Ihmisillä on nykyisin vanhemmuus hukassa

Ap, sä puhut vaan tästä palstasta, mutten ollenkaan sun omasta ensikäden kokemuksesta omasta ja ystäviesi vanhemmuudesta. Onko sulla lapsia itsellä?



Minä en allekirjoita tuota että vanhemmuus ois hukassa. Päin vastoin, vielä 80-luvulla lapsi kiikutettiin hoitoon alle vuoden vanhana, miehiä ei kotona oleminen kiinnostanut pätkääkään ja elämän tärkein arvo oli TYÖ, ja sen jälkeen tuli kaukana perhe ja lapselle annettu aika.



Ja jos mietitään 50-lukua, niin tänä päivänä moni lapsi otettais sellaisista oloista huostaan; todella paljon yksin olemista, isät usein sodan henkisesti vammauttamia ja viinankäyttö oli monilla liiallista, lapsia sai läimiä ja heitä kasvatettiin usein nöyryyttämällä, etteivät luulisi liikoja itsestään. Lapset sai huidella melkein missä vaan itsekseen, sellaista asiaa kuin koulukiusaaminen ei tunnustettu olevan olemassakaan (vaikka sitä oli) ja lapset kasvattivat käytännössä toisensa kun vanhemmilla ei ollut siihen aikaa kun oli muutakin tekemistä.



Mieheni pappa on sanonut ihan suoraan, että entisaikoina lapsia kohdeltiin tarpeettoman kovakouraisesti, henkisesti ja fyysisesti, vaikkei siihen ollut syytä. Oli vaan yleinen tapa purkaa lapseen oma kiukku ja väsymys.

jos joku haluaa viedä lapsensa virikehoitoon? tai hoitoon isovanhemmilleen?

vuoteen -80, kun omassa lapsuudessa sain kokea sellaista väkivaltaa, joka tänäpäivänä olisi tuomittavaa.

Ei saa ola minkäänlaista suhdetta lapsenlapsiinsa!

Johan se terve järki sanoo että äidin pitää lapsensa kasvattaa itse, jos lapset pyytää päästä yökylään mummolaan niin jotain vikaa äiti-lapsisuhteessa ja jos mummo pyytää lapsia luokseen niin haluaa sekaantua kasvatukseen. Onhan meidän vanhemmatkin tyrineet omat kasvattamisensa!! :D



Virikehoitoon en puutu. Mutta jokanen päättää itse onko hoito hyvä vai huono. Tai onko sillä oikeastaan väliä meneekö lapsi hoitoon jonka vanhemmat on kotona uuden vauvan kanssa tai työttöminä tai on jotain moniongelmaisia.

Ahdistaa lukea täälä miten EHKÄ jonkun alkoholisti/masentuneen yh.n lapsen hoito on ihan JEES kun taas työelämästä vauvan takia poistuneen äidin lapsen hoito pitäisi tehdä kotoa käsin.

Muuten on ihmisenä kusipää ja luopio.



Kertooko se jotain meistä AIKUISISTA kun omat mielipiteet on tän asteisia?

Tehkää lastensuojeluun ilmotuksia jos joku ei lastaan JAKSA vaan vie tarhaan. Ihan yhtälailla (tai enempi kuin äidin ollessa töissä) lapset on myös kotona -hehän voivat huonosti sielä!!!



Lopettakaa jo tollanen loanheitto. Jos kirjottelisitte naapurin Marketasta täälä niin uppoaisi todella nopsaan sanomisista kutsu oikeuteen.

ja omista kuvioistasi, kokeile joskus! On muuten mukavaa... =)

Ei ole kyse siitä että "nykyään lapsia ei haluta hoitaa itse"=vanhemmuus hukassa, vaan siitä että yhteiskunta on muuttuneet. Toisin kuin ennen perheet ovat yksin eikä monellakaan ole lainkaan sukua auttamassa kuten AINA ENNEN KAUTTA IHMISKUNNAN HISTORIAN on ollut. Ennen mummot olivat mummoja jotka auttoivat lastenlastensa hoidossa, nykyään tällaiset mummot ovat todella harvassa, useimmiten vielä työelämässä tai itseään toteuttamassa muuten kun lapsenlapset ovat pieniä.

En ymmärrä muutenkaan pointtiasi vai onko se se että lapsia saatuaan vanhemmilla ei saa olla enää mitään muuta elämää tai muuten he ovat huonoja vanhempia ja "vanhemmuus hukassa"? Miten se tekee vanhemmista huonompia että heillä on muutakin elämää kuin lapset?

Lastensa kautta elävät vanhemmat ovat kaikista pahimpia, odottavat lastensa toteuttavan kaikki omat unelmansa jotka jäivät toteuttamatta "koska hyvä vanhempi uhrautuu lastensa vuoksi eikä lapsia saatuaan ajattele mitään muuta".

Olen tyytyväinen että lapset näkevät että minulla on persoona, olen ihminen, voin tehdä asioita enkä ole hössöttävä marttyyrimuumio joka ei enää osaa elää.

Olen kyllä siinä samaa mieltä että monella on vanhemmuus hukassa, mutta päättelen näin eri asioista kuin sinä,esim. omille teineille ostetaan viinaa ja jätetään jo varhain oman onnensa nojaan kun ollaan omissa menoissa, taaperon annetaan availla namipakkauksia ennen kassaa "koska muuten se alkaisi itkemään" ym.

t. ei-muumioäiti ja 5 lasta

Tätä palstaa lueskellessa käsitys siitä vain vahvistuu.

Lapsia ei haluta hoitaa itse, vaan se on yhteiskunnan velvollisuus tarjota hoito lapsellle, jonka vanhempi/vanhemmat on kotona, esim. työttömänä tai uuden vauvan kanssa.

Lapset joko hemmotellaan piloille ja tehdään heistä kotien pikkuhitlereitä, tai "jätetään heitteille" oman onnensa nojaan kun on muita ongelmia elämässä.

Menojalka vipattaa ja halutaan sitä "omaa aikaa", jotta jaksaa lasten kanssa rankkaa arkea.

Lapset viedään pariviikkoisesta alkaen isovanhemmille hoitoon, kun on tärkeämpiä menoja.

En voi ymmärtää tätä meininkiä...

Esim. 70-luvulla oli ihan okei, että lapsi/lapset jätetään yksin nukkumaan ja itse mennään naapuriin istumaan iltaan. Ja 30-luvulla oli sallittua jättää parivuotias yksin kotiin koko työpäiväksi.



Näitä esimerkkejähän olisi vaikka kuinka paljon. Taatusti ollaan menty parempaan suuntaan. Eiköhän meistä jokainen yritä olla se paras mahdollinen vanhempi lapselleen niiden resurssien puitteissa, kun on mahdollista.

olen huomannut ettei lasten kanssa osata olla ja niitä "virikkeitä" ei vaan "tajuta?" itse järjestää. Kaikki pitää olla jonkin ulkopuolisen tahon järjestämää, vanhemmat eivät "osaa?" niitä lapsilleen tarjota.

Vanhemmat saattavat viedä lapset sisäleikkipuistoihin, eläintarhoihin, teattereihin, mutta esim. metsäretki, leipominen, onki-retki, makkaranpaisto nuotiolla, levyraati, museokäynti, linja-autolla muutaman pysäkinvälin meno tms. ei tule edes mieleen.

kun taapero saattoi viettää työpäivän tyhjässä saavissa, tai viisivuotias lukitussa tuvassa, yksin.

paljon paremmin kuin vaikkapa vain 30 v. sitten. Aina on tietysti se pahoinvoipien marginaalinen ryhmä. Milloin olisi ollut se aika, jolloin oli hyvää vanhemmuutta ja onnellista lapsuutta? Olikos se 30-luvulla, 60-luvulla vai 80-luvulla kenties? Itse olen 70-luvulla kokenut ruumillista kuritusta sekä elänyt oloissa, joista nykyisin huostaanotetaan, silloin ei puuttunut kukaan eikä mikään taho. Omalta mummoltani olen kuullut myös karmeita tarinoita tuon ajan lasten arjesta.

olen huomannut ettei lasten kanssa osata olla ja niitä "virikkeitä" ei vaan "tajuta?" itse järjestää. Kaikki pitää olla jonkin ulkopuolisen tahon järjestämää, vanhemmat eivät "osaa?" niitä lapsilleen tarjota. Vanhemmat saattavat viedä lapset sisäleikkipuistoihin, eläintarhoihin, teattereihin, mutta esim. metsäretki, leipominen, onki-retki, makkaranpaisto nuotiolla, levyraati, museokäynti, linja-autolla muutaman pysäkinvälin meno tms. ei tule edes mieleen.