Lue keskustelun säännöt.
mitä mietit tälläisestä "pissis" äidistä
23.07.2009 |
.. ikää n. 20v., blondit hiukset, bmi 19, meikit naamassa, hienot & nuorekkaat vaatteet yllä ja muutenkin siistin näköinen.
Vauva iloinen, siisteissä vaatteissa, pullea ja hyvinvoivan oloinen.
Käykö mielessä onko vauva tuon oma / haukutko mielessäsi jotenkin muuten.
Kommentit (34)
me ainakin ollaan muksujen kanssa ku sodasta tulleita kun ollaan hetki peuhattu ulkona.
t. 22v, lapset 5v ja 3v, bmi 19, harvoin arkena meikkiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälin kyllä äitiä, mutta en lasta. Sitä kun miettii aina itseään: millainen minä olin, kun olin parikymppinen. Ja tiedän, että vauva olisi ollut elämäni katastrofi.
kuhan kasvattaa lapsestaan kunnon kansalaisen. Toisia arvostavan ja kunnollisen lapsen. ANtaa rakkautta lapselle ja turvallisen kasvuympäristön!
kuulla kaikenlaista marmatusta ihmisiltä, jotka eivät häntä edes tunne, onneksi minun ei tarvitse sanoa hänelle mitään negatiivista vaan voin olla hänen lähellään ihan normaalisti. Jos hän suunsa avatessaan paljastuukin idiootiksi, ei se ole minun ongelmani.
Olen tosin varmaan puolueellinen, sillä olen itse nuori äiti. Ja kyllä, mies on kuvioissa mukana. Ja kyllä lapsi oli suunniteltu. Ja kyllä toinenkin lapsi on kovasti haluttu ja odotettu, kunhan vain syntyisikin jo..
Itse säälin ihmisiä, jotka säälivät nuoria, jotka tarkoituksella lapsia synnyttävät. Vahingot erikseen, mutta niitä sitten säälittelen vanhemmillakin äideillä ihan yhtälailla..
Säälin kyllä äitiä, mutta en lasta. Sitä kun miettii aina itseään: millainen minä olin, kun olin parikymppinen. Ja tiedän, että vauva olisi ollut elämäni katastrofi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo mitää säälimisen aihetta:) Lapsi on elämäni toivotuin ja ihanin asia. Onnellinen mamma siis.
Ulkona puistossa ku ollaa ni harvemmin kyllä meikkiä (aurinko tarttee paremmin, JOO OON TOSI PINNALLINEN).
Mutta lähinnä kauppakeskuksissa yms. paikoissa tuntuu että varsinkin 30+ mammat antavat arvostelevia katseita, katsovat päästä varpaisiin ja aina mieskin sanoo "ne on vaa kateellisia". Eipä tuo häiritse, siinähän mulkoilee, mutta täällä näitä ketjuja on niin piti kokeilla sit itekki!
-AP
pissiksen ehkä tekee siis blondit hiukset, vaatteet ja pinnallisuus sekä "ärsyttävä" kikatus miehelle. Tai sen tyylisiä ite ainakin pidän pissiksinä ;)
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aloin seurustelemaan mieheni kanssa 20-vuotianaana. Sama mies on vieläkin näin 19 vuoden jälkeen. Mutta vasta 30 täytettyäni katsoin, että nyt minulla on aikaa pysähtyä ja antaa lapselle jotain. Sitä ennen minulla oli kiire milloin minnekin.
Kirjoitin juuri, että sitä arvioi nuorempia ihmisiä niiden omien silmälasiensa läpi. Helposti ajattelee, että muut ovat tietyn ikäisenä samanlaisia kuin minäkin. Sitä minä tarkoitin säälimisellä.
Olen tosin varmaan puolueellinen, sillä olen itse nuori äiti. Ja kyllä, mies on kuvioissa mukana. Ja kyllä lapsi oli suunniteltu. Ja kyllä toinenkin lapsi on kovasti haluttu ja odotettu, kunhan vain syntyisikin jo.. Itse säälin ihmisiä, jotka säälivät nuoria, jotka tarkoituksella lapsia synnyttävät. Vahingot erikseen, mutta niitä sitten säälittelen vanhemmillakin äideillä ihan yhtälailla..
Säälin kyllä äitiä, mutta en lasta. Sitä kun miettii aina itseään: millainen minä olin, kun olin parikymppinen. Ja tiedän, että vauva olisi ollut elämäni katastrofi.
näette nelikymppisen äidin meikattuna, laitettuna ja lapset siististi puettuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näette nelikymppisen äidin meikattuna, laitettuna ja lapset siististi puettuna?
Olen itse saanut esikoiseni 20v ja todellakin oli suunniteltu juttu. Jo pelkästään lääkitysten kanssa sai sumplia puoli vuotta ennen kuin edes yritti raskautumista joten.. - kyllä, suunniteltua tuli.
Hetkeäkään en ole katunut. Ikäni ei tee minusta sen huonompaa tai parempaa äitiä. Tosin _kuvittelisin_ etten enää 30-40v jaksa niin hyvin yövalvomisia kuin nyt. Mutta sekin pelkkä omakohtainen kuvitelma.
Mitä sitten ajattelen 40v äideistä? En mitään sen kummallisempaa. Joskus vain käy mielessä, että olikohan raskautuminen hankalaa. Mutta yleensä en kyllä kiinnitä huomiota äidin ikään vaan nimenomaan siihen lapseen. Jos lapsi näyttää tyytyväiseltä ja hyvin hoidetulta, ei ajatusketju jatku sen pidemmälle.
Ei minussakaan käy mielessä sen kummempaa, kun näen parikymppisen äidin.
13
Joskus vain käy mielessä, että olikohan raskautuminen hankalaa. Mutta yleensä en kyllä kiinnitä huomiota äidin ikään vaan nimenomaan siihen lapseen. Jos lapsi näyttää tyytyväiseltä ja hyvin hoidetulta, ei ajatusketju jatku sen pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettikö ehkäisy? Osasiko ehkäistä edes? Tai jos ei, niin mikä muu motiivi sillä nuorella äidillä on? Koulut sujui niin huonosti, ettei pystynyt jatkamaan kouluja ja piti saada jotain järkevää tilalle? Yrittääkö päteä äitiydellä, kun muulla ei pysty?
Sitten mietin myös, että millaista on elämä silloin kun on vielä nuori, rohkea ja elämää vähän elettynä ja on sidottu lapseen. Itse parikymppisenä nautin hurjasti elämäni vapaudesta. Juuri kotoa pois muuttaneena sai nauttia siitä, että kukaan tai mikään ei odottanut mitään vaan sai toteuttaa itseään sielunsa kyllyydestä. Sai istua kaverin kanssa pihakeinussa vaikka aamuun asti juttelemassa, sai matkustaa ihan minne vain, sai lukea ja oppia uusia asioita, tutustua uusiin ihmisiin. Mikään ei ollut esteenä. Hurjan ihanaa aikaa silloin.
Kun vuosia kului, sekin aika meni ohi, vartuin, asetuin aloilleni ja perustin perheen. Nyt päälle nelikymppisenä en vaihtaisi hetkeäkään pois noista opiskeluvuosista. Enkä toisaalta paljon nähneenä hinkua tästä lasteni luota mihinkään. Täydellinen loistojärjestys minusta. Jos olisin tehnyt asiat päinvastaisessa järjestyksessä, ei minusta enää olisi aamuun asti filosofoivaksi, en takuulla löytäisi ystävääkään, joka jaksaisi aamuun asti, enkä uskaltaisi tai rohkenisi enää sellaisiin seikkailuihin kuin nuorena. Jotain olisi jäänyt elämättä.
Oikein hyvin kirjoitettu.
Pettikö ehkäisy? Osasiko ehkäistä edes? Tai jos ei, niin mikä muu motiivi sillä nuorella äidillä on? Koulut sujui niin huonosti, ettei pystynyt jatkamaan kouluja ja piti saada jotain järkevää tilalle? Yrittääkö päteä äitiydellä, kun muulla ei pysty? Sitten mietin myös, että millaista on elämä silloin kun on vielä nuori, rohkea ja elämää vähän elettynä ja on sidottu lapseen. Itse parikymppisenä nautin hurjasti elämäni vapaudesta. Juuri kotoa pois muuttaneena sai nauttia siitä, että kukaan tai mikään ei odottanut mitään vaan sai toteuttaa itseään sielunsa kyllyydestä. Sai istua kaverin kanssa pihakeinussa vaikka aamuun asti juttelemassa, sai matkustaa ihan minne vain, sai lukea ja oppia uusia asioita, tutustua uusiin ihmisiin. Mikään ei ollut esteenä. Hurjan ihanaa aikaa silloin. Kun vuosia kului, sekin aika meni ohi, vartuin, asetuin aloilleni ja perustin perheen. Nyt päälle nelikymppisenä en vaihtaisi hetkeäkään pois noista opiskeluvuosista. Enkä toisaalta paljon nähneenä hinkua tästä lasteni luota mihinkään. Täydellinen loistojärjestys minusta. Jos olisin tehnyt asiat päinvastaisessa järjestyksessä, ei minusta enää olisi aamuun asti filosofoivaksi, en takuulla löytäisi ystävääkään, joka jaksaisi aamuun asti, enkä uskaltaisi tai rohkenisi enää sellaisiin seikkailuihin kuin nuorena. Jotain olisi jäänyt elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulut on käyty, sanotaan että olen hieman yli 20 kuitenkin. mutta alle 25. Hyvässä ammatissa vakiotyössä ja ekan työvuoden jälkeen sain lapsen, nyt jo palannut tosin töihin. Äippälomalla meikkipussi kyllä taisi olla kiinni jossain vw:n syövereissä ;)
-Ap
Täällä on turha kai nuoria äitejä puolustella, mutta voinpa ainakin todeta, että lapseni voi hyvin, vaikka olenkin nuori. Jestas, kuinka suvaitsemattomia sitä ihmiset voivatkaan olla. Huoh.
kadun sitä että sain ekan lapseni 20-vuotiaana, vaikka hän oli suuniteltu ja on kovasti rakastettu. Olisin hyvin voinut odottaa vielä muutaman vuoden ja elää vapaasti, kyllä se sen verran iso työ on. Mutta vauvakuume tuli ja sen kourissa sinnittelin jo vuoden, ja sitten päätimme aviomiehen kanssa yrittää lasta.
Onnea niille jotka ovat aina tyytyväisiä, mutta itse antaisin neuvon alle 25-vuotiaille: Odottakaa rauhassa, (yleensä) sitä aikaa löytyy tehdä lapsia myöhemminkin.
Pettikö ehkäisy? Osasiko ehkäistä edes? Tai jos ei, niin mikä muu motiivi sillä nuorella äidillä on? Koulut sujui niin huonosti, ettei pystynyt jatkamaan kouluja ja piti saada jotain järkevää tilalle? Yrittääkö päteä äitiydellä, kun muulla ei pysty?
Sitten mietin myös, että millaista on elämä silloin kun on vielä nuori, rohkea ja elämää vähän elettynä ja on sidottu lapseen. Itse parikymppisenä nautin hurjasti elämäni vapaudesta. Juuri kotoa pois muuttaneena sai nauttia siitä, että kukaan tai mikään ei odottanut mitään vaan sai toteuttaa itseään sielunsa kyllyydestä. Sai istua kaverin kanssa pihakeinussa vaikka aamuun asti juttelemassa, sai matkustaa ihan minne vain, sai lukea ja oppia uusia asioita, tutustua uusiin ihmisiin. Mikään ei ollut esteenä. Hurjan ihanaa aikaa silloin.
Kun vuosia kului, sekin aika meni ohi, vartuin, asetuin aloilleni ja perustin perheen. Nyt päälle nelikymppisenä en vaihtaisi hetkeäkään pois noista opiskeluvuosista. Enkä toisaalta paljon nähneenä hinkua tästä lasteni luota mihinkään. Täydellinen loistojärjestys minusta. Jos olisin tehnyt asiat päinvastaisessa järjestyksessä, ei minusta enää olisi aamuun asti filosofoivaksi, en takuulla löytäisi ystävääkään, joka jaksaisi aamuun asti, enkä uskaltaisi tai rohkenisi enää sellaisiin seikkailuihin kuin nuorena. Jotain olisi jäänyt elämättä.
Voi hyvä tavaton. Eiköhän motiivina ole tulla äidiksi. Näin yksinkertainen ratkaisu ei käynyt sitten mielessäsi?
Jos itse nautit parikymppisenä elämän vapaudesta matkustelun ja pihakeinussa istuskelun merkeissä niin mikäs siinä, mutta älä oleta että kaikki toimivat ja tuntevat samoin.
Itselleni (ja korostan sanaa ITSELLENI) aikuistuminen ja itsenäistyminen tarkoittavat omaa perhettä ja vastuuta.
Mä en kyllä varmaan ajattelisi yhtään mitään. Oletko ap, että peilaat nyt vain omaa epävarmuuttasi muihin? Saattavat ne muut katsoa, että onpa nätti äiti, eipä ole levähtänyt sotanorsuksi.
36 v äiti
antaisin neuvon alle 25-vuotiaille: Odottakaa rauhassa, (yleensä) sitä aikaa löytyy tehdä lapsia myöhemminkin.
Sain ekan lapseni 23-vuotiaana. Minun neuvoni alle 25-vuotiaille olisi, että kannattaa tehdä lapset nuorena. Jos kadun jotain, niin sitä, etten tehnyt vielä nuorempana.
Vaikka ihan oikeesti ihmiset on niin erilaisia, että se, mikä sopii yhdelle ei ehkä sovi toisille. On niitä jotka haluavat viettää vapaata nuoruutta ja niitä joille aikuisuus tarkoittaa perheen perustamista. Itse olen tyytyväinen, että tein tämän valinnan.
Just. Jos vauva näyttää hyvinvoivalta, on äiti varmasti hyvä äiti lapselleen. Muuta ei mieleeni tulisi, enkä epäilisi äitiyttä, en tosiaan. Nuorikin voi olla hyvä äiti...