En enää tykkää lapsestani

mutta on jonkun verran passaavampi, esim. ei käske hakea itse vaan rupeaa etsimään, keskeyttää omat hommansa tai hupinsa vaikka lehden lukemisen kernaasti ja käy leikkimään lapsen kanssa. Mulla ei oo siihen mahdollisuuksia tai halujakaan, koska muuten täällä olisi totaalinen kaaos, jos en koskaan tekisi kotitöitä jne.

Mutta huutamiseen ei anna periksi vaan käyttää jopa herkemmin arestinurkkaa kuin mä. Ja molemmat puhuvat samaan tapaan, siis ettei kiljuntaa vahvisteta.

Isä on kohtuullisen paljon töissä, ja vuorotyössä, joten hänellä se yhdessäolo on luksusta.

Jos syksyllä viedään mennään sinne neuvolapsykologille, otan kyllä isinkin mukaan.

ap

Sanoit, että isi passaa enemmän. Vedättekö siis yhtä ja samaa linjaa, vai onko teillä erilaiset rajat lapsella? Jos ei ole samat rajat, niin totta kai fiksu lapsi kokeilee niitä rajoja sen tiukemmankin kanssa, vaikkei saa tahtoaan läpi.

Olisi oikeasti hyvä, jos kävisitte koko perheen voimin juttelemassa ja tarkkailisitte toimianne vanhempina. Jos vanhempien rintama ei ole yhtenäinen, on lapsen todella vaikea tietää mitä häneltä odotetaan.

mutta psykologi sanoi että ei kyllä usko siihen, osaa keskittyä hyvin juttuihinsa ja on kielellisestikin hyvin kehittynyt. Ei karkaa, siis pysyy kyllä rajoissa sillä lailla.

Mutta tarkkaan ei voi sanoa ennen kouluikää (meillä sanottiin se rajaksi diagnooseille).

ap

Alkoi 2v. jatkuu edelleen ja poika on nyt 5v. Arestilla ei saa kuriin, vaan rääkyy sitten arestissa.

Olen melko varma, että pojalla add, mutta odoteltava vielä 4 vuotta ennenkuin asia selviää.

On karannut yksin uimaankin, kun ranta on aivan vieressä. Tottelematon ja uhmakas.

Lievät kielelliset ongelmat, vaan tukevat epäilyjäni.

Toiset ovat aina uhmakkaita, eikä kyse ole normaalista uhmasta.

kai se neuvolan lapsipsykologikin on ne kirjat lukenut. Minusta on parempi että meni oikealle psykologille kuin että lukee ja tekee omat johtopäätöksensä.

Selvästi tuo lapsi on huomionkipeä, mutta saa kuitenkin huomiota, jopa kahden kesken kun ap:n anoppikin onneksi auttaa.

mene nyt ihmeessä kirjastoon ja lainaat sieltä lapsipyskologiaa käsitteleviä kirjoja. Lapsi ei selvästikään saa sinulta jotain mitä tarvisi! Vika on aina vanhemmissa jos lapsi vinkuu ja käyttäytyy huonosti. Eli saat tuon kyllä hoidettua kuntoon, se vaan vaatii hieman opiskelua ensin.

Voivat olla hyvinkin uhmakkaita. Eivät kaikki ole kilttejä haaveilijoita.

Keskittyvät hyvin tehtäviin, mutta levottomia ovat, kuuntelu valmius on huono.

Meillä poika ramppaa sisään- ulos ja muuttuvissa tilanteissa vaeltaa.

Ovat nokkelia, kekseliäitä, kiinnostavia ja hyvän mielikuvituksen omaavia lapsia.

lähettää yhden melkein neljävuotiaan kiukúttelijan äiti. Aloitti viime syksynä päiväkodissa ja siellä kehuttiin jatkuvasti, että on niin reipas, toimelias, kohtalias ja kaikenkaikkiaan hyväkäytöksinen. Epäilen, että puhuimme "tätien" kanssa eri lapsesta, kotona kun kiukuttelee, rääkyy, uhkailee, läimäytteleekin välillä ja vinkuu ja narisee ( nimittelee äitiä tyhmäksi tai kakkapääksi, mitä isoveli ei ole koskaan tehnyt).. You name it. Lisäksi tappelee isoveljen 5v kanssa minkä kerkiää. Lähes joka kerta ulos lähtiessämme, (vaikka lähdetään rauhalliseen tahtiin tosi ieluisaan paikkaan)keksii jonkin asian, josta rääkyy kurkkusuorana, niin että rappu kaikuu ja naapuritkin välillä kurkistavat ovesta, että mikä on hätänä.



Joo tiedän, että kotona purkaa vämsytään jne. Mutta kyllä välillä ottaa voimille.



Hetkittäin taas halailee, suukottelee, "äiti on ihana", juttelee hauskoja juttuja pilke silmäkulmassa jne. On maailman rakastettavin pieni mies.



Itsepäinen kuumakalle luonteeltaan, nyt taas viimekesäisen railaakkaan ja ääneekkään uhmaiän perää jokin uusi vaihe menossa. En usko, että tässä auttaa muu kuin aika. Kaikenlaista on kokeiltu. Ehkä tehokkainta on huomiotta jättäminen rähjätessä, mutta kun se ei läheskään aina ole mahdollista. Tankkaan aina seuraavaa päivää varten illalla positiivista mielialaa katsellen söpöä nukkuvaa poikaamme!



Koitetaan jaksaa!



nimimerkillä murrosikää odotellessa

meillä on myös kerhotätien mielestä valoisa, onnellisen oloinen, iloinen tyttö, totteleekin ja on auttavainen, empaattinen ym. Ei seilaa ympäriinsä, tätienkään mielestä ei oo levoton.

Kerhon vetäjät ovat noin vajaat 50 v LTO:ja ja toinen sanoi mulle suoraan, että on nähnyt päiväkotilapsissa jo niin paljon selviä add- tai adhd-tapauksia ja että kannattaa kyllä uskoa sitä neuvolapsykologia, että tuskin on se meidän tytöllä.

Kerhossa on kehuttu pyytämättä esim. motorisia taitojaan, kynän käyttöään, piirtämkistään (on jo 2 v 9 kk vanhana piirtänyt tunnistettavia ihmishahmoja, nykyään piirtää jo taloja ja ihmisillä on vartalot), kirjaimien ja numeroiden osaamistaan (on itse ollut kiinnostunut niistä), saksien käyttöään, mielikuvistustaan, kielellistä kehitystään, oppimis- ja hahmottamiskykyään. Ja että on reipas ja vahvatahtoinen, käy helposti opettamaan muita jos joku ei osaa vaikka miten tehdään vihreää vesiväreillä.

Ei uhmaa myöskään mummolassa.

Sille yhdelle kirja-ajatuksen heittäneelle: olen lukenut ja on itsellänikin mm. Spockin kirja. Ja kirjastosta hain ihan uhmaikään liittyviä. En tullut hullua hurskaammaksi ja hain ihan sitten neuvolasta tukea.

ap

lähettää yhden melkein neljävuotiaan kiukúttelijan äiti. Aloitti viime syksynä päiväkodissa ja siellä kehuttiin jatkuvasti, että on niin reipas, toimelias, kohtalias ja kaikenkaikkiaan hyväkäytöksinen. Epäilen, että puhuimme "tätien" kanssa eri lapsesta, kotona kun kiukuttelee, rääkyy, uhkailee, läimäytteleekin välillä ja vinkuu ja narisee ( nimittelee äitiä tyhmäksi tai kakkapääksi, mitä isoveli ei ole koskaan tehnyt).. You name it. Lisäksi tappelee isoveljen 5v kanssa minkä kerkiää. Lähes joka kerta ulos lähtiessämme, (vaikka lähdetään rauhalliseen tahtiin tosi ieluisaan paikkaan)keksii jonkin asian, josta rääkyy kurkkusuorana, niin että rappu kaikuu ja naapuritkin välillä kurkistavat ovesta, että mikä on hätänä.

Joo tiedän, että kotona purkaa vämsytään jne. Mutta kyllä välillä ottaa voimille.

Hetkittäin taas halailee, suukottelee, "äiti on ihana", juttelee hauskoja juttuja pilke silmäkulmassa jne. On maailman rakastettavin pieni mies.

Itsepäinen kuumakalle luonteeltaan, nyt taas viimekesäisen railaakkaan ja ääneekkään uhmaiän perää jokin uusi vaihe menossa. En usko, että tässä auttaa muu kuin aika. Kaikenlaista on kokeiltu. Ehkä tehokkainta on huomiotta jättäminen rähjätessä, mutta kun se ei läheskään aina ole mahdollista. Tankkaan aina seuraavaa päivää varten illalla positiivista mielialaa katsellen söpöä nukkuvaa poikaamme!

Koitetaan jaksaa!

nimimerkillä murrosikää odotellessa

iälle hyvät ohjeet kuinka te molemmat selviätte helpommalla. Muista se että lapsi oppii matkimalla, eli sinua se jäljitteleee, ellet sinä anna missään periksi, kuinka lapsikaan voisi antaa?

ja olen lukenut sitäkin paljon, jonkun verran ottanut oppejaan käytäntöönkin, esim. että lapsi otetaan töihin mukaan (meidän 3 v osaa jo tehdä vähän ruokaa ja lajitella värin mukaan pyykkiä).



Mutta täytyy muistaa että A W oli ties kuinka monen lapsen yh, eikä kaikki oikein mulle natsaa.



Siinä kirjaasahan nimenomaan ei saa antaa periksi vaan laittaa uhma kuriin niin, että jos kiukuttelee syömistä -> ruoka pois tai tahtoo toisen nallen -> nalle pois jne. Meillä nämä uhmat menee just näin pois.



Aina muistan sanoa kun riidat puidaan, että äiti kyllä rakastaa aina ja olet äidin kultanuppu aina, mutta se kiljuminen on huonoa käytöstä ja se pilaa kivoja juttuja kuten tänään puistoretken. Isäkin sanoo noin, on oppinut multa.



Kotona harrastan paljonkin holdingia ja siinä rauhoittuu, Mutta aina sitä ei voi tehdä, kun on se 1 v myös ja jos oon yksin, en voi sitä toista jättää niille sijoilleen ties kuinka pitkäksi aikaa hyvänsä.



ap

en minäkään tykkää. on kateellinen ja mustasukkainen ja ilkeä.



jos jo 3v osaa noin manipuloida, millainen kiusaaja on koulussa?

huomenna on uusi päivä, ja pitää olla huomennakin levännyt ja virkeä äiti :-).



Kaikille kohtalotovereille erityisen hyvää päivää huomenna!

kun ovat olleet 2-4-vuotiaita. Jossain vaiheessa niistä kuoriutuu ihan kivoja tyyppejä sitten kun taapero-uhma-räkä-vaihe loppuu.

sanot sille, etttä ei ole oikeutta rähinöidä. muut ihmiset yhtä arvokkaita kuin ilkeä ja manipuloivat ja mustasukkainen kakara!

kohtaamisen puutteesta. Hän kaipaa ehkä suoraa ja täyttä kontaktia vanhempaan rutiinien ulkopuolella, ja naurua."

Minä halin lapsia monia kymmeniä kertoja päivässä, vedän jopa 11v lapsen syliin pikkuhetkeksi ja sanon että oot ihana pieni söpöläinen, halitko varmasti lasta tarpeeksi.

ap. Ja ihan ajatuksella että avutus sullekin. Toi nalle juttu on uhmaikäisestä 2 vuotiaasta ja senkin olet väärin järkeillyt.

(Ja kaksi samanlaista aikuista, ei voi syyttää kuin itseään ja omia geenejään ;-)



Meidän 2 tahtolasta ovat varsin erilaisia keskenään, mikä on pakottanut tiettyyn luovuuteen, että molemmille löytyy sopivat keinot.



Vanhempi lapsista (6 v) on "järki-ihminen"; hänen uhmaansa tehoaa argumentointi. Asiat käydään järkevästi läpi niin että poika ymmärtää, ja sitten vaan uhman iskiessä muistutetaan niistä selityksistä ja syistä. Pitää löytää sellaiset argumentit, joilla poika vakuuttuu (esim. puistossa huutamiseen ei auta se, jos vetoaa siihen, ettei muita saa häiritä; pitää selittää esim. että huudon takia ei sitten kuule, jos joku pienempi lapsi on vaarassa ja yrittää huutaa apua).



Nuorempi lapsistani (tyttö 4 v) on vielä veljeään itsepäisempi ja kovatahtoisempi. Häntä ei myöskään saa ruotuun millään argumenteilla, vaan kyse on tunteista. Parhaiten toimii, jos kesken huudon rupean sanomaan hänelle ohjeita, mitä pitää sanoa. "Mua harmittaa, kun en saa vettä." Tyttö poistaa papukaijana perässä. Muutama ymmärtävä lause, jonka jälkeen aste asteelta muutan juttuja huvittavampaan suuntaan. Paha mieli väistyy, alkaa naurattaa.



Isomman kohdalla olen myös huomannut, että kaikki ekstra ja kiva (mitä kesällä riittää, eikä tarvitse olla uimarantaa kummempaa) saa hänet jotenkin sekaisin. Välillä joudun viheltämään pelin kokonaan poikki ja pistämään pojalle tosi tarkat rajat; käsi kädessä koko ajan, ja vain lupaa pyytämällä saa tehdä jotakin muuta.



Nämä neuvot nyt oli vain vähän suuntaa siitä, millaisia kikkoja minä olen löytänyt uhmaa vastaan. En usko, että teillä samat toimii - mutta neuvoisin mieli avoimena kokeilemaan kaikenlaista, sen sijaan, että itsepintaisesti uhkailet kovasti tai otat leluja pois.



Tsemppiä!

uskomattomasti hyötyä, jopa 15 vuotiaankin kohdalla, siinä on yli 900 sivua, ei sieltä voi ottaa yhtä kohtaa ja käyttää kaikenikäisiin.

Selität että äidillä on myös omia kavereita ja ystäviä, joiden kanssa hän juttelee ym. ja on myös kohteliasta tervehtia puistossa toisia aikuisia. Kiellät tuhmat toiminnot heti. Esim. jos yrittää estää sinua juttelemasta. Keskeytät juttelun, katsot lasta silmiin ja sanot äiti juttelee nyt mene sinä sillä aikaa leikkimään ja sitten jatkat juttelua.

tuo mustasukkaisuus on jatkunut aina, ennen sisarusta, ei puistossa oo koskaan tykännyt jos sanon edes hei jollekin muulle äidille, vaan yrittää estää sen jne.

niin ei oo ilkeä, eikä sinänsä mikään kiusaajatyyppi, ei kiusaa toisia lapsia. Meitä vanhempia ja varsinkin mua koettaa jallittaa.

Kateellinen voi olla ja mustis on. Mutta näytä mulle lapsi, joka ei oo mustasukkainen. uskon että ainoatkin lapset ovat mustasukkaisia esim. vanhempien suukoista ym. Meillä toki aika kovastikin.

ap

en minäkään tykkää. on kateellinen ja mustasukkainen ja ilkeä.

jos jo 3v osaa noin manipuloida, millainen kiusaaja on koulussa?

sylikissa, tykkää istua ylissä ja saa halia ja kontaktia niin paljon kun on mahdollista kun on se 1-v. Ja kun isi on täällä, silloin saatetaan leikkiä jotain sylileikkiä tuntikin putkeen, esim. hän ottaa 2 playmobil-ukkoa äidin & tytön ja käy läpi tilanteita niin ja hassuttelee.

Mutta on siis vielä 3. Molemmissa luvuissa (3-vuotias ja 4-vuotias) oli sopivaa kamaa. kyselyikä on jo alkanut ja se järkeily. Mutta uhma ei oo loitonnut. Wahlgrenin mukaanhan se menisi vuodessa-1 ½ v ohi.

ap

kohtaamisen puutteesta. Hän kaipaa ehkä suoraa ja täyttä kontaktia vanhempaan rutiinien ulkopuolella, ja naurua."

Minä halin lapsia monia kymmeniä kertoja päivässä, vedän jopa 11v lapsen syliin pikkuhetkeksi ja sanon että oot ihana pieni söpöläinen, halitko varmasti lasta tarpeeksi.

Latelen täältä näitä ohjeita, mulla on 6 lasta, ja kukaan ei ole ollut samanlainen, nuorin on jo 8 v, ja saanut tietysti lähes kaikessa tahtonsa perille ja annetaan huomiota kokoperheen voimalla, ja ihmeellisintä tässä on se että todella mukava ja miellyttävä tämä lapsi on tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka ei olla pysytty jämäköinä hetkeäkään.

Ekan kanssa olin ihan liian tiukka, ja vaadin edelleenkin liikoja, aina sen piti olla "järkevä" ja neuvoin ihan liikaa, olis helppoa kun olisi ollut silloin joku Wahlgren, kuitenkin. Eli yritän tässä sanoa että älä vaadi liikoja, ihan hyvä siitä tulee, ja muista että sinä itse olet paras mahdollinen äiti sun lapselle, ja susta se ottaa mallin kuinka käyttäydytään.