En enää tykkää lapsestani

usko pois kohta taas helpottaa

tuo mustasukkaisuus on jatkunut aina, ennen sisarusta, ei puistossa oo koskaan tykännyt jos sanon edes hei jollekin muulle äidille, vaan yrittää estää sen jne.

koska itseäni surettaa kun tajuan etten pidä enää hänestä :-(. Nytkin itkettää (lapset nukkuvat, mies on töissä).

Tää uhma alkoi kun täytti 2, mutta se ei ei!!!! oii pientä verrattuna mitä on ollut nyt 3 v jälkeen. Oli vähän sävyisämpi tuossa touko-kesäkuuta, mutta nyt on palannut taas kovempana.

usko pois kohta taas helpottaa

kanssa elämä on pelkkää tappelua. Mikään ei koskaan ole hyvin.. Itsekin joskus tuskastuneena mietin, että meneekö tällainen vaihe koskaan ohi.

Ennen aurinkoinen lapsi, nyt pelkkää kitinää, itkua, ei,ei,ei, minä en halua jne..

Koska lopetit tykkäämisen? Pidätkö lapsestasi edes hetkittäin? Joillakin lapsilla uhma tulee myöhemmin ja joillakin kestää myös pidempään. 40 minuutin huuto, ei ole vielä pitkäkään aika joillakin lapsilla. Oma parivuotias kyllä jaksaa kiukutella äidilleen kaksikin tuntia putkeen. Kyllä sieppaa ja viimeisistä hetkistä on kyllä tykkäämiset kaukana.



Lapsellasi on todennäköisesti vahva tahto. Oma sisareni oli aikoinaan samanlainen(muistan koska olen vanhempi), mutta on pärjännyt erinomaisesti elämässään, juuri tahtonsa ansiosta, ei ole jättänyt tekemättä mitään, mitä on halunnut koki sitten ujoutta tai osaamattomuutta.



Normaalia on, että esim puiston jälkeen annetaan tunteiden tulla.



Kuulostaa aika pahalta mustasukkaisuudelta. Mutta vuosi ei ole pitkä aika totuttautua uuteen sisarukseen, sitä paitsi aikaasi menee nyt varmaankin myös enemmän 1-vuotiaan vahtimiseen. Vauvankin kanssa voi toisen kanssa keskustella, mutta nyt on hankalampaa.



Siis onko lapsi sekä puistotoiminnassa, että päiväkerhossa? saattaa olla kateellinen sisarukselleen, joka saa jäädä äidin kanssa kahdestaan kotiin, vaikka sitten kerhoilusta ym pitäisikin.



Kokeile kehumista. Päätä, että tänään kehut ja annat myönteistä palautetta ainakin 50 asiasta. Aina kun tekee jotain hienosti, osaa tai auttaa.

Laske siksi palautteen annot mielessäsi, koska jos et tykkää on vaikeampi löytää myönteistä. tämä toimi meillä ja varsinkin minulle se oli tärkeää. Löytää väsyneenä äitinä temperamenttisesta lapseta paljon myönteistä ja ihanaa!



Tee tarrataulu, johon saa tarran kun on tehnyt jotain suurempaa hyvin, kuten aamiainen, vaatteiden päälle pukeminen ym. Kun tarpeeksi monta tarraa, saa tehdä jotain kahdestaan kanssasi.



Korosta, kuinka ylpeä olet vanhemmasta lapsestasi ja osoita hänelle kuinka pikkusisarus rakastaa häntä. Kuinka 1-vuotias matkii isompaa, oppii häneltä, ja kuinka hänellä on hauskaa isomman kanssa.



Jos ei muutu paremmaksi ota perheneuvolaan yhteyttä. Tuo tilanne ei tunnu olevan mukava kenellekään teistä!

Oon kanssa niin väsynyt 3v uhmailijaan, päivät pelkkää huutoa ja rähinää, tappelua. Joka asiasta tulee itku, kitinä, komentelee kaikkia, juoksee karkuun.... Joskus tekisi mieli vaan jättää se kotiin ja lähteä itse pois. Musta kanssa välillä tuntuu, että en tykkää lapsesta enää, ihan kuin olisin menettänyt sen ihanan aurinkoisen pikkuisen, joka mulla oli ennen.... itkettää ihan ja tunnen itseni ihan kamalaksi äidiksi... lapsi on lähdössä päiväkotiin osapäivään syksyllä, jos helpottais tilanne vähän

Noi kaikki saa meidän lapset kuvailemasi kaltaiseksi. Ton ikäinen viihtyisi päiväkodissa mainiosti, esim puoli päivää, tuntuu että sillä on tavallaan tekemisen puute. Lapsi oppii leikkimään matkimalla eli pitäisi olla joku joka näyttää, tai josta voisi katsoa mallia. Hali pusimiset aina kun menee känkkäränkäksi, voi huutaa "halipula" ja sitten pitää halia ja pusia ihan hurjasti. Tällä saan meidän neidin rauhoittumaan. Pilimehuista lapsi menee meillä myös ylikierroksille, eli vettä on vaan janojuomana ulkona.

sitä on vaan vaikeaa muistaa, kun vetää tuon kiljuntavaiheen päälle.

ap

kanssa elämä on pelkkää tappelua. Mikään ei koskaan ole hyvin.. Itsekin joskus tuskastuneena mietin, että meneekö tällainen vaihe koskaan ohi.

Ennen aurinkoinen lapsi, nyt pelkkää kitinää, itkua, ei,ei,ei, minä en halua jne..

nyt viime aikoina se on tullut mieleen. Taitaa olla voimavarat vähissä :-(.

Pidän kun hän on kunnolla, tai kun hän ei huuda tai terrorisoi. Hänessä on paljonkin pidettävää, on huumorintajuinen ja hauska kun haluaa, ja hän oivaltaa asioita hassusti. Hän on monessa asiassa taitava.

Hän saattaa huutaa kuin palosireeni, siis ihan järjettömän kovalla äänellä tuntikausia, jos sitä ei stoppaa. Siis mikään "ei huomioida huonoa käytöstä"-ei toimi, sitä on kokeiltu. Hän huutaa niin kauan että pitää olla kuuro että ei käy hermoon.

vahvatahtoinen on kyllä. Sen huomaa kyllä muutenkin, kun on sinänsä ok.

Se ei ollut puiston jälkeen vaan puistossa, kun mentiin kolmestaan. 1 v leikki hiekkikseessa omiaan, olisin hyvin voinut hänen kanssa tehdä jotain, mutta erehdyin sanomaan hei puolitutulle äidille, jonka 1,5-vuotiaan kanssa (tai vierekkäin :-)) nuorempi leikki ja helvetti repesi.

Koko puistoajan huusi, manipuloi (esim. meni tahallaan toiseen päähän puistoa ja huusi että sinne vettä. sanoin että tuu tänne ottamaan (mulla oli se termoreppu). ei vaan rääky ja kiljui ym. niin että sitten me lähdettiin. Sanoin että jos huuto ei lopu, on pakko lähteä ja toteutin sitten sen.

Hän oli mustasukkainen musta noin jo ennen vauvaa. 1-v ei vielä kävele joten ei vielä ole onneksi pahin vahdittava. usein tuntuu että menee siinä sivussa, koska esikoinen on niin vaativa. Järjestän kyllä hetkiä kummankin kanssa kahden, käydään esikoisen kanssa yhdessä kahdestaan uimassa ym. Pääsevät myös lähellä olevaan mummolaan vuoronperään kahdestaan niin että voin keskittyä vaan toiseen. En voi tarpeeksi kiittää anoppiani ja olenkin hänelle sen sanonut.

Ei oo puistotoiminnassa (täällä ei oo), vaan päiväkerhossa 2 aamupäivää viikossa. Puistossa ollaan vaan muuten vaan, kaikkien kesken. Kerho on hänestä hieno juttu.

Täytyy yrittää kokeilla sitä 50 x kehumista. Kehun kyllä muuten kun on hyvin taitava ja auttaa kyllä, eikä ikinä oo esim. ollut tuhma vauvalle vaan on ollut ihastuksissaan hänestä. Toki toivonut myös että vauva olisi jossain muualla (menisi takaisin sairaalaan), mutta ei siis oo mikään vihattu vauva.

ehkä pidän itsestäänselvyytenä monta asiaa, esim. että kuinka paljon tekee käskemättä ja osaa ja auttaa. Kaikki nää jutut mitä mainitsit on joka päivä hallussa.

Hän ei vastusta syömistä, ja pukee itse, ainut mistä saa joskus vääntää on iltanukkuminen.

Hän suuttuu jos en voi aina just tehdä sitä mitä haluaa ja mun kanssa. Jos en voi vaikka muovailla just kun haluaa jne. Vaikka olisin yhden äiti, niin pitäähän mun silti joskus tiskata, tai tehdä ruokaa ym. Ei koko maailma voi pyöpriä edes ainokaisen ympärillä.

Täytyiskö ottaa nuo etuisuudet pois ja tehdä niistä palkkioita hyvin käyttäytymimisestä? Siis ettei kilju tai raivoa kohtuuttomasti. mä en oo halunnut sitä niin, että kauheasti rangaistaan siitä mille hänei ehkä kumminkaan voi mitään (siis tuolle temperamentilleen). Ja voiko uhmalleenkaan... olen koettanut opettaa pois huonosta tavasta (huutaminen), mutten tukahduttaa tunteita (siis että ei saa suuttua jos suututtaa).

Neuvolaan ajattelin soittaa ensi viikolla, vaikka taitaa vielä olla lomalla meidän täti.

ap

Koska lopetit tykkäämisen? Pidätkö lapsestasi edes hetkittäin? Joillakin lapsilla uhma tulee myöhemmin ja joillakin kestää myös pidempään. 40 minuutin huuto, ei ole vielä pitkäkään aika joillakin lapsilla. Oma parivuotias kyllä jaksaa kiukutella äidilleen kaksikin tuntia putkeen. Kyllä sieppaa ja viimeisistä hetkistä on kyllä tykkäämiset kaukana.

Lapsellasi on todennäköisesti vahva tahto. Oma sisareni oli aikoinaan samanlainen(muistan koska olen vanhempi), mutta on pärjännyt erinomaisesti elämässään, juuri tahtonsa ansiosta, ei ole jättänyt tekemättä mitään, mitä on halunnut koki sitten ujoutta tai osaamattomuutta.

Normaalia on, että esim puiston jälkeen annetaan tunteiden tulla.

Kuulostaa aika pahalta mustasukkaisuudelta. Mutta vuosi ei ole pitkä aika totuttautua uuteen sisarukseen, sitä paitsi aikaasi menee nyt varmaankin myös enemmän 1-vuotiaan vahtimiseen. Vauvankin kanssa voi toisen kanssa keskustella, mutta nyt on hankalampaa.

Siis onko lapsi sekä puistotoiminnassa, että päiväkerhossa? saattaa olla kateellinen sisarukselleen, joka saa jäädä äidin kanssa kahdestaan kotiin, vaikka sitten kerhoilusta ym pitäisikin.

Kokeile kehumista. Päätä, että tänään kehut ja annat myönteistä palautetta ainakin 50 asiasta. Aina kun tekee jotain hienosti, osaa tai auttaa.

Laske siksi palautteen annot mielessäsi, koska jos et tykkää on vaikeampi löytää myönteistä. tämä toimi meillä ja varsinkin minulle se oli tärkeää. Löytää väsyneenä äitinä temperamenttisesta lapseta paljon myönteistä ja ihanaa!

Tee tarrataulu, johon saa tarran kun on tehnyt jotain suurempaa hyvin, kuten aamiainen, vaatteiden päälle pukeminen ym. Kun tarpeeksi monta tarraa, saa tehdä jotain kahdestaan kanssasi.

Korosta, kuinka ylpeä olet vanhemmasta lapsestasi ja osoita hänelle kuinka pikkusisarus rakastaa häntä. Kuinka 1-vuotias matkii isompaa, oppii häneltä, ja kuinka hänellä on hauskaa isomman kanssa.

Jos ei muutu paremmaksi ota perheneuvolaan yhteyttä. Tuo tilanne ei tunnu olevan mukava kenellekään teistä!

ei oo ikinä syönyt, ei kaakaota (ei ikinä, ei tykännyt kerran kun kylässä olisi saanut enkä oo tarjonnut). tavallista sekamehua saa joskus, muttei aina, vaan vettä ja maitoa.



halia en oo kokeillut, voin kokeilla. Mutta tuntuu että se voisi ärsyttää tyttöä siinä tilassa.



tekemisen pulaa en usko, Joka päivä saa olla ikäistensä kanssa puistossa ja muualla. Nytkin käytiin päiväunen ja välipalan jälkeen ihan omalla pihalla kun siellä oli yläkerrassa asuvat 2 tyttöä (1½ v nuorempi ja 1 v vanhempi) (ovat päiväkodissa tavallisesti) ja oli kunnolla.



Nyt kesällä voi olla sen takia känkkäränkkää, kun parhaat kaverit ovat nyt muualla ja mekin oltiin juhannuksen jälkeen 2 viikkoa muualla.



jollekin muulle: Päiväkoti ei varmaan auta muuhun kun että korvat saa levätä hetken :-). Kerho on 4-v 3 aamupäivää viikossa, joten on tavallaan jo osapäivähoidossa.



ap

Luulen että osittain reagoi kun rutiinit ovat muuttuneet (ollut lomaa, ei kerhoam ei tavallisia kavereita). Meillä ainakin reagoi niin kun päiväkoti loppuu.



Luulen myös että teillä helpottaa kun syksy alkaa, ja kerhot alkavat, kaverit palaavat. Ja 4-vuotiaana se uhmakin hellittää. Sinnitele vaan vielä, ja koeta pitää omaa jaksamista yllä, ota irtiottoja vaikka leffaan ym. johonkin missä saat olla yksin.

Mulla on viikon päästä 4 v kaksoset ja vauva. Kaksoset on pahassa uhmassa ja vielä jollain lailla ruokkivat toistensa kiukkua.



Koetan ajatella, että tämä menee ohi, tämä menee ohi...



Tsemppiä!

Otapas ja tarkkaile itseäsi, eli seuraa, miten usein annat huudolle periksi. Lapsi kiljuu "palvelua", koska on tottunut saamaan sitä. Vaikkei saisi aina "palvelua", on hän saanut sitä kiljumalla riittävän usein, eli hänellä on syy jatkaa samalla kaavalla. On helpompi ottaa ja viedä sitä vettä parkuvalle kersalle puiston toiseen päähän, mutta seuraavana päivänä siellä puiston toisessa päässä parutaan kahta kovemmin ja paljon pöljemmän asian perään.



Ei kannata stressata kiljumisesta, siinähän kiljuu. Sitten kun keksii kerrankin hoitaa asian kiljumatta, pitää kehua niin maan vimmatusti.



Suosittelen yhteydenottoa neuvolaan, sillä jos perheenne toimintatavat eivät muutu, teillä on kohta kaksi samanlaista hässäköijää.

ja en anna periksi kovinkaan helposti, tai en koskaan uhman aikana oo esim. mennyt mukaan tuohon oikkuiluun, en oo esim. kuskannut vesiä, mutta tyttö ei vaan usko että ei tuu palvelua... on hyvin sinnikäs sissi.



Olen hyvin paljon varonut antamasta sitä, mitä kiljuu, jopa siihen määrään asti, että vaikka esim. aikoisin antaa jotain kivaa kuten vaikka pullan tai lastenohjelman, jos kerkeää käydä kiljumaan, en annakaan vaan yritän johdattaa muuhun ja sitten kun on unohtanut sen ja leikkii muuta, niin ehdotan että pidettäisiinkö kahvitauko ja otetaan pullatkin. Koska vihoviimeinen asia mitä haluan, on se että vahvistan sitä kiljuntaa.



Isi passaa enemmän, mutta isillä ei oo mitään puistotuttuja ym. joten ei juttele = ei tuu huutoa.



Olen jo aiemmin soittanut neuvolaan tästä ja käynyt tuossa helmikuussa neuvolan lapsipsykologillakin, ja hän piti tyttöä älykkäänä ja vahvatahtoisena ja kiintymyssuhdettamme hyvänä. Hän myös sanoi erikseen, että hänen mielestä kanssakäyminen on meillä hyvää, ja että selvästi tyttö osaa lukea minua oikein ja mä tyttöä. Ja että tää käytös on ns. normaalia uhmaa tällä temperamenttityypillä. Saimme näitä ohjeita ja niitä on koetettu noudattaa, silti ei tokene.



Epäilin siis itse, että olen jotenkin aiheuttanut tämän, tai jotain on vialla kun on niin mustasukkainen /omistushaluinen.



Kyllä se uhma aaltoilee, tammi-maaliskuu oli yhtä helvettiä, joka päivä tätä. Sitten se tasaantui ja väheni vähän jo toivoin että tepsi + uhmakausi loppui, mutta alkoi uudestaan nyt kesällä.



Joten otan uudestaan yhteyttä jos ei rupea paranemaan, viimeistään elokuussa.



ap

Tavallista uhmaa temperamenttiselta lapselta. Ei ole helpointa äidille mutta todella hienosti olet toiminut! Luuletko muuten, että sinun äitisi piti sinusta aina? Minun ei ainakaan, mutta sitähän en lapsena tiennyt!



Olen taipuvainen ajattelemaan samaa kuin joku edellinen. Nyt kesällä on vähemmän säännöllistä toimintaa ja se saattaa kiristää hermojanne.



Toimisikohan se, että ottaisit isot näkyvät kuulokkeet tai korvaläpät mukaan esim puistoon? Jos saa jatkuvan kiukkukohtauksen, sanot ettet kuuntele tuollaista ja laitat ne päähän?

Vaatisi kyllä pokkaa! Tuttuni toteutti tätä, ja käytös muuttui hieman parempaan suuntaan!

Voimia vain kovasti toivottelen. Meillä asuu myös pian 4-v täyttävä tahtotenava tahtokausi alko kun täytti 2 hiipui vähän palatakseen huomattavasti voimakkaampana 3-v synttäreitten jälkeen ja nyt kun 4-v on kohta täynnä niin tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi äidiksi ja kasvattajaksi. Kaikki mitä luulin tietäväni lstenkasvatuksesta on osoittanutunut vääräksi. Kauhulla odotan miten pahaksi tilanne voi mennä.



No ehkä tämä joskus helpottaa kun vaan jaksaa olla johdonmukainen.

Alkoi 2v. jatkuu edelleen ja poika on nyt 5v. Arestilla ei saa kuriin, vaan rääkyy sitten arestissa.

Olen melko varma, että pojalla add, mutta odoteltava vielä 4 vuotta ennenkuin asia selviää.

On karannut yksin uimaankin, kun ranta on aivan vieressä. Tottelematon ja uhmakas.

Lievät kielelliset ongelmat, vaan tukevat epäilyjäni.

Toiset ovat aina uhmakkaita, eikä kyse ole normaalista uhmasta.

Sanoit, että isi passaa enemmän. Vedättekö siis yhtä ja samaa linjaa, vai onko teillä erilaiset rajat lapsella? Jos ei ole samat rajat, niin totta kai fiksu lapsi kokeilee niitä rajoja sen tiukemmankin kanssa, vaikkei saa tahtoaan läpi.



Olisi oikeasti hyvä, jos kävisitte koko perheen voimin juttelemassa ja tarkkailisitte toimianne vanhempina. Jos vanhempien rintama ei ole yhtenäinen, on lapsen todella vaikea tietää mitä häneltä odotetaan.

mene nyt ihmeessä kirjastoon ja lainaat sieltä lapsipyskologiaa käsitteleviä kirjoja. Lapsi ei selvästikään saa sinulta jotain mitä tarvisi! Vika on aina vanhemmissa jos lapsi vinkuu ja käyttäytyy huonosti. Eli saat tuon kyllä hoidettua kuntoon, se vaan vaatii hieman opiskelua ensin.

aika epäonnistuneelta monestikin, kun en saa yhtä uhmaa talttumaan.

Sitä pidän itsessäni hyvänä, että uskalsin pyytää apua ja epäillä omaa osaamistani. Tai että jotenkin teen väärin, ja siitä tää johtuisi.

Voi olla, että kaipaa tavallisia rutiineitaan. Tähän temperamenttityyppiin kai kuuluukin se, että on rauhallisempi kun elämåä on hyvin ennustettavaa.

Kivaa on kuitenkin ollut. Oli mummolassa käyntiä, mökkeilyä, ja kotioloissakin uimassa on käyty läheisellä uimarannalla ja on niin paljon fyysistä aktiviteettia, että sippaa iltaunillekin hyvin. Missään huvipuistoissa ym. muumimaailmoissa ei oo käyty (en halua mennä jos käy kiljumaan sielläkin ja tuntuu että ei oikein vielä kaipaa sellaista).

Teen useinkin niin, että kun huutaa, pyydän hiljenemään, ja sanon että käy korviin. Kun ei hiljene, laitan kädet korville tai kerran otin isin laatikosta korvatulpat (mies tarvii niitä, koska on vuorotyössä ja nukkuu päivisinkin kotona). Raivostuu siitä kahta kauheammin, tai suuntaa raivon siitä aiemmasta asiasta siihen.

Kehtaan kyllä ottaa kuulosuojaimet mukaan, ollaan varmaan jo tunnettu tapaus puistossa. voin kyllä kokeilla.

ap

PS. Äidistäni en tiedä, ei oo sanonut ettei oo tykännyt. mutta uhmaiässä olin kuulemma ihan mahdoton, mm. syljin päälle (mitä tyttöni ei oo tehnyt koskaan). Varmaan otti aivoon. Hän on lohtuna kertonut, että kuitenkin musta kasvoi meistä neljästä lapsesta rauhallisin aikuisena, joten kai mun tyttönikin voi tuosta ihan rauhoittua.

Tavallista uhmaa temperamenttiselta lapselta. Ei ole helpointa äidille mutta todella hienosti olet toiminut! Luuletko muuten, että sinun äitisi piti sinusta aina? Minun ei ainakaan, mutta sitähän en lapsena tiennyt!

Olen taipuvainen ajattelemaan samaa kuin joku edellinen. Nyt kesällä on vähemmän säännöllistä toimintaa ja se saattaa kiristää hermojanne.

Toimisikohan se, että ottaisit isot näkyvät kuulokkeet tai korvaläpät mukaan esim puistoon? Jos saa jatkuvan kiukkukohtauksen, sanot ettet kuuntele tuollaista ja laitat ne päähän?

Vaatisi kyllä pokkaa! Tuttuni toteutti tätä, ja käytös muuttui hieman parempaan suuntaan!