SUURPERHEODOTTAJAT, huhuu!!
Huhuilen että josko jokin muukin ryhtyisi aktiivisesti kirjoittelemaan....Toki aina silloin tällöin joulukuisiin kirjoittelen, mutta koska viidettä odotan oisi mukavaa joskus kuulostella muidenkin "isojen" perheiden äitien / odottajien tunnelmia.
Minulla siis la joulukuussa, 15.pvä. Edessä sektio, viides sellainen, ja siitä johtuen sektion yhteydessä tehdään sterilisaatio. Viisi lasta on kuitenkin oman mittapuuni mukaan jo melko iso perhe. Lähituttavapiirissä ei muita ole. Muut lapset ovat poika -98,tyttö-01, poika -03 ja poika -08.
Asutellaan etelä-Savossa.
Kirjoitelkaahan kuulumisia muutkin......
Tanni+masuasukki
Kommentit (71)
meillä on syysloma lomailtu, kivaa oli mutta rankkaa. vaikka lomalla ollaan, ei kaikki mene kuin tanssi..ainakaan noiden murrosikäisten kanssa. Pienten kanssa kylläkin;) Ja kyllä viikko kotoa teki terää, oli ihanaa tulla kotiin!
Tannille voimia! Pura vaan tänne fiiliksiä, menee parempaan talteen täällä, kuin että mies pahoittaa mielensä ja sitten sinäkin.
Pahoinvointi vain jatkuu, yllättävän pitkään ja kovana. Ei tälläisesta ole ennen kokemusta. Viime viikolla oli päivä pari ilman koko huonoa oloa, mutta sitten taas niin voimakkaana että on saanut rykiä pönttöön. Ikävää.
Ja luulin lomalla että mahatauti iski, mutta juu, se olikin tätä.
Tänään sitten rohkaistuin soittamaan neuvolaan, täti antoi tälle viikolle ajan, sanoi että la olis 25.5. Ja että nyt olis rv9. Oikein hämmästyin, luulin että oli laskenut viikot väärin, että olis rv8, mutta kun sitten itsekseni laskin, niin toden totta 9! jee jee!
Coil'lle jättionnittelut plussasta!! Tosi ihanaa!
Sinuvi rv9 kai;)
Arki pyörii taas tavalliseen tapaa, kun syyslomat on kaikkien perheenjäsenten kohdalta ohi.
Minulla oli ilmeisesti käynnistymisongelmia: herätin kolmasluokkalaisen tuntia liian aikaisin.
Ajomatkat isoisäni luo ja takaisin menivät hyvin: ei edes pahemmin puutunu paikat, eikä tullut pahaolokaan.
On tosin jo maha aika iso, vaikka nyt on rv20+2. Jotenkin muistelen ettei edellisissä raskauksissa vielä näin aikaisessa vaiheessa ollut näin esissä?!
Tällä viikolla onkin leipomista ja laittamista: viidesluokkalaisten pullan myyntiä keskiviikkona ja lauantaina kolmasluokkalaisen kotipirskeet.
Onpahan jotain tähän harmaaseen viikkoon :-)
Iltaisin poltellaan kynttilöitä ahkerasti sekä sisällä että ulkolyhdyissä.
Jaksamista teille kaikille!
Minulla on ollut kirjautumisen kanssa tosi paljon ongelmia, mutta nyt vihdoin ja viimein pääsin kirjautumaan, ja kertomaan kuulumisia.
Olen nyt ollut kaksi kertaa neuvolassa. Minullahan oli l.a 5.5.2010. Niskapoimu-ultrassakin kävin, samoin otatin sen riskiseerumiverikoeen -kaikki pitäisi olla ok! :)
Minähän sain viimeksi monta km:a ja viimeyönä olin taas tosi kipeä ja tottakai pelko km:sta oli huipussaan. Muutenkin minulla on ollut tässä raskaudessa todella paha pahoinvointi, ja maha paljon kipeä. Muissa raskauksissa olen voinut paremmin, vaikkakin olen voinut pahoin...
Emme ole kertoneet vielä kenellekkään vaikka viikkoja on kuitenkin jo yli sen turvallisen eli 12+5. Jotenkin "pelottaa" muiden kommentit. Itse olemme innossamme, mutta en jaksa kuunnella ehkäisyn unohtamisesta -kun siitä ei todellakaan ole kyse. Minun äidille ja isälle aiomme kertoa vielä tällä viikolla, koska mahani näkyy jo hyvin. Vanhimmat lapsemme katsoo minua jo siihen malliin, ja kyselee ystäväni laskettua aikaa;) Jotenkin hyvää hetkeä ei ole vain tullut. Lapsemme harrastavat niin paljon, että niitä on vaikea saada yhtäaikaa saman pöydän ääreen.
Oliko täällä muita, joilla on aika suurinpiirtein samoihin aikoihin minun kanssa?? Olisi kiva kuulla kuulumisia!
Töitä olisi vielä 8 arkipäivää ja sit alkaisi mammaloma. ALkaa kyllä olla jo niin valasmainen olo, liitoskipuja ym. pikkuremppaa. Selkä onneksi ei nyt oo juurikaan reistannut. Joten enköhän loppuun asti jaksa.
Miehen kanssa oon tapellut-sillä on varmaan joku 40.kriisi- ja monet itkut on väännetty. Muksutkin "ilmeisesti" on riidat havainneet kun kuusivuotias kysyi, että "jos te erootte niin mistä äiti siä saat uuden miehen"....
No, ehkä tästä selvitään. Ainakin itse oon positiivisella mielellä ja toivon ettei tarvii erota.
Kävin ottamassa pitkällisen harkinnan jälkeen sikainfluenssa piikin, miten muut, meinaatteko ottaa??
Huomenna olis taas neuvola ja marraskuun puolivälin jälkeen äitipoli sairaalassa missä päätetään sektiopvä.
Tämmösiä tänne-tällä kertaa.
tanni raskausviikkoja lienee jotain 32???
ja kaikille HYVÄÄ HUOMENTA!
Tänään taas tökkii, en meinaa "pysyä" vauvasivuilla ja kirjautuminenkin tais nyt olla neljäs...
Taidan olla tulossa vanhaksi; lonkat ovat ihan pirskatin kipeet: joko ne kolottaat ja kertoot sään vaihtumisesta tai alkavat jo löystyä synnytystä ajatellen?!
Närästys on myös jokapäiväinen ystävä, samariinia oon siemaillu. Tulee taas vauvalle pitkä ja paksu tukka, mummoni mukaan: mitä enempi närästää, sitä enempi on vauvalla syntyessään hiuksia:-D
Eilen leikkasin meidän 15kk pojan tukan jo kolmannen kerran 1-v. synttäreiden jälkeen. Kasvaa kuin suomen mettä.
Kissoille annoin matokuurit äsken ja pistin pihalle, jos tulevat huonovointisiksi, niin oksentakoot ja paskantakoot ulos.
Kaunis ilma onkin. Meil on tääl +1c, pilvipoutaa, no ehkä vähän tuulee.
Illalla olis mentävä lukion vanhempainiltaan. Laiskuttaa iltasin enää lähtee mihinkään, kun jo viideltä on pimeetä ja muutenkin saa neljänä iltana viikossa kuskata lapsia harrastuksiin. Toki he hyvällä säällä pyöräilevätkin, mutta tahtoo puolen vuotta olla sellaista, ettei viiti ajatuttaa heitä 4-8km suuntaansa.
Muutenkin vetäydyn syksyisin horrokseen, ei kauheasti riennot kiinnosta, mutta oottakaapas, kun kevät koittaa...
Sikapiikin ottamista en ole lyönyt vielä lukkoon, mun vuoro on joko ens tai seuraavana tiistaina, aakkosittain menee.
Oikein mukavaa pyhäinpäivää teille kaikille!
- sagas 6. rv20+5 -
Olo on niin kuin olis erityinen pyhä, ja onkin.
Jotenkin levollinen olo. Esikoinen lähti eilen junalla serkuilleen (ekaa kertaa junassa sitten pikkutyttövuosien ja yksin -jännää!), toinen puuhaa jotain huoneessaan ja odottelee ystäväänsä yökylään, pikkukolmonen kattoo madacaskaria (kirjoitinkohan väärin) dvd'ltä ja kuopus nukkuu.
On omaa aikaa nyt hetki. Käytiin syömässä valmiissa pöydässä, oli ihanaa. Sit ulkoiltiin leikkipuistossa.
Mies tosin alkoi vängätä että sopiiko että hän ja neiti lähtee autonpesuun.. (kotona puhui että joo ulkoillaan koko perhe yhdessä. Nyt ennätettiin ehkä 5min olla yhdessä kun rupes jo olemaan kiire..)
Huh, viime aikoina oon ollut kyllä vähän herkkä sanomaan miehelle, nyt se lähti lenkille, ja totesi vaan, 'etteipä ole sitten minun tielläni'!
Mua vähän rassaa, kun se ei keskity lasten kanssa silleen kun minä tahtoisin. Esim illalla laitoin kuopusta nukkumaan, meniköhän puolituntia, niin just kun poju oli vaipumaisillaan uneen, toiseks nuorin leikkii NIIN isoon ääneen alhaalla jotain ajoleikkiä, että kuopus siitä virmaantuu jälleen, ja nukahdus ei olekaan siinä tässä.. Ja mitä mieheni tekee, makaa sohvalla eri huoneessa ja kattoo rauhassa televisioa. Ei puhettakaan että sanois pojalle että leikkii hiljempaa, ku pikkuveljeä nukutetaan. Ärsytti tosi paljon, ja kun meillä nää tilanteet on tälläsiä...
No, ehkä tää on niin pientä ettei juuri kantsis kirjoittaa tai ääneen sanoa, mutta kun joskus tekee mieli purkaantua..
NIIN ETTÄ TANNI, TSEMPPIÄ!
Sikainfluenssapiikistä, otin sen torstaina, sain aamulla migreenioireet ja otin siihen särkylääkettä, joka varmaan auttoi tuohon ettei käsivarsi kovin kipeä ollut vaikka arka olikin.
Nyt vaan odotellaane että 2vkoa menee nopeasti, ja piikki antaa tehoa, eikä sikaflunssa ennätä vielä iskeä.. se pelottaa, jos ennättää tulla ennen piikin tehoa.
Nyt pikkukaveri tarvii apua..
sinuvi rv10+4
Juu, kyllä varmaan omalta osaltaan vaikuttaa sekin, että raskauden takia on niin hormonimyllerrysten kourassa että vielä herkemmin ottaa kaikki "paskat" itseensä. Päätin että täältä pohjalta ei oo kuin suunta ylöspäin ja en tiedä johtuuko omasta asennemuutoksesta vai onko mieskin pikkusen muuttanut omaa asennettaan, kun on jo tuntunut vähän paremmalta.
Väsynytkin olen ja sekin vaikuttaa- pikkumiehellä armoton yskä ja yöunet on olleet mitä on....
Joo, meillä miehellä on nyt yht´äkkkiä iskenyt ilmeisesti paniikki siitä että ollaan jo kohta niin ja niin iso perhe- ja että ei tulla selviämään kun jo nyt on esim. lasten harrastuksiin kuskaamisessa jo aikamoinen sovittelu- saati sitten taloudellisesti. Ja ettei omaa aikaa juuri ole...Muistelee kaiholla aikaa jolloin lapsia ei vielä ollut. Lisäksi kun meillä on ollut tosi rankkaa tuon 11v kanssa, ja miehen mielestä pieni fyysinen kuritus on ihan ok, ja miä en sitä hyväksy. Kun kaikki nää niputetaan yhteen, on tulos riidat ja parisuhdekiemurat ja sit aina vedetään esiin vanhat loat ja minun hölmöilyt parin kolmen vuoden takaa- vaikka ne on jo käsitelty ja muka anteeksiannettu. Mutta aina huonona päivänä pitää niistä muistuttaa. Ja miulla on entistä pahempi mieli ja tuntuu että oliskin pitänyt erota jo silloin, kun lapsia oli vain kolme.
No, eroamassa ei nyt liene olla ja mies näytti vihreää valoa jopa ulkopuoliselle auttajalle jos tuntuu ettei omin päin selvitä, joten ehkä tästä sit selvitään. Vaikka sit ammattiavun turvin. Ollaan kuitenkin jo 20 vuotta oltu yhdessä -yli puolet minun elämästä, joten olisi sitä aika tyhjän päällä jos kaikki nyt loppuisi.
No joo. Miulla kipeytyi käsi sikaflunssapiikistä aikalailla-on vieläkin kosketusarka. Muita oireita ei kyllä tullut.
Mutta ei muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille!
Tanni rv 33 ja risat
Riesa pikaisesti ilmoittaa itsestään!
Eli siis täällä ollaan taas kuulolla, seitsemättä odotellaan tammeksi tulevaksi!
Ultralla kävin viikolla 17 ja sen jälkeen en olekaan "ehtinyt" jonnen joutaviin neuvoloihin...
Sikaflunssa sairastettu. Mutta ei siitä terveelle ole haittaa.
Viikko melkein pari viikkoa meni kyllä tautia pitäessä, mutta ilman särkylääkkeitä selvittiin. Ainoa mitä otin, oli yskänlääke...jota menikin sitten enemmän... :-)
(vastustan ja kierrän kaikkia lääkkeitä! enkä pistä suuhuni ihan pikku särkyyn...)
Kersoja ikähaitarilla 15, 13, 10, 6, 2,5 ja 11 kk.
Pusut kuonoon kaikille.
Riesa.
Tänään olikin erikoinen aamu, kun mies ja 4 vanhinta lasta lähtivät kaikki yht'aikaa seittemän pintaan töihin ja opintielle.
Jäätiin vähän nuorimman kanssa h-moilasena aamiaispöytään...
Muina aamuina on niin paljon porrastusta lähtöajoissa, että ehtii vähän jokaisen kanssa rupattelemaan. Ja ollaan kuopuksen kanssa molemmat vähän lensussa, että sekin vaikuttaa hidastavasti ajatus- ja muuhunkin toimintaan. Perjantaista asti meillä kahdella on ollut kröhää, vesinuhaa ja iltalämpöä.
Eilen aamusta käytiin ostoksilla: pienimmälle toppahaalari, kypärämyssy, rukkaset sekä fleecehaalari, tulevalle vauvalle bodeja, minulle alusvaatteita ja löysin kivan puseron, sekä isänpäivälahjat ja -kortit miehelleni ja isoisälleni. Mukavasti meni meidän ostosreissu ja yllättävän paljon oli kaupoissa tarjouksia, kahvilla käytiin myös. Treffattiin työkaverini kanssa, joka on vanhempainvapaalla.
Närästys on pahin vaivani tällä hetkellä. Ihan sama mitä syö tai juo niin närästää. No, se on tuttua kaikista edellisistä raskauksistakin, muttei se tietenkään vaivaa lievitä.
Torstaina mennään rakenneultraan.
T: Sagas 6. rv21+3
täällä onneksi ollaan terveinä oltu, esikoisella kun on leirejä ym tiedossa, niin ei tarviis tulla flunssan poikastakaan. Ja tuo esikoinen on sen verran itsepäinen tapaus, ettei varmasti halua jättäytyä huilimaan, jos toiset reenaa.. eli kasienpesu kunniaan, vielä ollaan ihan terveitä oltu, ei siis pientä köhääkään.. Olenkin karttanut kyläpaikkoja jossa on kuumeilua ollut, mistä sen tietää vaikka olisi sitä sikainfluenssaa..ja nyt raskaana ollessa en tosiaankaan halua sitä - ja rokotteestakaan ei vielä apua ole, kaksiviikkoahan siinä vasta-aineiden muodostuksessa menee. Ja kyllä yhden ystävän perheessä olikin jo sikainfluenssaa, eli peruttiin kaffittelutkin. Nyt porukka voi jo paremmin, niin vein sinne kuopukselle, joka on mun kummilapseni, joulukalenterin.
Käytiin junalta hae sunnuntaina neiti, ihan miehen kanssa kahdestaan.. ja meil oli muutama tunti aikaa kulutettavaksi :)
Käytiin kahvilla, ja sitten käytiin tekemässä JO muutamia joululahjahankintoja!!! Kahdelle nuorimmaiselle on nyt paketit paketoitu. Joulukalenterin tein myös, ostin legopaketin, jossa oli ikäsuositus 2-5, siitä tein pikku pussukoihin jokapäivälle jotain pientä.. nuo legon joulukalenterit olis ollut jänniä, mutta kun niissä on niin pieniä osia, ja eikä niitä varmastikaan kerätä kuopuksen tieltä..joka laittaa kaiken suuhunsa.
Myös isoille tytöille ostin (vastustetaan karkkikalentereita, mutta nyt sorruttiin..) salmiakki kalenterit. Lisäksi ostin kaikkea kivaa, joista tein satunnaisille päiville jotain kivaa.. eli huulirasvaa, huulikiiltoa, hiusrenksuja, pinnejä, hiuslakkaa, muotovaahtoa..ymym.
Miehelle ei ole mitään, isänpäiväksi, mutta eiköhän tässä ennätä. Antakaapas vinkkiä..
nyt mun 3v kaipaa kaveria,
moi
sinuvi rv11
hiljaista on kuin huopatossu tehtaalla...
no, laitan tähän kopion tuolta toukokuisista..
Tänään oli kiva päivä, vaikkakin jännitti ja pelottikin etukäteen, sillä mulla oli np-ultra. Kävin myös verikokeissa, joiden tulos tulee 1-2vkon päästä. Mutta ainakin tuo np-turvotus oli minimaalista, ja oli niin ihana nähdä pomppivainen pikkukaveri siellä ultrassa. Ja se syke, hellyyttävää. Kiva kun mieskin pääsi mukaan.
Mies siellä otti puheeksi jo synnytyksenkin, ohjeeksi saatiin että heti soittaa ambulanssi kun tuntee ekat säännölliset supparit, tai toinen vaihtoehto että sopia milloin tulee jo valmiiksi synnärille oottelemaan h-hetkeä.. tuo jälkimmäinen ei nyt oikein kiinnosta kun kotona on pientä väkeä.. (mulla on nopeet synnytykset, viimeksi mies joutui autossa MELKEIN kätilöksi, taisi nyt alkaa jo pelottamaan miestä..)
Mahan koko mullakin on tosi iso, mutta kai se kuuluu asiaan, kun on 'muutaman' kerran jo venynyt, ei ole kudokset enää ihan niin napakat kuin ensisynnyttäjällä.. ja sitten mun vartalo on sen mallinen että maha tulee heti esiin, kai vähän notkoselkä.
Meillä on nyt kuumepotilas, 38 kuumetta, ja tässä jännäillään, onko tavallista, vai possuflunssaa. reipas potilas kyllä on. Mulla on viikko sitten pistetty piikki, kai sitä jo vähän on vasta-aineita kehittynyt.. toivotaan.
pahoinvointi jatkuu yhä, aamulla sai sappinesteet käydä yökkimässä.. ikävää. mutta kai se joskus loppuu.
tälläistä tänään,
sinuvi rv11+2 kai
elikkä meille odotetaan 7. lasta syntyväksi kesäkuun lopulla. lapset ovat syntyneet 94 95 97 01 03 07.
pirkanmaalla asustellaan.
Töissä on niin kiire että illat on sit ihan ryytynyt. Olisi tuhat asiaa hoidettavana ennen lomalle jäämistä, töitä peräti 2 päivää jäljellä. Sijainenkin on kai saatu, pitäisi tulla maanantaina käymään koululla. Joulutokarin alustavia arviointeja pitää viikonloppuna kirjoitella sijaista varten. Blääh.
Äitipoli on kuun puolivälissä ja sityä ootan malttamattomana koska haluaisin jo tietää sektiopäivän, että voisin suunnitella jo asioita etukäteen ja tehdä käytännön järjestelyjä, kun se nyt minulla on mahdollista, tietää siis etukäteen tuo päivä.
Isä lähti harrastuskuskiksi kolmen vanhimman kanssa, yllättävän hiljaista, täytyy mennä katsomaan mitä tihutöitä pienin tekee...
Tanni rv34
Täällä tätä kuutosta ootellaan nyt jo 40+ viikolla :) Olo alkaa oleen aika möhkyrä ja jotenki ajatukset vaan pyörii siinä et sais tuo pieni jo ulos tulla. Nivuset alkaa oleen aika känäsessä kunnossa ja ylösnousemiset ja kävely melkosta takkuamista :( Supistuksia odottelen että sais tän olon jo vähän ees helpommaksi :) Johan tuo kaveri taitas jo siihen valmis olla :)
Uskon että olo alkaa olla jo aika möhkyrä kun täälläkin on vaikka viikkoja vasta pian 35.Mullakin alkaa olla jo vaikeaa liikkua. Vauva on lisäksi niin ylhäällä että on paha välillä hengittääkin...ja on tosi kva potkija!! Auts!
Äitiysloma alkaa ylihuomenna ja vaikkei se olotilaa autakaan eikä elo "helpotu" niin eipähän tarvii ennen kasia lähteä liikenteeseen- äidin aktiivisuudesta pitää huolen tuo vuoden ja kuukauden ikäinen pikkuveitikka. Lisäksi toiseksi nuorin on kuljetettava ysiksi eskariin joka arkipäivä.
Mutta mutta...toivottavasti kuulemme Ikukuume pian vauvantuoksuisia uutisia!!
Tanni
Ikukuumeella on siis hektiset ajat käsillä: malttia sekä tsemppiä!
Tannille antoisaa äitiyslomaa!
Heräsin, kun oli niiin paha olo, oksettava siis!
En tiedä mikä ellottaa, mutta mulla on nyt 11. päivä pientä flunssanpoikasta: nuhaa ja iltalämpöö, ett liittyykö siihen tai sitten on ihan oma juttunsa.
1v4kk on samassa köhässä kuin minä, liekö hällä olevan pahaolo, ainakin on ollut levoton koko yön.
Rakenneultrassa käytiin torstaina: kaikki oli hyvin! Pieni oli rauhallinen tällä kertaa. Hamusi sormiaan suuhunsa, silitteli poskeaan ja rapsutteli olkapäätään. Huuletkin erottui selkeästi, niinkuin myös se, ettei hänellä ole napatyrää. Sukupuolta emme halunneet nähdä emmekä kysyä. Istukka on etuseinässä ja lapsivettä sopivasti.
Isänpäivä oli ja meni rauhallisesti ja mukavasti: ruoka sekä kakku onnistuivat hyvin.
Tällä viikolla ei onneksi ole mitään pakollisia menoja, aion mahdollisuuksien mukaan vaan olla ja potea.
T: Sagas 6. rv22+2
Selailin noita viestejä ja huomasin, että täällä oli muutama muukin neljättään odottava, niin rohkaistuin minäkin kirjoittamaan...kai sitä nykyään jo neljäkin lasketaan virallisesti suurperheeksi, vaikka useimmille näyttääkin tulevan 5. 6. tai 7....;)
Täällä siis yksi 29v. äiti Keski-Suomesta. Viikkoja nyt vasta 8+4, ensimmäinen neuvola ja ultra ensi ma 16.11.
Meillä on ennestään tytöt 04, 05 ja 07, eli vauhtia ja yöheräämisiä riittää...
Nyt oon ollu tän alun tosi väsynyt ja huonovointinen. Jäinen mansikkasurvos vähän auttaa, ja ostinpa ne pahoinvointirannekkeetkin -jotain oli pakko kokeilla!
Työt tuntuu vähän raskailta, kun yöt menee vaihtelevasti ja koko päivän heikottaa ja ällöttää, mutta päivä kerrallaan...ja odotus on silti ihanaa! :) Ja onneksi mies on sitten hoitanut siivoamisia, ruuanlaittoja jne...
Ihanaa lukea isojen perheiden odotuskuulumisia, vaikka vähän kauhulla odotankin noita sairastelu- yms kuvioita sitten neljän pienen kanssa. Saati neljää tyttöä lähestulkoon samaan aikaan murrosiässä....;D
Mukavaa viikkoa kaikille ja hyviä vointeja!
:) Eeto rv 8+
Eiköhän tänne joukkoon hyvin mahdu, mukavaa vaan jos tulee vähän lisää vipinää tähänkin ketjuun.
Minulla on eka mammalomapäivä tänään. Ihanaa kun enää ei tarvinnut lähteä töihin. Vaikka kyllähän eskarilainen piti eskariin viedä ja vähän aikasemmin hakeakin kuin normaalisti, kun oli puheterapeutti (ja 1-vuotiaan päiväunet meni ihan sekaisin). Lunta sataa reippaanlaisesti, aamulla 11v esimurkku lähti minulta salaa KESÄKENGISSÄ (kun talvikengät muka näyttää niin tyhmille).Haloo!! Lumitöihin pääsee kohta (miä oon ehkä vähän hullu mutta tykkään niistä). Eipä muuta, kirjoitelkaa muutkin ettei mee minun yksinpuheluksi...
tanni
Meille viides lapsi tulossa=) Aikaisemmat -01, -02, -04,-09 . Ja nyt olis laskettuaika jotain 2.7.10. Olen 28v ja mieheni 24v. Tuleva lapsi on mieheni ja minun toinen yhteinen, isommat lapset ovat edellisestä avioliitosta.
Onpas ollut väsyttävä päivä tänään, nukuin kuopuksen kaa kolmen vartin tirsat.
Neuvola oli eilen ja kaikki hyvin, pieni ei olisi halunnut ollenkaan antaa kuunnella sykettään vaan livisti kokoajan alta pois. Kuulema kahen tai kolmen viikon päästä saisin sikainfluenssarokotteen, menee aakkosjärjestyksessä meillä.
Esikoinen on syyslomalla ja kumminsa kanssa risteilyllä, tulevat iltasella kotiin. Syksyistä on, mutta nurmikko pitäisi ajaa.
Viikonlopuksi lähetään miehen kanssa reissuun, käydään tervehtimässä iäkästä isoisääni 530km päässä. Sitten ollaankin jo takaisin normiajassa, kun tullaan takaisin. En tosin ole koskaan ymmärtänyt koko kellojen siirtoa, maa kiertää kuitenkin omassa tahdissaan aurinkoa ja itsensä ympäri.
Pidetäänkös teillä halloweenpippaloita?
Meidän yhdeksänvuotias aikoo järjestää kavereilleen meillä ja osa jäisi yökylään...huisin jännää:-D