Paniikkihäiriötä sairastavat, miten selviätte kassalla?

minulla vaikeaa on pankkikorttikuitin kirjoitus. tuntuu että se sekunti kestää iäisyyden. Myyjä katsoo kun kirjoitan eikä pakenemaan pääse. Seuraava asiakas saattaa hermostuneena odottaa vuoroaan. Pulssi on hiukan noussut jo fyysisestä ponnistelusta kun on ensin lappanut kärryllisen tavaraa siihen liukuhihnalle ja odottaa kauhulla sitä että joutuu vielä menemään pakkaamaan 3-4 kassillista tavaraa. Kassalta on tietysti vielä pitkä matka autoon, varsinkin jos on iso automarketti kyseessä. Prismoissa varsinkin kassat ovat hyvin ankeita ja steriilejä eikä ole mitään miellyttävää mihin voisi katseessa kiinnittää ja saisi ajatuksensa muualle.

Laita jotain uskottavampaa...

Luulisi, että pahan paniikkihäiriön taustalla on jotain traumoja ja/tai persoonallisuushäiriötä. Käsittääkseni paniikkihäiriötä on paljon täydellisyyteen ja kontrolliin pyrkivillä ihmisillä ja terapia voisi muokata ajattelua vähemmän armottomaksi.

myös. Koen sen olevan sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

että pelkään että "keksin" alkaa niissäkin panikoimaan. Se kun menee niin että kun kerran jossain panikoi, niin sitten se jää päälle, ja panikoit siinä tilanteessa aina. Mulla nämä jutut alkoi ihan kouluiässä, kun hammashoitolasta aina tuotiin tarjottimella näitä fluoritabletteja tms, joka piti ottaa siitä tarjottimelta. Kerran sitten kädet vapisi kun otin sitä mukia siitä, ja siitä se juttu lähti. Aloin pelkäämään sitä tilannetta ihan kamalasti, jos tiesin, että se hammashoitaja tulee tänään, niin tekeydyin sairaaksi ettei tarvitse mennä kouluun. Nytkin yksi pahimpia juttuja mulle on se, että pitää ottaa joku esim. kuohuviinilasi tarjottimelta. Saan siitä ihan hirveän paniikin. Olen monesti miettinyt että millaista elämä olisi jos voisi ihan oikeasti vaan mennä vaikka jonnekin juhliin ihan vaan juhlimaan, eikä tarvitsisi miettiä sitä etukäteen jo viikkoja ennen että miten siitä tilanteesta selviää. Alkoholi valitettavasti myös auttaa näihin vaivoihin, mutta se on tietty huono tie. Ja, mitenkäs sitä alkoholiakaan voit juoda jossain juhlissa, kun eihän se lasi pysy kädessä!

Minä olen sikäli onnellinen, että minulle auttaa sosiaaliseen ahdistukseen niinkin yleinen lääke kuin Cipralex.

Osoittaa että olet idiootti? Täydellinen onnistuminen. :D

tehty teitä varten? Ihmettelin miksi kassat ovat selin asiakkaaseen

Osoittaa että olet idiootti? Täydellinen onnistuminen. :D

Mulla sen aiheutti työpaikan vaihdos. Pääsin uraputkessä etenemään ja vaihdoin työpaikkaan, jossa piti esittää "parempaa kuin oli". Jotenkin se esittäminen ja ns. kaksoiselämä alkoivat rassaamaan. Huomasin sitten kun kerran työpaikalla lounalla ollessa alkoi käsi yllättäen täristä kun halusin juoda lasista. Ensimmäisen kerran saadessani kohtauksen en edes tajunnut mitä se oli. Yhtäkkiä vain alkoi käsi täristä, kurkussa kuristi ja tuntui että pyörryn. Juoksin puolijuoksua vessaan ja aloin itkeä siellä. Palasin sitten pitkän ajan kuluttua takaisin pöytään ja selitin jotain mahakivusta. Samoihin aikoihin alkoi tupakkakäsi täristä kun olin työkavereiden kanssa yhdessä tupakalla. Lopetin sitten työpaikalla tupakoinnin. Lounaalla aloin käydä yksin työpaikan ulkopuolella (muka oli aina jotain asiaa toimitettavana). Yhteiset juomingit olivat jotain ihan kamalaa. Just tuo shampanjalasin otto tarjottimelta oli todella vaikeaa. Ostin joskus miniviinapulloja jos tiesin etukäteen jostain juhlista. Olin siis pikkupienissä ennen eka lasia, jonka silloin jopa pystyin juomaan työkavereiden edessä. Jos mentiin baariin yhdessä, tilasin aina drinkin jossa oli pilli, että ei tarvinnut juoda lasin suusta. Keittoa en voinut syödä muiden edessä, kun lusikka alkoi vapisemaan. Kiinteän ruoan kanssa ei ollut tuota ongelmaa. Siis näitä ongelmia ei ollut esim. kaveriporukassa tai perhejuhlissa. Vain työpaikalla ja niiden ihmisten seurassa.



Kävin kerran lääkärin juttusilla, joka antoi kasvipitoisia rauhoittavia (saksaksi johanniskraut) ja muutaman kerran juteltiin asiasta (oli psykologi). En halunnut kuitenkaan jatkaa, koska en pitänyt lääkäristä.



Siihen lisäksi tuli sitten paniikkihäiriöitä autolla ajessa moottoritiellä (siis asumme Saksassa jossa kaahataan niin lujaa kuin autosta lähtee). Enne olin mielelläni ajanut moottoritielläkin, mutta sitten alkoivat paniikkikohtaukset. Tuntui että henki ei kulje ja että metsään mennään tai törmätään toiseen autoon. Se oli jotain ihan kamalaa!!



Tuo käsien tärinä loppui sitten kun vaihdoin työpaikkaa. Pikkuhiljaa huomasin että sain olla oma itseni, ja sen myötä rentouduin ja nykyisin ei juurikaan enää jännitä ja voin syödä ja juoda sitä mitä haluan. Ainoa homma mitä en voi tehdä on kantaa tarjotinta jossa on esim. mehulasi, tai kahvi tai jotain muuta nestemäistä. Silloin tuntuu että kohta kaatuu kaikki lattialle. Tuon asian kanssa on vielä harjoittelemista.



Tuosta moottoritiellä ajamisesta johtuvat paniikkihäiriöt lahtivät kerrasta pois kun jouduin ajamaan viidensadan km:n matkan. Miehen äiti oli joutunut sairaalaan ja miehellä oli juuri lähtenyt ajokortti pariksi viikoksi. Sanoi että tää on sun mahdollisuus parantua, ja että junalla ei lähdetä kun autokin löytyy perheestä. Ensimmäiset 50 km menivät itkiessä ja rystyset valkoisina ajelin menemään. Mies lohdutti vieressä ja sanoi että tarttuu rattiin ihan milloin vain haluan. Eihän se olisi voinut mitään tehdä mutta pelkkä ajatus helpotti ja ajo alkoi pikkuhiljaa sujua. Sen jälkeen olen säännöllisesti ajellut moottoriteillä, ja vaikka vieläkin välillä sieppaa mahanpohjasta, pääsin asian yli mieheni ansiosta. Olin yhteensä neljä vuotta ajamatta autoa moottoriteillä ja tuota käsien tärinää muiden seurassa kesti viitisen vuotta.



Koko ajan olin ilman lääkitystä (vaikka olis ehkä pitänytkin) ja elämä oli välillä tosi tuskaa. Olo oli niin epäonnistunut kun piti jännittää oma kroppaa ja sen reaktioita..



Olen maailman onnellisin ihminen että olen päässyt asioista yli, ja toivon sitä myös kaikille muille paniikkihäiriöistä karsiville!!!

kassalle jos on pitkä jono. Pyörin kaupassa niin kauan että jono on siedettävä. Auttaa myös jos joku on kaupassa mukana. Tuntuu vaan että tavaroita keräillessä jo ahdistaa kun tietää että kohta menen kassalle jonoon. Ja mitäkö itse pelkään tapahtuvan? Mulla on ärtynyt paksusuoli ja pelkään että hermostuksissani lorahtaa lusikallinen housuun. Kärsin myös samasta syystä kovista ilmavaivoista ja pelkään että paniikkikohtauksessa en pysty hallita niitä.

paniikkihäiriötä. Koskaan aiemmin elämässäni en ole ajatellut juurikaan mitä muut ihmiset minusta ajattelevat mutta aikuisiällä jostain käsittämättömästä syystä erilaiset tilanteet ovat alkaneet ahdistaa. Kaikkein ikävintä on juuri jonottaminen ja ruuhkat. Jos joku tulee seisomaan kassajonossa ihan taakse ja jonotus kestää ja kestää niin se on aivan kamala tunne. Ensin tulee vihan tunne odottamisesta ja pikkuhiljaa se muuttuu epätoivoiseksi oloksi ja tuntuu että koko kropasta tulee ihan turta. Olen miettinyt että mistä tällainen olotila on tullut. Siis että usein on tunne että haluaisi enemmän yksityisyyttä ja että tuntuu että koko ajan on joku hengittämässä niskaan tai arvostelemassa (vaikka kukaan ei sellaista tee). Tuntuu myös että monet ihmiset on todella itsekeskeisiä ja röyhkeitä ja että itse saa olla aina se joka joustaa. Ehkä olen yleisesti väsynyt siihen että olen tanssinut muiden pillin mukaan ja se purkautuu tällä tavalla?