Syksyllä alkaa yritys? Muillakin!
Hei
Olen näillä keskustelupalstoilla ensimmäistä kertaa. Olen toki lukenut aikasemmin mutta en itse kirjoittanut.
Meillä alkaa vauvan yritys syksyllä. Onko ketään muita joilla alkaa yritys? Tai ketään jotka haluavat jakaa kokemuksiaan yrittämisestä ja odotuksesta jne. Olisi ihana kuulla kaikenlaisia kokemuksia.
Olen itse halunut lapsia jo pitkään. Edellinen mieheni pihtasi asiaa liian pitkään,joten erosin varmaan siitä kun tuntui ettei mitään tapahdu. Nykyinen mies on ottanut lapsi asiat heti suhteen alusta vakavasti ja nyt olemme päättäneet että syksyllä alkaa.
Olen 32 vuotias ja tosiaan olisi hyvä aika alkaa kokeilemaan. Siskoni aloitti 36 vuotiaana eikä 5 vuoden yrittämisen jälkeen ole kuulunut.
Odotan innolla syksyä. Jätän Nuvaring renkaan pois jo heinäkuun lopulla ja pari kuukautta totuttelen kiertoon,mennään sitten eri ehkäisyllä ja syyskuun lopulla viimeistään alkaa yritys! Huh saas nähdä mitä käy. Olen aivan innoissani. Jos tulisi nopeasti raskaaksi niin olisi upeasti:-)
Sitä mm. olen naureskellut että monet miehet luulee että vauvoja vaan sitten tehdään,että heti ekasta kuukaudesta pamahtaa. Voi luoja sentään. Eihän se niin mene. Miehet ovat todella tiedottomia lapsettomuudesta ja siitä että voi mennä vuos pari eikä mitään tapahdu. Eli ne jotka oikeasti haluavat lapsia ja mies on että "ei vielä",olisi miehiä hyvä valistaa että voi mennä kauankin ennen kuin tulee. Samaa mieltä?
Tuli kirjoitettua paljon. En osaa lyhkäsiä;-)
Kommentit (74)
Minulle sanottiin myös että hedelmällisyys palaa heti, olen kuitenkin itse vähän kyyninen tämän asian suhteen, voiko todella olla niin, että munasolu irtoaa heti, mutta aika näyttää... Ajattelin odotella ensimmäiset kuukautiset ja sitten yrittämään toden teolla, kakkosta yrittäessäni tulin raskaaksi saman tien. Mutta nyt olen 3 vuotta vanhempi...kohta jo ikäloppu.
Keskusteltiin miehen kanssa aikataulutuksesta uudellen ja todettiin, että varaan ajan kierukanpoistoon vasta syyskuulle. Mulle on tulossa tosi haipakkasyksy töissä (2 isoa projektia, joita vedän). Ei ehkä siksi paras aika yrittää perheenlisäystä... :-\ Eikä ehkä tärppääkään työstressin vuoksi.
Mut pitäisi vakinaistaa vuodenvaihteessa. En haluaisi "riskeerata" vakinaistamista (vaikka se on jo luvattu) sillä, että vauvamaha näkyy jo marraskuussa (eikä se edes välttämättä näy, vaikka heti raskautuiskin).
Äh, tämmöisiä mietteitä täällä.
Niinhän se taitaa olla, että lapsi tekee tuloaan silloin kun on se kaikkein epäotollisin hetki. Ja sitten kun yrittää ja haluaa oikein tosissaan niin mitään ei tapahdu :).
Meidän oli alunperin tarkoitus aloittaa yrittäminen hieman myöhemmin syksyllä mutta ollaan nyt kuitenkin jätetty ehkäisy pois ja katsotaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Jos ei tärppää marraskuuhun mennessä niin hankin taas ovulaatiotestejä ja kokeilemme niiden kanssa. Eihän nekään todellakaan aina auta mutta koska meillä on niistä hyvä kokemus niin kannattaa niitä ainakin kokeilla. Viimeksi tilasin niitä mammaksi.fi -nettikaupasta ja tulivat uskomattoman nopeasti postilaatikkoon :). Muistan viimeksi, miten jännitin testaamista ja olo oli kuin arpavoiton saaneella, kun kaksi viivaa ilmestyi testiin. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, niin mahtava se on ;D!
Jokos täällä muutkin "yrittävät" vai oletteko vielä suunnittelu/odottelu-asteella?
Miehen kanssa sovittiin että marraskuun alussa alkaa meidän h-hetki. :) Seuraan kuukautiskiertoa jo nyt ja koetan itseäni tarkkailemalla tunnistaa, ovuloinko... Tekisi mieli kokeilla noita ovulaatiotestejä jo nyt, mutta olisiko se vähän hölmöä. Entä jos ei juuri nyt ovuloisikaan (tämän ikäisellä ei kai enää joka kuukausi niin tapahdu) ja sitten tulisi stressi, ja se stressi olisi suurempi haitta?
Kuulostaa niin tyhmältä tällainen, ihan kuin joku tieteellinen projekti olisi tämä vauvatoive, mutta sitä se kai meillä nykynaisilla on, kun on ehkäisyt ja raskaustestit ja ovulaatiotestit ja ovulaatiolaskurit ja muut vastaavat.
Heippa vaan kaikille, pakkohan se oli tänne rekisteröityä kun niin osuva keskustelualue löytyi :)
On tässä jo vuoden päivät ollut puhetta miehen kanssa vauvasta, ja nyt vihdoinkin pian olisi sen aika! Ihanaa! Asustellaan tällä hetkellä ulkomailla, mutta tarkotus olisi tulla Suomeen marraskuussa. Suurin yrityksen lykkäämis syy onkin ollut tämä Espanjassa asuminen, kun en ole halunnut täällä mihinkään tutkimuksiin, saatika synnyttää täällä, kyllä se kotimaa tuntuu niin paljon turvallisemmalta.
E-pillereitä (Harmonet) olen syönyt 8- vuotta (apua!) ja ne olisi tarkoitus jättää syyskuussa pois. Muuten voisin jättää ne vaikka heti, mutta tullaan syyskuussa käymään Suomessa ja haluan vielä perustutkimuksiin, papat ja muut kun viime käynnistä on tän ulkomailla asumisen vuoksi jo aikaa. Jos vaikka kuitenkin sattuu tärppäämään piankin, niin jätän ne pois sitten testien jälkeen, kun varmasti kaikki on kunnossa niiltä osin. Voin kunpa pääsisimme jo pian yrittämään!!
Niin, ja minä olen 23 ja mies 31
Heippa! Täällä kanssa yksi keskustelupalstojen keltanokka... En oo oikein koskaan osallistunut mihinkään keskusteluihin, muuta kun lukemalla. Mutta nyt löytyi niin sopiva aihe.
Elikä minä oon 29v ja mies on 36v ja tarkoitus olisi aloittaa yritys joskus tässä syksyn aikana mikäli kaikki menee hyvin. Ainoa asia mikä meillä tässä nyt on ollut esteenä on tuo mieheni työllisyystilanne, eli 11 vuoden jälkeen tuli kenkää UPM:ltä ja sen jälkeen ollu työttömyyttä ja pätkätöitä. Mulla itelläni on vakituinen työ, mutta kun miehelle saataisiin jostain vähän pitemmäksi aikaa töitä niin olisi paljon mukavampi alkaa vauvantekoon. Syön vielä pillereitä (yasminelle), kaksi liuskaa on vielä jäljellä. Oon kyllä ihan valmis lopettaan ne vaikka heti, mutta noiden kahden liuskan jälkeen en suostu pillereitä syömään kävi miten kävi... Aloitin tässä viikko sitten toiveikkaana syömään jo ladyvita plussaa ja omega-3. Nyt on vaan semmonen kutina, että tänä syksynä tää onnistuu. Ite oon kuumeillu jo pari vuotta ja tämmöstä kutinaa ei oo aikaisemmin ollu... :) Nyt vaan peukut pystyyn, että kaikki menee putkeen...
Elikäs sovittiin kesällä että elokuussa aletaan yrittämään ja elokuun 7:s jätettiin pillerit pois! Ihanaa! Mulla on ennestään kaksi tyttöä pian 8v. ja pian 4.v. =)Nyt toivoisin kevätvauvaa. Olen 29 vuotta ja mieheni 39v. Saas nähdä koska tärppää, kun pillereiden takia ei ole ollut menkkoja ollenkaan.. =(
Nyt tuntuu jotai nipistelyä vasemmassa munasarjassa eli ehkä ovulaatio tänään.. ?
Laittakaas päivitystä kun jotai tapahtuu! Mä laitan ainakin, kun ollaan sovittu ettei kenellekään kerrota jos plussataan! Vähä ankeeta, ku mun täytyy käydä asioita läpi jos tulen raskaaksi. Mukavia vauvantekohetkiä kaikille!
=)
Kovin tieteelliseksi tuntuu tämä perheenperustamisprojekti menevän. Tosin itse olen päättänyt "luomuilla" ainakin alkuun. En osta ovistestejä tms. Ei minulla mitään niitä vastaan ole ja kukin tehköön tavallaan, mutta ensin kokeillaan luomusti. Jos ei jouluun mennessä (4 kk) ala kuulua mitään, niin sitten voi ostaa ovistikkuja. Toki ajattelin "edistää" asiaa vitamiineilla ja greippimehulla ja terveellisesti elämällä.
Miten jotenkin tuntuu siltä, että noita vauvavatsoja on joka paikassa? Ehkä siihen kiinnittää nyt vain huomiota, kun itse on aloittelemassa yritystä piakkoin, en tiedä.
Minulla nyt viimeinen liuska Yasminia menossa. 21.8 loppuu ja sen jälkeen on tarkoitus antaa vauvan tulla. Minulla on todettu PCO useita vuosia sitten, joten pieni jännitys senkin suhteen ilmassa. Kummallakaan meillä ei ole lapsia eikä aiempaa yritystäkään takana.
Kiva vaihtaa kuulumisia!
Nyt vielä hetkeksi työhön takaisin...
En aio (ainakaan vielä) ostaa mitään ovistestejä, mut olis ihana pamahtaa heti paksuksi! =)
Täälläkin alkaa vauvan "yritys" nyt ihan lähiviikkoina. Olen käyttänyt ehkäisynä Yasmin-pillereitä noin 4,5v ja ne loppuvat ensi perjantaina ja ajatuksena on, että annetaan tulla kun on tullakseen. En aio käyttää ovistestejä ainakaan näin aluksi, jos ei vauvaa ala kuulua niin sitten jossain vaiheessa nekin varmaan tulee otettua yritykseen mukaan. Ensimmäinen vauva olisi toiveissa. Pitkään olemme miehen kanssa keskustelleet aiheesta, itselläni on ollut kuumetta jo monta vuotta. Olemme 23 ja 26v avopari. Onneksi nyt miehelläkin on halua perheen perustamiseen. Ehkä haaveeni siitä että saan lapset nuorena vielä toteutuu, vaikka elämä ei ehkä tulekaan olemaan helppoa vauvan kanssa kun opinnotkin ovat vielä itselläni kesken.
Tinsku83: Aika mielenkiintoista että me molemmat olemme käyttäneet samoja pillereitä, jotka loppuvat samana päivänä ja molemmat toivomme esikoista :)
Meillä on 10kk ikäinen esikoispoika ja toiveissa olisi lisää lapsia jossain vaiheessa, tekisi mieli jo nyt mutta jotenkin tuntuu että eikoinen on vielä liian pieni ja tuleeko liian pieni ikäero, jaksanko kahden pienen kanssa kun nyt yhdenkn kanssa on ollut välillä vaikeaa(?) näiden ajatusten kanssa meillä painitaan. MInulla oli myös tuo Nuvaring käytössä ( käytin pari vuotta ennekuin aloimme yritämään) ja kerkesin jo huolestua kun yritimme heinäkuusta tamikuuhun asti ennekuin "tärppäsi". Ilmeisesti nuo renkaan hormoonit jylläävät kropassa vielä hyvän aikaa ennen kuin teho on kokonaan hävinnyt...mutta siis tärppäsipäs kuitenkin ja nyt siis olen ihanan pikkuvesselin äippä;)
Meillä siis ehkäisy jätetty pois ja nyt kattellaan mitä tapahtuu. Kyllähän se hurjalta tuntuu, että jos nyt heti tärppää niin esikoiselle ja kakkoselle tulee ikäeroa vuosi ja 4kk. Meillä oli todellakin aika haastava alku esikoisen kanssa ja itseäkin mietityttää oma sekä miehen jaksaminen. Me kun ei olla enää ihan nuorimmasta päästä :) Mutta toisaalta, nyt olisi muuten hyvä sauma perheenlisäykselle: töiden puolesta ja rahallisestikin. Ja vaikka kahden pienen lapsen kanssa voikin olla rankkaa, niin muutaman vuoden päästä se kuitenkin helpottaa ja lapsista on toisilleen leikkikaveria jne.
Viimeksi, kun aloimme "yrittää" esikoista, muistan ajatelleeni että tottakai ekoista kerroistahan se tärppää heti ja pettymys oli aina suuren suuri kun menkat taas alkoi. Nyt on ikääkin lisää, joten pidän raskautumista kertalaakista aika epätodennäköisenä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.. :)
Heip!
Meillä oli siis tarkoitus varata kierukanpoistoaika syyskuun alkuun. Nyt jäädytämme hankkeen hetkeksi, kun mies saattaa jäädä työttömäksi (assaripaikka yliopistolla, päättyy 31.12.09) ja jatkosta ei mitään hajua. Mieheni on vielä sen verran erikoisella alalla, että oikeasti on työn takana uuden työn löytäminen.
Meillä on sen verran paljon asuntolainaa, ettei sitä makseta yhden palkalla... :-( Eli nyt on pakko laittaa vauvahaaveet syrjään hetkeksi. Ainakin siksi aikaa, kun mies löytää uuden työn. Vaikka aloitettaisiinkin yritys syyskuussa, eihän sitä tiedä, tärppäisikö ja missä vaiheessa, mutta ei uskalleta edes yrittää, nyt kun tulevaisuus on töiden osalta täysin auki. Onneksi mut on tarkoitus vakinaistaa 1.1.2010.
Mutta harmittaa ihan ÄLYTTÖMÄSTI!! Mä olen odottanut tuota päivää, jolloin voin soittaa neuvolaan kierukan poistosta, kuin kuuta nousevaa. Samoin sitä, että tulen raskaaksi. Ahdistaa se, että ikää kertyy koko ajan vain lisää, ja mahdollisuudet vain pienenevät. Meinaa itku tulla... :'-(
Hei :-)
Mä aloitin viestiketkun kertomalla että syyskussa alkaa yritys. Jätin jo Nuvaringin pois heinäkuussa, ja ajattelin sitten elokuun vaan olla sänkypuuhista pois luonnollisen ehkäisymenetelmän mukaisesti.
Mutta sitä vaan että kuinka vaikeaa onkaan odottaa tuohon syyskuuhun asti!! Nyt kun nuva jätettiin toivon että olisin jo elokuussa raskaana ja tuntuu että olen aiva täysin hurahtanut vaivakuumeiluun. Eli tilasin vauvalehden,menin kirjakauppaan ja ostin sieltä vauvakirjoja pari kappaletta, menin apteekkiin ja ostin kasallisen raskaustestejä, luen jatkuvasti kaikenlaisia keskusteluita raskaudesta, synnytyksestä,keskenmenoista ym.. :-) J ajattelen vauvoja tautotta;-) En voi kuin hihittää itselleni! Onko kellekkään muulle tullut tosi tosi kova vauvakuume??
Mun avomies naureskelee mun sekopäisyydelle! Sanoo kuitenkin että olen suloinen. Mulla on niin kova pesänrakentamisvietti nyt että en pysty kontrolloimaan itseäni. Tätäkö se todellinen vauva kuume siis on, että menee ihan sekaisin?
Ja luin teidän muiden viestejä ja oikeesti ymmärrän että on vaikeeta osalle kun työpaikat ei ole joko itsellä tai miehellä varma ja siksi ei voi vielä aloittaa vaikka haluaisi! Kuitenkin on hyvä että molemmilla olisi työpaikat niin ei tule ongelmia. Mutta monet opiskelijatkin synnyttävät:) vauvakuumeillessa on vaikee pitää järki päässä.
Ja jos on mies joka ei halua lapsia tai ei oikein monenkaan vuoden jälkeen haluun niin en tiedä mitä pitäisi tehdä. Itse lähdin edellisestä suhteesta,ja toki kun lähdin niin sitten oltais haluttu lapsi! Nyt uusi mies haluaa heti vuoden seuruselun jälkeen. Edellinen ei 4,5 vuoden seurustelun jälkeen! vasta kun ero tilanteessa. Tosin ero on niin kamala kokemus että en suosittele ellei oikeesti ole vakava paikka.
Ja siitä Diane Novasta, en ole kuullut että se vaikuttaisi haitallisesti siihen ettei tulisi normaalikiertoja tai ei tulisi raskaaksi! Joku kysyi että pitäisikö mennä lääkäriin kun kuukautisiin meni DianeNovan lopettamisen jälkeen kuukausia! Kyllä kannattaa, mene heti ihmeessä. Pitää selvittää mistä kyse.
Tosin muakin jännää että tuleeko kuuakutiset vai ei! Eli onko kierto normaali. Tänään olis pitänyt alkaa. tein raskaustestin jos vahingossa olisikin jo elokuussa tullut raskaaksi,mutta en ole raskaana vielä! Mies taas pyöritti päätä ja naureskeli.
Ja nyt mä luulen että haluan ne ovistestitkin;-) Mitenköhän ne vaan vois tilata sileen ettei mies tajuu;-) Sillä mies sanoi että jos me aletaan siihen että mä sanon että "nyt on ovis,harrastetaan" niin sanoi että hänellä menisi maku ja haluaa rakkaudella tehdä lapsen! Miehet! Sanoi jopa että ei edes varmaan seiso silloin;-) No täytyy tehdä kai sitten salaa se ovis ja sitten vietellä se oikeaan aikaan;-)
Ja vielä siitä kun moni puhuu että tuleekohan raskaaksi,niin on hyvä olla realisti ja tiedostaa ettei kaikilla heti tule. Mutta mulla on nyt kaksi kaveria tullut ekalla ja tokalla kierolla tässä joten alan itsekin ajatttelemaan positiivisemmin! Ja jos ei kuulu,niin sitten lapsettomuushoitoihin!
Mulle suositeltiin syödä Multivitamiinia joka on raskaille, Siitä saa foolihappoa jota tarvii! Joten suosittelen teillekkin!
Ihanaa viikkoa kaikille. Ilmoitan heti kun tärppää!
T:Nanna
Hei
ja siitä vielä että kerronko etukäteen kelleen että aijotaan tai kerronko sitten kun raskaana ennen 3 kuukautta :
Kelle olen kertonut että aloitetaan yritys:
-Kyllä olen kertonut kahdelle ystävälle että vauvakuume ja että aloitamme syksyllä.
-Toiselle siskolleni on kanssa tullut sanottua että kyllä varmaan syksyllä aloitus sillä hän on usuttanut meitä vauvantekoon;-)
Kelle aijon kertoa kun olen raskaana
-Äitille aijon heti kertoa kun olen raskaana,sillä hän ja mieheni ovat parhain tuki
Kun se 3 kk on täynnä niin kerron molemmille siskoille,isälle ja ystäville. Työnantajalle vasta sitten kun vatsa alkaa selkeesti näkyä. Esim mun ystävä on 4 kk raskaana ja sen kyllä NÄKEE!
Minä olen 4 lapsen äiti vm. -76. Kaikki raskaudet on alkaneet tosi helposti-ihan ekalla kierrolla.
Nyt lapset on jo isoja ja iltatähdestä haaveillaan perheeseen. Hormonikierukka poistettiin viime viikolla ja jäädään jännäämään mitä tuleman pitää.
Neuvolan täti tuntui jo yli-innokkaalta asian suhteen. Itse pitäisin enemmänkin jalat maassa. Nyt voi raskautuminen kestää kauemmin, kun ikää on enemmän ja en ole ihan niin hoikka.
Hei
Vau,sulla on jo 4 lasta. Olet kerennyt paljon. Olen 77 ja ei yhtään vielä;-) Ja yksi vielä niin sitten viisi! Vau. Se on iso määrä tavallaan nykyään kun usei ihmiset aloittelee lapsen tekoa myöhään joten useimmiten se jää kahteen kolmeen:-)
Jätin Nuvan pois Heinäkuussa. Testasin 3 negaa,mutta silti kuukautiset eivät tule. Eilen tuli jotain pientä ruskeaa vuotoa mutta se loppui jo. Ihmettelen että eikö ne kuukautiset ala. Hmmm...
Kävin ostaa ovulaatiotestit. Jos en nyt ole raskaana niin sitten alan käyttää testejä!
Onko muilla nyt sellasta että ei plussaa mutta ei kuukautisiakaan?
Olen vm 79, mies 81. Meillä on kaksi lasta hiukan vajaa 5v työttä ja 3 vuotias poika. Kolmatta lähdetään nyt yritteleen syksyn mittaan. meillä on ehkäisynä kriittisinä päivinä kondomi ja se on helppo jättää pois. Mulle ei hormonaaliset ehkäisyt sovi koska ne pistää hormoonit ihan sekaisin. Söin yasminee kellontarkasti ja pärähdin esikoistani odottamaan ;o) Harvinaista mutta näemmä sellaistakin sattuu. Muina kuin kriittisnä päivinä ei stten ehkäistä mitenkään.
Mun kierto on 30-32pv ja tunnen ovulaation selkeästi koska sinä aikana mulla repii tajuttomasti munasarjoja. Myös limat on selkeesti erilaiset oviksen aikaan. Tikuttamista ei siis tarvita kun sen tunnistaa muutenkin.
Haluaisin loppukesän vauvan, kakkonen syntyi heinäkuussa ja täytyy sanoa että oli ihanaa synnyttää kesäkuumalla. Oli valoissaa yötä myöten ja heti synnytyksen jälkeen olin täynnä energiaa ja olisin voinut vaikka heti kotiin lähteä. Kotiuduittiinkin kun vauva oli vuorokauden ikäinen. Joten tässä kuussa vielä ehkäistään kriittisinä päivinä mutta lokakuussa saa hedelmöittyä mun puolesta. Meillä on aina tulut helposti raskaaksi, eka lähti yasmineista ja toka tarkoituksella heti kerrasta kun kondomit jätettiin pois. Mutta koska ei voi varmaksi tietää koskaan tuota raskautumista niin toivotaan että lähtee nopeesti käyntiin.
Sikalenssu ehkä hiukan pelottaa, siksikin on mukavaa että yritys lähtee käyntiin siinä vaiheessa kun näkee kuinka pahasti se leviää ja miten se käyttäytyy.
Elli76, minä jouduin tuon ekan raskauden aikana leikkaukseen, jonka seurauksena jouduin syömään vahvoja kipulääkkeitä ja nukahtamislääkkeitä. Lisäksi loppuraskaudesta jouduin sairauslomalle töistä kaikenlaisten vaivojen vuoksi ja kärsin aikas pahoista unihäiriöistä. Neuvolalääkäri (erittäin pätevä, yli 20v alalla) määräsi minulle nukahtamislääkkeet, joiden avulla sain nukuttua ihan ok. Lapseni on tästä kaikesta huolimatta terve, ei kärsi allergioista tms. eikä ole vielä sairastanut kertaakaan (koputan puuta :))
On se muuten jännää miten aika kultaa muistot: minulla oli loppujen lopuksi aika hankala raskausaika ja esikoisen syntymän jälkeen alku oli meillä todella haastavaa (kummallakaan ei ollut minkäänlaista kokemusta vauvojen hoidosta). Silti se, että haluaisi lapsen menee kaiken muun yli ja optimistisena mietin, että jos nyt onnistumme tulemaan raskaaksi niin tällä kertaa kaikki on varmasti helpompaa! Vai onko? Toivottavasti pääsemme ottamaan asiasta selvää.. :)