoon jonain tiettynä päivänä ja sitten peruukin sen. Mutta jos on sopinut jonkun toisen menon niin aika outoa olisi vaatia perumaan se.
Minusta tässä nyt äidit ovat ihan yhtä itsekkäitä kuin ne lapsenvahdit. Miten muka voitte sanoa, että teidän menonne on tärkeämpi kuin jonkun muun meno?
ethän sinäkän sitten koskaan pyydä tuttuja kastelemaan kukkia /syöttämään kissaa tms...
t. ei ap
On tosi rankkaa lähteä jonnekin hornan kuuseen työpäivän jälkeen hoitamaan jotain muksua. Minultakin tätä aina kysytään ja olen vastanut, että voin hoitaa pari tuntia, jos lapsi tuodaan tänne meidän kotiin.
Voin hoitaa myös yön yli, jos en ole sopinut muuta menoa itselleni, esim. villejä bileitä ;)
Mä olen päättänyt, että hoidan vain niiden tuttujen lapsia, joiden kanssa homma on suurin piirtein vastavuoroista. Aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan, mutteivät itse koskaan auttamaan.
Tai maksakaa hoitajalle. Kyllä rahalla saa ja hevosella pääsee!
Tässä tulee vähän sellainen olo, että lapsi on tosi iso "riesa", joka sitten hampaita kiristellen suostutaan ottamaan hoitoon pariksi tunniksi, JOS se siistinä pakettina tuodaan ja noudetaan ajallaan.
Ymmärrän hyvin, mikäli tämä palvelusta tarvitseva vanhempi on hoitoa vailla kerran viikossa ja kyseessä on säännöllinen käytäntö, että lapsi tuodaan ja viedään pois sovitusti. Mutta, jos on kyseessä joku yksittäinen tapaus, niin mielestäni ei ole ihan hirveän suuri myönnytys, että lapseton tulisi hoitamaan kotiin, ellei nyt aivan järkyttävän hankalasta matkasta ole kysymys..
Itse sinkkuaikoinani ajelin hoitamaan tarvittaessa ystävieni lapsia heille koteihinsa ihan mielelläni, jäinpä joskus jopa yöksi, jos oli tarpeen..