Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Argh, miten toi puhelimella soittaminen voikin olla NÄIN vaikeaa :(

Vierailija
13.08.2009 |

Keräsin kaks päivää rohkeutta, että voisin soittaa yhdelle tutulle kyytiasiasta (asuvat lähellä ja itse ehdottivat kyytiä, kun matkan varrella asustan). Lupasin soittaa, jos tarvin kyydin (ei ollut vielä varmaa, tarviiko mies autoa vaiko ei).

Hitto, viho viimein kuin sain rohkeutta, sydän pamppaili tuhatta ja sataa. Eikä kyse ole mistään hyvän päivän tutusta vaan ihan "tuttu tutusta".

Samoin, jos mun pitää soittaa jonnekkin virastoon, mun pitää kerätä vähintään 4-5 päivää rohkeutta siihen soittoon ja siltikin koko päivä menee jahkaillessa, että pitäis soittaa, mutta mä annan ensin lapsille ruokaa ja sitten soitan ja ai niin, täytyy käydä kaupassakin. Noh, mä soitan sitten... Jne. Ja sitten huomaakin, että auts. Virastohan meneekin jo kohta kiinni, NYT on pakko soittaa :(

Hoidan asiat mieluiten tekstarilla tai meilillä, soitto on se vihoviimeinen konsti, mitä mä karttelen kuin viimeistä päivää :(

Mä olen aina ollut tällainen. Mulle on todella vaikea edes puhua ventovieraalle, alan helposti tuossa tilanteessa "änkyttämään" ja "sopertamaan", mikä ärsyttää itseäni suunnattomasti. Sama juttu saattaa käydä myös puhelimessa :(

Kommentit (26)

Vierailija
21/26 |
13.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erilaiset oppimistyylit: auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettinen.



Tuli mieleen onko tällaisilla pelkääjillä onglemia ottaa vastaan tietoa kuuntelemalla, heillä voi olla toinen kanava vahvempi ehkä he ovat visuaalisia tai kinesteettisiä.



Tutkimuksen mukaan jokaisella on oma vahvuus ja nämä erot on korkeimmillaan lapsilla ja nuorilla aikuisilla iän myöten erot tasottuvat.



Minun tytär on sellainen että hän kokee ettei häntä kuunnella jos ei koko ajan katso häntä kun puhuu.



Oletteko perehtyneet omiin vahvuuksiinne oppijoina.



http://edu.phkk.fi/users/kaaka/materiaali/olet_kinesteettinen_tyyppi.htm



http://www.uwasa.fi/opiskelu/suunnittelu/opi_oppimaan/oppiminen/oppimis…



http://www.uwasa.fi/opiskelu/suunnittelu/opi_oppimaan/oppiminen/oppimis…

Vierailija
22/26 |
08.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän että vanha, mutta nostan koska itsellä sama homma ja pilaa aika kiitettävästi elämää, eikä mitään tunnu olevan tehtävissä ja yksinäni en vaan uskalla tehdä asialle mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/26 |
08.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että vanha, mutta nostan koska itsellä sama homma ja pilaa aika kiitettävästi elämää, eikä mitään tunnu olevan tehtävissä ja yksinäni en vaan uskalla tehdä asialle mitään.

Just äsken googlailin samaa. On tympeä tilanne, ei pysty soittamaan, mutta lääkäriaikaa ei muuten saa. Tekee mieli unohtaa koko homma.

Vierailija
24/26 |
08.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittakaa uusi. Tai itse asiassa tästä olikin muutama viikko sitten. Mutta oikeasti, nämä vanhat joista puuttuu vielä otsikkokentässä olleet tekstit, niin antakaa olla.

Vierailija
25/26 |
08.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
26/26 |
08.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni kärsii samasta vaivasta. Olin ennen ihan samanlainen, vitkuttelin tärkeitä soittoja päiväkausia, välillä jätin ne kokonaan tekemättä tai jos sain soitettua, hyvä kun en saanut sydänkohtausta kun jännitti niin paljon.

Mulla käänteentekevä tapahtuma oli, kun olin ulkomailla ja tarkoituksena löytää töitä. Olin laitellut sähköpostihakemuksia, tuloksetta. Tutustuin yhteen toiseen ulkomaalaiseen tyttöön, joka kirjaimellisesti kädestä pitäen raahasi mut ensin kirjastoon tulostamaan cv:tä ja sitten kaupungille eri paikkoihin niitä jakamaan. Yritin kaikkeni, että pääsisin tilanteesta sanomalla tuttuun tapaan, että no "huomenna sitten". Vaan eipä onnistunutkaan :D Uusi kaverini totesi, että hotellille ei lähdetä, ennen kuin olen käynyt vähintään kolmessa paikassa. Ja vaikka kokeilin keplotella kaikkeni, ei hän luovuttanut. Lopulta oli vaan pakko mennä, jännitti ihan sairaasti, mutta selvisin hengissä ja lopulta sain samana päivänä töitäkin. Olen ikuisesti kiitollinen kaverini päättäväisyydestä, muuten olisin varmaan vieläkin arastellut tällaisia tilanteita.

Ja sori, meni vähän ohi aiheen. Mutta pointtina siis, että tuon jälkeen ei enää jännittänyt tarttua puhelimeenkaan. Oikeastaan soitan kaikkialle nykyään tosi mielellään! Sanoisin, että vähän väkisinkin itsensä pakottamalla se onnistuu :) Menemällä epämukavuusalueelle huomaa, että eihän tässä ollutkaan mitään vaarallista ja pikkuhiljaa soittamiseenkin vain tottuu.