Mielenterveyspotilaan omainen vaarassa sairastua myös

mielenterveysongelmia ja masennusta on eriasteista ja siitä paranemiseen vaikuttaa läheisten tuki ja mahdollisuudet käsitellä ristiriitaisia tunteita ja masennuksen johtaneita asioita.

Muotimasennus on sitten jotain ihan muuta ja minun mielestäni voitaisiin sopia, että niistä ei tässä ketjussa edes puhuta.

lievää muotimasennusta tms. vaan oikeasti mielenterveyspotilasta.

Itselläni on mielenterveysongelmia, jotka olivat jossakin vaiheessa aika pahoja. Sain itse hyvää apua, ja ihailtavasti muistettiin miestänikin. Oman terapiani lisäksi saatiin käydä juttelemassa perheterapiassa yhdessä jonkin aikaa, ja miehenkin jaksamisen perään kyseltiin kovasti.



Kun minä olin sairaalassa, ja sen jälkeen kun olin kotona, mutta en todellakaan kantanut puolta vastuuta kodin ja perheen pyörittämisessä, oli miehelläkin kyllä vaikeaa. Sillä oli tietenkin huoli minusta, ja sen lisäksi omat työt ja kaikki kodin vastuut harteillaan. Hänella alkoi olla jatkuvaa päänsärkyä ja mahavaivoja ja muutenkin stressi päällä, ja oma olotilansa taisi olla aika masentunut. Mies sai heti kun pyysi keskusteluapua ihan itselleen. Perheterapiasta oli tosi paljon apua toistemme ymmärtämisessä. Jotenkin sen kautta opittiin kumpikin olemaan vähän enemmän itsekkäitä positiivisessa mielessä, mikä auttoi varmasti minuakin toipumaan ainakin tällaiseen puolikuntoiseen kuntoon.

Nykyään niihin lieviin alakuloihin ja ärtymyksiin annetaan resepti ja diagnoosi ihan eri kynnyksellä kuin ennen.



Lievä masennus on muotitauti. Ihan niin kuin 70-luvulla joka toinen sairasteli stressiä. Nyt se samainen oireilu on lievää masennusta.

miehelläsi on lievä masennus. Juu. Aivan. Sitähän olen tässä tolkuttanut. Se ei tee hänestä vielä mitään "mielenterveyspotilasta", joista siinä artikkelissa oikeasti oli puhe, eikä varsinkaan sinusta asiantuntijaa.

Se tekee minusta asiantuntijan sanomaan sen, mitä olen kaiken aikaa tässä sanonut. Eli että mielen sairauksia on todella monenlaisia ja monenasteisia - on lievemmästäkin päästä kuten meillä - ja sen takia on pahvipäistä suositella kategorisesti avioeroa.

Palaapa kommenttiini nro 11 ja huomioi, että korostan, etten yritä yleistää omaa kokemustani koskemaan kaikkia mielenterveyspotilaita tai masennuspotilaita. Sinä sen sijaan yleistät oman lapsuuskokemuksesi koskemaan kaikkia.

Mielenterveyspotilaita ovat kaikki, joilla on diagnosoitu mielen sairaus ja hoito päällä. Sinä et voi tätä faktaa omin päin toiseksi muuttaa, sorry. Hesarin artikkelikokonaisuudessa yksi käsitteli nimenomaan masennuspotilaan vaimoa.

ehdottomasti suosittelen eroa. Samaten sairasta vanhempaa en rupeaisi hoitamaan, jos minulla olisi oma perhe - tai edes haaveita sellaisesta.

Mielenterveyshäiriöitä on monenlaisia ja monenasteisia. OSA PARANEE MELKO HELPOSTIKIN, OSA EI KOSKAAN. Mikä sinä olet suosittelemaan avioeroa kaikille heistä?? Meillä mies sairastui vähitellen masennukseen. Kun se liukuminen sairauteen tapahtuu kuukausien, jopa vuosien aikana, perhe ikäänkuin sopeutuu tilanteeseen. Sairauden havaitseminen kesti pitkään ja mies ei välttämättä ihan vieläkään tunnista itsessään sen oireita. Meillä mies ei lamaantunut makaamaan sänkyyn. Sen sijaan oireena oli, että hän hermostui naurettavista pikkuasioista (ja siis todellakin PIKKUasioista) minulle ja saattoi mököttää päiväkausia vaikkapa siitä, että panin hänen kahvimukinsa astianpesukoneeseen lupaa kysymättä (!). Jostain pikkuilkeydestä hän märehti mökötyksiä vielä vuodenkin jälkeen. Lopulta sain hänelle perille ajatuksen siitä, että jo hänen itsensäkin takia voisi olla järkevää jutella masennuksen mahdollisuudesta lääkärin kanssa. Ettei ole ihan tavallista märehtiä asioita noin pitkään ja syyttää kaikesta vaimoa. No, mies sai mielialalääkityksen ja se on tehonnut erinomaisesti. Muutaman kuukauden jälkeen mies on paljon paremmalla tuulella ja paljon pitkäpinnaisempi. EN TIETENKÄÄN YLEISTÄ TÄTÄ KOSKEMAAN KAIKKIA MIELENTERVEYSPTILAITA TAI EDES MASENNUSPOTILAITA. KUKIN ON YKSILÖ JA TOTTA ON, ETTÄ PUOLISON KANNATTAA MIETTIÄ OMAN JA LASTENSA HYVINVOINNIN PUOLTAKIN.Mutta missään nimessä ei masennus ole mikään Mörkö, jonka edessä pitää heti nostaa kädet pystyyn ja antaa periksi.

ärtynyt ja räjähdin "ilman syytä". Päätin muuttaa pois kotoa vaimon ja lasten luota ja parin kuuakuden päästä olinkin lääkityksellä ja purin itseäni psykologilla.



Suurin yksittäinen syy oli kusipäinen vaimo, joka itsekeskeiseti ajateli vain itseään, mutta minä olin se joka oirehti ja romahti vähintäänkin lievään masennukseen.



Sittemmin, vaimo on yrittänyt hoitaa minua ja toivottavasti on priorisoinut elämäänsä, joten ehä tässä vielä muututaan oikeaksi perheeksi.



Vaimo alkoi ajattelemaan käytöstään vasta kun oli enesin ajanut toisen avioeron partaalle ja mielisairaaksi/masentuneeksi viittä vaille alkoholistiksi.



Asiat ovat nyt näennäisesti kunnossa, kun vaimo ei ole enää niin hankala, mutta omaan parantumiseeni mene varmasti 2-3 vuotta, jotta pääsen lääkkeistä eroon ja sen jälkeen menee vielä aikaa, jotta kykenen luottamaan vaimooni.

sopia että muotivillityksistä ei tässä ketjussa puhuta.

Itse sairastuneena ja edelleenkin lääkityksellä, ymmärrän hyvin, että muutamassa vuodessa ei tätä sairautta hoideta, eikä reseptilääkkeillä. Se vaatii paljon muutakin.

Nykyään niihin lieviin alakuloihin ja ärtymyksiin annetaan resepti ja diagnoosi ihan eri kynnyksellä kuin ennen.

Lievä masennus on muotitauti. Ihan niin kuin 70-luvulla joka toinen sairasteli stressiä. Nyt se samainen oireilu on lievää masennusta.

43

Se vain tämä yksi 9 nosti itsensä asiantuntijaksi, kun mies sai onnenpillerit pariksi kuukaudeksi.



Sinähän olet eri tilanteessa ja juuri sellainen potilas, josta siinä lehdessäkin oli kyse.

Ilmeisen selvästi kärsit jostain mielenterveysongelmasta,koska ärryt noin suunnattomasti, etkä kykene normaaliin kommunikointiin.

ärtynyt ja räjähdin "ilman syytä". Päätin muuttaa pois kotoa vaimon ja lasten luota ja parin kuuakuden päästä olinkin lääkityksellä ja purin itseäni psykologilla. Suurin yksittäinen syy oli kusipäinen vaimo, joka itsekeskeiseti ajateli vain itseään, mutta minä olin se joka oirehti ja romahti vähintäänkin lievään masennukseen. Sittemmin, vaimo on yrittänyt hoitaa minua ja toivottavasti on priorisoinut elämäänsä, joten ehä tässä vielä muututaan oikeaksi perheeksi. Vaimo alkoi ajattelemaan käytöstään vasta kun oli enesin ajanut toisen avioeron partaalle ja mielisairaaksi/masentuneeksi viittä vaille alkoholistiksi. Asiat ovat nyt näennäisesti kunnossa, kun vaimo ei ole enää niin hankala, mutta omaan parantumiseeni mene varmasti 2-3 vuotta, jotta pääsen lääkkeistä eroon ja sen jälkeen menee vielä aikaa, jotta kykenen luottamaan vaimooni.

Voit uskoa, että yleensä masennuspotilaiden puolisot - varsinkin naiset, luullakseni - etsivät vikaa itsestäänkin...

Meillä koko perhe alkoi vähitellen hissutella ja varoa kaikkia sanojaan ja tekemisiään, ettei vaan isä taas suutu. Miehen mielestä tietenkin kaikki suuttumiset johtuivat minusta (tai lapsista ajoittain, etupäässä minusta). Ei sairaudesta tai sairauden aiheuttamasta tavasta projisoida paha olo puolisoon.

Nyt, kun lääkitys on tehonnut, mies sanoo itse, että homma vinksahti täydellisen omituiseksi. Jos satoi, miestä alkoi vituttaa se, että VAIMO ei keksinyt hänelle kivaa tekemistä ja että VAIMO oli siten vastuussa siitä, että oli harmaata ja tylsää.

Eli joo: puolisolle se elämänkumppanin sairastuminen on todellakin myös itsetutkiskelun ja -syytösten paikka. Onneksi meillä lääkitys auttoi pian ja siitä pahimmasta suosta noustiin. Voi olla, että retkahduksia tulee, mutta tuo antaa silti meille perheenä toivoa. Miehen kanssa suhde alkaa vähitellen taas pelata ja ehkä vielä lähiaikoina joskus uskallan hänelle suuttuakin jostain... nythän yritän hyssytellä mielipahani maton alle, ettei mies vaan hermostu negatiivisesta palautteesta.

Tsemppia sinulle, että saat elämäsi järjestykseen joko yksin tai yhdessä vaimon kanssa.

-11-

sopia että muotivillityksistä ei tässä ketjussa puhuta. Itse sairastuneena ja edelleenkin lääkityksellä, ymmärrän hyvin, että muutamassa vuodessa ei tätä sairautta hoideta, eikä reseptilääkkeillä. Se vaatii paljon muutakin.

Nykyään niihin lieviin alakuloihin ja ärtymyksiin annetaan resepti ja diagnoosi ihan eri kynnyksellä kuin ennen. Lievä masennus on muotitauti. Ihan niin kuin 70-luvulla joka toinen sairasteli stressiä. Nyt se samainen oireilu on lievää masennusta.

43

en minäkään usko, että ongelma täysin katoaa. Meillä lääkitystä jatkunut nyt reilut puoli vuotta. Mutta aivan valtava ero on tapahtunut meidän elämässämme, ja sen vuoksi kehoitan uskomaan siihen, että mielen sairauksiin sairastunutta voidaan monesti auttaa. Eikä se ole syy heti alkaa puuhata avioeroa, kuten tässä ketjussa joku kouhottaa.

-11-

Ilmeisen selvästi kärsit jostain mielenterveysongelmasta,koska ärryt noin suunnattomasti, etkä kykene normaaliin kommunikointiin.

on ollut normaalia? Haukut minua kusipääksi ja syyksi mieheni masennukseen, vääntelet sanojani ja väität minun yrittävän esiintyä mielisairauksien asiantuntijana, väität miestäni teeskentelijäksi ja muotioikkujen seuraajaksi tms. luulotautiseksi...

Hei, ei toi ole normaalia kommunikointia. Yrität ilkeilemällä päästä vastaamasta alkuperäiseen kysymykseeni.

Eli keitä se avioerokehotus koskee - millaiset mielen sairaudet sinusta ovat niin vakavia, ettei perheen kannata jäädä odottelemaan mahdollista toipumista?

Vastaa nyt ja jätä minun persoonani rauhaan.

-11-

miehestäni. Hän menetti useamman työpaikan pelaamisen ja juomisen vuoksi (pelasi ja joi kaljaa yöt, vähintään 8-pack yössä, nukkui päivät ja siis lintsasi/myöhästyi jatkuvasti töistä).

Haukkui mut ja lapset päivittäin, haistatteli mulle joka kerta kun lapsista tuli liikaa ääntä tai kun koliikkivauvan huuto herätti hänet yöllä.



Kävin siivoamassa kellarikomeroa esikoisen kanssa ja mies oli vauvan kanssa kotona. Kun tunnin päästä tulimme takaisin, sain haukut kun olin liian kauan, ja mies häipyi pariksi vuorokaudeksi ties minne.



Eropäätös kypsyi makuuhuoneessamme, jonne jälleen kerran olin lukittautunut lasten - ja täysinäisten kauppakassien - kera, ja hyssyttelin lapsia, ettei mies vain hermostu äänistä, joita lasten leikeistä kuuluu.



Olen paska ihminen, joka jätti miehen tämän "muotimasennuksen" vuoksi.

. Eli keitä se avioerokehotus koskee - millaiset mielen sairaudet sinusta ovat niin vakavia, ettei perheen kannata jäädä odottelemaan mahdollista toipumista? Vastaa nyt ja jätä minun persoonani rauhaan. -11-

Vastaa nyt!

miehestäni. Hän menetti useamman työpaikan pelaamisen ja juomisen vuoksi (pelasi ja joi kaljaa yöt, vähintään 8-pack yössä, nukkui päivät ja siis lintsasi/myöhästyi jatkuvasti töistä). Haukkui mut ja lapset päivittäin, haistatteli mulle joka kerta kun lapsista tuli liikaa ääntä tai kun koliikkivauvan huuto herätti hänet yöllä. Kävin siivoamassa kellarikomeroa esikoisen kanssa ja mies oli vauvan kanssa kotona. Kun tunnin päästä tulimme takaisin, sain haukut kun olin liian kauan, ja mies häipyi pariksi vuorokaudeksi ties minne. Eropäätös kypsyi makuuhuoneessamme, jonne jälleen kerran olin lukittautunut lasten - ja täysinäisten kauppakassien - kera, ja hyssyttelin lapsia, ettei mies vain hermostu äänistä, joita lasten leikeistä kuuluu. Olen paska ihminen, joka jätti miehen tämän "muotimasennuksen" vuoksi.

"onneksi" sun miehes joi, alkoholismihan on aina hyväksyttävä syy erota.. ;)

Parempi sanoa eron syyksi miehen dokaaminen, kuin se masennus, jota hän juomalla yritti hoitaa.

miehestäni. Hän menetti useamman työpaikan pelaamisen ja juomisen vuoksi (pelasi ja joi kaljaa yöt, vähintään 8-pack yössä, nukkui päivät ja siis lintsasi/myöhästyi jatkuvasti töistä). Haukkui mut ja lapset päivittäin, haistatteli mulle joka kerta kun lapsista tuli liikaa ääntä tai kun koliikkivauvan huuto herätti hänet yöllä. Kävin siivoamassa kellarikomeroa esikoisen kanssa ja mies oli vauvan kanssa kotona. Kun tunnin päästä tulimme takaisin, sain haukut kun olin liian kauan, ja mies häipyi pariksi vuorokaudeksi ties minne. Eropäätös kypsyi makuuhuoneessamme, jonne jälleen kerran olin lukittautunut lasten - ja täysinäisten kauppakassien - kera, ja hyssyttelin lapsia, ettei mies vain hermostu äänistä, joita lasten leikeistä kuuluu. Olen paska ihminen, joka jätti miehen tämän "muotimasennuksen" vuoksi.

En tiedä sinusta, mutta minusta on kauheaa se, mitä masennuksen aiheuttama aggressio tekee parisuhteelle. Ensin alkuun sitä etsii vikaa itsessään, kun ei vielä tajua, että miehen kiukku EI ole oikeutettua tai normaalia.

Sitten jossain vaiheessa aloin ajatella, että se on miehen ongelma, jos sitä vituttaa - ei minun. Vähän se ehkä löi ajoittain ylikin, etten huomannut oikeasti sanoneeni jotain tylyä tai toimineeni piittaamattomasti, sen myönnän. Kun tarpeeksi saa takkiinsa pikkuasioista, alkaa turtua.

Näin jälkeenpäin olen ihan valtavan tyytyväinen siitä, että tuo on helpottanut. Kamalan pitkään en olisi jaksanut, onneksi mieskin havahtui hakemaan apua.

Enkä yhtään ihmettele, että sinä päädyit toisenlaiseen ratkaisuun.

-11-

miehestäni. Hän menetti useamman työpaikan pelaamisen ja juomisen vuoksi (pelasi ja joi kaljaa yöt, vähintään 8-pack yössä, nukkui päivät ja siis lintsasi/myöhästyi jatkuvasti töistä). Haukkui mut ja lapset päivittäin, haistatteli mulle joka kerta kun lapsista tuli liikaa ääntä tai kun koliikkivauvan huuto herätti hänet yöllä. Kävin siivoamassa kellarikomeroa esikoisen kanssa ja mies oli vauvan kanssa kotona. Kun tunnin päästä tulimme takaisin, sain haukut kun olin liian kauan, ja mies häipyi pariksi vuorokaudeksi ties minne. Eropäätös kypsyi makuuhuoneessamme, jonne jälleen kerran olin lukittautunut lasten - ja täysinäisten kauppakassien - kera, ja hyssyttelin lapsia, ettei mies vain hermostu äänistä, joita lasten leikeistä kuuluu. Olen paska ihminen, joka jätti miehen tämän "muotimasennuksen" vuoksi.

En tiedä sinusta, mutta minusta on kauheaa se, mitä masennuksen aiheuttama aggressio tekee parisuhteelle. Ensin alkuun sitä etsii vikaa itsessään, kun ei vielä tajua, että miehen kiukku EI ole oikeutettua tai normaalia. Sitten jossain vaiheessa aloin ajatella, että se on miehen ongelma, jos sitä vituttaa - ei minun. Vähän se ehkä löi ajoittain ylikin, etten huomannut oikeasti sanoneeni jotain tylyä tai toimineeni piittaamattomasti, sen myönnän. Kun tarpeeksi saa takkiinsa pikkuasioista, alkaa turtua. Näin jälkeenpäin olen ihan valtavan tyytyväinen siitä, että tuo on helpottanut. Kamalan pitkään en olisi jaksanut, onneksi mieskin havahtui hakemaan apua. Enkä yhtään ihmettele, että sinä päädyit toisenlaiseen ratkaisuun. -11-

Itsesyytökset ovat kyllä tuttuja..

Mies kävi viikottain psykiatrilla, diagnoosina vaikea masennus, mutta kaikki kokeillut lääkkeet lopetti aina parin viikon kuluttua, kun eivät kuulemma auta... :(

Ja eiväthän ne tietenkään auta noin lyhyessä ajassa. Tämä miehen oma "hoidosta kieltäytyminen" on jälkikäteen hiukan lievittänyt syyllisyyden tunteitani.

Nyt alkoi vaan vituttamaan rankasti sun puolesta, kun joku takertui tuohon kahvikuppiasiaan(hyvin tuttua vastaavat jutut), vaikka itsellä ei selkeästi ole hajuakaan, mistä on kyse.

Pahinta on ehkä se, kun huomaa asuvansa jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa. Se on oikeasti aika pelottavaa.

Pahinta on ehkä se, kun huomaa asuvansa jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa. Se on oikeasti aika pelottavaa.

Kyllä sitä tosiaan alkaa ajoittain jo epäillä omaa tulkintaansa tilanteesta, joten ap:n siteeraama juttu on todella oikeassa. Omaisten vaara itsekin sairastua on suuri.

Joo: kyllä meilläkin meni parisen kk ennen kuin miehellä alkoi näkyä muutosta mielialassa, pari vk on surkeasti liian vähän.

Vielä niinkin, että joillain se lääkitys itsessään voi lisätä mielialavaihteluita ja aggressiivisuutta. Miehellekin lääkäri oli sanonut, että "sun aggressiivisuuteesi myöntämäni lääke voi lisätä aggressiivisuutta". En sitten tiedä, häviääkö sekin ajan myötä, meillä onneksi lääke tasoitti mieltä.

-11-

psykologian alan ammattilehdestä, miten vanhemman, "edes" äidin masennus ei välttämättä uhkaa mitenkään lasten tasapainoista kehitystä,kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen laatua - näitä negatiivisia vaikutuksia on vain osassa "tapauksia". Ei masennus välttämättä johda riittämättömään vanhemmuuteen joten puolison/oman masennuksen takia ei useinkaan tarvitse erota ja yrittää sillä turvata lapsille riittävän hyvät kasvuolosuhteet.



Tietysti jos tunnelma kotona on ahdistava ja/tai sairastunut aiheuttaa pelkoa tms. ikävää perheenjäsenissä ero voi olla ihan perusteltu, jos muut toimet eivät auta.

LUPAUS MYÖTÄ JA VASTAMÄESSÄ JUMALAN JA SEURAKUNNAN EDESSÄ ANNETTU, JÄTTÄÄ NYT TOINEN KAUHEIMMALLA HETKELLÄ KUN MIELI ON HAJONNUT. VOI HAKEA APUA YHTEISKUNNALTA, SEURAKUNNALTA,ETTÄ ITSE JAKSAA, MUTTA ETTÄ HETI VAAN EROON, SE EI OLE OIKEIN,ON MYÖS JUMALA JOKA NÄKEE,JOS JOKU HUUTAA APUA ETKÄ AUTA SAAT MYÖS ITSE HUUTAA VASTAUSTA SAAMATTA, PARAFRAASINA, SANOO RAAMATTU.