Iltasanomien kyselyssä lähes 80% hyväksyy lapsen tukistamisen.

ja iloisia ilmeitä.



Yhtä hyvin lapsi voi ihmetellä miksi äiti on yhdessä hetkessä vihainen hänelle ja toisessa rakastava. Sama ristiriita. Ja nyt tosiaan puhutaan pienestä tukistuksesta, ei turpaan vetämisestä tai selkään antamisesta.

ja iloisia ilmeitä. Yhtä hyvin lapsi voi ihmetellä miksi äiti on yhdessä hetkessä vihainen hänelle ja toisessa rakastava. Sama ristiriita. Ja nyt tosiaan puhutaan pienestä tukistuksesta, ei turpaan vetämisestä tai selkään antamisesta.

Eli parisuhdeväkivaltakin on ok. Välillä rakastetaan, välillä vedetään avokämmenellä. Eihän se ole pahoinpitelyä. Normaalia elämää vain. Elämän pieniä ristiriitoja.

Tunteet on eri asia kuin teot. Siinä on pieni ero, näkeekö lapsi että äiti välillä hermostuu (mikä on vain positiivista lapselle, ja välttämätöntä kasvun kannalta), vai käykö käsiksi.

Ihme selittelyä ja puolustelua.



Lopettakaa se tukistaminen, niin ei tarvitse enää syyllistyä totuuden kuulemisesta. Ja lapsennekin voivat paremmin.

"Eteläeuroopassa on huomattavasti yleisempää lasten läimäiseminen mennen tullen - toisaalta myös lasten avoin rakastaminen ja ihailu. Miksei ne siellä ole niin kamalan ahdistuneita ja masentuneita? Meidän koko suomalainen menttaliteetti on täysin kieroutunut ja perseestä. JOka asiasta revitään traumaa ja masennutaan, eikä mitään tavalliseen elämään kuuluvaa enää kestetä. " - Suomessa ollaan masentuneita ja ahdistuneita juuri siksi, että meidän kansa ei suoriudu tunteiden käsittelystä. Siihen ei kuitenkaan auta väkivallan lisääminen! Ei se että me ruvetaan tukistamaan ja läimimään lapsia lisää avointa rakkauden ja ihailun ilmaisemista, päin vastoin. Ei me saada tänne ranskalaista tunneilmastoa sillä että lapsia ruvetaan läpsimään. Kyllä tässä on otettava kasvatuksessa käyttöön muut, täkäläiseen temperamenttiin sopivat käytännöt. Katsokaa niitä supernanny-ohjelmia! Se on ihan mahdollista tehdä ilman väkivaltaa. Ja siksi juuri suomalaiset on niin masentuneita eivätkä kestä mitään, kun täällä tunteita pyritään tukahduttamaan olan takaa. Ei sillä ole läimimisen kanssa sinällään mitään tekemistä. Sen verran tekis myös mieli kommentoida tuota nuorisoa, että täkäläisen ison festarin pitkäaikaiset järjestysmiehet on jo vuosia sanoneet, että nuoriso käy jatkuvasti fiksummaksi ja paremmin käyttäytyväksi. "Oletteko koskaan kuulleet somalilapsesta, joka olisi huostaanotettu pois perheestään ruumiillisen kurituksen vuoksi? Vastaavanlaisia suomalaisia esimerkkejä sen sijaan löytyy varmasti vaikka millä mitalla." Noh, ovatko somalilapset ja nuoret mielestäsi jotenkin mielenterveyden perikuvia? Juuri tuli dokkari Ruotsista, jossa on herätty siihen että suuri osa maahanmuuttajalasten ongelmista kumpuaa juuri kotiväkivallasta, jota suvaitaan nimenomaan kulttuurisista syistä. Mikä uhkaus on joku poliisin puhuttelu lapselle, jota hakataan kotona? Ei mikään. Ja nyt jo aikuisiksi itse kasvaneet nuoret miehet kertoi haastatteluissa, että kotona oli väkivaltaa, ja se aiheutti vihaa, joka sitten purettiin kaduilla tekemällä hävitystä.

Olet oikeassa siinä, että Suomessa ei osata käsitellä tunteita; niinkuin itsekin kirjoitin, Suomessa on tapana vaiettaa kaikki tunteet kuoliaiksi. Mitkähän ovat ne säännöt, joita tarkoitat? Mielestäni meillä nimenomaan on tällä hetkellä käytössä juuri suomalaiseen "ilmapiiriin" ja mentaliteettiin sopivat säännöt - mutta toimivatko ne inhimillisyyden kannalta siinä tapauksessa, jos suomalainen mentaliteetti ei muiltakaan osin ole toimiva?

Puhut myöskin supernanny-ohjelmien puolesta - niinkuin moni muukin tässä ketjussa, mutta oletteko ottaneet lainkaan huomioon sitä, ettei supernanny Jo Frostilla ole itsellään tosielämässä lapsia; hän on vain hoitanut työkseen toisten lapsia 25 vuoden ajan. On eri asia suhtautua ja asennoitua tuollaiselle linjalle, ja pysytellä johdonmukaisena, työpäivänsä ajan kuin, että jatkaisi vastaavanlaista johdonmukaisuutta 24/7 lastensa kanssa vailla minkäänlaista lepohetkeä. Jo Frost kuitenkin saa heittäytyä sohvalle ja nostaa jalkansa ylös ihan rauhassa joka päivä työpäivänsä jälkeen ja hänellä on hoitolapsistaan lepopäiviä ;o). Lisäksi ihan fakta on sekin, että lapset koettelevat eniten juuri omia vanhempiaan - vieraan ihmisen kanssa on aina mukana osittain myöskin vieraskoreutta ja tietynlaista etäisyyttä. Suhde ei koskaan voi olla niin läheinen kuin vanhemman ja lapsen välillä oleva suhde.

Joskus napaytan sormille. Kun lapsi on rauhoittunut, otan syliin, sanon etta rakastan sinua, vaikka olitkin tuhma. Sen jalkeen kysyn muutaman kysymyksen liittyen juuri tapahtuneeseen, esim. milta luulet nyt pikkuveljestasi tuntuneen ym. kunnes paasemme yhteisymmarrykseen siita, miksi niin ei saa tehda.

Miksi et sano, että rakastan sinua, vaikka satutinkin sinua. Vai olisiko se kenties ristiriitaista? Kysyykö lapsesi sinulta miksi satutat, jos rakastat? Vai pohtiiko näitä asioita vain itsekseen. Miten opetat lapselle, että toista ei saa satuttaa, mutta joskus äiti saa satuttaa sinua?

etta rakastan sinua, vaikka juuri sormille napaytin, koska olit tuhma. Ja sen jalkeen kerrataan milla tavalla han oli tuhma. Kokeilepa napayttaa itseasi sormille, se ei paljoa satu, mutta pysahdyttaa. Vertaatko tata tosiaan lyomiseen, tai hakkaamiseen tai kunnon vakivaltaan? Toisekseen, suomessa hyvin vahan puhutaan henkisesta vakivallasta lapsen kasvatuksessa. Vaikka tata luultavasti tapahtuu enemman kuin fyysista, ja vahingoittaa enemman ja syvemmalta.

Silloin harvoin kun napaytan, napaytysta edeltaa aina monta varoitusta. Valta on siis lapsella, han paattaa millaiseen tilanteeseen toiminnoillaan paatyy. Harvoin tukistus tulee lapselle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Eikohan vanhemmat yleensa koita muita keinoja ensin.

etta rakastan sinua, vaikka juuri sormille napaytin, koska olit tuhma. Ja sen jalkeen kerrataan milla tavalla han oli tuhma. Kokeilepa napayttaa itseasi sormille, se ei paljoa satu, mutta pysahdyttaa. Vertaatko tata tosiaan lyomiseen, tai hakkaamiseen tai kunnon vakivaltaan? Toisekseen, suomessa hyvin vahan puhutaan henkisesta vakivallasta lapsen kasvatuksessa. Vaikka tata luultavasti tapahtuu enemman kuin fyysista, ja vahingoittaa enemman ja syvemmalta. Silloin harvoin kun napaytan, napaytysta edeltaa aina monta varoitusta. Valta on siis lapsella, han paattaa millaiseen tilanteeseen toiminnoillaan paatyy. Harvoin tukistus tulee lapselle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Eikohan vanhemmat yleensa koita muita keinoja ensin.

'Olen samaa mieltä kun 65.

Ja 66 selvennys. Parisuhde on eri asia kuin vanhempi-lapsi-suhde. Ei miehen tarvitse opettaa vaimolle mitää vaan molemmat ovat jo aikuisia. Lapselle aikuinen on auktoriteetti joka opettaa elämässä selviytymisen. Kasvattamiseen kuuluu myös elämän kurjan puolen näyttämisen, sillä en tarkoita nyt mitään väkivaltaa.

Lapsi luonnollisesti kokeilee rajojaan, ja vanhempien tehtävä on ne rajat tehdä.

Pieni tukistus joskus tiukan paikan edessä ei tee lapsesta henkisesti vammaista.

Jos vanhempi hermostuksissaan kurittaa fyysisesti, on tärkeää jälkeen päin selittää tapahtuma, pyytää molemmin puolin anteeksi.

Ja tuhannen taalan paikka omalla toiminnallaan viestittää, että toisen satuttaminen on väärin. Johdonmukaisuus ja sinnikkyys on kasvatuksen a ja o.

'Olen samaa mieltä kun 65. Ja 66 selvennys. Parisuhde on eri asia kuin vanhempi-lapsi-suhde. Ei miehen tarvitse opettaa vaimolle mitää vaan molemmat ovat jo aikuisia. Lapselle aikuinen on auktoriteetti joka opettaa elämässä selviytymisen. Kasvattamiseen kuuluu myös elämän kurjan puolen näyttämisen, sillä en tarkoita nyt mitään väkivaltaa. Lapsi luonnollisesti kokeilee rajojaan, ja vanhempien tehtävä on ne rajat tehdä. Pieni tukistus joskus tiukan paikan edessä ei tee lapsesta henkisesti vammaista. Jos vanhempi hermostuksissaan kurittaa fyysisesti, on tärkeää jälkeen päin selittää tapahtuma, pyytää molemmin puolin anteeksi.

Mitkähän ovat ne säännöt, joita tarkoitat? Mielestäni meillä nimenomaan on tällä hetkellä käytössä juuri suomalaiseen "ilmapiiriin" ja mentaliteettiin sopivat säännöt - mutta toimivatko ne inhimillisyyden kannalta siinä tapauksessa, jos suomalainen mentaliteetti ei muiltakaan osin ole toimiva?



- Säännöt? Käytännöt? No siis tarkoitan sitä, että jos kansa on jo valmiiksi umpimielinen ja tunteitaan panttaava, tukistamisen, näpsimisen, nippaamisen ja luunappien ottaminen viralliseksi kansalliseksi kasvatustrategiaksi ei takuuvarmasti tuo siihen parannusta.



Puhut myöskin supernanny-ohjelmien puolesta - niinkuin moni muukin tässä ketjussa, mutta oletteko ottaneet lainkaan huomioon sitä, ettei supernanny Jo Frostilla ole itsellään tosielämässä lapsia; hän on vain hoitanut työkseen toisten lapsia 25 vuoden ajan. On eri asia suhtautua ja asennoitua tuollaiselle linjalle, ja pysytellä johdonmukaisena, työpäivänsä ajan kuin, että jatkaisi vastaavanlaista johdonmukaisuutta 24/7 lastensa kanssa vailla minkäänlaista lepohetkeä.



:). Noh, toiset jaksaa toiset ei. Itse olen kokenut säännöt ja johdonmukaisuuden nimenomaan helpottavaksi ja voimia antavaksi. Ei tarvi miettiä että mitä tästä tai tuosta käytöksestä seuraa eikä tarvi käydä läpi sitä molemminpuolista draamaa, joka edeltää tukistamista. Varoitus, jäähy ja siinä se. Usein en edes ärsyynny koko prosessin aikana. Toki suutunkin joskus ja olen sitä mieltä, että lapsen pitää nähdä aikuinen myös suuttuneena. Mutta toisaalta jos aikuinen on koko ajan ristiriitatilaiteissa ärtynyt, niin onhan se itsellekin rasittavaa. En tiedä sitten onko ihmisiä jotka hyväntuulisesti ja tyynesti vaan käy vetämässä lasta tukasta... Kyllä se ainakin kaveripiirissä näyttää liittyvän selvään ulospäin näkyvään vitutukseen.

Lapsi on tietoinen saannoista, jotka aikuinen vanhempi on hanelle saatanyt. Niita noudattamalla ei ole ongelmia, niita noudattamatta jattamisesta seuraa rangaistus. Myos ennen rangaistuksen kaytantoon panoa annetaan monta varoitusta.

Henkilökohtaisesti en hyväksy fyysistä kuritusta, mutta joskus on tullut äärimmäisessa raivon vallassa lasta tukistettua. Annan itselleni anteeksi nämä teot koska ihminen tekee virheitä vaikka ei haluaisikaan.

Ja kyllä olen epäonnistunut ihminen. Mutta lapseni on ihana, lämminsydäminen, toiset huomioonottava, terveesti uhmakas lapsi.