Lue keskustelun säännöt.
Olenko pelannut itseni (ja lapseni) jo auttamatta ulos mamma/lapsi-kuvioista?
17.07.2009 |
Totuus iski kovaa päin naamaa. Minulla on kohta 1v ikäinen lapsi enkä ole jaksanut hirveän aktiivisesti kahvitella/puistoilla/jne meidän lähiseudun mammaporukan kanssa. Joskus olen jossain tapaamisissa ollut lapsen kanssa ja puistossakin muutaman kerran.
En vaan sitten ole tajunnut kuinka paljon muut ovat selkeästi pitäneet yhteyttä (ts. kuinka monelta kerralta olen ollut pois). Nyt kun lapset rupeavat täyttämään 1v niin synttärikutsuja lentää sinne sun tänne...niin, paitsi meille. Ymmärrän hyvin. Eihän meitä monikaan tunne hyvin. En minäkään kutsuisi hyvänpäiväntuttuja joita olen nähnyt vain pari kertaa.
Olen aina ollut hitaastilämpiävää sorttia joten minua ei omasta puolestani haittaa. Mutta olenko jo nyt tehnyt kauhean karhunpalveluksen lapselleni? Onneksi kyse on kuitenkin isosta kaupungista ja tässä on kyse "elokuun mistälienee siinäjasiinä kaupungissa asuvat" tyylisestä mammaporukasta eli päiväkodissahan lapsi aikanaan (menee pk:iin ensi vuoden alusta) tutustuu muihin lapsiin. Yksikään tämän mammaporukan lapsista ei edes mene 100% varmuudella samaan pk:iin kuin meidän lapsi.
Mutta ihan omaa itseäni rauhottaakseni vaan kysyisin että kuinka tärkeitä teidän lapsilla (ja itsellänne) on ollut jatkossa tällaiset vauva-ajan mamma/lapsituttavat? Kun nyt olen tämän sössinyt niin pystynkö kuinka hyvin paikkaamaan tilanteen lapsen pk-aikana?
Kommentit (17)
Lapsesi saa kyllä kavereita päiväkodista ja naapurustosta sitten kun aika on kypsä. Vuoden vanha on jo kiinnostunut muista lapsista mutta ei luo mitään varsinaisia kaverisuhteita sen ikäisenä. Niiden aika on myöhemmin. 1-vuotiaalla ovat omat vanhemmat tärkeimmät ja leikitkin vielä sellaista itsekseen touhuamista.
Itse kaipasin mammakavereita äitiyslomalla ja hoitovapaalla ihan oman itseni takia kun oli päivisin välillä vähän yksinäistä. Mutta vaikka kuljin lapsen kanssa muskarit, perhekahvilat ja leikkipuistot sain vain hyvänpäiväntuttuja joiden kanssa moikattiin ja rupateltiin niitä näitä lapsista. Sen syvällisempää äitikaveruutta ei kenenkään kanssa syntynyt mikä tuntui välillä kurjalta kun muut äidit tuntuivat ystävystyvän aika helposti. Tunsin itseni usein ulkopuoliseksi. Mutta olen ujo luonteeltani ja ikääkin on enemmän kuin useimmilla muilla naapuruston äideillä joten kaipa se vaikutti. Nyt lapseni aloittaa päiväkodissa elokuussa joten en enää sure sitä ettei mammakavereita löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi alkaa kaipaamaan kavereita vasta siellä 3v. tienoilla ja on silloin varmasti siellä päiväkodissa josta niitä löytää.
Jos et itse jaksa ainaista mammatapailua, niin älä mene. Tee sitä mitä huvittaa, olethan vielä lomalla :)
Lapsesi ehtii luomaan vielä monia kaverisuhteita ja eipä se varmasti haittaa, vaikka tästä mammaporukasta ei kukaan tulisi lapsesi 1v- synttäreille tai te ette mene kenenkään synttäreille.
kauheeta hiostusta tuntuu olevan viimeistään siinä vaiheessa kun vauva täyttää kolme kuukautta... Esikoisen kanssa, nyt 8-v ei käyty YHTIKÄS missään, kärryteltiin lähimaastossa ja joskus harvoin tavattiin kavereita, eikä heilläkään samanikäisiä lapsia välttämättä. Tuntuu, että nykyään on tosi rohkea veto olla menemättä mihinkään äiti-lapsi -rientoihin, saahan niihin mennä, jos ne omakseen kokee, mutta minä olen myls hitaasti lämpenevää sorttia enkä todellakaan kokenut halua lähteä niihin. Erona aikaisempaan vauva-aikaan; nyt toisen lapsen kanssa, 3kk, en syyllisty enää pätkääkään vaan rinta rottingilla voin ilmoittaa, että meitä ei vauvauinneissa sun muissa aktiviteetissa näy. Ai niin lapselle leikkikaveri vai? Siinä vaiheessa kun lapsi sellaista kaipaa eikä aina jaksa äidin seuraa ja kotinurkkia; esikoinen aloitti 3,5 vuotiaana puolipäiväisenä päiväkodissa. Lapsi saa kavereita, etenkin kun on päikkäriin menossa.
Olimme samassa "neuvolaryhmässä" ja asuimme samalla paikkakunnalla.
Ulkoilimme yhdessä, kävimme puistossa, vauva-biossa, rannalla ja ostoskeskuksissa. Kaikki mammat eivät tietenkään aina olleet mukana, yleensä 2-4 mammaa. Lapsemme (kaikilla esikoinen) kävivät samoissa muskareissa ja srkunnan kerhoissa. Oli ihanaa, ei tarvinut olla yksin vauvan kanssa kaiket päivät.
Synttäreille kutsuttiin kaikki. 1,2,3 vuotis synttärit vietettiin yhdessä.
Sitten kaikki muuttu, sisaruksia syntyi, mammat muuttivat isompaan taloon maalle, tuli avioeroja jne
Nyt esikoisemme ovat menossa kouluun ja olen edelleen yhteydessä kahteen mammaan.
enkä koe hirveästi menettäneeni mitään, saati lapsi. Alle kolmevuotiaalle riittää hyvin perheen seura sekä muiden lasten (esim. serkkujen, tuttavien lasten) seura satunnaisesti. Jossain vaiheessa kuvittelin, että äidin "kuuluu" mennä ja seurustella kauheasti, mutta mitä vanhemmaksi minä ja lapset tulemme, sitä paremmin huomaan, ettei muiden äitien seura olisi tehnyt mua kuin ehkä kiusaantuneeksi. Ei todellakaan sen onnellisemmaksi ihmiseksi tai paremmaksi äidiksi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipa hyvä mieli teidän viesteistä. :)
ap
Vasta sen ollessa pari-kolmevuotias aloin tutustua puistomammoihin, ja nykyään pidämme paljonkin yhteyttä. Lounastamme toistemme luona, synkronoimme puistoreissujamme jne.
En tule olemaan heidän kanssaan enää juuri missään tekemisissä sitten kun puistoikä on ohitettu, mutta tällä hetkellä järjestely toimii. Lapsilla on kivempaa yhdessä kuin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä ennen kaikki on "turhaa". Älä siis huolehdi!
Olimme samassa "neuvolaryhmässä" ja asuimme samalla paikkakunnalla.
Ulkoilimme yhdessä, kävimme puistossa, vauva-biossa, rannalla ja ostoskeskuksissa. Kaikki mammat eivät tietenkään aina olleet mukana, yleensä 2-4 mammaa. Lapsemme (kaikilla esikoinen) kävivät samoissa muskareissa ja srkunnan kerhoissa. Oli ihanaa, ei tarvinut olla yksin vauvan kanssa kaiket päivät.
Synttäreille kutsuttiin kaikki. 1,2,3 vuotis synttärit vietettiin yhdessä.
Sitten kaikki muuttu, sisaruksia syntyi, mammat muuttivat isompaan taloon maalle, tuli avioeroja jne
Nyt esikoisemme ovat menossa kouluun ja olen edelleen yhteydessä kahteen mammaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muksusi on niin pieni, että tuossa vaiheessa tää mammailuhomma on äitien virkistykseksi. Ei lapset siitä juurikaan piittaa, enemmistö 1v leikkii vielä rinnakkain kaverin kanssa, harvoin on edes yhteisiä leikkejä.
Käytännössä sun elämäntilanne muuttuu lapsen mennessä päiväkotiin ja mammailut varmaan jäisi silloin jokatapauksessa! Anna muiden mammailla mitä lystää ja nauti olostasi muksusi kanssa miten ihan itse haluat!
Lapsesi saa taatusti päiväkodista kavereita, kunhan vähän kasvaa alkaa naapurustostakin löytyä ikätovereita jne.
Ei, et ole sössinyt mitään :) Meillä (jonkinlaisesta mammailusta huolimatta) 1v synttärit vietetty ihan vain sukulaisten ja kummien kesken!
ennen kuin joskus 4-vuotiaana aikaisintaan todennäköisesti. Meillä erittäin vilkkaat ja sosiaaliset 3- ja 5-v. ja esikoinen on vasta tänä kesänä alkanut valitella leikkikavereiden puutetta, kuopukselle riittää mainiosti isoveljen, vanhempien ja satunnaisten kyläilijöiden seura.
Mäkään en koskaan ole noihin mammapiireihin päässyt enkä kummemmin kyllä pyrkinytkään mukaan - samanikäinen lapsi ei voi olla ainoa yhdistävä tekijä ja näinhän se usein puistotuttujen kanssa on. Hyvä kun omille ystäville on nykyään aikaa, saati sitten puistotutuille..
Eli et, ap, ole sössinyt mitään. Ota rennosti ja nauti pikkuisestasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
me muutettiin alueelle 11 kk vanhan kanssa. Aluksi tuntui, että kaikki on jo niin tiiviisti toistensa kanssa ettei mulle & lapselle oo tilaa... mutta sain tuttuja kyllä ja yhden oikean ystävänkin.
Mä siis halusin äitikavereita ja juttuseuraa. Olin lopun kaiken 4 v niissä porukoissa (2 lasta). Lopulta lapsikin hyötyi kun sai sitten helposti leikkiseuraa niistä muista lapsista (pienillä äitikavereiden lapset leikkivät keskenään).
Mutta jos meet nyt 6 kk:n päästä töihin niin ei se lapsi vielä niistä sillä lailla tajua kuin 3-4-5 v tajuaa.
Nyt elokuussa meidän lapset menevät päiväkotiin. Ja noista äitikavereiden lapsista ei mee yksikään samaan päiväkotiin.
Vanhempi oli päiväkerhossa 3- ja 4-vuotiaana, ja niistä 12 lapsesta 2 menee samaan päiväkotiin. Toinen on luojan kiitos lapsen itse valitsema paras kaveri, joka tuli kerhosta, ja toisesta ei välitä juuri lainkaan, vaikka ovat 1 v asti istuneet samoissa muskareissa, ovat samaa sukupuolta jne.
Päiväkodissa tehdään myös leikkitreffejä, joten jos lapsesi rupeaa tykkäämään jostakin lapsesta, valitsee itse siis jonkun ystävän, teet palveluksen lapselle, jos pyydät sen lapsen äidin numeroa ja teet leikkitreffejä. Mäkin tein näin, vaikka ei todellakaan olla samanhenkisiä sen mun vanhemman kerhokaverin äidin tai isän kanssa. Kaverukset kuitenkin tykkäävät toisistaan ja itse valittu kaveri on kiva tyttö, reilu ja leikit sujuvat hyvin.
Lapsi ei tosiaan omia kavereita kaipaa ennen kuin joskus 4-vuotiaana aikaisintaan todennäköisesti.
Ei munkaan mielestäni ap:n vauva ole mitenkään kärsinyt leikkikaverien puutteesta, mutta kyllä meidän 2-vuotias piti kavereita jo erittäin tärkeänä asiana. Esim. mökiltä ruinasi päästä kotiin että pääsisi puistoon leikkimään kaverien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta meillä 3 v on ollut ollut se ikä, jolloin itse ovat ruvenneet kaipailemaan ns. omia, itse valittuja kavereita. Vaikka on ollut sisarus (2 v ikäeroa).
Ja musta näin on ollut muidenkin naapuruston lasten kohdalla. 4 vuoteen mennessä lapsi yleensä kääntyy pois vanhemmista ja kaipaa suht samanikäistä seuraa. Siihen ne 3-vuotiaan kerhoonmenotkin perustuvat.
ennen kuin joskus 4-vuotiaana aikaisintaan todennäköisesti. Meillä erittäin vilkkaat ja sosiaaliset 3- ja 5-v. ja esikoinen on vasta tänä kesänä alkanut valitella leikkikavereiden puutetta, kuopukselle riittää mainiosti isoveljen, vanhempien ja satunnaisten kyläilijöiden seura.
Mäkään en koskaan ole noihin mammapiireihin päässyt enkä kummemmin kyllä pyrkinytkään mukaan - samanikäinen lapsi ei voi olla ainoa yhdistävä tekijä ja näinhän se usein puistotuttujen kanssa on. Hyvä kun omille ystäville on nykyään aikaa, saati sitten puistotutuille..
Eli et, ap, ole sössinyt mitään. Ota rennosti ja nauti pikkuisestasi!
Tässä asiaa mietittyäni ja teidän viestejä luettuani niin pitää myöntää että varmaan vähän minua harmittaa myös itseni puolesta. Ei se että ei päästä juhlimaan vaan se että on vähän ulkopuolinen fiilis.
Mutta toisaalta: miten voisinkaan kuulua sisäpiiriin jos en ole ollut paikalla. Eli ihan "oma vika". Ja oikeasti en halua kokoajan juosta siellätäällä mammatapaamisissa eli tämä on oma päätökseni ja sen seuraukset tulee kestää. Silti jossain päin sydäntä kaivertaa. Hölmö minä. :)
ap
Minulla/ meidän perheellä on ihan omat ystävät, joiden kanssa jaan/mme elämää. En ole kertaakaan käynyt missään äitilapsi-kerhoissa tms, sillä mikään mammailu ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa.
Ainahan ihmiset muuttavatkin ja silti tulee uusia kavereita. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä tuttavuutta uusien ihmisten ja lasten kanssa. Tuskinpa itsekään olet tuntenut kaikkia kavereitasi vauvaiästä saakka ;)
Sen puoleen niitä uusia kavereita saa joka vuosi esim. harrastusten ja kerhojen kautta. Ja nehän starttaavat yleensä syksyllä, eli mukaan vaan, jos haluatte alkaa sosiaalisiksi. (ihmettelen suorastaan ajatusta, että jo vauvan kanssa pitäisi raahautua joka paikkaan. ei tod. pidä, ellei itse halua hirveästi uutta seuraa juuri sillä hetkellä)