Kysymys abortin tehneille:

ja olin pelokas, koska kovasta peittelytä huolimatta vanhempani saivat asiasta tietää (olin 16v). Ovat uskovaisia, sain saman tien muuttaa omilleni.

En ajattellut asiaa pitkään aikaan, ajattelinko siinä iässä juuri mitään asiasta, nyt mietin.

Olisin toivonut silloiselta kumppaniltani enemmän tukea.



Toisaalta kaduttaa, suhteet vanhempiini katkolla pitkään, yhä katkeilevat ja äitini jaksaa rukoilla abortoidun lapsen puolesta. Muutamaa vuotta myöhemmin sain toivotun lapsen, ja nyt totean kahden lapsen äitinä että olisin pystynyt huolehtimaan ja rakastamaan sitä yhtäkin vaikka olin vain 16. Ei se paljon helpompaa ole 19-vuotiaana saada lapsi.

oli sellainen teinijuttu, en tiennyt mitaan ehkaisysta ja yllari yllari niin kavi. Mies oli taysjuntti, ihmettelen jalkikateen mita hanen kanssaan olin edes tehnyt.

Kaikin puolin hyva, silla ei musta olis ollut silloin aidiksi ja miehesta ei todellakaan isaksi.

Tosin tein abortin (eli keskeytin raskauden kuten mielummin asiaa ajattelen) siksi että sikiöllä ei ollut laisinkaan aivoja eikä elinmahdollisuuksia ollut ollenkaan kohdun ulkopuolella. Raskaus oli erittäin toivottu.



Mutta täytyy sanoa että kun elävän lapsen saimme niin tuo abortti on jäänyt kivasti taka-alalle elämässä. Tuntuu siltä että juuri näin tämän pitikin mennä. Meillä ei olisi tätä lasta 100% varmuudella jos enkelimme olisi syntynyt (uusi raskaus alkoi 5kk keskeytyksen jälkeen eli niillä main kun olisi ollut ensimmäisen raskauden la).

Todellinen kriisi iski päin kasvoja, kun odotin ensimmäistä toivottua lastani. Usein käy mielessä, että minulla olisi nyt 15v tytär tai poika.

Järjellä ajateltuna oli oikea ratkaisu aikanaan. Stdän usein miettii oliko sittenkään.

Aikuisena vr parin piltin jälkeen.



Ehkä teineillä on vaikeampaa, jo ihan sen murrosikänsä tähden! Me aikuiset selvitään, koska abortti on ihan normaali osa tätä elämää.

Viimeksi eilen mietin millainen lapseni olisi, täyttäisi ihan kohta 4 vuotta...



Aborttiin oli kyllä ihan järkisyyt. Tulin raskaaksi 3kk esikoisn syntymän jälkeen, toivotusti. Mies muuttikin mielensä ja häipyi toisen naisen matkaan. Olin täysin rikki masennuin, olin sairaslomalla 2 vuotta. En olisi mitenkään selviytynyt kahden alle vuoden ikäisen lapsen kanssa. Todennäköisesti molemmat olisi otettu huostaan.

Se ei silti ollut helppo ratkaisu, mutta päätin ettäparempi olla äiti kunnolla yhdelle lapselle kuin olla täysin uupunut äiti kahdelle.

Aborttihörhö on taas päässyt kotiin osastojaksolta.

Mutta toivotun perheen myötä sekin unohtui taka-alalle. En ollut tehdessäni ihan teini enää.

Ei ole tuntunut pahalta tehdä eikä koskaan sen jälkeen. Eli pääsin kepeästi yli. Yksikään abortinvastustaja ei ole saanut minua tuntemaan itseäni pahaksi ihmiseksi.

Ihan aikuisena tein sen.

tehnyt vaan se lääkäri. Nykysin pilleriabortin kai tekee itse kun tunkee suuhunsa ne pillerit.

miksi otit ne pillerit, eli mikä oli syynä päätökseesi?

Olin 19 vuotta, kondomi petti. Opiskelijabileissä kävi, ei vakkari poikaystävä. Opinnot ja OMA (juu, olen itsekäs) elämä edessä.

Sittemmin sain ihanat lapset, joista olen ylpeä!

Mutta tuota aborttia en ole katunut. Olen äiti 48 v.

Ps. Uskokaa tai älkää, en ole koskaan esim.miettinyt minkä ikäinen jne. olisi.

mutta siinä vaiheessa elämää se oli helpotus. yli siitä olen päässyt, enkä ole lähtenyt sitä jossittelemaan.

Tulin raskaaksi pari kk edellisestä todella rankasta raskaudesta. Olin maannut koko raskausajan sairaalassa ja en tahtonut sitä samantien uudestaan. Ehkäisy petti sillä yhdellä ainoalla kerralla.

Miehestä ei ollut hoitamaan jo olemassaolevaa lasta, eikä ketään muutakaan joka olisi hoitanut pikkuista minun maatessani sairaalassa.

Ensimmäisessä synnytyksessä meinasi henki lähteä minulta ja vauvalta.

Ja muuenkin elämä välillä tosi sumuista ja masentavaa. Nyt 6n vuoden ja 2n lapsen jälkeen ei enää tunnu pahalta, en olisi tuolloin ollut valmis äidiksi.

ja olin pelokas, koska kovasta peittelytä huolimatta vanhempani saivat asiasta tietää (olin 16v). Ovat uskovaisia, sain saman tien muuttaa omilleni.

En ajattellut asiaa pitkään aikaan, ajattelinko siinä iässä juuri mitään asiasta, nyt mietin.

Olisin toivonut silloiselta kumppaniltani enemmän tukea.

Toisaalta kaduttaa, suhteet vanhempiini katkolla pitkään, yhä katkeilevat ja äitini jaksaa rukoilla abortoidun lapsen puolesta. Muutamaa vuotta myöhemmin sain toivotun lapsen, ja nyt totean kahden lapsen äitinä että olisin pystynyt huolehtimaan ja rakastamaan sitä yhtäkin vaikka olin vain 16. Ei se paljon helpompaa ole 19-vuotiaana saada lapsi.

Kertomasi perusteella sinun vanhempasi eivät ole USKOVAISIA vaan tekopyhiä törkimyksiä. Eikä sinun abortoitu vauvasi tarvitse mitään rukouksia, se on taivaassa Jumalan lasten joukossa niinkuin kaikki muutkin viattomat sielut.

t. uskovainen joka ei heittäisi lastaan ulos tuollaisessa tilanteessa (meinasin kirjoittaa ettei missään tilanteessa, mutta ehkä hakkaava huumeiden käyttäjä olis pakko pistää pihalle muiden takia)