Äiti opettaa ekaluokkalaista Kuuraa kotona

Peruskoulun alakoulussa, varsinkin luokilla 1-4 opetettavat asiat ovat kyllä niin yksinkertaisia, että jokseenkin kuka hyvänsä peruskoulun itse käynyt vanhempi osaa ne lapselleen opettaa. En halua väheksyä luokanopettajien koulutusta, mutta omaa lastaan opettava vanhempi ei todellakaan tarvitse suurta osaa siitä, sillä eihän hänen tarvitse osata käyttää erilaisia opetusmenetelmiä erilaisiin lapsiin tai pitää kuria tai vastata tekijänoikeuskysymyksiin. Hänhän opettaa vain omaa lastaan, jonka tuntee ja tietää.



Opetussuunnitelman sisällöt on idiootinkin yksinkertaista tarkistaa esim kaupungin kouluntoimen nettisivuilta. Lisäksi peruskoulun oppikirjojen opettajanmateriaalit voi tilata suoraan kustantajalta ja niissä kyllä selitetään aika usein aika perinpohjaisesti sekä oppimäärien tavoitteet että materiaalin käyttö ja muutamia materiaalin täydennysvaihtoehtojakin, että kyllä niitä osaa käyttää kuka hyvänsä lukutaitoinen, vaikkei itse opettaja olisikaan.



TOki tämän jälkeen jää jäljelle joitain ongelmia. Osa niistä liittyy sosiaalisuuteen - ei sitä pelkillä kerhoilla ja harrasteilla korjata - ja osa siihen, että opetussuunnitelmaan kuuluu oppisisältöjen lisäksi esimerkiksi ryhmätöiden tekemisen oppimista ja esittämistä ja on aika lailla eri asia nähdä luokkakaverien esitelmiä ja pitää luokalle esitelmä kuin pitää se samainen esitelmä kotona äidille ja isälle. opiekelutekniikoiden oppimisessakin voi syntyä hankaluuksia, sillä kotona oppivan ei välttämättä tarvitse oppia montaa eri tekniikkaa kuten koulusssa tarvitsee.



Minä tiedän mistä puhun, vaikken olekaan opettaja. Olen nimittäin opettanut lastani käytännössä kotona puolitoista vuotta. Tähän ajauduimme siksi, että, vaikka olin näistä ongelmista jo aikaisemmin tietoinen ja vaikka haluan nimenomaan kasvattaa lapsestani sopeutumiskykyisen yhteiskunnan jäsenen enkä eristää häntä (mihin kotiopetus usein johtaa) lapsellani ei ollut vaihtoehtoa. Hänellä on aspergerin oireyhtymä ja hänet siirrettiin erityiskouluun, jossa koulu ei hoitanut opetustehtäväänsä, vaan antoi lasten tehdä mitä huvitti (ja osa huvitti tapella ja lopppuja huvitti sitten yrittää pysytellä poissa tappelijoitten jaloista. Opiskeluun ei olisi jäänyt mahdollisuuksia vaikka se olisi jotakuta huvittanutkin.). Tilanteessa, jossa koulu ei hoida oppivelvollisuutta, vastuulliselle vanhemmalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin opettaa lapstaan itse. Onneksi saimme vuoden taistelun jälkeen uuden paikan tavallisessa koulussa. Sen jälkeen meni vielä puoli vuotta kun kotiopetuksella paikattiin tuon erityiskoulun jättämiä aukkoja oppimisessa...



Niin, minulla on kyllä koulutusta enemmän kuin useimmilla luokanopettajilla (olen FT ja kun huomasin että meillä on erityislapsi niin luin myös erityisopetuksen kokonaisuudet kasvatustieteistä), mutta oikeasti sitä koulutusta ei kyllä ole tässä tarvittu.

sosiaalisessa ympäristössään, ei tosiaan sosiaalistu samalla tavalla kuin sen yhteiskunnan parissa peruskouluttautuessaan, jossa sitten myöhemmin tulee jatkokouluttautumaan ja tekemään töitä!



Koulun "piilo-opetussuunnitelmasta" on kirjoitettu kirjoja ja tehty tutkimuksiakin; kannattaa tutustua. Koulussa ei tosiaan opita vain yhteiskunnassa hyödyllisiä ainekohtaisia tietotaitoja, vaan nimenomaan meidän kulttuurissa vaikuttavia institutionaalisen ja sosiaalisen toiminnan malleja. Nämä konventiot ja koodit läpäisevät koko ihmisen toiminnan: aina diskurssiin vakiintuneista ja siinä toimivista dialogirakenteista erilaisiin kohteliaisuuskonventioihin ja ystävyys- sekä työtoveruussuhteiden dynamiikkaan! Suurin osa tästä "koulun piilo-opista" on sosiaalisia ja kulttuurisia konventioita koskevaa hiljaista tietoa, jota lapsi alkaa huomaamattaan omaksua heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.



Oletko koskaan miettinyt, miksi vieraan kulttuurin parissa kasvanut voi tuntea itsensä kömpelöksi ja esim. tahattomasti loukata toisia ihmisiä siirtyessään vaikka työn perässä toiseen maahan ja kulttuuriin? Liikemiehille järjestetään jatkuvasti koulutusta toisten kulttuurien tapa- ja ryhmätoimintakonventioita koskien juuri siksi, että se mikä toimii yhdessä yhteiskunnassa ei välttämättä toimi toisessa.

Lapsi, joka kasvaa pienessä kommuunissa, eikä saa kosketusta isompaan sosiaaliseen ryhmään tai koskaan kasva meidän kulttuurimme instituution yhteydessä on omasta mielestäni aika hakusessa tulevaisuuden koulu- ja työyhteisöissä, koska ei ole oppinut minkäänlaista yhteiskunnallisen ryhmätoiminnan ja institutionaalisen toiminnan dynamiikkaa! Tiede-, kulttuuri-, poliittinen- ja talousmaailma kun ei pelaa ideologisen hippiyhteisön sosiaalisilla säännöillä!

eikä muutenkaan ole sitä hirveää muottiin tunkemisen hinkua kuin täällä, ja silti sekin yhteiskunta pyörii. Eli ei se kotikoulutus nyt mikään este yhteiskunnan toiminnalle ole.

minäkin olen käyttänyt olipa-kerran sarjaa opetukseni osana sekä lukiossa jettä avoimessa yliopistossa. Samoin muita televisiosarjoja, historiadokumentteja, välillä elokuviakin. Ei siinä mitään pahaa ole. Toki sitä on täydennettävä muulla materiaalilla ja sitten keskustellaan, mtuta minusta ne ovat oikein hyvä keino elävöittää opetusta ja tuoda siihen erilaisia näkökulmia. Esim niistä näkyy eri maissa tyypilliset suhtautumiset ja painotukset historian eri tapahtumiin. Monesti elokuvat myös kirjastavat opiskelijoille sen, miten historia näkyy nykyelämässä ja nykykulttuurissa.



Kyllä näitten materiaalien käyttö on ihan sallittua ja jopa suositeltavaa, näyttäkää vaan tekin omille lapsillenne.



terveisin historiantutkija ja -opettaja.

ja toimittajat kirjoittelevat mitä sattuu. Joten ihan 100% varmasti ei voi luottaa kaikkeen mitä lehdessä lukee.

FT:lle, numerolle 40 tekisi mieleni sanoa, että varmaan kaikki meistä tietää, että 1-4 luokilla opetettavat asiat ovat kokolailla yksinkertaisia ja useimmat meistä ne hallitsevat sujuvasti. Kokonaan eri asia on sitten se, että osaako niitä opettaa, varsinkin jos lapsella on jotain hankaluuksia opettavan aineen kanssa.



Minä olen "melkein kympin" oppilas ja yliopiston käynyt, mutta en kuvittelekaan, että osaisin tuosta vain opettaa lukemista, laskemista ym. omille lapsilleni. Luulen, että se kyllä onnistuisi, jos perehtyisin asiaan ja opetusmetodeihin, mutta kylmiltään en uskaltaisi edes yrittää. Varmaan aika moni meistä omiansa opettaessaan sortuisi (?) käyttämään niitä opetusmetodeita, joita muistelee omina kouluaikoinaan käytetyn. Tai vaikka vannoisi, ettei niitä käyttäisikään, niin kummasti käytännössä niihin liukuisi. Eikä asiaan perehtymättömällä ole aavistustakaan, kuinka koulumaailman työskentelytavat ala-asteellakin ovat 80-luvulta muuttuneet.



Nykypäivän opettajilla on takataskussaan valtava arsenaali erilaisia metodeja ja konsteja, joita voidaan opetuksessa hyödyntää. Jos asia ei lapselle mene perille ydellä tavalla niin sitten kokeillaan toista. Matti Meikäläisellä ei niistä ole aavistustakaan. Jokainen äiti/isä toki tuntee lapsensa opettajaa paremmin, mutta ei se meistä tee heille parhaita opettajia. Voi olla päinvastoinkin.



Minä voisin omasta kokemuksestani sanoa, että minulla ainakin olisi "mennyt hermo" jo moneen kertaa, jos olisin vastuussa 10-vuotiaan poikani matikanopetuksesta. Minulle matikka on aina ollut leipälaji, pojalleni se tuntuu olevan aika tahkeaa. Olen usein tukenut häntä läksyjen teossa ja neuvonut parhaan kykyni mukaan, mutta koska asia on aina ollut itselleni helppo, minun on vaikea itse edes ymmärtää, että "miksi tämä asia ei mene kaaliin!". Opettaja suhtautuu asiaan neutraalisti ja häneltä ovat ne pojalleni toimivimmat konstit ja oikeat nykittävät narut löytyneet!