Lue keskustelun säännöt.
Täytyykö 8v lapselle tuputtaa harrastusta?
21.08.2009 |
Niin siis meidän 8v poikamme on poika, joka tykkää leikkiä kaikki vapaa-aikansa. Leikkii kavereiden kanssa ja leikkii itsekseen. Joka päivä melkein on joku kaveri meillä tai hän kaverilla. Viikonloppuisin yökyläilyjäkin. Rakentelee majoja ja legoilla, tekee temppuratoja, leikkii bändiä ja naamiaisia, askartelee, piirtelee, lukee paljon, pyöräilee paljon jne. Mitää ohjattua ei ole ja se on monia ihmetyttänyt. Jotkut on suoraan kysyneet, että ollaanko me niin laiskoja, ettei jakseta kuskailla. Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että minun nähdäkseni ei ole ollut tarvetta harrastukselle. Ei mulla itsellänikään ole ohjattua harrastusta vaan vapaa-aika menee esim. puutarhaa hoidellen, lenkkeillen, lukien, uiden (rannalla), hiihtäen, luistellen jne oman mielen mukaan lasten kanssa ja joskus yksinkin.
Onko jokin syy miksi harrastus pitäisi olla? Jopa koulun terveydenhoitaja oli tarkastuksessa kysynyt harrastuksista ja kun poika oli sanonut, ettei ole mitään ohjattua, niin terkka oli sanonut että sellainen voisi olla hyvä...
Kommentit (16)
paljon sisarusten kanssa ja hoitaa kotieläimiä. Meillä ei koskaan ole kukaan lapsista vielä valittanut pitkästymistä. Olen ollut sillä linjalla, etten tuputa harrastuksia, ennenkuin lapset itse niitä haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on harrastettu paljon jo ihan pienestä pitäen. Aina harrastus on lähtenyt lasten halusta - paitsi esikoisen kanssa vauvamuskari oli kyllä ihan äitiä varten ;)
Mutta siis ei lapsi jaksa harrastaa jos se on jokin ulkoa annettu juttu. Harrastus pitää olla sellainen, että lapsi lähtee sinne ainakin 90 % silmät innosta hehkuen :)
Esikoisemme halusi 3-vuotiaana luistelukouluun ja on nyt 8-vuotiaana tosi hyvä luistelija ja olisi päässyt luistelemaan kilparyhmään. Tyttö halusi lopettaa keväällä ja toki sanoin, että mieti huolellisesti päätös, koska sitten kyseisessä lajissa takaisin on hankala päästä. Todellakaan emme painostaneet ja kun sanoi asiaa miettineensä, asia oli sillä selvä. Nyt on muiden juttujen aika :)
Ei kaikkien todellakaan ole pakko osallistua ohjattuun harrastamiseen, monet tosin haluavat ja senkin tuomitseminen on hassua (viittaan täällä av:lla käytävään keskusteluun harrastuksista ja niiden määristä milloin minkäkin ikäisellä).
Lapsesta voi tulla niitä lapsia, jotka "eivät harrasta mitään". Eivät ole kiinnostuneita mistään ja eivät omaa erikoistaitoja, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon. Vielä alaluokilla nämä lapset voivat leikkiä, mutta kohta siirtyvät tietokoneisiin ja lojuva ja lihovat sitten koneiden ja telkkareiden kanssa. Yläasteella haisevat pahalle ja ovat koneiden ja telkkareiden kanssa. Valitettavasti harrastukset (ohjatut) ehkäisevät syrjäytymistä.
tyttö/poikakerho, jumppa tai yleisurheilukoulu, sulkapallo tai kansantanhu) voi aloittaa hieman myöhemmin, vaikkapa 10v? jos silloin ei siis aika enää meinaa kulua yhtä terveesti?
Ja miten muka ykskaks noin tervettä tekemistä kotona itsenäisesti harjoittavasta lapsesta tulisi yhtäkkiä haiseva sohvaperuna joka tuijottaa vain töllöä kun ei niin ole ennenkään tehnyt?
Lapsesta voi tulla niitä lapsia, jotka "eivät harrasta mitään". Eivät ole kiinnostuneita mistään ja eivät omaa erikoistaitoja, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon. Vielä alaluokilla nämä lapset voivat leikkiä, mutta kohta siirtyvät tietokoneisiin ja lojuva ja lihovat sitten koneiden ja telkkareiden kanssa. Yläasteella haisevat pahalle ja ovat koneiden ja telkkareiden kanssa. Valitettavasti harrastukset (ohjatut) ehkäisevät syrjäytymistä.
Meidän tyttö on ihan samanlainen. Olen hänelle tarjonnut monenlaista harrastusta, mutta mistään ei ole oikein syttynyt. En voi vanhempana pakottaa häntä menemään mihinkään. Meillä on kotiharrastuksena esim. piirtäminen ja pyöräily. Ehkä sitten vanhempana haluaa johonkin tai sitten kaverin innoittamana. Antaa vaan naapureiden kuskata lapsia, mutta jokainen tekee omalla tyylillään asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku harrastus. Juuri tuon ikäisenähän sitä on helppo kokeilla eri lajejea/harrastuksia ja löytää se oma juttunsa.
Pyöräily ja piirtäminen on ihan ok harrastuksia 8-v, mutta tuskinpa moni teini niistä enää innostuu. Ja teininä voi olla korkea kynnys lähteä uuden harrastuksen pariin. Sitä on siis jo jäänyt pois kelkasta, kun kaverit menevät harrastamaan. Ovat jo ehkä hyviä pelaajia, ei siihen porukkaan enää uusi teini mahdu!
Meillä 8-v. kokeilee eri lajeja sekä vaihtelee vuodenajan mukaan. Uusia kavereita on kertynyt paljon, puhumattakaan taidoista ja vastuuntunnosta. Tämä sopii meille ja suosittelen muillekin!
harrastajatyyppejä. Itse jouduin viulunsoittoa harrastamaan, vaikka todella vihasin sitä. Muita harrastuksia en koskaan halunnutkaan.
Meidän 12- vuotias on kokeillut muutamia eri lajeja, mutta ei myöskään välitä harrastuksista. Talvisin luisteli kavereiden kanssa tuntikausia ja nyt kesäisin ui tuntikausia. En ala harrastuksiin pakottamaan jos ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me muut sisarukset pelasimme joukkuelajeja ja soitimme instrumenttia. Veljemme kokeili välillä jotain pari kertaa, mutta ei kun ei. Puuhaili kyllä pienenä samalta kuulostavia juttuja kuin ap:n lapsi.
No, nyt aikuisena hän on vielä samanlainen nyhvä. Tienaa kyllä suht koht hyvin, mutta ystäviä ei ole yhtään. Omistaa hienon pyörän, mutta ei aja sillä. Omistaa hienon kameran, mutta ei ole mitään mitä kuvata. Kuvaa joskus hauskoja juttuja, kuten tietokonettaan tai varpaitaan.
Pahoin pelkään, että ap:n lapsesta tulee samanlainen kuin veljeni. Onko veljeni sitten onnellinen? En tiedä, ei hänen kanssaan voi sellaisista puhua. Kääntyi murrosiässä sisäänpäin ja keskustelee vain murahtelemalla toisille.
Niin, ja asuu edelleen kotona.
Vanhempien pitää nähdä paljon vaivaa, että löytää lapselle oikeanlaisen harrastuksen. Kaikki lapset eivät ole musikaalisia, eivät pidä joukkuelajeista jne. Tällaiselle lapselle voi olla vaikea löytää sopivaa harrastusta.
Me muut sisarukset pelasimme joukkuelajeja ja soitimme instrumenttia. Veljemme kokeili välillä jotain pari kertaa, mutta ei kun ei. Puuhaili kyllä pienenä samalta kuulostavia juttuja kuin ap:n lapsi. No, nyt aikuisena hän on vielä samanlainen nyhvä. Tienaa kyllä suht koht hyvin, mutta ystäviä ei ole yhtään. Omistaa hienon pyörän, mutta ei aja sillä. Omistaa hienon kameran, mutta ei ole mitään mitä kuvata. Kuvaa joskus hauskoja juttuja, kuten tietokonettaan tai varpaitaan. Pahoin pelkään, että ap:n lapsesta tulee samanlainen kuin veljeni. Onko veljeni sitten onnellinen? En tiedä, ei hänen kanssaan voi sellaisista puhua. Kääntyi murrosiässä sisäänpäin ja keskustelee vain murahtelemalla toisille. Niin, ja asuu edelleen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miksei sitä harrastusta (sanotaan nyt vaikka että, tyttö/poikakerho, jumppa tai yleisurheilukoulu, sulkapallo tai kansantanhu) voi aloittaa hieman myöhemmin, vaikkapa 10v? jos silloin ei siis aika enää meinaa kulua yhtä terveesti?
Ja miten muka ykskaks noin tervettä tekemistä kotona itsenäisesti harjoittavasta lapsesta tulisi yhtäkkiä haiseva sohvaperuna joka tuijottaa vain töllöä kun ei niin ole ennenkään tehnyt?
Lapsesta voi tulla niitä lapsia, jotka "eivät harrasta mitään". Eivät ole kiinnostuneita mistään ja eivät omaa erikoistaitoja, jotka voivat vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon. Vielä alaluokilla nämä lapset voivat leikkiä, mutta kohta siirtyvät tietokoneisiin ja lojuva ja lihovat sitten koneiden ja telkkareiden kanssa. Yläasteella haisevat pahalle ja ovat koneiden ja telkkareiden kanssa. Valitettavasti harrastukset (ohjatut) ehkäisevät syrjäytymistä.
No ihan vaan sen takia, että muut lapset ovat tuossa vaiheessa (esim. 10- tai 12-vuotiaina) jo melko pitkällä harrastuksessaan. Esimerkiksi jotain instrumenttia soittavat pystyvät soittamaan vaativia kappaleita tai soittavat orkesterista. Isot aloittajat eivät musiikkikouluihin edes pääse. Herkkyyskausi aloittamiseen on mennyt.
Monissa taitolajeissa, kuten urheilussa muutamia vuosia harrastaneet voivat jo kilpailla ja silloin ap:n lapsi joutuisi joko heidän kanssaan samaan ryhmään (epätodennäköistä) eikä osaisi siellä mitään. Tai sitten hän joutuisi monta vuotta nuorempien ryhmään ja sekään ei olisi kivaa.
Varsinkin jos koulussa menee huonosti, on harrastus ja siitä nauttiminen tärkeää. Lisäksi lapsena hankitut perustaidot jossain taito- tai taideaineessa tuovat iloa läpi elämän.
Vanhempien pitää nähdä paljon vaivaa, että löytää lapselle oikeanlaisen harrastuksen. Kaikki lapset eivät ole musikaalisia, eivät pidä joukkuelajeista jne. Tällaiselle lapselle voi olla vaikea löytää sopivaa harrastusta.
Me muut sisarukset pelasimme joukkuelajeja ja soitimme instrumenttia. Veljemme kokeili välillä jotain pari kertaa, mutta ei kun ei. Puuhaili kyllä pienenä samalta kuulostavia juttuja kuin ap:n lapsi. No, nyt aikuisena hän on vielä samanlainen nyhvä. Tienaa kyllä suht koht hyvin, mutta ystäviä ei ole yhtään. Omistaa hienon pyörän, mutta ei aja sillä. Omistaa hienon kameran, mutta ei ole mitään mitä kuvata. Kuvaa joskus hauskoja juttuja, kuten tietokonettaan tai varpaitaan. Pahoin pelkään, että ap:n lapsesta tulee samanlainen kuin veljeni. Onko veljeni sitten onnellinen? En tiedä, ei hänen kanssaan voi sellaisista puhua. Kääntyi murrosiässä sisäänpäin ja keskustelee vain murahtelemalla toisille. Niin, ja asuu edelleen kotona.
Hän kokeili ainakin koripalloa, telinevoimistelua, uintia (tykkäsi siitä tavallaan, niinkuin "uiskentelusta", mutta ei halunnut oppia tekniikkaa tms), piirrustuskerhoa, suunnistusta, pianon soittoa, partiota, elokuvakerhoa, purjehdusta. En edes muista kaikkia. Monia juttuja siis kokeiltiin, mutta ei innostunut mistään, vaan kasvoi tietokoneperunaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ikionnellinen lapsistani, jotka osaavat ja saavat leikkiä! Ei tarvitse aikatauluttaa elämää enempää kuin mitä koulu ja eskari vaativat. No vanhin tosin käy kerran viikossa taidekoulussa, mutta muuten meillä vaan leikitään ja ulkoillaan (pyöräillään, skeitataan, rullaluistellaan...) sisarusten ja kavereiden kanssa.
Tämä lapsille ajan antaminen näkyy mielestäni parhaiten siinä, että he voivat kypsytellä alkavaa leikkiä rauhassa, aloittaa sen leikin ja leikkiä niin kauan kuin haluavat tarvitsematta kysyä "vieläkö ehtii...", "joko pitää lähtä harkkoihin?" jne. Näitä kysymyksiä nimittäin satelee niiltä lapsilta, joilla on aina odotettavaa menoa.
Ehkä tähän näkemykseeni on syynä oma ikäni: olen jo nelikymppinen, eikä omassa lapsuudessani kovin moni lapsi varsinaisesti harrastanut mitään. Ja jos omat lapseni teininä haluavat hengata kavereiden kanssa kaupungilla, niin sekin on mielestäni varsin terveen nuoren piirre.
Jos sopivaa, mieluista harrastusta ei löydy kokeiluista huolimatta, niin harrastamattomuus ei liene syy ongelmaan (jos nyt ongelmaksi tilannetta edes voi kutsua).
Ennemmin siis harrastamattomuus on seuraus siitä, että sosiaaliset taidot ovat jääneet kehittymättä. Ehkä tässä tapauksessa on taustalla aspergeria, tai jopa autismia, tai sitten mutismia tai jotain muuta.
Hän kokeili ainakin koripalloa, telinevoimistelua, uintia (tykkäsi siitä tavallaan, niinkuin "uiskentelusta", mutta ei halunnut oppia tekniikkaa tms), piirrustuskerhoa, suunnistusta, pianon soittoa, partiota, elokuvakerhoa, purjehdusta. En edes muista kaikkia. Monia juttuja siis kokeiltiin, mutta ei innostunut mistään, vaan kasvoi tietokoneperunaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että ylivoimaisesti suurimmassa osassa erilaisia harrastuksia (musiikki, urheilu) harrastaminen aloitetaan jo alle kouluikäisenä ja on tosi hankala päästä enää 8-10 vuotiaana mukaan ryhmään.
Esim. omassa kaupungissamme yli 6-vuotiaille myydään luistelussa silkkaa ei oota, koska ei ole olemassa niin isojen aloittavien ryhmää - tuon ikäiset jo kilpailevat tai suuntautuvat muodostelmajoukkueisiin (=vaaditaan perustaidot askelista yms).
Itse haluan saada lapsilleni harrastuksen varhaisteini-iän kynnyksellä. Lapsi saa itse valita, mutta todellakin ohjaan johonkin liikuntaharrastuksen pariin. Itseni kohdalla olen sitä mieltä, että silloinen määrätietoinen harjoittelu piti minut poissa paheista ja ohjasi hyvään suuntaan. Eihän sitä tarvitse tavoitella NHL varausta, mutta tavoitteellinen liikuntaharrastus on pelkästään positiivista!
mulla ei ole ollut harrastusta, muuta kun lyhyet kokeilut partiota ja ratsastusta. Kyllä me kaveri n kans just mietittiin, että miksei meille EDES EHDOTETTU MITÄÄN. Sitten 12v paljastu että muut harrastaa sitä ja tätä ja vaikka varmaan olisin saanut harrastaa, jos olisin osannut kysyä, niin enpä ollut osannut. Oma moka.
Jos mielekästä tekemistä riittää muutenkin niin miksi pitäisi olla?
Monet ajattelee murrosikää, että hyvä harrastus pitää lapsen "turvassa" vaikeina vuosina. Tosin silloin harrastuksen täytyy olla lapselle rakas, eli löpsen tarpeista ja kiinnostuksesta kannattaisi aina lähteä sitä harrastusta etsimään.