mieheni sanoi ettei se rakasta minua enää...

on jahkattu jo pidemmän aikaa...ei ole helppoa tehdä päätöksiä kuitenkaan.

sanoisin kun kerroit että ukkos on 24/7 kotona jos ei ole töissä, niin että hommaa jonkun harrastuksen työn ja perheen ohelle.Anna hänelle aikaa ja vapaata etsiä itseään.Kyllä se siitä kirkastuu.Millainen miehesi on ollut suhteen alkuaikona?

Yhdessä oltu 12 vuotta ja jotenkin en voi enää sietää häntä, en vaan voi vaikka kuinka yritän:(

Yhteisiä lapsia on ja yhteinen yrityskin, enkä vaan tajua miten pääsen ulos tästä tilanteesta...



Välillä kun yrittämällä yritän ajatella hänestä niitä hyviä juttuja ja hänen uhrautumistaan perheelleen ja sitä kuinka hän (ilmeisesti) mua rakastaa tulee sellainen olo että kai tämä tästä, että kai tätä sitten sietää... kunnes sitten taas se sanoo tai tekee jotain mikä saa mut ihan masentumaan... et tätäkö se nyt sitten on:(

Ei mitään ihmeellistä. Se vain tokaisi tulemaan kommenttinsa kesken perheen yhteisen uimareissun... Kolme pientä lasta. Olen jo vuosia huomannut sen, ettei hän hyväksy minua minuna, eikä kunnioita minua. Hellyys ja seksi alkoi vähetä samaan tahtiin. Minä en kai koskaan ole ollut hänelle se oikea. Aika kurjaa, minä olen kuitenkin aina ollut valmis rakastamaan häntä kaikkine puutteineen.

ap

Monesti kun kattelen häntä, mietin että tuota minun pitäisi rakastaa, mutta kun en tunne mitään, paitsi tietty kunnioitusta siitä miten hän todellakin huomioi perheensä ja uhrautuu meidän kaikkien puolesta...

joskus saan myös intohimon puuskia, mutta nekin kohdistuu kyllä itse asiaan, ei mieheen.... mutta meillä on kuitenkin seksiä aina silloin tällöin... ahdistava tilanne, mutta en silti ole eroamassa, odottelen että jos ne tunteet vielä joskus tulee;)

ei ikinä mitään suurta tunteitten paloa, vaan sellaista tasaista kivaa elämää. Kaikki alkoi mennä mönkään kuopuksen synnyttyä. Mä kyllä laskisin miehen mieluusti kotoa jonnekin mutta se viihtyy kotosalla hyvin. Pikkuhiljaa vaan ollaan tähän tultu. Olen kaikkeni yrittänyt, muttei tämä yksin onnistu. Hänen kanssaan on mukavaa ja turvallista ja rakastan häntä, joten ei ole helppoa suunnitella lähtevänsä...



ap

Sanoin hänelle, että hän voi puolestani lähteä vaikka samantien, mutta eipä tuo lähde:(



En ymmärrä miksi hän edelleen vain roikkuu tässä vaikka ei kuulemma rakasa eikä voi elää mun kans hetkeäkään:(

-13

En ainakaan itse tunne yhtään naista joka olis samassa tilanteessa kanssani, joten ihan kiva tietää että oikeesti en oo ainoo....

Aina vaan kuulee kuinka miehet ei rakasta ja kuinka miehet lähtee suhteesta taikka "kärsii" siinä lasten takia....

Mun mies kertoi illalla harkitsevansa avioeroa. Olen jollain tasolla arvannut, ettei me ehkä kuolemaann asti tulla olemaan yhdessä. Mutta silti.. Ja mies käänsi asian niin, että tämä olisi meidän molempien tahto. Meillä ei kuulemma ole mitään yhteistä paitsi lapset ja kumpikaan (miehen näkemys) ei ole kiinnostunut toisen asioista tai elämästä. Yritin selittää, että pienten lasten vanhempien pitää tehdä töitä parisuhteen eteen ja että ne pikkulapsivuodet on ne raskaimmat.



Juteltiin muutama tunti illalla enkä ole nukkunut kunnolla koko yönä. Tämän aamun olen tehnyt laskelmia miten pärjään lasten kanssa ja millaiseen asuntoon mun allekeskitason-ansiot riittää. Ihan kuin miettimällä noita käytännön asioita voisi unohtaa tunnepuolen.



Itkettää ja tuntuu etten pysty hengittämään. Iso halaus sinulle ap - tiedän, että tarvitset sitä juuri nyt.

elämästään, töitä on siis tehty parisuhteen eteen ja yritetty yrittämästä päästyäänkin, molemmat. Silti mies haluaa jatkaa yrittämistä vaikka tietää ettei minulla ole häntä kohtaan rakkautta, eikä ole ollut pitkään aikaan.

tämän tosin kuulin dr. Phil-ohjelmassa, mutta kysyttiin vanhalta pariskunnalta(~40-50 aviovuotta) mikä on heidän avioliittonsa salaisuus, sanoivat että "we never fell out of love at the same time" - sanoma lienee että nyt ap:n kuuluu tsempata ja ylläpitää omia tunteitaan. Simple :)

ja naimisissa on oltu 7 vuotta. Toista naista olen epäillyt jo jonkun aikaa, mutta en vaan jotenkin pysty sitä suoraan kysymään. Osaan jopa arvata kuka se olisi. Ei kriisejä, tosin miehen käytös muuttui itsekkäämmäksi toisen lapsen syntymän jälkeen. Samoihin aikoihin alkoi kohdella esikoista todella huonosti, puhuu rumasti ja ärjyy kuin vihaisi häntä. Olen siitä muutaman kerran huolestuneena yrittänyt keskustella.

Puhuttiin asioista tänään pitkään ja sanoin, että paljon riippuu tahtotilasta. Että haluaako hän saada asiat toimimaan, koska silloin meillä on mahdollisuus tulevaisuuteen. Jos taas halua ei ole, niin sitten ei kai ole vaihtoehtoja. Ei sitten oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Aion ehdottaa parisuhdeterapiaa tai perheneuvolaa tai jotain. Miehen reaktio siihen tulee kertomaan paljon tuosta tahtotilasta.

Oltiin (ja asia on edelleen auki) vaihtamassa isompaan asuntoon, mikä toteutuessaan toisi mukanaan entistä suuremman asuntolainan. Meillä oikeastaan ainoat riidat on johtuneet tilanpuutteesta (siis konkreettisesti). Kehtasi ehdottaa, että jos jatketaan yhdessä, niin hän voisi muuttaa kamansa yhteen huoneeseen (joka nyt siis tulisi uudessa kämpässä lisää) ja asustella siellä. Että on muitakin perheitä jotka tekevät näin. Siis mitä?! Otettaisiin lisää asuntolainaa, jotta mies voisi leikkiä alivuokralaista jossain huoneessa kunnes lapset muuttaa kotoa?

En ymmärrä mieheni ajatuksia enää yhtään. Niin pahalta kuin se tuntuukin, mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, että tää taisi olla tässä. En ala riitelemään, eihän toista voi pakottaa pysymään suhteessa vastoin tahtoaan ja lapset kärsisivät eniten. Pitää säästää omat voimat pärjäämiseen.

Eikö mitään olis tehtävissä? Vai onko miehellä toinen?

Aikaisemmin sinulta kysyttiin olisiko toinen ja vastasit näin: "pidän epätodennäköisenä. Se on kotona 24/7 tai sitten aina joku lapsista mukana, paitsi töissä (tehtaalla) jonne se menee aina viime tipassa ja tulee suoraan kotiin. Puhelimessa ei ole ollut mitään tavallisesta poikkeavaa soitetuissa puheluissa, jne."



Nyt kun sinulta joku toinen kysyi samaa niin vastasitkin näin: "Toista naista olen epäillyt jo jonkun aikaa, mutta en vaan jotenkin pysty sitä suoraan kysymään. Osaan jopa arvata kuka se olisi"

Selvennykseksi siis, että en ole ap vaan #25.

Aikaisemmin sinulta kysyttiin olisiko toinen ja vastasit näin: "pidän epätodennäköisenä. Se on kotona 24/7 tai sitten aina joku lapsista mukana, paitsi töissä (tehtaalla) jonne se menee aina viime tipassa ja tulee suoraan kotiin. Puhelimessa ei ole ollut mitään tavallisesta poikkeavaa soitetuissa puheluissa, jne." Nyt kun sinulta joku toinen kysyi samaa niin vastasitkin näin: "Toista naista olen epäillyt jo jonkun aikaa, mutta en vaan jotenkin pysty sitä suoraan kysymään. Osaan jopa arvata kuka se olisi"

Kai se käy niin pikkuhiljaa

ettei muuttuvansa huomaakaan

ja kerran niin kuin pläkki päivän selvää se on

tajuan en rakasta sua enää



Mitä oottaa elämältään

etsii prinsessaa tai prinssiä

ja kerran keskiyöllä viereltään hätkähtää

tajuten en rakasta sua enää



Mä ootin kai se palaa

rakkaus mun rintaan asumaan

sitä ootin vaikka tiesin salaa

en pakottaa sitä saa

en rakasta sua enää



Niin se häipyy huomaamatta

kun kumpikaan ei herää koomastaan

ja kerran keskiyöllä viereltään hätkähtää

tajuten en rakasta sua enää



Mä ootin kai se palaa

rakkaus mun rintaan asumaan

sitä ootin vaikka tiesin salaa

en pakottaa sitä saa

en rakasta sua enää

Pihalla lehdetön puu, untansa nukkuu,

ja lämmöstä vain haaveilee

Kun lehdet keltaiset juurelleen kuolleina jää

Menneitä kai muistelee

Mä puutarhastain, kukan kuihtuneen hain



Mä en rakasta sua enää

Niin kuin rakastin

Mä sulle kertoisin miksi,

jos sen itse vain tietäisin

Mä en rakasta sua enää,

vaikka tahtoisin

Koputan suljettuun oveen jonka ainoan avaimen kadotin

Kadotin



Mä laitan silmäni kiinni ja kuvittelen

Että kaikki ois kuin ennenkin

Mä oisin luonasi taas, oisin onnellinen

Ehkä takaisin taas löytäisin

Syksy saapunut on

Pilvet peittäneet auringon



Mä en rakasta sua enää

Niin kuin rakastin

Mä sulle kertoisin miksi,

jos sen itse vain tietäisin

Mä en rakasta sua enää,

vaikka tahtoisin

Koputan suljettuun oveen jonka ainoan avaimen pois heitin



Mä puutarhastain,

kukan kuihtuneen hain

Mä en rakasta sua enää

Niin kuin rakastin

Mä sulle kertoisin miksi,

jos sen itse vain tietäisin

Mä en rakasta sua enää,

vaikka tahtoisin

Koputan suljettuun oveen jonka ainoan avaimen pois heitin

Onko teillä ollut jotain kriisiä?? että mies oisi sanonut vihaspäissään nuo sanat??

Ei mitään ihmeellistä. Se vain tokaisi tulemaan kommenttinsa kesken perheen yhteisen uimareissun... Kolme pientä lasta. Olen jo vuosia huomannut sen, ettei hän hyväksy minua minuna, eikä kunnioita minua. Hellyys ja seksi alkoi vähetä samaan tahtiin. Minä en kai koskaan ole ollut hänelle se oikea. Aika kurjaa, minä olen kuitenkin aina ollut valmis rakastamaan häntä kaikkine puutteineen.



ap

olen pahoillani, mutta näin se menee.