Tunnottomuus synnytyksen jälkeen
Synnytyksestäni on nyt yli 5kk ja vieläkään alapää ei tunnu "omalta".
Alapää tuntuu jotenkin tunnottomalta, seksi ei siis tunnu juuri miltään ja muutenkin paikat tuntuvat mielestäni löysiltä verrattuna aikaisempaan.
Lantionpohjanlihakseni olivat mielestäni hyvässä kunnossa ennen synnytystä, puristusta tuntui reippaasti jo yhdelle sormelle. Kaksi sormea tuntui jo "venyttävän" alapäätä. Orgasmin sain 99% yhdynnöistä. Mieskin ylisti maasta taivaisiin.
Synnytykseni meni normaalisti, synnytin alakautta hieman yli kolmekiloisen lapsen. Kokemus oli kuitenkin aivan helvetillisen kivulias ja sain toisen asteen repeämät, tikkejä tuli siis useampaan kerrokseen. Määrää en tiedä. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin paljon.
Seksiä kokeilimme ensimmäisen kerran noin kuukauden päästä synnytyksestä. Ensimmäisellä kerralla se ei onnistunut vaan alapää tuntui olevan jotenkin liian kireä. Seuraavalla kerralla jo sujui vaikka kiristi edelleen välillä ikävästi. Luulen että repeämistä tulleet arvet aiheuttavat tuota kiristävää tunnetta. Alussa seksi tuntui kuitenkin hyvältä, ehkä jopa paremmalta kuin aikaisemmin (lukuunottamatta tuota kipua joka välillä tuntui).
Lantionpohjanlihasten jumpan aloitin heti muutaman päivän sisällä synnytyksestä,
siis varovaisesti tunnustellen. Virtsanpidätysongelmia mulla ei ole ollut, eipä niitä kyllä ollut raskausaikanakaan vaikka niistä niin paljon puhutaan.
Tilasin itselleni kuitenkin smartballs- jumppakuulat, koska halusin palauttaa lihakset takaisin mahdollisimman hyvään kuntoon, mutta pieleen meni tuo hankinta. Nuo pallothan olivat aivan valtavat, väkisin sai työntää sisään ne ja samoin tosi varovaisesti ottaa pois, en kyllä itse ainakaan joutunut mitään lihaksia käyttämään että ne pysyisivät sisällä. Silti alapää tuntuu mielestäni jotenkin väljältä ja tunnottomalta.
Tiedän kyllä että synnytys väkisinkin löysyttää paikkoja jonkinverran, mutta tuo tunnottomuus kyllä yllätti täysin.
Mies kyllä nauttii seksistä samalla tavalla kuin ennenkin ja on hellä ja kärsivällinen ja todellakin tahtoo myös minun nauttivan. Kaikenlaista on kokeiltu, mutta ei se vaan tunnu enää juuri miltään, ainakaan verrattuna seksiin ennen synnytystä.
Pystynköhän enää koskaan nauttimaan samalla tavalla seksistä kuin aikaisemmin :(
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavasta? Kuinka kauan kesti että alapää alkoi taas tuntua "omalta" vai tottuuko tuohon "uuteen" koskaan? Kuinka kauan vie aikaa että synnytyksestä toipuu kokonaan? Vai toipuuko siitä koskaan..
Kommentit (5)
Kiitos asiallisesta vastauksesta, ajattelin jo että olenko ainoa jolla vastaava ongelma on..
Niin, ehkä sitä täytyy vaan opetella uudestaan mikä tuntuu nyt hyvältä ja koittaa vaan unohtaa ne vanhat parhaat jutut.
Ikävää kyllä jos se tunto ei enää siitä palaudu ennalleen :(
Mulla sama homma että mies kyllä kehuu ja nauttii ja hänen mielestään se tuntuu vähintään yhtä hyvälle kun ennenkin, mutta itsestä vaan tuntuu niinku tunto olis kadoksissa.
Aina puhutaan alatiesynnytyksen eduista ja siitä kuinka siitä toipuu nopeasti.
No, itselläni ainakin on vieläkin paikat tavallaan arat. Huomaa esimerkiksi vessassa istuessa että "kiristää". Synnytyksestä kuitenkin on jo yli 5kk. Mutta toivo elää että joskus paikat tuntuis vielä "omalta".
Nostan tätä kun itsellä sama ongelma kun tämän aloittajalla
Itse en saanut orgasmia aluksi synnytyksen jälkeen ollenkaan. En muista, kestikö puolivuotta vai vuosi synnytyksestä ennen kuin aloin taas saada ja sitten sainkin helpommin kuin ennen synnytystä. En tiedä, mikä muuttui. Treenasin kyllä synnytyksen jälkeen paljon lantionpohjanlihaksia, koska ne olivat huonossa kunnossa. Toivoa siis on.
että paikat olisi liian löysät vaikka ei ole ollut virtsanpidätysongelmia ja lihaksia olen treenannut ahkerasti synnytyksen jälkeen eri kokoisilla kuulilla jo monta vuotta. Mieskin sanoo paikkojen olevan aivan yhtä tiukat kuin ennenkin ja että tuntuu jopa paremmalta, mutta itseäni vaivaa se "tunnottomuus". G-pisteen kiihotus on ainoa mikä tuntuu joltain eli takaapäin asento on paras ja seksi on siinä asennossa ihanaa. Mutta harmittaa että se ei tunnu enää samalle kuin ennen.
Synnytyksestä aikaa jo 3 vuotta.