Onko oikein tehdä näin?

Kaikkea ei voi saada-viestiin kommentiksi, että ajatus, että jos naisella ei ole miestä, häntä ei ole tarkoitettu äidiksi: tuo on aivan täyttä sanonko-mitä! Kääntäen; ovatko kaikki naiset, joilla on lapsia, tarkoitettu äideiksi? Nekin, jotka ryypäävät, laiminlyövät tai lyövät lapsiaan?



Äitiys ja siihen pystyminen ei riipu siitä, onko pysyvässä parisuhteessa vai ei. Äitiys syntyy aivan eri asioista.

Kaverillani oli aikoinaan Projekti 2000 eli avioliitto. Hänelle sovelias mies löytyi ja he menivät naimisiin. Seuraavaksi oli Projekti 2001 eli ensimmäinen lapsi ja sittemmin Projekti 2003 eli toinen lapsi.



Kumpaakaan vanhemmista ei ole siunattu erityisen suurella viehätysvoimalla eikä liitossa ollut/ole kyse suuresta rakkaudesta tai intohimosta, mutta heillä oli sama tavoite: avioliitto ja jälkikasvu. Mielestäni ihan hyvä ratkaisu - heille.



Lapsi ansaitsee mielestäni kasvaa perheessä jo taloudellisista syistä.

juridisesti luovuttaa mitään osaa isyydestä pois - et taloudellisesti etkä muutenkaan. Me oikeudet ovat nimittäin lainsäädännöllisesti lapsen eivätkä sinun oikeuksiasi.

mutta oma kantani on, että siitä vaan.



Lukemattomat pienten lasten ja isompienkin vanhemmat eroavat. Lukemattomat elävät huonossa suhteessa jne jne. Minusta yksi järkevä ja tasapainoinen ihminen on paljon parempi lähtökohta, kuin avioero tai ongelmallinen pariskunta tms.



Sinun pitää kuitenkin huolehtia siitä, että lapsellasi on myös läheisiä miehiä, että hän saa myös "miehen mallia" tai ylipäätään oppii olemaan miestenkin kanssa, olipa hän tyttö tai poika. Myös tyttöjen isäsuhde, eli teillä ehkäpä se muu mieskaveri, on valtavan merkittävä tytön henkisen kehityksen osalta.

elatussopimusta ei ole pakko tehdä, eikä edes isyyttä pakko tunnustaa. Kyllä, lapsi voi sitä itse myöhemin vaatia, mutta aiemmista vuosista EI tarvitse elareita maksaa, eikä isällä todellakaan ole pakkoa tavata lastaan, ei enempää kuin haluaa, jos edes haluaa. Eli ainoa mihin tuo isyyden tunnustaminen käytännössä velvoittaa on, että lapsi saa perinnön. Ei siis miehen eläessä mihinkään ellei äiti sitä vaadi...

Siis tuo velvollisuusjuttu oli vastaus 38lle

Mulla on kolme lasta ja mies... kun esikoinen oli n. vuoden, elelimme seilut puoli vuotta kahdestaan, ja olihan se aikamoinen ajanjakso. Kyllähän siinä melkoiseksi parivaljakoksi tiivistyy, kun elelee elämäänsä kahdestaan lapsen kanssa. Meillä meni hyvin, ja oli tosi kivaa, mutta toisinkin voi asiat olla.



Ystäväni on yh, ja hänen lapsensa on TODELLA vaikea luonne. Nyt alkaa jo helpottaa, kun lapsi on kouluikäinen, ja ystävä jaksanut lasta tukea ja kasvattaa, itse en usko, että olisin siihen hommaan pystynyt. Kannattaa siis myös miettiä asia siltä kannalta, että mitä jos lapsi ei olekaan ihan terve? Jaksatko yksin? Oma ystäväni joutui mielialalääkitykselle lapsensa takia, ei pystynyt muuten käsittelemään sitä arkea, mihin kuului unettomat yöt ja tuntikausien raivoamista ( lapsen) päivittäin.



Mieti sinäkin.

Mulla kun on sellainen TODELLA vaativa lapsi, joka myös raivoaa, on villi, fyysisesti vahva ja huonouninen. Ihan ilman lääkitystä olen pärjännyt, vaikka olenkin yh. Tiedän kuitenkin äitejä, joilla ihana mies, kiltit lapset, eikä silti jaksa edes sitä normaalia arkea. Eli eiköhän ap:kin omat voimavaransa osaa punnita, ja tuskin ryhtyy tuohon mikäli epäilee ettei vastoinkäymisiäkin kestäisi. Sitäpaitsi ikävä kyllä moni liittokin kaatuu siihen kun vaikea lapsi sitä "kuormittaa". Ai niin, ja vaikka olenkin ollut yh jo useamman vuoden, nyt mulla ihana mies jolla myös ennestään lapsi ja myös yhteinen tulossa. Kummastakaan "valmiiksi saadusta" ei luovuttaisi:) Ehtii sen miehenkin siis löytämään myöhemmin, lasta ei ehkä saakaan!

sitä, että mitä tuo mies oikein isyydeltä haluaa?! Jos on siis oikein innoissaan "vauvaprojektista" muttei tunne olevansa valmis perhe-elämään...Kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta ja ongelmalliselta tyypiltä...Ootko varma, että miehen kanssa kuitenkaan pystyisi asioista sopimaan ettei tulisi riitoja vaan myöhemmin?

Olen tuntenut tämän miehen yli kaksikymmentä vuotta ja luotan häneen täysin, kyse ei siis ole ihan kestä tahansa. Hän on vaan luonteeltaan sellainen, että ei osaa pysähtyä kovin pitkäksi aikaa ja kokeen tämmöisen perinteisen perheenperustamistavan rajoittavan häntä liikaa ja pelkää tuottavansa pettymyksen, jos siihen koskaan lupautuu. On kuitenkin luotettava ja pitkäjänteinen ihminen, joka pystyy sitoutumaan asioihin, omalla tavallaan.



Mies haluaisi omia biologisia lapsia mutta ei ole aiemmin löytänyt vaihtoehtoja, miten omia lapsia voisi saada ilman tietyn kaavan mukaista perhe-elämää. Miehen näkökulmasta tämä on siis lähes täydellinen ratkaisu! Lisäksi mies kokee, että saisi mielellään lapsia juuri minun kanssani ja jonkin sortin vetovoimaa meillä on toisiimme. Niin pitkään olemme toisemme tunteneet ja niin paljon yhdessä kokeneet, että uskalla sanoa, että periaatteessa lapsella olisi siis vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan ja haluavat yhdessä lapsen parasta, mutta jotka eivät vaan elä parisuhteessa keskenään.



Itse koen, että parempi näin, tutun ja luotettavan miehen kanssa ja miehen omasta vapaasta tahdosta kuin siten, että pokaisin tuntemattoman miehen ja yrittäisin hankkiutua raskaaksi. (Valitettavasti kun olen tällaisestakin kuullut!)



Minä koen olevani valmis äidiksi, jopa ilman miestä ja sen verran kokemusta erilaisista lapsista on, etten kuvittele arjen olevan mitään ruusuilla tanssimista. Luotan kuitenkin omiin kykyihini ja voimavaroihini ja tukea lähipiiristä löytyy varmasti tarvittaessa.



Sellaiseen ihan-kiva suhteeseen en halua tyytyä ja siksi en suostu jonkun tässä ketjussa ehdottomaan "projektiin", jossa menisin yhteen jonkun miehen kanssa vaan perheenperustamisen takia. Jos elämääni joku mies tulee, niin odotan ja haluan parisuhteelta aika paljon ja mieluummin todella olen yksin kuin epätyydyttävässä parisuhteessa.



ap

Joka neljäs pariskunta joutuu kokemaan lapsettomuutta eli on kuitenkin jonninmoiset mahdollisuudet että te ette lapsia ns. "luomusti" saa. Tämäkin olisi hyvä keskustella etukäteen.

Lapsi pärjää vallan mainiosti yhden vanhemman kanssa.

Kyllä lähtökohdan tulisi olla se, että lapsi syntyy perheeseen. Aina se ei ole mahdollista ja vanhempi voi jäädä yksinhuoltajaksi. Yleensä se jättää lapseen aina jonkinlaiset jäljet. En suosittele sinulle tuota, vaikka jotkut näin toimivatkin. Mitä sanoisit kun lapsesi alkaa ihmetellä, missä isä on? Mitä hän ajattelisi siitä, että isä ei ole koskaan halunnutkaan olla muuta kuin siittäjä? Sinulla on vielä 10 vuotta aikaa löytää itsellesi mies, josta tulee myös elämänkumppanisi. Älä hätäile asian kanssa. Olet nuori vielä.

Tuo on epäreilua lasta kohtaan. Kyllä lähtökohdan tulisi olla se, että lapsi syntyy perheeseen. Aina se ei ole mahdollista ja vanhempi voi jäädä yksinhuoltajaksi. Yleensä se jättää lapseen aina jonkinlaiset jäljet. En suosittele sinulle tuota, vaikka jotkut näin toimivatkin. Mitä sanoisit kun lapsesi alkaa ihmetellä, missä isä on? Mitä hän ajattelisi siitä, että isä ei ole koskaan halunnutkaan olla muuta kuin siittäjä? Sinulla on vielä 10 vuotta aikaa löytää itsellesi mies, josta tulee myös elämänkumppanisi. Älä hätäile asian kanssa. Olet nuori vielä.

Eikö äiti ja lapsi muodosta perheen? Lapsen isä luultavasti tulisi olemaan osa lapsen elämää tavalla tai toisella, mutta tuskin kuitenkaan koskaan asuisimme yhdessä tai olisimme yhdessä lapsen huoltajia. Tämä mies siis kovasti haluaisi omia lapsia, mutta kokee ettei ole valmis perhe-elämään. Oman kokemukseni mukaan miehistä on vain vaivaa, joten tuntuisi jopa helpottavalta, jos saisin kantaa vastuun lapsesta itsekseni. :-(

kyselee ap

ei perhe jossa on sekä isä että äiti ole mikään tae onnellisuudesta tai tasapainoisesta lapsuudesta. Jos olette asian tarkkaan harkinneet niin mikä ettei, isän rooli lapsen elämässä on kyllä hyvä olla sovittu tarkkaan etukäteen.

Varsinkin jos koet sen itsellesi hyvänä ratkaisuna ja olet asiaa pohtinut tarpeeksi hyvin :) Kyllä uskon että pärjäät vallan mainiosti!

Et tosiaankaan ole mikään ikäloppu.

Onko sinulla vahvat tukiverkot? Onko läheisiä miespuolisia ihmisiä, joista lapsi saisi "miehen mallia"? Kuka lapsesta huolehtisi, jos kuolisit? Minkälainen työtilanteesi ja toimeentulosi on, mahdollistaako se lapselle harrastukset, koulutuksen?

Tarkoitus olisi tosiaan se, että sopisimme miehen kanssa etukäteen asioista mahdollisimman tarkkaan. Ajatuksena kuitenkin olisi se, että minä kantaisin lapsesta vastuun ja että lapsi eläisi minun kanssani. Lapsen isä saisi sitten osallistua tai osallistumatta oman mielensä mukaan. Todennäköisesti olisi meidän elämässä etä-isänä.



Itse tosiaan koen, että mieluummin rakastava äiti ja onnellinen koti kuin kitukasvuinen parisuhde ja riitelevät vanhemmat. En kuitenkaan haluaisi luopua unelmastani saada lapsia tässä sopivaa elämänkumppania etsiessä.



ap

miksi oletat ilman muuta, että parisuhde merkitsee melkein automaattisesti onnetonta elämää. Miten voit olla niin varma, että olisit hyvä ja rakastava äiti, jos et usko onnistuvasi avioliitossa?