Kyllä puistoilu ja kerhoilu lapsen kanssa on MAAILMAN TYLSINTÄ PUUHAA

ja etenkään siitä pukemisesta ja riisumisesta ja kurarumbasta niin välitä mutta mulle on lasten aktivointi, päivittäinen ulkoilu ja mielihyvä tärkeämpää kuin se oma viitsiminen. En kyllä olekaan vuosikaupalla putkeen lasten kanssa kotona mutta sitä suuremmalla syyllä sen ajan, kun kotona olen, teen sitä mikä lapsille on parasta. Kotipihalla 4-v. ja 1-v. rapaisella nurmikolla kykkiminen ei oikein innosta eikä 4-v. saa mitään yksin leikkimisestä. Puistossa on sentään ne muutamat vakikaverit, joiden kanssa se tunti-puoltoista kuluu nopeasti. En itsekään sieltä hae mitään sielunkumppaneita mutta siinähän tuota tulee turistua lämpimikseen lapsia vahtiessa, kyllä se aina yksinolon voittaa... mutta kukin tavallaan. Ehkä ei kannata odottaa mitään ihmeellistä niin ei ole se pettymys niin suuri, lasten kanssahan siellä käydään.

Olin jo mielestäni esikoisen kanssa saanut hiekkikselläistumiskiintiöni täyteen. Muutenkin kotona oli pelkästään lapsen kanssa tylsää nysväämistä ja kaipasin aikuiskontakteja. Esikoisen kanssa loppuvaiheessa aloin käydä iltaopiskelemassa, kun mies oli tullut töistä kotiin ja se oli myös hyvä ratkaisu.

Kun on itsellä ja lapsilla riittävästi vaatetta, vaikka jotain pientä evästä kuten pari keksiä, porkkanaa tai rusinoita mukana ja sellainen asenne, että kiva päästä ulos, maistuu lapsille sitten ruokakin paremmin ja iltapäivällä tulee paremmat unet ja leikit sujuu mukavammin (=itse pääsee helpommalla...), on se puistoonlähtökin ihan kivaa tai ainakin siedettävään. Mua jotenkin rasittaa välillä tää nykyinen valituskulttuuri, kun kaikki lasten kanssa on niin kauheaa ja ärsyttävää ja tylsää ja inhottavaa... no, oma valinta, mitäs läksit. Ei oo varmaan lapsillakaan kivaa lähteä äidin kanssa ulos, kun äiskän naama on jo aamusta norsunv:lla ja toitotetaan joka vastaantulijalle milllaista helvettiä näiden lasten kanssa on. Ei mikään ihme, että lapsilla on itsetunto-ongelmia ja masennusta, kun kotiäitien (tai ainakin kotona olevien äitien) asenne lapsiinsa on miltä se täälläkin vaikuttaa olevan; äidin paha olo on lasten syytä. Vaikka todellisuudessa asia on aivan päinvastoin.

Kukaan täällä ei ole väittänyt että se tylsyys olisi lasten vika, ja aika harva ääneen päivittelee miten helvetillistä puistoissa on. Hyvä, että on tällaisia palstoja josta voi löytää hengenheimoilaisia. Kuvittelin nimittäin olevani outo kun en pidä puistoista ja kerhoista ja alkaa vaikuttaa siltä, että enemmistö ajattelee näin mutta onneksi lasten takia noihin paikkoihin "raahaudutaan".

on päivän kohokohta, vaikka inhoan haalarirumbaa lähtiessä ja palatessa. Eli mulle ap:n näkökulma on aivan uusi :)



Meidän asukaspuistossa on useimmiten seuraa lapsille ja itselleni. Ilman puistoilua en saisi jutella aikuisten ihmisten kanssa koko päivänä.



Enkä mitenkään jaksaisi 2- ja 4-vuotiaiden kanssa sisällä tai omalla pihalla koko päivää. Pihalla on lapsille tilaa juosta ja purkaa energiaa.

Kerrankin joku, joka sanoo totuuden ääneen. Minäkään en viihdy. Kesällä voi puistossa sentään lukea kirjaa tai neuloa vaikka lapselle puseroa, mutta miten nyt talvella?? Kerhoon en mene lapseni kanssa.

Mä tykkään käydä kerhoissa,menee päivä tosi nopeeta kun johonkin raahautuu..puistoissa on tylsää mutta kyllä mä sinne raahaudun lapsen takia=)

Joku tuolla ylempänä kirjoitti, että puistossa viihtyminen kertoo luonteesta ja että puistossa viihtyvistä ei olisi työelämässä mihinkään tai jotain sinnepäin???!!



ööö... Viihdyn siis puistossa ihan ok, lapsilla on kavereita ja tekemistä ja itsellä juttuseuraa. Kun nyt kerran olen tällä hetkellä kotiäitinä, niin miten meidän sitten pitäisi päivämme viettää? Pitäisikö suorittaa enemmän, että sitten pärjäisin työelämässä paremmin ja mitä tuo enemmän suorittaminen sitten mahdollisesti olisi tässä elämäntilanteessa? Enkä nyt oikein saa kiinni että mitä se nyt sitten minusta kertoo ihmisenä jos viihdyn leikkipuistossa? Siis ymmärrän oikein hyvin jos joku EI viihdy siellä, mutta että siellä viihtyminen jotenkin tekisi minusta huonomman ihmisenä tai työntekijänä?



Olen ammatiltani erityisluokanopettaja, en siis sihteeri. Enkä pärjäisi tuolla sinun asenteellasi omassa työssäni syvästi ja vaikeasti kehitysvammaisten parissa päivääkään. Mutta onneksi, kuten itsekin totesit, meitä on kaikenlaisia.

Saanko vielä kysyä että mistä kaupungista tai kunnasta te olette kaikki vastanneet?



Me ollaan Janakkalasta, hohhoijaa hämäläiset ja perästä muuttaneet...

Olin aivan täpinöissäni siitä kun lapseni oppi tekemään hiekkalaatikkoa, siitä miten hän kohtasi muita lapsia, olin riemuissani kun lapseni keinui siinä vauvakeinussa ja kun myöhemmin oppi ihan itse keinumaan lautakeinussa. Olin innoissani kun vertailimme perhekerhossa lastemme kehitystä ja mieltymyksiä, oli ihanaa huomata oman lapsensa yksilölliset piirteet näin selvästi. Olin innoissani katselemassa myös muita lapsia ja seuraamassa lapseni toimintaa ryhmässä!



Mutta jo toisen ja etenkin nyt kolmannen lapsen kanssa noi asiat on jo niin tuttuja että ne on äärettömän tylsiä!



Huomaan että lapsiluku on meillä täysi. En oikeasti jaksa olla aivan innoissani enää. Lähinnä tylsän nuutuneen pakkopullaa todellakin monet jutut! Ikävä kyllä en enää ole yhtä innoissani esim. lautapeleistä kuin mitä kun esikoisen kanssa niitä ekoja kertoja pelattiin. Aika aikaansa kutakin. Onneksi kasvavat tuosta ja alkaa muunlaisia vaiheita. Vähän tökkii jo pikkulapsiaika.



Vanhin meillä on nyt 7,5 vuotta ja nuorin 3v1kk ja keskimmäinen tasaisesti tuolta väliltä.



ap

heittää ummet ja lammet muiden mammojen kanssa. Toisen lapsen kanssa evvk. Nykyään otankin aina Hesarin / kirjan mukaan puistoon ja istuskelen nenä kiinni siinä lapsen leikkiessa. Ehtii lukeakin kunnolla taas lehden tällä systeemillä.

Minä viihdyn kyllä puistoissa, jos on seuraa. Tuntemattomien kanssa rupattelen niitä näitä, ja jos olen yksinäni ja lapset leikkivät keskenään, kaivan laukusta kutimet tai kirjan ja alan neuloa/lukea lastenvahtimisen ohessa.



Täälläpäin (Vantaa) vain valitettavasti heti jos vähänkin tihuttaa vettä tai on loskaista, tai on alle 5astetta lämmintä, ei puistoista löydy ulkoilijoita vaikka hakemalla hakisi.

puhut täyttä asiaa!



Entäs nämä perhekerhojen/avointen päiväkotien leikki/laulu hetket! Ihan kamalaa piinaa! "ja nyt kaikki äidit ja lapset piiriin pyörimään ja taputtamaan käsiään..." Ei enää ikinä! Ja ihan terveitä lapsia on, vaikkei äiti ole heidän kanssa piirissä pyörinytkään!

mutta vielä korostetummin, sillä minusta ylipäänsä pikkulapsen kanssa touhuaminen on keskimäärin äärettömän tylsää. Henkilökohtaisesti en vaan jaksa innostua jokaisesta kivestä ja kävystä ja kärpäsestä, tai leikkiä niitä neljää lempileikkiä kuutta tuntia päivässä etenkään jonkun dramatiikkaa tyhjästä kehittävän uhmaikäisen kanssa. Sen sijaan isompien lasten kanssa touhuilu on tosi kivaa, kun leikit ovat jo "oikeita" eli joissa pääsee käyttämään mielikuvitustaan, tai pelata, jutella kunnolla jne jne.



Vihasin sydämeni pohjasta puisto- ja kerhomeininkiä, ja niinpä ne jäikin lähes kokonaan väliin. Ulkoilimme käymällä kävelyllä muualla tai niin että oltiin omalla pienellä pihalla (lapsi leikki, minä etupäässä luin), sosiaalisuutta hoidettiin kyläilemällä kavereiden kesken. Olen tosi puhelias ja sosiaalinen, mutta en vain jaksanut länkyttää jostain haalareista tms. tyhjänpäiväisestä. Ihan normaali lapsi on tullut vaikkei puistoissa ja kerhoissa käytykään.

sillä olin kuullut monilta siitä "jengistä" mikä niistä löytyi, eli jossain ihan oikeasti ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa. En tuntenut ketää tältä meidän asuinalueeltamme ja toivoin että olisin tutustunut väkeen sitä kautta.



Mutta en käsitä: täällä ei puistoissa ole ketään!! Siis joskus viikonloppuisin näkee muutamia hapannaamoja, mutta arkisin puistoissa oli tasan pph:t ja jotkut satunnaiset, en tiedä missä ihmiset lymyilivät koska tiedän että kyllä täällä paljon lapsiperheitä asuu.



Mä olin jotenkin ihan sairaan pettynyt ja olisin halunnut muuttaa jonnekin muualle. Tiedän että tässä kaupungissa on avoimia päiväkoteja ja perhepuistoja joissa oikeasti käy väkeä... Mutta oltiin juuri muutettu niin ei kai me lähdetä mihinkään sen takia että täällä ei ole puistoissa ketään :)



Turha varmaan mainita, että kun palasin töihin niin samassa kuussa meidän kerrostaloon muutti perhe, joilla on samanikäinen lapsi. Nyt sitten kökitään omalla hiekkalaatikolla ja tylsistytään keskenämme. Olisin maksanut tuosta seurasta vaikka mitä kotiaikoina.

Viihdyn puistossa hyvin, siellä me äidit ja pph:t jutellaan kaikesta harvemmin haalareista, järjestetään yhdessä "puiston" omia juttuja, uudetkin pääsee hyvin mukaan porukkaan, alueellemme on paljon muuttanut ulkopaikkakunnalta perheitä, joten kaikilla on kova motivaatio tutustua uusiin ihmisiin ja ystävytyä. Olen löytänyt puistosta paljon uusia ystäviä. Puistokaverit ovat niin lapsille kuin äidillekin tärkeitä, osan kanssa tapaillaan jo perheittäin.

joka on terveen järkensä onnistuneesti säilyttänyt vaikka äitiyden ihanuuden onkin päässyt kokemaan.

Komppaan täysin number 19 =0)

itse olen viihtynyt hyvin kerhossa ja puistoissa. Joku täällä kirjoitti, että mitä kertoo äidin työntekotavasta, jos viihtyy ja "lepsuilee" puistossa? Itse olen korkeasti koulutettu, kohtuu rankkaa työtä tekevä, jolle jääminen esikoisen kanssa kotiin tuli mukavana paussina työelämästä.



Musta on tosi mukava seurata, mihin kaikkeen oma lapsi kiinnittää puistossa ym. huomiota ja miten luo suhdetta muihin lapsiin. Itse kyllä sekoaisin, jollei näitä paikkoja olisi!



Olen muuten AINA ihmetellyt vanhempia, jotka olevat lapsen/lasten kanssa koko päivän sisällä, ellei lapsi/vanhempi ole kipeänä. Kuka hullu nyt sitä kestää??

tulin toimeen muiden puistomammojen kanssa, osan kanssa jopa ystävystyin "sama-elämäntilanne" -tasolla, mutta koskaan, ikinä en nauttinut siitä puisto-kerhojaksosta.



Onneksi lapset nyt jo niin isoja, että tuo aika on kaukana "kurjassa menneisyydessä" :D, eikä suunnitelmissa ole enää uusia lapsia.

enkä niissä oikeastaan koskaan lasten kanssa käynytkään, ne harvat kerrat olivat hirveää kidutusta. Ihan normaaleja meidän lapsista on kasvanut, vaikka eivät pienenä puistossa käyneetkään. Enimmäkseen käytiin kylässä puolin ja toisin kavereiden kanssa ja ulkoiltiin välillä niillä reissuilla.