Suku oli taas koolla jouluna ja ihailtiin suvun vauvaa. Harmittaa meidän lasten puolesta.

ei siinä sen kummempaa ole kuin että, miehen isyydestä ei voi olla koskaan varma mutta naisen voi. Sinä olet kateellinen, ei ne lapset sitä tiedä ettei heitä ole samalla tavalla ihailtu vauvoina.

ja sulla voi olla vähän valikoiva muisti

ihan eri asia jos tytär saa lapsen kuin jos poika saa lapsen.

läheisempi (nyt siis anopillesi). Tälle ei kai voi mitään, luulen että tytär esim. soittelee usein äidilleen ja kertoo vauvasta jne. joka sitten tuntuu läheisemmältä kuin teidän lapset. Ja voi olla että se 6 vuotta sitten on ollut eri tilanne anopin ja muiden elämässä; onko siirtynyt tällä aikaa eläkkeelle tai muuta, että jää enemmän aikaa "hösäämiseen"? Toinen mahdollisuus on se, että kuvittelet itse päässäsi enimmän osan asioista, etkä ole ehkä osannut lastesi vauva-aikana ottaa huomiota vastaan, nyt kun lapsesi ovat isompia se harmittaa (toivotaanko teille lisää lapsia?).



(Vaikea myöntää, mutta itsellä kaksi pientä poikaa ja tyttöä toivon kovasti osittain siitä syystä että saan joskus lapsenlapsista nauttia, kun ei sitä tiedä millainen miniä sattuu kohdalle, tuleeko läheinen vai ei :/...Tytär on kuitenkin aina tytär.)



Tiedän kuitenkin miltä tuollainen tuntuu, ei ole reilua. Meillä on lapsia, mutta kun siskoni otti koiran, niin sille leperreltiin äitini luona ja pidettiin kuin pientä lasta... ja kyseessä on sentään eläin.

kuin muiden naisten.



Lisäksi oma persoonallisuutesi voi vaikuttaa. Samoin käytöksesi lastesi vauva-aikana.

Ehkä ympärilläsi olisi touhotettu enemmän, mutta et oikein sallinut sitä. Kijroituksesi perusteella vaikutat vähän sellaiselta tyypiltä.



Älä sure lastesi puolesta. He eivät vauva aikaansa muista eli hössötettiinkö heistä.



Eikä kaikkia ihmisiä lapset niin kiinnosta ennenkuin niitä itse saavat.

Tykkäävät vauva-serkustaan kovasti.

Itseäni vaan harmittaa, kun tuntuu, että vauva saa sellaisen ihmetykse aikaan, että ei millään voisi uskoa, että anopilla on jo aikaisemmin 2 lapsenlasta.



Seiskan teoria minun omasta persoonastani on aika jännä. En ole niin osannut ajatellakaan. Vaikea itse arvioida, mutta ehkä siinä jotain perää onkin. En ainakaan niin neuvottomaksi ole tekeytynyt kuin miehen sisko nyt. Kyselee äidiltääm ja minulta onkohan tämä ja tämä normaalia jne. Itse ainakin omasta mielestäni olen vauvani osannut hoitaa ääneen ihmettelemättä.



Ja en ole osannut ajatella tyttären vauvan olevan tärkeämpi kuin pojan, mutta kun sanoitte, niin tottahan se on, että varmaan oman tyttären sylissä oleva vauva tuntuu enemmän omalta kun miniän.

-ap

että äideille se oman tyttären lapsi on jotenkin "enemmän" kuin oman pojan lapsi. Oman tyttären sylissä olevalle vauvalle on paljon helpompi mennä lässyttämään ja silittelemään jne. kuin miniän sylissä olevaa vauvaa, vaikka se onkin se oman pojan lapsi.



Kyllähän sun lapset kuitenkin on sen verran isoja, että ymmärtävät, että vauva on vauva eli sen tohinan vauvan ympärillä, eivätkä muista omaa vauva-aikaa, etteivät samanlaista tohinaa saaneet näiden ihmisten keskellä aikaiseksi. Sinun suvun keskellä ehkä?



Jos lapsesi eivät ole asiasta mieltään pahoittaneet, älä sinäkään. :) Ja jos taas ovat, selitä heille jotain isän siskon ensimmäisestä vauvasta ja kultaa heidän vauva-aikojen muistoja. Tai jotain, vaikea antaa näin yhtäkkiä mitään konkreettista vinkkiä. Älä kuitenkaan tartuta omaa pahaa mieltäsi lapsiisi ja osoita sinä rakkautta ja hellyyttä heille, pääsääntöisestihän se onkin vanhempien tehtävä eikä kenenkään muiden. Vaikka se ihanaa olisikin.

Ihan eri juttu tyttären kun pojan lapsensaanti. Meillä poika teki poikalapsen ja likka sai likan ittekin.

"Sisko oli niin äitiä niin äitiä" vai mitä kirjoitit - tajuatko itse, miltä oikein kuulostat? No siltä, ettet arvosta miehesi siskoa ollenkaan, pikemmin halveksut. Tai sitten olet kateellinen. Onko nyt ihmekään, jos tuolla asenteella et saa suvulta samanlaista huomiota kuin hän.

Siskoni ja veljeni vauvoihin suhtaudutaan täysin eri tavalla kun meidän lapseen on koskaan suhtauduttu. Omien vanhempieni tasolta siis. Kun meidän lapsi oli vauva niin piti soittaa saako tulla kyläilemään. Nyt sisko ja veli perheineen saavat mennä ja tulla kahvittelemaan ilman soitteluita. Silloin ei meidän lasta varten voitu muuttaa mitään lapsiystävälliseksi toisin kuin nyt kun pihalle on hankittu keinu ja hiekkalaatikko ja sisällä on lelulaatikoita. Oma lapsemme ei vieläkään tunne läheiseksi vanhempiani mutta siskon ja veljen lapset kiipeävät niiden syliin. Kaikesta huomaa, että heidän lapset on paljon tärkeämmät kun taas meidän lapsi ei merkitse oikeastaan juurikaan. Lapsi ei halua enää tulla edes mukaan mummolaan kun isovanhemmat tuntuu vierailta ja jos serkut on mukana niin lapselle tulee paha mieli kun häntä ei huomioida. Että sellaista...

sitä, että sisko oli niin suurieleisesti äiti.

Kaikki liittyy nykyään äitiyteen tai vauvaan mitä hän sanoo tai tekee.

Kaikki toiminta on niin vauva-lähtöistä. Mitään normaalia ei oikein voi tehdä, kun on se vauva joka pitää ottaa huomioon.

Hän menee nukuttamaan vauvaa niin kaikki paikalla olijat kuulevat ilmoituksen ja kaikki ikään kuin elävät vauvan rytmissä, kun sisko sen niin järjestää.



En halveksu miehen siskoa enkä hänen äitiyttään. On ihanasti esikoisen äiti, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä.

-ap

Kuopus siis lähti pari viikkoa sitten kävelemään 10 kk iässä ja nyt jouluna sitten näkivät tämän ekan kerran. Tuntui suorastaan että tämä taito harmitti heitä. Samoin kuin kerroin ekoista sanoista, jotka tulleet. Eivät oikein kommentoineet mitään :(. Olisin odottanut jonkunlaista ihailua, taidan olla typerä..

Hän menee nukuttamaan vauvaa niin kaikki paikalla olijat kuulevat ilmoituksen ja kaikki ikään kuin elävät vauvan rytmissä, kun sisko sen niin järjestää.

-ap

Monen vuoden kokemuksella tiedän, että osa sukulaisista ei yksinkertaisesti osaa olla hetkeä hiljempaa, ellen pyydä heitä huomioimaan vauvan/taaperon nukkumaanmenoa. Kailottavat ja räkättävät hirveään ääneen seinän takana - eikä lapsi pysty nukkumaan siinä metelissä.

että kun ovat jo tottuneet isovanhemman rooliinsa vauvan kanssa touhuaminen ja lepertely on luontevampaa heille kuin sinun lastesi kanssa. Varmasti on kyse myös siitä, että oma tytär on anopille läheisempi kuin miniä. Hän iloitsee samalla myös tyttärensä uudesta äidinroolista. Omalla anopillani on vain poikia, ja nyt kun omat lapseni ovat jo vähän isompia ja miehen veli sai ensimmäisen lapsensa huomaan että osaavat suhtautua ihan eri tavalla tähän uuteen vauvaan paljon rennommin ja luontevammin kun meidän lapsiin.

Olisiko kyse siitä, että anoppi paremmin uskaltaa tyttärensä lasta hoivata? Tai sitten vain poika, eli miehesi ei ole niin läheinen. Niinkin voi olla.

On äitejä, jotka kertovat kovaan ääneen ja ylpeästi lapsistaan ja heidän tekosistaan. Kun lapset tulevat näköpiiriin puhuvat heille ääneen, ottavat lapset mukaan keskusteluun, pitävät lapset läsnä, ihmeellisinä olentoina ja saavat muutkin heistä kiinnostumaan.

Sitten on vanhempia, jotka yrittävät pitää lapset hillittyinä, supattelevat heille kainalon alta, eivät kehtaa kehua lapsilla jne. Ovat tietenkin kovin ylpeitä heistä, eivätkä rakasta yhtään vähempää kuin toinenkaan äiti, mutta eivät 'kerjää' ihailuja.

Meillä on vain toisinpäin, meidän lapset on ne nuoremmat lapsenlapset eikä heitä huomioida lainkaan.



Erityisesti minua suututtaa se että kun meidän lapset (3 alle 4v) on sairaana ei miehen sukulaiset tule 30km lähemmäksi meitä, eivätkä edes soita, pelkäävät varmaan että tarttuu puhelimessakin.

Kun miehen siskon 6- ja 9-vuotiaat lapset on sairaana, on siellä miehen vanhemmat koko ajan apuna. Kyllä minäkin apua olisin monesti tarvinnut, etenkin nyt joulua ennen kun kaikki lapset sairasti vesirokon.

millä kirjoitat että kyllä vauvat on ihania hellanlettas sentään ja sisko on niin äitiä niin äitiä, että ehkä oma tyylisi on pidättyväisempi ja siihen on sitten kenenkään vaikea tulla hössöttämään viereen, koska osoitat, ettet hyväksy sellaista.

kyse siitä että mun äitini ei huomioi minun tyttöjäni ollenkaan, ainoa asia mitä se näkee on veljeni lapset.

Minun tyttöni ovat tämän jo ajat sitten huomanneet, ja sanoneet suoraan etteivät pidä "mummoa" mummona.

Se miten tähän on tultu, on pitkä asia, mutta olisi ollut mielestäni hänen mahdollisuutensa korjata menneitä huomiomalla edes minun lapseni.

Kun ajattelenkin asiaa, tuntuu savu nousevan korvista. Mielestäni tämä on niin epäreilua, no ehkä historia toistaa itseään..

siis jollain tasolla ymmärrän ap fiiliksiä täysin.

suhtautua oikein mitenkään, koska miniä kuitenkin raivoaa kun

a. anoppi takertuu minun lapsiin liikaa

b. ei välitä niistä lainkaan.



Oman tyttären lapsia uskaltaa helliä, koska tuntee oman tyttönsä. Mutta miniöillä on tapana haukkua anoppejaan niin joutuu olemaan eri tavalla varpaillaan sen takia ja suhde lapsiin ei siksi tule olemaan koskaan luonteva.