Lapsi vailla kavereita. Osaisitteko auttaa minua?

Emme missään syrjäkylällä. -ap

Löytyykö sieltä tuttua, jonka kanssa voisi tavata eskarin ulkopuolella? Tai oletkö ylipäätään keskustellut ryhmän hoitajien kanssa, löytääkö poikanne seuraa eskarissa tai pääseekö hän mukaan leikkeihin.



Meillä ongelmana oli tyttö joka tuli eskariryhmään aivan ulkopuolelta. Ryhmä oli jo kolmevuotiaasta ollut enemmän tai vähemmän yhdessä ja melko vankat parit oli muodostunut eskariin mentäessä. Eskarissa sitten ope ja hoitajat ottivat teemaksi me hengen luomisen, tämän entisen pari ajattelun sijaan. Heillä oli niin että paria piti aina pari tehtävissä vaihtaa, jopa osa " vapaasta leikkiajasta " käytettiin pareittain niin että ensin piti parin yhdessä sopia mitä tehdään.



Ongelmat eivät todellakaan ole kokonaan ratkenneet, mutta nyt kakkosluokalla on havaittavissa että siemen on siinä mielessä kantanut hedelmää, että sekä tytöt että pojat leikkivät keskenään ja leikkiryhmän koko on kasvanut 2 - 3 ryhmistä suuremmaksi.



Itse olemme yrittäneet lisäksi olla aktiivisia siinä että meillä on ollut luokkakavereita kylässä. Erityisesti kesän ajan tapaamisia puolin ja toisin sovittiin viikoittain.



Tsemppiä teille. Äidit joskus näkevät ongelmia sielläkin missä niitä ei ole mutta tilannetta on hyvä seurata ettei kaverittomuus pääse ongelmaksi.



Ai niin ja meillä antoi ryhmäliikunta harrastus saamaan rohkeutta mennä mukaan muiden joukkoon. Vaikka siellä ei eskarikavereita ollutkaan, se kuitenkin vahvisti lapsen kykyä mennä mukaan myös eskarissa leikkeihin. Pitää vain muistaa että toiset ovat hitaampia lämpiämään eli lasta ei pidä töniä ja tyrkkiä liian nopeasti ryhmään.

Nyt alkoi koulu, eikä ole mitään ongelmia leikkiä siellä ryhmässä. Eri lapsilla kehittyy eri taidot eri tahdissa.

ryhmäharrastus kannattaa aloittaa siltä varalta, että poikasi koulu- urasta muodostuu samanlainen kuin minulla, eli yhdellä kaverilla menin kolmannelta lukion loppuun, ja kiusaaminen tietysti vei kaiken itsetunnon.

Lapsellani tosiaan on se yksi kaveri siellä eskarissa, jota hän on tavannut muutaman kerran "vapaa-ajallakin". Eskariopet tuntuvat olevan tyytyväisiä, kun on joku kaveri. Aion kyllä puhua asiasta edelleen. Poikani on jossain mielessä vielä melko pieni lapsi henkisesti, eli kehityksestäkin voi olla kyse. Lapsiryhmässä on havaittavissa melkoisia ilkimyksiä, minkä vuoksi haluaisinkin suojata lapseni kaveripiirillä ja vahvalla sosiaalisuudella, jotta hän ei muutu kohteeksi ja uhriksi.



Lähettäisittekö lapsenne leikkimään sellaisen lapsen kanssa, joka ei entuudestaan kuulu lapsenne ns. omiin kavereihin? Tohdinko siis kutsua meille vuorotellen sellaisia eskarikavereita, jotka eivät ole ainakaan kiusanneet poikaani? -ap

Ja kyllä me ainakin otettiin kontaktia myös kiusaajiin. Tuossa iässä lapset on empatiakyvyttömiä, mikä voi aiheuttaa kiusaamista. Eivät ne kiusaajat ole vielä turmeltuneita ja arkkipahoja.



10

kaveria. Kutsu heidät synttäreille ja menkää vaikka pienellä porukalla johonkin. Tuohon pihaleikkiin voi nätisti, mutta napakasti puuttua. On huonoa käytöstä ajaa lapsi pois, kun parempaa seuraa tulee. Itse olen laittanut vastaavassa tilanteessa lapsen takaisin ja käskenyt vaan sanomaan, että "mua ei jätetä yksin". Tilanne on toistunut, mutta pois ei ole toista kertaa laitettu. Kaikki vanhemmat eivät vaan opeta porukassa leikkimisen sääntöjä. Onnea ystävyyden saralle!

poikani leikkii vain tuon yhden kaverin kanssa. Jos kaveri on poissa, hän hakee aikuisista seuraa eikä uskalla mennä mukaan, kun hoitajat kehottavat leikkimään toisten kanssa. Mielestäni on liikaa vaadittu aralta alle kuusivuotiaalta, että hän menisi itse kehotuksesta hakemaan toisten seuraa. Varsinkin, kun hänen on joskus käsketty menemään pois, kun hän on mennyt katselemaan toisten leikkejä. Se on pienelle rankka kokemus ja opettaa varovaiseksi. -ap

Poikani on jo kouluikäinen, mutta muistan hänen eskariajaltaan, että opettajat ohjasivat häntä aluksi jääräpäisesti poikaseuraan, vaikka olin kertonut poikani aina leikkineen mieluiten tyttöjen kanssa. "Tyttökavereita" sitten myöhemmin eskariryhmästä löytyikin.



Monesti tuon ikäisistä jo oletetaan, että pojat haluavat leikkiä keskenään ja mieluusti vielä isolla porukalla ja tytöt taas tyttöjen kanssa, vaikkei näin tosiasiassa olisikaan. Lapsikin saattaa sosiaalistua em. oletukseen, vaikka itse muuta haluaisikin.



Poikani ei muuten ollut erityisen tyttömäinen, mutta hän oli "paras kaveri"-tyyppiä (ei isossa porukassa viihtyvä), ja hän vieroksui rajuja leikkejä.



Edelleen leikkii myös tyttöjen kanssa, vaikka poikaseuraakin on löytynyt, mutta esim. taisteluleikit ja riehuminen saavat hänet vetäytymään syrjään.

siis kun tätä palstaa lukee niin herää ihan väistämättä kysymys lastentarhojen hoitajien ammatitaidottomuudesta.

Siis "virikelapsia" sorsitaan ja jätetään tahallaan hoidotta, arkoja lapsia ei auteta sosiaalisissa taidoissa vaikka äiti on erikseen maininnut huolestaan ja lapsi selvästi tarvitsee apua. Mitä varten ne tarhanhoitajat siellä ovat?



Olen oikeasti huolissani että meillä on lauma epäpäteviä, empatiavammaisia ihmisiä hoitamassa pieniä lapsia.

kun haen häntä kotiin. Poikakaveritkin (ne kaksi) ovat rauhallisia ja ujoja, eivät niitä villeimpiä. -ap

kaverina. Pojat on kuulemma villejä. Ehkä tuo tuosta vuoden aikana lämpiää pojillekin.

epäpäteviksi, mutta juuri tällä hetkellä asia ei vielä ole oikein hoidossa. Toivottavasti pian on. Meillä on kyllä hyviä päiväkotikokemuksia. -ap

Suuri onni oli että pihapiiriimme muutti todella ihana ja reipas vuotta nuorempi tyttö, josta on tullut poikani bestis :) Toisaalta olen huolissani siitä, että poika ei ole sitä tyyppiä, joka aina olisi "pitämässä puoliaan", vaan enemmänkin sellainen lupsakka ja mukautuvainen... Toisaalta olen valtavan ylpeä siitä, että hänellä on jo ikäisekseen erittäin kehittynyt empatian tunto ja kauniit käytöstavat. Mutta eipä taida luokan kovikseksi ja kingiksi olla. Toivottavasti osaavat sitten koulussa arvostaa mukavaa, joskin vähän hiljaisenpuoleista ja pehmeää kaveria...

Ekaluokkalainen poika jolla on kavereita vain koulussa, 2-3kpl samalta luokalta. Pitkien välimatkojen takia kyläilyt ovat minulle ylellisyyttä verrattuna omaan lapsuuteni jolloin pihalla oli lauma samanikäisiä lapsia ja kyläilyt olivat jokapäiväistä. Joo, on kerhot ja urheiluharrastukset kokeiltu mutta se ujous on se mikä estää "sisäänpääsyn". Poika itse on hyvin tyytyväinen tilanteeseensa vaikka joskus valittaa tylsyyttä.

Meidän tyttö aloitti 5-vuotiaana uudessa päiväkodissa ja on tosi hiljainen. Pelkäsin kovasti, ettei löydä kaveria. Heti suunnilleen ekasta päivästä erään toisen hiljaisen tytön vanhemmat tarrasi kiinni ja alkoivat aktiivisesti pitää yhteyttä. Tytöt leikkivät tiheään vapaa-aikana ja ovat olleen jo toista vuotta "bestikset". Ovat siis nyt eskarissa. Ihmettelin tätä, koska tuo toinen tyttö on ollut samassa pk:ssa jo 2-vuotiaasta. Taannoin juteltiin meillä tyttöjen kanssa ja kysyin ohimennen: "kenen kanssa leikit ennen meidän Maijaa?" Vastaus oli tyly: "Mä olin aina yksin." No, jo selittyi, miksi vanhemmat tarrasivat heti kiinni orastavaan ystävyyssuhteeseen ja nuo hiljaiset/nynnyt tytöt löysivät toisensa. Menevät ekalle samaan kouluun ja toivoivat toisiaan samalle luokalle. Rehtori lupasi vanhempaintapaamisessa, että yksi kaveritoive saa olla ja se toteutetaan.:)