Pohdintaa ekalta vauvanodotukselta: mitä tarkoittaa "lasten ehdoilla mennään?"

Moi, mukavan freesiä tekstiä :) Itsellänikin on ensimmäinen lapsi tulossa, eikä sitä edeltänyt mikään erityisen voimakas vauvakuume, vaikka kovasti toivottu tapaus onkin

Kirjoitin ajatuksella pitkän tekstin ja se katosi jonnekin, voi plääääääh...



t. edell.

Mutta usein kestää vuosia ennen kuin lapsi oppii, että keskeyttäminen on kielletty :-) Tuskinpa kukaan lapsi tarkoituksella puhuu lapsilleen puhelimessa ollessaan; jos nämä kuitenkin huutavat taustalla, niin täytyyhän siihen puuttua, jotta kenties muutaman vuoden päästä he osaisivat olla huutamatta :-)



Meillä mennään lasten ehdoilla. Mutta ei se tarkoita, että kaikessa olisi joustettava, vaan että heidän tarpeensa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. On sitten jokaisen vanhemman tehtävä mahdollisimman hyvin arvioida, milloin on kyse lapsen tarpeista, milloin hänen miellyttämisestään.



Vaikkapa huone-esimerkin kohdalla ajattelen, että ensisijaisesti vanhemmilla on oma huone. Omassa kodissamme tämä tarkoittaa, että lapset (3 kpl) ovat yhteisessä huoneessa. Se on toistaiseksi onnistunut, vaikka lapset ajoittain kitisevät, että haluavat oman huoneen. Olemme järjestäneet jokaiselle oman leikkinurkkauksen, sillä mielestäni he eivät vielä sinänsä tarvitse omaa huonetta. Vuoden kuluttua asia saattaa muuttua, kun esikoinen menee kouluun.



Lasten ehdoilla meneminen tarkoittaa meillä usein myös sosiaalisten tilanteiden sovittamista lastemme kykyihin toimia näissä tilanteissa niin, että kaikilla on mukavaa. Käymme häissä ja muissa juhlissa lasten kanssa, tapaamme ystäviä. Usein olemme myöhään, yli lasten nukkumaanmenoajan, ja niin kauan kuin lapset kuitenkin jaksavat, se on ok. Lasten ehdoilla meneminen merkitsee noissa tilanteissa, että tarkkailee lastensa vireystasoa ja voimia, ja kun joku heistä alkaa selvästi väsyä, on aikuisen aika joustaa ja lähteä kotiin, vaikka itse vielä viihtyisikin juhlissa. Lasten ehdoilla meneminen ei ainakaan minulle silti tarkoita, että elämä sovitettaisiin täysin lasten aikatauluihin ja ehtoihin.

sanat "lapsen ehdoilla mennään" väärin. Ei se tarkoita lapsen mielen mukaan vaan sitä, että lapsen olemassaolo ja tarpeet asettavat tekemisille reunaehtoja.



Eli ei lähdetä Borneon viidakkoon tuosta vaan, lähdetään juhlista niin, että lapsi pääsee ajoissa nukkumaan jne. Ihan sitä normaalia käytännön elämää, joka saa asiat sujumaan ja takaa lapselle ympäristön, jossa hän saa riittävästi ravintoa, lepoa, virikkeitä , välittämistä yms.



Lapsen ehdoilla meneminen on mielestäni enemmänkin aikuisten mielen mukaan menemistä ja se helpottaa aikuisten elämää. Jos ei elä lapsen ehdoilla, saa äkkiä lapsen, jota ei laitettu ajoissa illalla nukkumaan ja joka siten on kärttyinen koko seuraavan päivän. Silloin ei ole kenelläkään enää mukavaa. Lasten ehdoilla on siis mielestäni jokseenkin pakko mennä, jos ei aio tehdä koko perheensä elämästä vaikeaa.

Ajattelinkin että "lasten ehdoilla meneminen" tarkoittaa juurikin noita reunaehtoja=)



Itselläni on kauhea pelko siitä, että menetän äitiydelle osan minuudestani. Se varmasti kuulostaa naurettavalta ja siltä, etten ole henkisesti valmis äidiksi tai minusta tulee huono äiti, mutta niin se vain on. Haluaisin silti olla oma itseni, vaikka minusta tuleekin äiti. Koen että tämä on sen takia niin paljon kysymyksiä herättävää, koska en ole ikinä ajatellut että minusta tulee automaattisesti äiti.



ap

Se on tuonut mukanaan jotain uutta jotain ihanaa. Ihan sama nainen muutoin olen. Miehen läsnäolo ja osallistuminen lapsen kasvatukseen ja hoitoon on edesauttanut minua säilyttämään oman itseni.

Harrastan ja tapaan kavereita vaikka olenkin äiti. Toki olen äitiyden kautta saanut lisää kavereita, mutta tapaan niitä lapsettomiakin kavereita. Ja vaikka olen äiti, osaan edelleen flirtata ja pitää hauskaa.

Lapsi häiriköi joskus kun olen puhelimessa, mutta sille ei voi mitään, kyllä se lapsi joskus oppii. Pitää vain olla kärsivällinen, lapsilta ei voi odottaa liikoja liian pian. Mutta sillä lasta ei voi kasvattaa, että jäisi kotiin häpeämään. Ei lapsi osaa käyttäytyä ravintolassa, jos siellä ei koskaan hänen kanssaan käydä. (omani 5v tietää että ravintolassa ei huudeta ja siellä istutaan siivosti aloillaan kunnes on syöty - sen jälkeen voi mennä leikkipaikalle, jos sellainen on). Sama pätee lapsen käyttäytymiseen ystäviesi seurassa.

Tsemppiä.

Ajattelinkin että "lasten ehdoilla meneminen" tarkoittaa juurikin noita reunaehtoja=)

Itselläni on kauhea pelko siitä, että menetän äitiydelle osan minuudestani. Se varmasti kuulostaa naurettavalta ja siltä, etten ole henkisesti valmis äidiksi tai minusta tulee huono äiti, mutta niin se vain on. Haluaisin silti olla oma itseni, vaikka minusta tuleekin äiti. Koen että tämä on sen takia niin paljon kysymyksiä herättävää, koska en ole ikinä ajatellut että minusta tulee automaattisesti äiti.

ap

Et sinä menetä osaa minuudestasi äitiydelle. Sen sijaan tulet huomaamaan että minuuteesi tulee uusi osanen - äitiys. Ei se mitään kuitenkaan minuudestasi poista mutta se tosiaan lisää siihen ison palasen josta tulee osa minuuttasi jatkossa eikä niitä voi erotella toisistaan (minä ihmisenä vs minä äitinä).



Lasten ehdoilla tarkoittaa tosiaan minunkin mielestä lasten huomioon ottamista - ei sitä että lapset päättäisivät. Ette voi miehesi kanssa lähteä ex-tempore juhlimaan perjantai iltana koska teidän pitää ottaa huomioon se että teillä on lapsi. Elätte lapsen ehdoilla.

Ehkä mä otan asiat vähän liiankin rennosti välillä. En pohdi ja mieti millainen äiti minä olen ja aiemmin millainen minusta tulee, tai miten lapset kasvatan. Olen vaan mennyt ja oppinut matkan varrella ja elänyt sen mukaan. Lapset kyllä kasvattavat äitiyteen (ja isyyteen), eikä tuollaisia kovasti kannata murehtia. Ole, elä ja opi lapseltasi.

Ja minussa on yhä se ystävä ystäville joka olin ennen lapsiakin.



Ei äitiys poissulje asioita. Saa lisää.

Vaikka ajattelet että haluat jatkossakin juosta baareissa niin saatat löytämään itsellesi sen mahdollisuuden tai ehkä tulet huomaamaan että sinusta on mukavempaa jäädäkin kotiin lorvimaan?



Minulle on ollut selvää että pysyn tälläsenä ihmisenä vaikka saan lapsia.

Minä olen tällänen äiti, nainen, ystävä, tytär, sisko, työkaveri kuin olen enkä koita muuttaa itseäni toiseen.

* Täysin erilainen olen äitinä kuin äitini meille ja se on tietonen asia.

itse on 21v 3kk tytön äiti. Itse olen ihan sama nainen kuin ennenkin,teen samoja asioita,harrastan,tapaan ystäviä,reissailen,käyn kampaajalla silloinkun haluan,shoppailen,joskus biletänkin,en ole muuttunut mitenkään lapsen tulon myötä.olen aina ollut vastuuntuntoinen. Lapsi kulkee näissä asioissa mukana. ei tarvitse hyljätä vanhaa elämäänsä minnekkään,se on ihan valinta kysymys että onko vain kotona ja siivoaa ja katselee illat telkkua suklaata mutustaen,vai lähteekö ystävien kanssa piknikille aurikoiseen päivään,vauva vain vaunuihin ja menoksi.



lapsen ehdoilla meneminen tarkoittaa ihan sitä että lapsen tarpeet ja toiveet otetaan huomioon,mutta aikuinen on aina se joka loppukädessä päättää.

mutta viimeistään se kolmas teidän perheessä herättää sinutkin.



No, ensinnäkin, lapsen ehdoilla mennään ei trakoita, että lapsi päättää asioista. Vaan ettäasiat tehdään huomioiden lapsi: kyläillään lapsen aikataulujen (päiväunien, ruokailujen yms rytmissä), kauppareissut jne hoidetaan samalla tavalla. Pääasiassa elämä muodostuu siis jatkossa lapsen rytmien ympärille, ei sinun halujesi.



Mikä minua nauratti jutussasi? Esimerkiksi tuo, että lapsi olisi huonosti kasvatettu, jos häiriköi äidin puhuessa puhelimessa. Väittäisinpä, että omat lapseni ovat vähintään keskimäärin hyväkäytöksisiä, vaan niin usein juuri silloin on äidille asiaa,kun äiti yrittää puhelimessa puhua... Ja saatatpa vielä yllättyä siitä, montako päätä ja jalkaparia omasta sängystäsi aamulla löytyy... =D

En siis todellakaan ole mitään biletyyppiä, joten en pelkää sitä, että vauvan tultua en pääse baariin=)



Mukavaa, että olette pystyneet jatkamaan elämää normaalisti (tai "normaalisti") vauvankin kanssa. Mieleeni muistuu aina pari entistä opiskelukaveria, jotka saivat vauvoja jo yliopistoaikoina (eli siis noin kaksi vuotta sitten). Molemmat jaksoivat aina puhua siitä, että miten vauva tyhmentää ihmistä ja miten vauvan kanssa ei ehdi edes hesaria lukea ja miten vauvan kanssa ei voi mennä minnekään ja niin edelleen. Itse olen ainakin vielä pitänyt yllä haavekuvaa, että sitten vauvan kanssa minä ehdin lukea venäläiset klassikot, pistän kesällä vauvan vaunuihin nukkumaan ja lenkkeilen puistoon lukemaan ja laitan vauvan sitteriin vaikka keittiön pöydälle (saako niin tehdä?) ja opettelen laittamaan kreikkalaista ruokaa jne.



Korjatkaa toki jos vauvan kanssa ei voi näin tehdä=)

Tarkoitus on että tämä jää ainoaksi, mutta eihän sitä tiedä;)

Esimerkiksi tuo, että lapsi olisi huonosti kasvatettu, jos häiriköi äidin puhuessa puhelimessa. Väittäisinpä, että omat lapseni ovat vähintään keskimäärin hyväkäytöksisiä, vaan niin usein juuri silloin on äidille asiaa,kun äiti yrittää puhelimessa puhua... Ja saatatpa vielä yllättyä siitä, montako päätä ja jalkaparia omasta sängystäsi aamulla löytyy... =D

Tarkemmin muuten kun ajattelen, niin itse olen myös lapsena tykännyt tosi paljon kuunnella äidin puheluita tai keskusteluita ystäviensä kanssa...

Ja olen aina luullut olevani hyvin kasvatettu;)

Minullakin oli esikoisesta "haaveita" että kun jää vauvan kanssa kotiin niin ehtii tekemään asioita. Olisin harrastanut arabiankieltä. Olisi sitä ehtinyt ja voinut mutta sitten en kuitenkaan halunnut. Oli ihanaa vaan olla kotona vauvan kanssa pyörittämässä varpaita!



Nyt odotan neljättä ja taas haaveilen kielikurssista. Ehtisi varmasti löytämään aikaa mutta saas nähdä menenkö!



Siinä mielessä äitiys tyhmentää että kun vuoden-kolme tekee rutiineja kotona niin sitä vähän taantuu. Ei se tyhmäksi tee mutta maailma pienenee. Ja saattaa olla hajamielinen: avaimet on jääkaapissa kun ennen lapsia ne oli aina paikallaan. ;)

Mutta moni nainen hankkii koulutuksen vasta lapsen jälkeen, joten ei se oikeasti tyhmennä.



Sitteriä ei kannata laittaa pöydälle. Lattia turvallinen. Lapselle tekee ihan hyvää oppia tekemään asioita itse, eikä roikkua sinussa kiinni (kukkuu- leikki opettaa vauvaa tähän).



Mutta voihan se olla että opettelet tekemään erilaisia ruokia, vatsatanssia, luet vaikka Dostojevskiä iltasaduksi vauvalle?

Mutta älä ota siitä paineita jos ei homma pääse ajatusta pidemmälle. Tai sitten tosiaan saatat löytää itsestäsi eri puolia; sitä tarkotin tolla baarilla. Itselle se on paikka tavata kavereita ja lapsien jälkeen sitä joko haluaa jatkaa tai ei homma niinkään kiinnosta vaikka ajattelee sen olevan todella tärkeä.

Ja paikan baari voi vaihtaa vaikka kuntosaliksi tai mikä nyt on "tärkeää".



Oma nuorin on nyt 7 kk ja ehdin lukemaan lehteä ja lähteminen on itsestä kiinni. Nykyään väsymys tosin este. Lapsi nukkuu vaunuissa päikkärit, ruokaa saa matkaltakin.

Miehestä on ollut kummallista kun liikun koko lauman kanssa mielelläni paikasta toiseen.

itsekseen. :) Vauvat on pienestä pitäen aika hanakoita pungertamaan itsensä eri asentoon (ja alas pöydältä).



Toiseksi, mä olen aina ollut "äiti-ihminen", mikä tarkoittaa sitä, että olen aina halunnut lapsia, paljon ja nuorena. Ja olen pullantuoksuinen äiti, touhuava äiti, osallistuva äiti, lapsilleen omistautuva äiti. Olen tällä hetkellä myöskin KOTIäiti.



Mutta en mä silti mikään äidin perikuva ole, kaukana siitä. Kuuntelen hard rockia, käytän ihan liikaa meikkiä ja kirkkainta huulipunaa, mitä kaupasta löytyy. Joskus lähden bilettämään ja otan yhden tai kaksi liikaa. Kerron härskejä vitsejä.



Luen venäläisiä klassikoita, tai minkämaalaisia klassikoita vaan! Iltalukemisena voi olla mitä vaan P.G. Wodehousesta erilaisiin väikkäreihin. Kirjoitan itsekin tarinoita, maalaan tauluja ja sisustan. Meillä syödään maustettua ruokaa ja matkustellaan lämpimiin maihin, kuten myös kaupunkilomille, lasten kanssa tai ilman. Vaadin, että lapset kunnioittavat äidin omaa aikaa.



Mulle äitiys on aina ollut luonteva osa elämää. Toki lapset vaativat paljon, mutta myös antavat paljon. Aikuisen ehdoilla lapsen parhaaksi, niin kuin joku tuolla hienosti summasi. :)

---Molemmat jaksoivat aina puhua siitä, että miten vauva tyhmentää ihmistä ja miten vauvan kanssa ei ehdi edes hesaria lukea ja miten vauvan kanssa ei voi mennä minnekään ja niin edelleen. Itse olen ainakin vielä pitänyt yllä haavekuvaa, että sitten vauvan kanssa minä ehdin lukea venäläiset klassikot, pistän kesällä vauvan vaunuihin nukkumaan ja lenkkeilen puistoon lukemaan ja laitan vauvan sitteriin vaikka keittiön pöydälle (saako niin tehdä?) ja opettelen laittamaan kreikkalaista ruokaa jne. Korjatkaa toki jos vauvan kanssa ei voi näin tehdä=)

Vaikka on hyvä etukäteen mietiä miten suhtatuu muihin tuttuihin, omaan elämään ja lapseen, niin vasta aika näyttää miten kaikki muotoutuu. Itselläni parikin tuttua, jotka suureen ääneen puhuivat raskaina ollessaan, kuinka eivät anna lapsen vaikuttaa elämään muuttuvasti ja ihmettelivät joitain kotiäitejä. No vauvan synnyttyä näitä kahta ei saanut edes kodistaan ulos ilman vauvaa:):) Jäivät koko hoitoajaksi kotiin ja ovat kiinni vauvassa enemmän kuin muut tuttavat. Puhelut kääntyy aina lapseen ja mikäs siinä, mutta pää-asia oli siis se, ettei kannata liikaa suunnitella ja miettiä "mitä tekee sitte". Kaikille ei baari ja shoppailu enää maistu, joillekin maistuu liikaakin. Vasta vauvan synnyttyä näet sen millainen äiti sinusta tulee ja millainen "äityis" sopii sulle.

Monet yllättävän jäykät ihmiset ovat muuttuneet rennommiksi vauvan kanssa ja alkaneet harrastaa jopa enemmän kaikenlaista.

Älä siis murehdi turhaa, elä hetkessä, odota että vauva syntyy ja katso sitten kuinka kaikki menee eteenpäin.

On tosiaan hyvä olla jotain periaatteita jo etukäteen mietittynä, jotta on jotain kiinnekohtia, joiden mukaan sitä kasvatustyötä tekee.



Mutta minäkin sanon kuitenkin, että saatat tosiaan yllättyä. Et kai edes kuvittele, että muistakaan äideistä on kiva tai sopivaa, että lapsi keskeyttää puhelun jatkuvasti. Mutta lapset ne vaan eivät muista asioita kolmea sekuntia kauempaa. Ja jos tosiaan isompi hakkaa lelulla pienempää, niin ei siinä äiti voi vaan kääntää selkää, kun hänen korkeutensa on puhelimessa, vaan ei auta muu kuin puuttua tilanteeseen, vaikka se on kuinka epäkohteliasta puhelimen toisessa päässä olevaa kohtaan. Sekin on sitä lapsen ehdoilla elämistä.



Ja lapset ei aina toimi niin kuin vanhemmat suunnittelevat. Minullekin mikään ei olisi ollut niin mieluista kuin lehden lukeminen aamuisin, mutta kun se kiljukaula vauva vaan huutaa, jollei ole sylissä ja sylissä se taas repii lehteä ja huiskii niin, ettei lukemisesta tule mitään. Niin mitäpä siinä sitten teet kuin toivot, että vauva edes nukkuu päiväunia yli 15 minuuttia, että lehden ehtii lukemaan silloin. Ja jos näin toivoo, niin varmasti ei nuku.



Mutta sinulle voi tulla hyvinkin tyytyväinen ja hyväuninen vauva. Ja ehkä tosiaan saat elää elämäsi edelleen toiveittesi mukaan. Aina se vaan ei ole itsestä ja omista periaatteista kiinni. Lapset vaan ovat muutakin kuin kasvatusten tulosta. Niillä mokomilla kun on jo syntymästään ihan oma luonne ja temperamentti, ja se kasvatustyö saattaa tuottaa tulosta vasta vuosien päästä. Siihen asti lapsi on keskeneräinen ihmisen alku.

Tästä ketjusta tulee kyllä tosi positiivinen mieli. Pelkäsin vähän, että tästä tulee sellaista perus-av-valitusta mutta onneksi ei.

voi tippua

Riippuu niin paljon siitä, millainen tleva vauvasi on: nukkuuko hyvin vai huonosti, onko ihottumaa tai koliikkia, viihtyykö vain sylissä vai itsekseenkin.



Oma esikoiseni veteli 6h päikkäreitä ja nukkui täydet yöunet 5-viikoisesta eteenpäin, joten hänen vauva-aikanaan tein graduni ja opiskelin lisää. Kuopus oli herkkä- ja vähäuninen, joten hänen aikanaan sain hädin tuskin väsymykseltäni esikoisen ulkoilutettua ja ruoat laitettua, siine ei jäänyt hetkeäkään itselle aikaa ennen kuin mies iltaisin tuli kotiin.



Kaikkeen kannattaa siis varautua - ja siinä jos missä mennään sitten lapsen ehdoilla ihan kirjaimellisesti. Jos lapsi ei nuku kuin 10 min päikkäreitä kerrallaan ja muun ajan kitisee vatsakipuja, ei siinä äiti paljon lueskele ja kokkaile, mutta onneksi voi olla toisinkin. Sitä paitsi vauva-aika on lyhyt ja lapset kasvavat ja kehittyvät, pääsee siinä taas itseäänkin kehittämään.



Täytyisi osata heittäytyä äitiyteen kun sen aika tulee ja tutkiskella sitä, mihin se minuus nyt katoaisi. Ei äidiksi tuleminen mikään skitsofreninen tapaus ole :) Toisin sanoen sinusta tulee sen myötä MYÖS äiti.