Miten paljon miehesi liikkuu esileikin aikana?
Mulla on ollut kaksi pitkäaikaista suhdetta joissa molemmissa mies on vaan maannut selällään liikkumatta ja minun on pitänyt tehdä kaikki työ. Antaa suuseksiä, suudella sinne tänne.
Mies suutelee kyllä vaikka tisseille, kunhan vien sen tissin siihen miehen suun eteen.
Miten teillä muilla? Jaksaako teidän miehet liikkua esileikin aikana?
Mun mielestä on tosi yleistä (kahden miehen kokemuksella) että mies vaan siinä on palveltavana, odottaa suuseksiä ja saa sitä, mutta ei itse edes sormilla hyväile.
Miten voisi miehelle huomauttaa, että ei oikein mistään kotoisin tuollainen esileikki, että nainen saa tehdä kaikki hommat.
Sitten kun en siitä kostu, seksi usein loppuu siihen ja mies toteaa, että voi voi parkaa, ehkä sitten ensi kerralla.
Enkä kehtaa töräyttää, että ei olisi kostumisen kanssa mitään ongelmaa jos vähän liikauttaisit evääsi, niin tulisi meikäläiselle sellainen olo, että haluat minua.
Mitä teidän muiden miehet tekee esileikin aikana?
Kommentit (40)
Eivät tee seksin aikana mitään, eivät huomioi teitä ollenkaan, eivät tee kotitöitä vaikka 20 vuotta siitä puhutte jne.
Pitäisi osata arvostaa omaa miestään enemmän, joka on aina tehnyt parhaansa tälläkin saralla.
Että mistä te noita miehiä kaivatte.
Mä ihmettelen sitä, ettei parisuhteessa voi puhua tommosesta asiasta kuin esileikki ja sen tarpeellisuus (niin kuin ap:n tilanteessa). Ja miten mies voi olla niin toope, että ajattelee, että jos nainen ei kostu, niin se on hänen ongelmansa, mutta naisen pitää kuitenkin ottaa häneltä suihin, jotta saadaan keihäs tanaan. Tuosta heijastuu kyllä sellainen ajatus, että mies ajattelee seksin olevan pelkästään hänen tyydytystään varten.
Toisaalta tuli myös mieleen, että ap:n mies ei varmaan yksinkertaisesti osaa kiihottaa naista vaikkapa sormilla tai suulla, jos ei ole sellaista "joutunut" ikinä tekemään, ja saattaa ehkä suutahtaa tai nolostua, jos häneltä sellaista kovin tiukkasanaisesti vaaditaan. Ap:n kannattaisi minusta näyttää miehelleen ihan kädestä pitäen, mistä hän tykkää ja muutenkin koittaa hoitaa asia siten, että mies ei tuntisi itseään nolatuksi (koska jokainen mieshän kuitenkin haluaa ajatella olevansa mahtisonni sängyssä). Tällä lailla saadaan ehkä sen seksin kannalta paras lopputulos aikaiseksi :)
Mutta kyllä mä ap:na pistäsin miehen kiertoon, jos mies ei tuosta tokene. Ei sen seksin joka kerta tarvi niin tasapuolista olla, mutta kyllä seksielämän kokonaisuutena pitäisi olla molempia tyydyttävää ja miellyttävää. Musta on aika surullista, että maailmassa on pilvin pimein semmosia pariskuntia, joista toiselle (yleensä naiselle) seksi on inhottavaa pakkopullaa.
harrastanut, mutta se oli aivan päämäärätöntä hiplailua. Kuin teinipojan kanssa olisi autossa istunut. Koskettelu alaosastossa tuntui siltä, kun joku hinkkaisi paikkoja rikki ja nuolemisen aiheuttamasta lotinasta tuli mieleen kuolainen labradorinnoutaja.
Nyt olen eronnut ja harrastanut ns. yhden yön juttuja miesten kanssa, jotka ovat itsevarmoja ja aloitekykyisiä. Suullaan eivät mene lähellekään pildeä ja sormetus on vielä enemmän pielessä kuin exällä. Osa miehistä vieläpä odottaa lahnana, että minä nostatan heidät juhlakuntoon. Exän kanssa esileikin sentään pystyi jättämään väliin, kun hänellä suoraan seisoi.
Minusta seksi on vain huonoa. Ehkä en ole tavannut hyvää sekstailijaa, ehkä olen frigidi, mutta homma ei kertakaikkiaan toimi. "Antaisin" varmaan parisuhteessa ollessani sovun säilyttämiseksi, mutta sinkkuna ei onneksi tarvitse. Dildo hoitaa seksuaaliset tarpeet paljon paremmin kuin miehet, valitettavasti. Sen kanssa saa orgasmin, eikä tarvitse käyttää aikaa paskan jauhamiseen.
Onko tuollaisia oikeasti olemassa? Itse en kyllä ois päivääkään tuollaisen lahnamiehen kans! Meillä 16 v yhdessäolon jälkeenkin on aivan mahtava seksielämä ja kemiat toimii yhä. Molemminpuolinen hyvänäpito toimii tasapuolisesti ja mies pitää hyvän huolen että paikat on valmiina hommia varten. Välillä jopa harmittaa että miehelle on naisen nautinto tärkeämpää kuin oma, joskus jopa toivon että hän vain tulisi ja ottaisi oman nautintonsa! Minulla ei ole kokemusta muista, hän on eka ja toivottavasti myös vimppa kumppanini :)
ei aina ole esileikkiä, liukkari on käytössä. Siis jos mies tai minä tai molemmat hetken mielijohteesta halutaan äkkiä päästä panemaan.
Sitten on pitkällisiä hyväilyjä puolin ja toisin, sekä suuseksiä yms. joinakin kertoina.
Ja mies on koko ajan muulloinkin koskettamassa, pusuttamassa, silittämässä ja ottamassa kainaloon niin läheisyyttä ja hellyyttä saan kyllä tarpeeksi vaikka ei aina esileikkiä olekaan.
Esileikittömillä kerroilla sen puutteen korvaa se, että mies on äärimmäisen kestävä. Painaa menemään vaikka kuinka pitkään niin minäkin ehdin hyvin mukaan. Ei ole mikään kolme työntöä ja se oli siinä.
Asentoja vaihdellaan ja kokeillaan uusia aina kun niitä keksitään, lelujakin on mukana mm. vibra
mun miesystäväni kyllä tekee kaikkensa että oon tarpeeksi kiihottunut ennen yhdyntää, vaikka lähes aina oon jo ihan märkä ennenkuin vaatteet lähtee päältä. Tykätään molemmat suudella pitkään ja hartaasti ja siinä samalla kädet lähtee vaeltamaan ja siitä on hyvä aloittaa. Sitten lähtee pikkuhiljaa vaatteet pois päältä ja mies suutelee mua joka puolelta pitkään ja hartaasti, usein saan suuseksiäkin (ja tietty kaikkea puolin ja toisin) joten ei valittamista :D Joskus tietty jos on vain lyhyt hetki aikaa käydään nopeasti hommiin mutta kyllä sitä oikean miehen kanssa nopesti kiihottuu ilman pitkää esileikkiäkin. En kyllä koskaan vaihtais miesystävääni lahna-exääni! Älkää naiset tyytykö ihan mihin vaan!
Mutta minun kohdalle on myös lähes poikkeuksetta tullut juuri kuvailemasi mies. Nykyinen mieheni on juuri tuollainen.
Olen jotenkin kokenut, että on laiska sängussä. Aina pyyttää minu päälle, jotta ei vaan itse tarvisisi tehdä mitään.
Esileikki on (oli) meillä juuri tuota, että mies makasi selällään ja minä otin suihin ja suutelin jne. Minua ei edes sormin jaksa koskea, koska ei kuitenkaan löydä oikeaa paikkaa ja minä löydän se kuulemma paremmin. Orgasmia en ole koskaan hänen kanssaan saanut, vaikka itsekseni saan helpostikin ilman mitään leluapujakin. Mies tietää sen, että en saa orgamisa, mutta ei ole koskaan mitään sen eteen tehnyt, että saisin. Yhdessä nyt 10 vuotta.
Tosin seksiä haluaa noin 1-2 krt/kk ja sekin aamulla pikaisesti. En edes enää jaksa mitään esileikkejä. Useita kertoja olen pyytänyt jotakin minulle, mutta tulee kuulemma niin yllättäen... Olen siis sanonut, että sitten minäkin ten sinulle hyvää, kun sinäkin haluat tehdä minulle.
Mutta kokeile seuraavan kerran niin, että jäät vain makaamaan siihen sänkyyn selällesi, etjkä teekään mitään. Vaan odotat, että mies tekisi sinulle. Vasta kun on tehnyt hyvää sinulle, niin sitten sinä teet vuoroasi hyvää hänelle tai sitten vain menet suoraan asiaan. Meillä tämä ei tosin toiminut, mutta ei siinä kai mitään menetä, että kokeilee.
Kuinka seksuaalisesti lamaannuttavia teidän miehenne oikein ovat, kun johonkin esileikkimseen pitää tuhrata minuuttitolkulla aikaa. Onneksi oma mieheni on niin sytyttävä, että kostun ilman ihme hiplaamista oitis ja pääsemme hommiin.
jos nainenkin jää makaamaan lahnana.
Kokeilin tuota exääni, kamasin puoli vuotta ja odotin, että sillä syttyisi lamppu. Tasan 5,5kk päätökseni teosta se kerran sanoi, että seksikin tuntuu jotenkin tylsältä, ei yhtään niinkuin ennen. Heitin rukkaset nurkkaan ja annoin hänen tyydyttää itsensä siinä nopeasti. Oman iloni saan muualta.
Jotenkin nuo lahnaäijät pitäisi saada tajuamaan asioita, vaan miten?
Kokeilin tuota exääni, kamasin puoli vuotta ja odotin, että sillä syttyisi lamppu. Tasan 5,5kk päätökseni teosta se kerran sanoi, että seksikin tuntuu jotenkin tylsältä, ei yhtään niinkuin ennen.
Vai tylsältä tuntui. :D Ei oo todellista... Päivän naurut sain tästä, kiitos. Hauska ketju.
Mitä sä täällä vingut että mies on lahna...
Sä jaat elämäsi hänen kanssaan,kodin ja kaiken muun. Mikä ihme teitä naisia vaivaa pyytämästä pimppipusuja ja sormetusta tai dildolla painelua..
Tyhmä on se joka tyytyy,keskustele,puhu,pyydä,komenna,vonkaa leikkisästi...siitä se lähtee. Ei tarvitse kuivana harmitella...
Hyvän seksin aikaansaamiseksi tarvitaan muutakin,kuin yksinäisiä ajatuksia joita ei koskaan sanota ääneen,eikö niin?
Miksi miesten sankaritekemiset on aina jotain mitä täytyy tehdä kerran 10 vuodessa? :D Naisten hommat onkin sitten ihan joka päiväisiä juttuja.
Lahnana on ihan kivaa joskus, voi keskittyä itseenä ja fantasioihinsa, mutta toki sen pitää vastavuoroista lahnailua olla.
Itselläni on ollut kaksi pitkää suhdetta ja niiden lisäksi lyhempiä tapailusuhteita, yhden illan juttuja ym. Kyllä kaikki nämä miehet ovat sängyssä enemmän tai vähemmän "panneet parastaan". Jotkut tietysti ovat olleet parempia ja kokeneempia naisen käsittelijöitä, mutta ei puhettakaan, että yksikään olisi odottanut minun tekevän työt. Nykyiselle miehelleni on lähes kunnia-asia tyydyttää myös minut. -7-
Hyvän seksin aikaansaamiseksi tarvitaan muutakin,kuin yksinäisiä ajatuksia joita ei koskaan sanota ääneen,eikö niin?
että ei ole sanottu ääneen. Vastauksena on, että aktiivinen nainen kuuluu pornoon, eikä mies halua minua esim suuseksillä alistaa, se olisi luonnotonta ja inhottavaa (miehen omat sanat), ja olen kuulemma niin ihana nainen ja mies minua arvostaa, ettei halua tehdä minulle mitään mikä alentaisi arvoani (esim sormettaa tai antaa suuseksiä, koska ei kunnollinen nainen sellaisia inhottavuuksia kaipaa).
Kamalia lahnoja. Mulla on ollut aika monta kumppania, mutta tuollaista lahnaa ei ole tullut vastaan. Mitä te saatte seksistä tuollaisen kanssa? Ja ennen kaikkea mistä niitä löytyy? peräkamarista?
Iskunvaimentimien vaihto tuottaa harvalle naiselle nautiontoa sen enempää kuin tiskikoneen täyttö. Siihen ei nyt paljoa kannata vedota. Ja jos se on miehen paras apu, niin samantien voisi sanoa että on parisuhteessa Stockan autohuollon kanssa.
Mieheni on ymmärtänyt varsin hyvin että saadakseen jotain hänen on ensin saatava minut "sille tuulelle". Hän tietää mihin koskea käsin tai huulin. Muutenkin mieheni on varmaan minua enemmän liikkeessä petihommissa. Kylläpä tuli miestä ikävä, tulispa hän pian töistä kotiin...
huomannut, että mitä enemmän mies vaatii naiselta sängyssä palveluksia, joita ei sitten itse tee takaisin -esim suuseksi- sitä kärkkäämpi hän on arvostelemaan naista huonoksi sängyssä. Sen sijaan mies, joka huomioi naisen, myös kehuu tätä enemmän ja saa parempaa seksiä.
Mieshän nyt on paraatikunnossa heti, mitä sitä turhaan enää heruttelemaan?
Eli minä makaan, mies tekee työt.
kanssa samantyyppinen mies, ja osasi jo kun tavattiin, neuvomatta.
Paras suuseksin antaja mitä oon tavannut, tuun aina ihan takuuvarmasti.
ja minä vain keskityn fantasioihini.
Sitten hetki hengähdystä ja miehen hyväilyjä.
Sen jälkeen kiimaista paneskelua. Grrr...Nam!
Olen siitä onnellisessa asemassa, että mun mies tykkää kovasti kosketella minua ennen yhdyntää. Hän tuntuu kovasti nauttivan siitä, että alan kiihottumaan hänen kosketuksestaan ja saan orgasmin.
Itse vaan oon aika tarkka, miten mua saa missäkin vaiheessa koskettaa. Eli rinnat on usein niin arat, etten tykkää että niitä hyväillään ennen kun oon ehtinyt kiihottua. Oikea rinta tykkää enemmän kosketuksesta kun vasen jne. Alaosastollakin mies on oikein ahkera koskettelija. Tykkää antaa usein myös suuseksiä. Olen alkanut hieman lyhentämään karvoitustani alhaalta, niin tästäpä mies meni lähes hurmoksiin!
Eli meillä minä olen enemmän se lahna, vaikka usein minäkin innostun koskettelemaan ja antamaan suuseksiä. Suuseksi yhtä aikaa molemmille on kans aika ihanaa...
Ennen synnytyksiä en koskaan saanut orgasmia rakastellessa, vaan vain klitoriksen koskettelusta. Nykyään saan sekä että. Ne orgasmit on erilaisia. Joskus tekee mieli saada vaan rakastellessa ja sanon sen sitten siinä esileikkivaiheessa. Sit saadaan yleensä yhtäaikaa.
Joo, olen siis onnellinen seksimme suhteen. Muuten koskettelua on kyllä kovin vähän, emmekä yleensä pussaile.