Mikä sun lapsuuden kesissä oli kamalinta?

Olin erilainen kuin naapurin lapset ja olin kesät yksinäinen kun muut meni porukalla. Koulukavereita ei nähnyt kesäisin joten vietin aikaa yksin ja päivät kului hitaasti.

kiittäkää onneanne, te joiden epäonni on ollut marjastuksessa tai telttailussa. Harrastettiin niitä meilläkin kyllästymsieen asti välillä. Mutta kyllä hullu väkivalta ja alkoholismi painaa mun muistojen lakkarissa aika paljon enemmän.

Olisiko tähän saanut vastata vain ne joita on hakattu ja laiminlyöty? Ei mulla ole sellaisia tarinoita tarjota, onneksi.

toivon vain etteivät odellisuudesakin usko että marjastamisesta saa trauman tai lattioiden pesemisestä ilman sinipiikaa.

Mutta täytyy sanoa, ettei mitään kamalaa tule mieleen. Päin vastoin, ihania kesiä kaikki, ehkä aikaa kultaa muistot ja vaikka miten yritän miettä ei vaan mitään kamalaa tule mieleen.

No ehkä madon laittaminen koukkuun, ei ollut kyllä pakko, mutta vaari "opetti" :).

Lapset raahattiin milloin keskelle metsää telttaretkelle, milloin taas veneilemään juoppoporukoissa.

Isä oli humalassa väkivaltainen ja hakkasi äitiä.

Ei ehkä niin traumaattiet muistot kuin ap:lla, mutta ei mitään idyllisiä lapsuusmuistoja noista kesistä jäänyt.

Meillä äidin marjastusvimma, isot ämpärit jokaiselle käteen ja aamukahdeksalta koko päiväksi mustikkametsään.

Traumaattista kerta kaikkiaan.

mutta sitten teini-iässä se "ei ole mitään tekemistä" olo. Pari kesää taisi mennä siinä että ei enää kiinnostanut leikkiminen, mutta vielä ei ollut niin itsenäinen että olisi osannut järjestää itselleen kivaa tekemistä. Kun oli koulua, näki kavereita helposti, mutta loma-aikoina ei sitten niin usein nähtykään pitkien välimatkojen vuoksi. Kai sitä oli niin saamaton teini, ettei osannut mennä käymään tai kutsua kavereita luokseen riittävän paljon.

Meiltä löytyi sekä marjavimmaa että juoppoa, väkivaltaista isää. Ja siltikin marjametsää kohtaan jäi suurempi kammo!

Kesällä oli heinätyöt ja meidän lasten piti jaksaa olla koko päivä heinäpellolla haravoimassa. Oli kuuma ja paarmat kiusasi koko ajan.

Marjastus oli meilläkin runsasta.

Siivouspäivät oli kanssa raskaita, kun minun homma oli pestä lattiat ihan polvillaan luuttuamalla.

Ja kaikki tämä oli 70-luvulla.

Kaiken lisäksi olin vielä pois kotoa aina koko kesän, kesäkuun alusta vähintään elokuun puoleen väliin, maalla mun sukulaisten luona. Mut lähetettiin sinne aina kesäksi ja mun sisarukset sai jäädä kotiin. Oli sitten tosi kurjaa kotiin tultua kuulla, mitä muu perhe oli kesällä tehnyt. Mulle jäi todellakin traumat noista kesistä, enkä omia lapsia laita mihinkään sukulaisiin ja yökyliin, jos he eivät itse halua.

loppuillasta "kun nukuttiin" riidat

Nyt aikuisena ei tulisi mieleenkään lähteä poimimaan metsään jotain mustikoita, sen verran kamalaa hommaa oli :/. Eli jotain traumaa jättänyt... Lisäksi kamalaa oli se, että aina kaikki kesälomat oltiin vaan mökillä, ikinä ei matkusteltu missään tai käyty missään, koko kesäloma vaan siellä mökillä!

Ennen kouluikää oli kesäisin vaikka minkälaista "lastenvahtia". Eivät ne oikeasti olleet kamalia, mutta en vaan tykännyt.



Esim. 6-vuotiaana mua vahti kaksi 14-vuotiasta tyttöä, jotka olivat mielestäni niiiin tylsiä. Halusivat vaan mennä pelaamaan tennistä ja ottaa aurinkoa. Kykin itse siis tylsistyneenä jossain kentän laidalla kirjan kanssa, taikka ammuin voikukkia heidän grillatessa itseään. Opin varmaan tuona kesänä pyörittelemään silmiäni...

Joskus 10-vuotiaana pääsin ekan (ja ainoan) kerran huvipuistoon. Ja silloinkin vanhemmat marmattivat ja huokailivat koko ajan, kuinka kallista on ja pilasivat tunnelman.

Sitten vielä olisi pitänyt olla kamalan kiitollinen siitä että sai olla mökillä. Jossa oli tuhottaman tylsää suurimman osan ajasta...

Tosin paljon kamalampaa taisi olla serkuillani, jotka raatoivat lomansa mansikkapelloilla ja muissa maatilatöissä jo n. 7-vuotiaasta alkaen. Onkohan tuo lapsityövoimankäyttö edelleen yleistä maaseudulla?

kamalaa oli se, että aina kaikki kesälomat oltiin vaan mökillä, ikinä ei matkusteltu missään tai käyty missään, koko kesäloma vaan siellä mökillä!

on marjastettu aina, poimittu sieniä ja rämmitty suolla karpaloiden perässä ;9 Mutta ei mulla siitä mitään kammoa ole jäänyt! Päinvastoin , marjastan itsekin edelleen joka kesä!! Jopa lähew viimeisilläni raskaana olen lyllertänyt puolukkametsässä! Loistavaa jumppaa synnytystä ajatellen ;)



Ja joo traumoja on täälläkin siitä vanhempien ryyppäämisestä ja tappelusta...muistan sen turvattyomuuden tunteen, ku ei ollu edes sisaruksia, johonkin teltan nurkkaan sitä käpertyi kirjan kanssa ja toivoi että saisi edes nukkua rauhassa. Seuraus-> vanhin lapseni on 10- vuotias, enkä ole IKINÄ ollut humalassa hänen nähdensä. 1- 2siideriä olen voinut ottaa, mutta humaltua en pysty. En tahdo ettälapseni kärsii saman.



Ja omasta mökistä olen haaveillut aina, sitä meillä ei lapsuudessa ollut! Ja siitäkin tekisin sellaisen paikan, että lasten ei tarvitsisi ryyppyjuhlista kärsiä!

Ja tarkoita yksin ololla sitä että, kaikki kaverit oli jossain päin suomea. Mökeillään tai mummolassa. Meillä ei ollut mökkiä eikä sukulaisia maalla, joten oltiin paljon ihan kotioloissa. Pihalla oli paljon lapsia, mutta kesäsin ne häippäs sitten ties minne kukakin?

Parina kesänä olin jollain kolmen viikon leirillä, mutta en oikein tykännyt siitäkään, ei ollut mun juttu.

eli kamalinta oli marjareissut ja jatkuvat metsään eksymiset. En muistakaan miten monta kertaa olen juossut pitkin korpia äitiä huhuillen ja kuvitellen miten karhu tulee kohta jonkun pöpelikön takaa.



Ja jos ei oltu marjassa, sitten oltiin mökillä. Ja siellähän ei tietenkään ollut mitään tekemistä paitsi ehkä hyttysten tappaminen. Ei ole lapsuuden kesiä kova ikävä ei.

Mummo ja äitini riitelivät aamusta iltaan, mummo haukkui meitä kamalan lellittyjä lapsenlapsia, ja äitini yritti siinä välissä diplomaattisesti luovia, satuttamatta kenenkään tunteita.



Haukkuja sai aina, ihan sama mitä teki. Ei me kaupunkilaislapset osanneet tehdä mitään. Eikä meille maistunut mitkään mummon perinneruuat. Makkarat olivat omituisen makuiset, ja muutenkin emme tykänneet sisarusteni kanssa siitä ruuasta, kun oltiin totuttu ihan muuhun.



Ja jos oltiin kotona, niin ne ikuisen pitkät matkat maauimalaan, tuntui silloin aina ikuisuudelta.

Maauimalassa sitten oli jotain koulun koviksia jotka heittivät altaisiin, jos oli just ottamassa aurinkoa.

Oli ihan kamalaa, kun kukaan ei auttanut tai kieltänyt näitä poikia, koska kaikkien mielestä se oli hauskaa leikkiä jos pojat retuttaa jotain tyttöä uima-altaaseen. Kun minä en lisäksi osanut kunnolla uida, enkä halunut kertoa sitä kellekään, niin oli tosi ikävää.

landella, ei ollut leikkiseuraa ja vanhemmat töissä. Piti keksiä päivät pääksytysten tekemistä itsekseen, olin tosi yksinäinen.

Vieläkin juuri leikatun nurmikon tuoksu saa korvissani kaikumaan "tulkaapa tytöt haravoimaan"