Muita, joiden mielestä lapsen toinen ikävuosi oli rankin?
Itse yllätyin vauvavuoden helppoudesta, mielestäni vuosi lapsen ollessa 1-2 vuoden välillä on ollut ehdottomasti rankin tähän mennessä. Olenkohan ainoa, joka ajattelee näin?
Kommentit (24)
Toinen lapsemme ei kamalan hankala ole ollut vielä missään vaiheessa mutta se esikoisen ekan vuoden jälkimmäinen puolisko - tokan vuoden alku oli ihan järkyttävän kamlaa ajoittain.
Unen määrä väheni radikaalisti. Poika ei vaan nukkunut kuin hetken kerrallaan ja tällöinkin hytkytellen sylissä. Silloin kaipasi niitä ekojen kuukausien öitä, jolloin lapsi söi vain jokusen kerran yössä ja valvoi ehkä pari tuntia yön keskellä. Pääsääntöisesti kuitenkin nukkui öisin ja vetäisi vielä useat päikkäritkin.
Liikkumaan oppimisen myötä vauvasta tuli täysin vahdittava ja onnettomuuksille altis. Alle 1-v iästä lähtien kiipeily oli ihan mahdotonta. Lapsi ei pysynyt missään rauhassa (esim. pinnasängyssä).
Imettäminen ja syöttäminen olivat helppoja mutta kun lapsi haluaa syödä itse se sotku oli hirveä eikä maha täyttynyt.
Muutenkin iloisesta vauvasta tuli itkuinen ja kärttyisä taapero. Varmasti asiaan suuresti vaikuttivat monet ruoka-aineallergiat. Nämä veivät unet ja hyvän mielen.
on ihana.. Taaperomme on kyllä todella vilkas ja aktiivinen tekemään tuhoja ja menemään hankaluuksiin, mutta samalla niin suloinen ja ihana iloinen veijari. Puhumaan oppiminen ja se aito ilo minkä jokainen muurahainenkin lapsessa aiheuttaa on niin ihanaa katseltavaa. Mutta päivän päätteeksi on kyllä ihanaa kun saa lapsen nukkumaan. :)
Meillä kävi niin päin, että itkuisesta vauvasta kasvoi iloinen ja toimelias taapero, joka toki edelleen valvoo yöt, jos on esim. kipeä. Muuten onneksi osaa jo nukkua..
sitä nuorepi ei vielä ymmärrä tekemäänsä pahaa, joten mulla ainkakin hermo kestää paremmin. ei jollekin 2veelle voi raivostua kun ovat vielä niin syyntakeettomia, mutta auta armias kun kysessä neljävuotias niin kyllä pinna katkeilee aika tiuhaan.