Mistä johtuu niin järkyttävä vatsakipu, että siihen luulee kuolevansa?
Heräsin toissa yönä siihen että vatsaan sattuu, paljon. Niin paljon että luulin kuolevani siihen, ja lopulta jopa toivoin kuolevani. Kipua kesti tunnin verran ja juuri kun oli soittamassa ambulanssia kipu alkoi hellittää. Välillä tärisin aivan hervottomasti, enkä pystynyt sitä itse hallitsemaan. Pari tuntia heräämisestä ei enää sattunut. Eilen päivällä oli sitten pahaolo, mutta se saattoi johtua siitä etten uskaltanu syödä koko päivänä juuri mitään.
Ainoa normaalista poikkeava syötävä torstaina oli viinirypäleet. Söin niitä 2-3dl kun normaalisti syön kourallisen ja senkin todella harvoin.
Osaisko joku sanoa mistä tuo kipukohtaus johtui? Niistä viinirypäleistä vai jostain muusta. Kiitos.
Kommentit (53)
Minulla on voimaakaat vatsakivut ne liittyvät yleensä kuukautiset kipuihin otaa burana se autaa minua hyvin 3x päivässä pysyn elää normaalia elämää kun ottaa burana heti kun on vatsakipenä
Harmi että sulla on ollut hirveitä vatsakivut
Totta kai yhdenkin kipukohtauksen tullessa pääsee lääkärin. Itselläni ultrattiin ylävatsa, ja sappikivitauti diagnoosina.
Jatkan vielä, että sappikivet näkyvät ultrassa, valtaosa, osalla sappikiviä, tai soraa voi olla sappitiehyeissä, nämä eivät ultrassa näy.
Vierailija kirjoitti:
Osaisko joku sanoa mistä tuo kipukohtaus johtui?
Se voi olla jumalan ja jeesuksen rangaistus huonoista elämäntavoista. voit kyllä syödä rypäleitä, mutta kaikkea muuta mitä teet miettisin jatkossa kyllä TARKASTI!
Osaa sanoa, sappikivet tai umpisuoli. Onko vatsaa ultrattu, siinä katsotaan samalla muutakin. Maksa, perna, haima, vatsa-aortta, ykköstutkimus.
Minulla on kovia vatsakipuja kuukautiset aikana koko aikana kuulautiset ottan särkylääkettä burana 400gm
Mulla leikattiin sappikivet 26 v., bmi oli n. 23. Yksi kohtaus, menin päivystykseen jossa tutkittiin ja ultrattiin. Leikkausjonoon ja leikattiin 3 kuukauden kuluttua.
Kipu oli todella kovaa. Ei siinä pystynyt edes hengittämään. Ja tuo kipu on sellaista aaltomaista, koliikkikipua.
Leikkauksen jälkeisenä päivänä tuli kipukohtaus, johtui siitä ,että tiehyisiin oli jäänyt kiviä. Mulla ne kivet oli sellaisia nuppineulanpään kokoisia.
Onko ap:n kipujen syy selvinnyt?
Lapseni 4.v sai yöllä oksennus kohtauksen kun hän on ollut aika paljon kipeänä niin mieheni kanssa oletettiin että perus oksennustauti vaan. No oksentelu jatkoi tunnin taukoamatta ja päätettiin soittaa sairaalaan ja kysyä mitä tehdä, siellä meille vastattiin "tavarat kasaan ja ambulanssi tulee hakemaan teitä" olimme järkyttyneitä. Ambulanssi matka oli kauhea, mutta lapsesta mukava kun sai tutustua ambulanssiin. Sairaalassa heti tarkkailuun ja niin. Ei sieltä mitään vakavaa ilmennyt mutta kyllä säikähdettiin.
Sama juttu nuoremman pojan kanssa, sairaalaan ambulanssilla mutta se oli vain paha mikreeni kohtaus. Nyt 4.v Arttu-poika on 6.v ja nuorempi Emil-poika 4.v Nyt meille on juuri syntynyt kaksostytöt Reetta ja Ronja
Sappikohtaukselta kuulostaa.
Viinirypäleissä on muuten tosi paljon pintamyrkkyjä eikä ne lähde huuhtomalla. Itse puhdistan rypäleet kastamalla ne kiehuvaan veteen hetkeksi ja jäähdyttämällä ne sitten nopeasti.
Itse olen saanut elämäni pahimman (taju lähti) sappikohtauksen banaanista: kuorin banaania ja sormistani siirtyi myrkkyä itse hedelmään kun en pessyt käsiä välillä.
Tämän jälkeen olen pessyt mandariinit, banaanit ja appelsiinit yms aina ennen kuorimista ja silti välttänyt koskettamasta hedelmään ennen kuin kädet on pesty uudelleen
Moikka! Tahdoin vaan kertoa oman kokemukseni, että kamppailin monta vuotta aivan järkyttävien vatsakramppien kanssa. Kipu alkoi koko mahan turvotuksella ja siirtyi alavatsaan muttei ollut umpisuoli. Kipu tuntui seuraavana päivänä hellyytenä koko mahassa. Myös tulehdusarvot nousivat. Kyseessä oli ruoka-aina yliherkkyys, ja listan voin laittaa halukkaille jos haluatte kokeilla onko siitä apua.
Kystan puhkeaminen? Itselläni välillä sairaita (!!!!!) Kipuja kun munarakkula puhkeaa vatsaonteloon. Olen pari kertaa käynyt lääkärissä sen takia, heti epäilty umpisuolta, mutta turhaan. Kerran kävin muusta syystä yksityisellä ja kerroin vaivasta ja lääkäri heti ehdotti tuota munarakkulaa. Sattuu ihan mielettömästi, mutta ei siinä auta mikään... toki en tiedä onko ketjun aloittajalla tämä, mutta itselläni aiheuttaa aivan järjetöntä kipua.
Minulla oli täänän mieletön vatsakivut alkoi iltapäivästä noin klo 16-17 aikoihin kivut olivat tuskaista oyin ensin vatsalääke lactanon ja sen jälkee särkylääke Burana sot lopulta helpotti ei oo ikinää olut tolasta vatsakipua ei oo kuukautisia kivuista eikä laktoosin - intoleranssi jotunut ! Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin enkä oo menossa lääkärin