Annatko lahjoja alle kolmevuotiaalle?
Kommentit (37)
omalle annettiin joululahjoja jo ennen kuin oli syntynyt, syntyi tammikuun alussa. itse juuri annoin joululahjan lapselle, jonka laskettu aika on 30. tammikuuta...
Siskollani on puolitoistavuotias lapsi. Pitäisikö hänelle antaa jo tänä vuonna lahjoja? Eihän se kuitenkaan vielä tajua mitään. Annatteko te?
Sen ikäinen leikkii mielellään leluilla ja olisi vähän törppöä jos kaikille muille olisi muttei hänelle.
Ajattelin kuitenkin ehkä antaa jotain. Lapsen vanhemmat ostivat yksivuotissynttärilahjankin!
Hänellä on jo vaatteita, leluja jne. ettei tarvitse yhtään mitään, mutta "sosiaalisen pakon"(= suku tulee jouluksi meille) takia ostamme nyt sitten leikkikeittiön joka varmaan onkin mieleen. Tuntuu kieltämättä hölmöltä kun juuri saatiin jätesäkillinen paketteja ulkomaan sukulaisilta ja nyt sitten vielä nämä...:/
Eikä kyllä kukaan edes mieti, pitääkö hälle oma lahja ostaa!
Mut jos ap tollasta funtsit, niin miks sun pitäs mitään saada? Sullahan on jo kaikkee?
Ostan hänelle kyllä jotakin, mikäli hän tarvitsee. Tiedän, että lapseni ei ole kasvi, muttei hän mitään lahjoja osaa kaivata!
Minä ainakin laitan lapsen nukkumaan ennen lahjojen jakoa, joten hän ei todellakaan osaa kaivata lahjoja. Muut suvun lapset ovat hereillä tuohon aikaan, koska he ovat kuulleet kerhossa tms., että jouluna jaetaan lahjoja.
Ei mun mitään tarvitse saadakaan, enkä ehkä saakaan. Ihmettelen vaan miksi ostaa pienelle lapselle, joka ei muutaman kuukauden päästä muista koko illasta mitään??
No miksi ostaisin mitään, kun lapsen vanhemmatkin sanoivat, että se ei tarvitse mitään. Itse aikovat lapselle ostaa jonkun hyppykeinun. Lelut ja vaatteet lapsi saa vanhemmilta serkuiltaan.
Eikö se riitä että leikkii yhä sillä lelulla tai käyttää yhä sitä vaatetta?
(sitä paitsi voi hyvinkin muistaa, lapsilla on hyvä muisti, mutta tämä ei nyt tässä ollut se pointtini)
Joku ajattelee että lapselle tulee paha mieli, jossei saa. No voivoi, sama lapsi voi myös saada itkupotkuraivarit siitä että ei ole asiaa terästetyn glögin luo!
Oikeesti! Lapseni on kyllä ainakin 2 vuotiaasta muistanut hohtohetket: synttärit, joulut, reissut.....
Saakoon kaikki vaan niitä itkupotkuraivareita. Ei se 5-vuotiaskaan muista 3kk:n päästä siitä illasta mitään.
Hyvä 11! =D Meilläkin nukutaan kaikki, ennenkuin lahjat avataan!
Kuka muistaa joulun, kun oli kaks? Heh heh.
Tai kuka kissa ja koira?
Tasan katsellessaan muiden saavan paketit niin katseli ympärilleen missä hänen pakettinsa on! Löytyi (tietenkin)hällekin ja kyllä naama kirkastui! =)
-hetkessä elävä-
mitä tapahtui jouluna kun olin 5. Enkä sitä joulua kun olin 15.
sen sijaan kolmevuotiaani kyllä muisti joulun jolloin hän oli 2
En mäkään muista, mitä sain/mitä tapahtui niinä jouluina, kun olin esim. 3, 13 tai 23, mutta se ei ole se pääasia, vaan se, että miltä juuri sillä hetkellä tuntuu! Miksi pitää tahallaan pahoittaa toisen mieli vedoten siihen, että ei se kuitenkaan muista (ehkä), mitä tapahtui?
Ja miten niin 1,5-vuotias ei tajua ja muista asioita? Kyllä meidän lapsi muisti vielä monen kuukauden jälkeen juttuja, jotka tapahtuivat kun hän oli 1,5 v. Ja aivan varmasti lapset tajuavat vaikka mitä! Sen kyllä usein huomaa, kuinka tyhminä aikuiset lapsia pitävät... Kurjaa...
jos muut saa ja hän ei! Hanki omia niin ymmärrät ettei 1,5v ole kasvi.