Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon raskauskateudesta?
13.08.2009 |
Eli tilanne on se, että olen 5 vuotta kärsinyt aivan mahdottomasta "vauvakuumeesta", tai ehkä oikeammin voisi sanoa, että kaikki mitä olen halunnut, on lapset, ja äitinä olo.
Aina on ollut joku este: nuori ikä, opinnot, asunto, raha tilanne. Suunnitelmana oli, että kun mies valmistuu ja saa töitä, ja minä olen käynyt lukioni loppuun jätetään ehkäisy pois.
Nyt on mies valmistumassa parin kuukauden sisällä, ja samoihin aikoihin minä valmistun lukiosta, mutta miehen alalla ei ole töitä tarjolla sitten yhtään. Lasta ei viitsi hankkia näin työttömyyden keskelle. Eli taas yksi este.
Olen aina halunnut lapset nuorina, enkä edes tiedä mitä tekisin lukion jälkeen nyt kun tuo suunnitelma on mennyt penkin alle, taas vaihteeksi.
Tässä samalla kun yritän keksiä jotain korvaavaa sunnitelmaa tulevaisuudelle, niellä pettymyksen, ja unohtaa, saan kokoajan kuulla, kuinka ympärillä ihmiset jättävät ehkäisyä pois, ovat raskaana, synnyttävät, elävät onnellista lapsiarkea, VAIKKA kaikki heistä ovat yhtä nuoria kuin minä, ja käytännössä yhtä huonossa elämäntilanteessa, osa vielä sellaisia ihmisiä, joista tiedän, että äiteys on ollut pakko ratkaisu, ja lasta ei ole haluttu. Silti he pärjäävät lapsen kanssa hyvin, ja kuitenkin minun pitää uskotella itselleni, että me ei pärjättäisi. Sydän sanoo toista ja järki toista.
En osaa aina edes olla onnellinen toisten puolesta. Olen kateellinen. Kun joku itseäni nuorempi, sinkku bilettäjä-kaverini kertoo olevansa raskaana, olen melkein vihainen. Miksi hän muttei minä? Tiedän, että on lapsellista ajatella näin, mutta tuntuu niin mahdottoman epäreilulta.
Kommentit (31)
En ole sanonutkaan että kadehtisin, vaan että tuntuu epäreilulta, kun minulla olisi kuitenkin paremmat edellytykset äitiyteen, vaikka minullakin on huono elämäntilanne. Pakko kysyä tuosta "mutta ei voi kuitenkaan ymmärtää, mitä äidiksi tuleminen ihan oikeasti merkitsee", että voiko kukaan tietää tätä ennen kun on sen lapsen saanut? Kaikilla on käsitykset ja usein ihan väärät. Tietysti pitää olla realistinen ja ymmärtää, ettei se vauva ole vaan kiva halittava ja hoivattava.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin helvetisti aina,,elämässä harvemmin menee niinkuin on suunnitellu.
Pakko kysyä tuosta "mutta ei voi kuitenkaan ymmärtää, mitä äidiksi tuleminen ihan oikeasti merkitsee", että voiko kukaan tietää tätä ennen kun on sen lapsen saanut? Kaikilla on käsitykset ja usein ihan väärät. Tietysti pitää olla realistinen ja ymmärtää, ettei se vauva ole vaan kiva halittava ja hoivattava.
ap
Ajattelin vauvan olevan sellainen kiva lisä elämään. En tajunnut, että lapsi oikeasti muuttaa kaiken ja tuo 24/7 vastuun. Nuorempana jopa ajattelin, että mitä sitten jos ei olisi omaa asuntoa, ainahan sitä voisi asua omilla tai poikakaverin vanhemmilla.
Ymmärrän että ihmiset kypsyvät ja kasvavat eri tahtiin, mutta kyllä minusta 19-v. on TODELLA nuori äidiksi. Elämää pitää ensin katsella itse, ennen kuin alkaa ohjata toisia elämän tiellä.
22
niin helvetisti aina,,elämässä harvemmin menee niinkuin on suunnitellu.
Olen mennyt naimisiin, saanut vakituisen työn, saanut lapsia ym. juuri silloin kuin olen niin suunnitellutkin.
Varmasti sinusta olisi jo nyt erittäin hyväksi äidiksi, mutta sinuna eläisin vielä hetken nuoruuttani. Jo vuoden päästä saattaa olla miehellä töitä ja voitte alkaa lasta yrittämään.
Arvostan todella sinua, että mietit että lapsia ei yhteiskunnan tuella tehdä vaan omilla ansioilla.
Vaikutat todellakin paljon kypsemmältä kuin suurin osa vastaajista.
Olen samaa mieltä!
Jos sinusta ja miehestäsi tunteiden tasolla tuntuu siltä että haluatte lapsen, siitä vaan!
Mulla on itellä kolme lasta. Olen 26v. Mies valmistu opinnoista Pari vuotta sitten. On ollut onnellista aikaa, välillä raskasta, mutta ONNELLISTA!
Lapselle riittää että on rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa. Ette te niin köyhiä ole. Yhden lapsen kanssa ei vielä kuitenkaan niin rankkaa ole. Riippuu lapsesta.:)
En voi ymmärtää ihmisiä jotka harmittelee sitä että tuli tehtyä lapset niin nuorena!Tai voin tässä itsekkyyden kyllästämässä ajassa.
Minulle omat lapseni ovat rakkaita omana persoonana, että olen ikionnellinen heidän syntymästä.
Itsestään voi pitää huolta ja käydä hemmottelulomalla vaikka on lapsi/lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet selvästi harkitsevainen ja vastuuntuntoinen ihminen.
Siltikin näin vanhempana (43v) kauan kotiäitinä olleena kehoitan, että hankit itsellesi ensin ammatin. Ylioppilaana et ole työmarkkinoilla vielä mitään. Toki kouluttautua voi lasten ohellakin, mutta se on aina vähän hankalaa. Nyt nuorena se kävisi aika sutjakkaasti.
Itse en noin nuorena äidiksi tullut, mutta silti oli opinnot kesken ja nyt sitten edelleen istun koulunpenkillä, jotta edes jotain mielekästä työtä saisin.
Olen turvautunut siihen, että avioliitto kestää. No, onhan se kestänyt, mutta nyt ymmärrän ettei sitäkään voi pitää aivan itsestään selvänä. Meilläkin on ollut oma vakavat kriisit (mm uskottomuus),joissa on ollut avioliiton jatkuminen hyvinkin täpärällä. Miten olisi sitten pärjännyt kouluttautumattomana yksinhuoltajana? Katkera ainakin olisin itselleni ja valinnoilleni ollut.
Eräs ystävän sai esikoisensa 19 vuotiaana ja lapsia syntyi kaikkiaan viisi. Sanoi, että sai alle nelikymmpisenä hirveän morkkiksen siitä, että oli jättänyt koulut käymättä. Onneksi avioliittonsa silti oli kestävä ja nyt hän on oppisopimuksella kouluttautunut lähihoitajaksi ja nauttii nyt työstään... ja ensimmäisestä lapsenlapsestaan :)
Sitä vaan yritän siis sanoa, että ymmärrän hyvin, että haluaisit jo äidiksi. Varmasti fyysisestikin olisi parempi saada lapsen sinun ikäisenäsi eikä lähempänä neljääkymmentä, kunten monilla nykyään, mutta älä heittäydy äitiyteen elämän ainoana tarkoituksena. Huolehdi ensin selusta kuntoon, jotta mahdollisten takapakkien aikanakin pysyt nauttimaan elämästäsi.
eikä ole ikinä kaduttanut esikoinen syntyi kun olin 15v. ja nyt olen 24v. ja neljäs lapsi tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsettomuushoidot jo kun olimme 22 ja 26 eli (yritys siis alkoi 2vuotta tätä ennen)todella toivottu ja maailman ihanintahan on se, että joku vielä kaiken sen kokeman jälkeen kommentoi (onneksi vain netissä) että olisin liian nuori äidiksi. Se matka siihen, että ylipäätään tulin raskaaksi oli niin raskas, ettei auta yhtään helpotuksen jälkeen se kitinä siitä kuinka "minä olin ihan tollo vielä parikymppisenä" no.. minä olen eri ihminen..:D vaaaai?
Ei se iästä ole kiinni vaan ihmisestä. Ymmärrän hyvin että joku haluaa vaikka vasta 35jälkeen muttei se tarkoita että muiden pitäisi.. ja ettei kukaan muu voisi olla "oikean" ikäinen..Kuulostaa lähinnä itsetunnon puuttumiselta.
Mutta siitä olen samaa mieltä että taloudellinen puoli on hyvä olla kunnossa.. Enhän minäkään kauhistele naisia jotka nelikymppisenä aloittavat yrittämisen. Omahan on päätöksensä ja elämänsä.
mulla oli vauvakuumetta 17v lähtien, ja aina kuin sain tietää että joku tuntemani henkilö oli raskaana se otti koville. ei auttanut että nuoremmat siskoni!! saivat lapsia ennen minua. olen nyt 25 ja lapseni on 1v.
raskauskateuksesta en päässyt eroon ennen omaa lastani..ja valitettavasti se vain paheni kun aloin haaveilemaan toisesta.
rahallisesti meillä on menty minimillä 7v, koko seurustelun ajan..ja äityisloma myös..hyvin on pärjätty. Raha asiaa ei kannata miettiä paljon kun lapsia haluaa, niitä ei muuten koskaan tule, tai sitten katuu miksi ei nuorempana tehnyt.
voin vain sanoa että tiedän miltä tuntuu, ja jos tosiaan haluatte lapsia nyt on se aika, turha pähkäillä. ei sitä tiedä koska lapsi päättää tulla...kaikille lastenteko ei ole helppoa ja voi kestää vuosia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen 23 vuotta ja minulla on kolme lasta
7, 5 ja 3 vuotiaat, (joista kaksi viimeistä ehkäsystä huolimatta)
Olin huurjan kehittynyt, eikä mun tehnyt mieli bilettää, vaan halusin perheen. Isän poikakaveristani, äidin itsestäni ja lapset joita halia ja rakastaa, Sainkin ne.
Nyt minulla on hurja biletys vaihde menossa, joka viikonloppu pakko päästä radalle, sekoilla kännissä. Ja menenkin, lapset isälleen tai mummille.
Ero on tulossa ja meikä tyttö bilettää jop 4 kertaa viikossa. Lapset kärsii, mutta minä vaan biletän, pakko kun en saanut suoruudessa. Mutta hetkonen, enhän edes halunnut. Tais sittenkin jotain jäädä huomaamatta vauvakuumeessa
Ja ei en tarkoita, että sinulle kävisi näin. Mun mies tosin on viikot reissuhommissa ja viikonloput hoitaa lapsia.
Elämä on!
bilettäjä-äidissä, joka tulee raskaaksi...? Eipä tuo kuulosta hääviltä lähtökohdalta lapsen elämälle.
Ap, ymmärrän vauvakuumeesi. Minulla on ollut vauvakuume 12-vuotiaasta alkaen! Ensimmäisen lapseni sain kuitenkin vasta 27-vuotiaana, onneksi. Teiniajan vauvakuume ei ole välttämättä ihan "tervettä" - siis sitä haluaisi hirveästi vauvan, mutta ei kuitenkaan voi ymmärtää, mitä äidiksi tuleminen ihan oikeasti merkitsee.
Sinä voit aivan mainiosti vielä odotella jonkin aikaa. Sitten kun teillä molemmilla on töitä, niin alkaisin sinuna suunnitella vauvaa vakavissani.