Argh, miten toi puhelimella soittaminen voikin olla NÄIN vaikeaa :(

vaikka nykyään ei enää ole niin vaikeaa. JOudun työssänikin soittelemaan niin pakko olla opetella :) Eräänlaisen herätyksen koin, kun yksi tuttu usein kun mietittiin jotain juttuja totesi vaan, no mäsoitan sille ja sille... ja samantien puhelin käteen, soitta ja asia selvisi. Ei se puhelin olekaan mikään pelottava. Ja toisekseen, olen tehnyt paljon töitä missä vastaan jatkuvasti puhelimeen, se ei ole niin kamalaa, ja olen alkanu ajatella kun soitan, että se vastaaja on ihan samalainen kuin minä

En nimittäin vastaa "Tuntematon numero" puheluihin ja vieraat ei kyllä soitakkaan, ainoastaan tutut. Mitä nyt joskus tulee väärä numero soittoja. Ainoastaan toi soittaminen on iso ongelma.

ei ihan noin paha.



Ja hoidan asiat mielummin kasvotusten, enkä puhelimella. Kasvotusten siis ei ole mitään ongelmaa. On vaan hankala jos ei tiedä miltä toisessa päässä oleva henkilö näyttää tai virastoissa että kuka siellä vastaa.

Helppoa ei ole vieläkään, mutta kyllä se jotenkin nyt sujuu.En siis ahdistu enää. Ryhdyin harjoittelemaan puheluja, esim kirjastoihin soittelin ja kyselin aukioloaikoja, uimahalleihin maksuja, kauppoihin, onko tiettyjä tuotteita jne. Keksin joskus vieraan nimen itselleni ja muunsin ääntäni ettei minua tunneta.



Nyt huomannut, että äiti on inhonnut puhelimella soittoja vieraisiin paikkoihin koko elämänsä. Sieltä ne pelot on minullekin tullut.

moni kaveri on avautunut tuosta ongelmasta! Etenkin jos on kotona, niin tuota soittamista voi vältellä päiväkausia.



Hoidoksi suosittelen työtä, jossa joutuu soittamaan paljon avokonttorissa. Loppuu se pelko :)

Mä en ole vieläkään oppinut, vaikka ikää on jo 49, ja vaikka joudun työssäkin jonkin verran soittelemaan. Vältän sitä kyllä viimeiseen asti. Aina pelkään yhtä paljon soittamista. Onneksi on tekstarit ja sähköpostit keksitty.

kaikesta se ihmispolo saa ongelman väännettyä, ilmeisesti elämässä ei ole oikeita ongelmia

Mun mies on sellainen että ottaa puhelimen käteen ja soittaa vaan. Mun on vaikea soittaa edes tutuille. Ja mikä pahinta joudun työssäni soittelemaan koko ajan.

sitten kun puhun puhelimess on kauhee vessähätä, puhelut pissittää

Nykyaikana nuoret ovat tottuneet hoitamaan asioita netitse. Googlaamalla pärjää pitkälle, harvoin pitää soittaa ja kysyä...



Olen ammatiltani toimittaja, ja joudun jatkuvasti työn puolesta soittelemaan. Siis ihan tyhmänä kyselemään, "mahdatteko te tietää tästä vai tiedättekö, kuka tietää?".



Olen jo parinkymmenen vuoden aikana tottunut tuohon, mutta huomaan nuorista, vasta alalle tulleista kollegoista, että moni on yllättävän ihmisarka soittelemaan. Googlaavat niin maan perkuleesti, vaikka varmaan tietävät, että harvoin UUTISARVOISIA asioita löytyy valmiina netistä. Taustatietoja kyllä, mutta uudet asiat tuppaavat olemaan sellaisia, että ne pitää onkia esiin.



Oikeastaan ainoa neuvo, jota osaan sinulle ap sanoa, että kannattaa tajuta tuon olevan aika yleinen ongelma ja ottaa se jännittäminen rennosti. Se ei ole noloa! Ja sitten pakottaa itsensä soittelemaan useammin ja useammin.

pelkään soittamista, pelkään kyllä melkein kaikkea. Hieman jo pääsin peloistani, mutta sitten sairauksen seurauksena sain lievän kuulovian. Kasvokkain puhuttaessa se ei yleensä haittaa, saan selvää ihmisten puheesta ja huulien liikkeestä näen jos jokin kohta on epäselvä. Puhelimessa tämä ei toimi, linjalla on aina enemmän tai vähemmän "kohinaa" joten joidenkin kanssa puhuessa osa puheesta menee minulta ihan mystiseksi, kuulen ihan omiani ja sitten onkin aika mielenkiintoista keskustelua kun minä puhun ööstä vaikka toisen asia oli aa.

Helppoa ei ole vieläkään, mutta kyllä se jotenkin nyt sujuu.En siis ahdistu enää. Ryhdyin harjoittelemaan puheluja, esim kirjastoihin soittelin ja kyselin aukioloaikoja, uimahalleihin maksuja, kauppoihin, onko tiettyjä tuotteita jne. Keksin joskus vieraan nimen itselleni ja muunsin ääntäni ettei minua tunneta.

Nyt huomannut, että äiti on inhonnut puhelimella soittoja vieraisiin paikkoihin koko elämänsä. Sieltä ne pelot on minullekin tullut.

Nyt minäkin yhdistin tuon äidin puhelinkammon omaani. Enpä ole ennen hoksannut.. Mitenhän säästys siltä, ettei siirtäis tätä kammoa omille lapsilleen....??

Itse en kyllä muista, että äidilläni olisi ollut ongelmia soittamisessa. Eikä kyllä isällänikään.



Syynä voi olla se, että mua kiusattiin koko peruskoulun ajan (kiusaaminen alkoi jo päiväkodissa ja eskarissa). Ja koska mulla oli paha R-vika (on kyllä vieläkin, mutta sitä ei enää huomaa muuten kuin silloin, kun olen jännittynyt tai kiihtynyt eli just esim. noissa puhelin tilanteissa) ja sille naurettiin, kun pidin esim. esitelmiä koko luokan edessä yksin.

jossa on lueteltu mitä pitää kysellä soittaessa. On sitten paljon helpompi edetä kyselyissä, eikä tule turhia soperreltua.

Mulla on lisäksi tapana hoitaa asiat köntissä eli soittelen useamman puhelun kerralla, niin on itselläkin helpottunut mieli, kun asiat tuli hoidettua.

Asiaa ei yhtään auta se, että olen monelta ihmiseltä kuullut, että olen puhelimessa jäykkä kuin seiväs, pidän liian pitkiä taukoja, en ole luonnollinen jne. jne. Sitten pitääkin soittaessa koko ajan tarkkailla, että miltähän mä nyt kuulostan, pitääkin yrittää nyt kuulostaa normaalilta, jaa mutta sanoinkohan mä taas jotain hölmöä ja outoa ja väärällä äänensävyllä..

Minulla kans on puhelinkammo. Yhteen väliin se oli niin paha, että vastannut ollenkaan outoihin numeroihin, enkä aina tuttuihinkaan. Soittaminen oli myös ihan ylitsepääsemätöntä, joten kävin mieluummin hoitamassa asiat paikan päällä, tai jos mahdollista, sähköpostilla. Nykyään vastaan usein jo outoihinkin numeroihin, ainakin jos toista kertaa soittavat. Soittaminen on edelleen melko vaikeaa ja ahdistavaa.



Pitäisköhän mennä puhelinmyyjäksi, niin pääsisi kammosta eroon?

Siis välttelen soittamista viimeiseen saakka. Mieluumin menen paikan päälle, vaikka matkoihin kuluisi aikaa ja rahaa. Huvittavinta on se, että mun ulkomaalainen mies ei pelkää soittamista ja hoitaa suurimman osan puheluuista, vaikka ei kaikkea ymmärräkään. Mä kuuntelen vieressä.

Tänään lapsi oli sairaana ja jouduin soittamaan päiväkotiin, terveyskeskukseen ja töihin. Olipa hirveä aamu...

kaikesta se ihmispolo saa ongelman väännettyä, ilmeisesti elämässä ei ole oikeita ongelmia

Sehän noissa peloissa onkin niin omituista, että vaikka kuinka tietää että tässä ei ole mitään pelottavaa, niin silti jännittää ja pelkää. MInä en pelkää soittamista, mutta korkeanpaikankammo on. Ihan turha tulla selittämään miten korkealla on niin jännittävää, tulee vaan kauhean huono olo, pyörryttää ja oksettaa ja paniikki tulee. Yksi ystäväni pelkää ajaa sillalle autolla, ei siinäkään ole mitään järkeä. Ja jotkut pelkäää lintuja, jotain suloisia pikku tipuja...

Ihmismieli on arvaamaton.

(=kaikkia variksia pienempiä) ja oksentamista.

ap

koskea puhelimeen. Minä joudun hoitamaan lähes kaikki meidän perheen puhelut!