"Viimeistään silloin, kun lapsi on 9 v, vanhemmat huomaavat että tämä onkin ihan tavallinen"

että siihen ikään mennessä erot on usein tasoittunut - moni vanhempi meuhkaa kuinka oma lapsi on niin hirmusen älykäs, kun on esim. oppinut lukemaan 4 v. Sillä hetkellä niihin muihin 4 v, jotka ei osaa lukea, verrattuna helposti vanhemmat pitää toisia älykkäämpänä - sitten 9 v kun kaikki muutkin on oppinut lukemaan, saattaa kaikissa näissä opillisissa taidoissa olla ihan samalla tasolla ne, jotka oppi lukemaan 4 v ja ne jotka oppi lukemaan vasta lähemmäs 8 v.



Ja vaikka älykkyysosamäärä olisi toisella korkeampi, se ei tee siitä henkilöstä kuitenkaan millään tavalla parempaa!



Ja joo, mä olen niitä, jotka opin lukemaan 4 v, kirjotin L:n paperit, valmistuin maisteriksi kolmessa vuodessa jne. Mutta en mä koe olevani mitenkään erityisen älykäs, laiska vaan :-), ja vaikka lapsiani rakastan ja ihania ovat, en ole edes miettinyt ovatko älykkäitä...

Aivan kuin siinä sanottaisi, että 9-vuotiaana kaikki lapset on saatu tasapäistettyä. Vaikka totuus kuitenkin on, että kyllä siellä niitä nerojakin joukossa on. Siis ihan oikeasti poikkeuksellisella tavalla, eikä vain vanhempien mielestä.

Uskon, että monet pitävät lastaan keskimääräistä älykkäämpänä. Ja monilla se osuu oikeaan, sillä kutakuinkin puolet lapsista on keskimääräistä älykkäämpiä, vai mitä ;-)

Päinvastoin tyttäreni taitaa olla keskimääräistä tyhmempi, valitettavasti:((. Tuskin tulee esim. lukioon ja yliopistoon menemään, hyvä jos koulussa pärjää!



Vanhin poika on kyllä ihan fiksu muttei mikään erityisen lahjakas hänkään.



Pienimmästä en vielä tiedä. Nopea on ollut oppimaan kaikenlaista, mutta näinhän se näillä pienimmillä aina on:).

No en todellakaan pidä lapsiani mitenkään päin neroina. Päinvastoin, keskivertoa tyhmemmiltä vaikuttavat :)



Tuntuu ettei mikään mene kaaliin. En tunne ketään muutakaan, joka pitäisi lastaan jotenkin tosi fiksuna.

Eiköhän kaikki ole ihmeitä vanhemmilleen?

Kehui 3 vuotiasta pikkuveljeään tosi taitavaksi ja viisaaksi. Kun sanoin että mä olenkin ylpeä kaikista lapsistani, kun olette niin fiksuja niin poika totesi, että eikös vaan ole mukavaa kun kaikki ollaan superneroja, tuo pikkuvelikin alkaa oppia niin helposti kaikkea.

Matemaattisesti nuo vanhemmat lapset on hirmuisesti ikäkavereitaan edellä, mutta ei ne muuten mitään einsteineja ole. Poika menee kolmannelle ja seuraavana meillä taitaa olla vuorossa derivaatat ja integraalit:) Tähän mennessä ei koulussa ole tullut matikassa mitään, jota ei olisi osannut jo eskarissa. Silloin alkoi opetella kerto- ja jakolaskuja.

kun tämä on 9v eivätkä enää kaikkia kotkotuksia yksinkertaisesti jaksa. Sitä ennen kaikki menee erikoisuuden piikkiin, mutta kun 9v on mittarissa, vanhemmat huomaavat, että samanlainen pahkapäinen vänisijä se on kuin naapurin mortti ja vertti.

Tunnen yhden lapsineron, ja hänestä näki ihan parivuotiaasta lähtien, ettei ole ihan tavallinen tallaaja älynlahjoiltaan.



Mutta ei mulle ole tärkeää, että oma lapseni olisi nero. Tärkeää mulle äitinä on nähdä lapsen vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ja auttaa häntä kehittämään itseään siinä, mihin lahjoja on.

en kyllä ajattele, että kaikki lapseni olisi jotenkin neroja. Minulla on kaks tytärtä ja yksi poika. JA tässä ei ole nyt kyse lasten sukupuolesta vaan persoonasta!! Tyttäreni ei ole kumpikaan mikään ruudinkeksijä, todellakaan. Ihan tavallisia tyttöjä ovat. Koulussa oleva jopa vähän keskivertoa huonompi, siis koulumenestyksessä.



Pojastanikaan en ajattele, että hän olisi mikään nero tai ihmelapsi. Varmasti on ihan "tavis"poika, mutta hänellä menee koulussa hyvin ja hän on monissa asioissa nokkelampi kuin siskonsa ja hän on selvästi matemaattisesti lahjakkaampi. En taas tarkoita, että poikani olisi matikkanero, mutta hän on selvästi lahjakkaampi kuin siskonsa.



Nämä huomaamani erot eivät näy mitenkään käytöksessäni heitä kohtaan. Kaikki lapset ovat yhtä rakkaita enkä tee tästä päätelmiä, että pojat (yleisesti) ovat tyttöjä älykkämpiä, vaikka näin olisikin meidän pienessä otoksessa, jossa on vain yksi poika ja kaksi tyttöä. Kuten jo sanoin, en usko tämän johtuvan sukupuolesta.



Mutta siis kuulun siihen realistiseen ryhmään äitejä, jotka eivät kuvittele lapsestaan mitään ihmeellistä.

joka ei ole koskaan älynlahjoillaan mitenkään tietä valaissut... sen sijaan sisko on toista maata. Tosin on niin arka, estynyt, ujo ja vaikka mitä, niin epäilen silti pojan pärjäävän paremmin, vaikka sisko todennäköisesti tuleekin koulusta paremmat todistukset vetämään.

Mutta siis kuulun siihen realistiseen ryhmään äitejä, jotka eivät kuvittele lapsestaan mitään ihmeellistä.

Meillä neuvolassa sanottiin että poikamme on lahjakas, itse en ole niinkään sitä mieltä. Sanoisin "hyvin pärjääviä". Luonteissa lapsillani on sellaisia ominaisuuksia että tuskin ovat mitään priimuksia koulussa (vilkkaita, aktiivisia ja riehuvia). Uskon että hiljaiset ja rauhalliset lapset pärjäävät heitä paremmin koulunpenkillä ainakin ala-asteella.

Tämän ketjun perusteella uskon, että 99 % vanhemmista näkee lapsensa poikkeuksellisena.



Kysymys kuuluukin: romuttuuko tämä näkemys 9 vuoden iässä???

Toihan on tarkotettu stainer-koulun oppilaan vanhemmalle!!



Miten koskettaa meitä muita kuolevia? :D

No nimenomaan... Huoh.



Ap kysyi: "Tästä tulikin mieleeni, että pitääkö vanhemmat 99 prosenttisesti omaa lastaan jotenkin erinomaisen älykkäänä/lahjakkaana/fiksuna? Onko tämä siis ihan luonnonlaki? Oletko tavannut vanhempaa, joka ei näin tekisi?"



Ilmoittauduin siihen porukkaan, joka ei ole tuollainen ja oletan että tätä porukkaa on enemmänkin kuin vain minä.

vasta joskus ollessani 15v että osaan jopa matikkaa-voitin jonkun kilpailun.



Siihen asti olin kuullut "Ei tytöt osaa matikkaa ja fysiikkaa, ei tyttöjen tartte.."



Muutenkin tuntuu että alkoivat arvostaa taitojani vasta kun olin aikuusuuden kynnyksellä (vaikka todistukset olivat hyviä), siihen asti vähäteltiin ja verrattiin äitiini, joka ei menestynyt koulussa..



Eli voi olla kuulkaa toisinpäinkin. Riippuu minkälaisia päähänpinttymiä vanhemmilla on. Meillä veli tuli isään (menestynyt) ja minä äitiin. Aina ja ikuisesti.

Tämän ketjun perusteella uskon, että 99 % vanhemmista näkee lapsensa poikkeuksellisena. Kysymys kuuluukin: romuttuuko tämä näkemys 9 vuoden iässä???

En ole ihan varma, onko "harhassa" elävien vanhempien osuus aivan noin suuri. Siis että olisiko realisteja vain 1%, luulen että on enemmänkin.

Arvelen, että romuttuminen alkaa kun lapsi menee kouluun. Siellä on muita samanikäisiä, joihin verrata ja vanhemmat tajuaa, ettei se oma kullanmuru olekaan sen kummempi kuin kukaan muukaan. Siinä kolmessa vuodessa viimeistään sen tajuaa kaikki. Joku aiemmin, joku myöhemmin.

Ihan jokaisella lapsella on omat vahvuudet ja heikkoudet. En ymmärrä vanhempia, jotka jatkuvasti kiinnittävät korostuvasti huomion älykkyyteen. Mulle tärkeintä on, että lapsi on tunneälykäs, empaattinen ja tyytyväinen itseensä. Hän menestyy keskitasoa paremmin, ja se on hyvä juttu, mutta en korosta tuota asiaa "olet älykkäämpi kuin muut".

että jokainen pystyy löytämään lapsestaan jonkin niistä.