Miten miesten päänuppi kestää armeijassa?

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä nukkuminen vieraiden kanssaolisi raskasta. Kun en nuku edes puolison kanssa yhdessä.

Korven syliin muurahaisevalle   sammaliselle aukealle ku laittaa liparemaiset telttapohjat ja rakentaa päälle pj-teltan niin siellä sitten nnukutaan viuhkana ympurässä ja toivotaan ettei keskisalko kaadu päälle eikä tukehduta häkään eikä herätä kylmyyteen. Valaleiriltä Savukoskelta palatessa Kairalassa yövyttiin ja seuraavana päivänä paluu akssulle. matkalla oli Hirviäkuru, joku perin pitkä alamäki. 

 Kerran teltassa heräsin inhaan kuumuuteen, jonka tunsin varpaassani. Unissani olin oikaissut jalkani suoraksi ja se töksähti kamiinaan. Sukkaan paloi reikä ja perunavarpaaseen kehkeytyi rakko

piirtelin inttikavereista karikatyyrejä. ilmestyi sinne tupaan toisinaan myös Lysy (lyhyin syöksyin)-lehti, mahti olla jonkun jääkäritoimikunnan julkiasu, sellainen huumoritömäys jota ooteltiin yllensä innoin

Henkisesti vahva kestää yllättävän paljon.

Ei se kaikilla kestäkään. Kaveri sai psykoosin armeijassa ilman mitään päihdetaustaa.

 Ammunnat koin kyllä aika mielettöminä. Ei ollut koskaan aavistustakaan lentikö yksikään hauli edes siihin 150-300 metrin päässä olevaan pahvilappuseen vai kaverien tauluihin vai jonnehhi suolle kilometrien päähän. Se kun tärähytti köykäistä kroppiani sen verran tuo rynkyn hytkähdys. ATT meni kyllä ekrta toisensa jälkeen sen verran kökkötraktorisesti ettei voinut uneksiakaan kuntsareista eikä edes multaisesta ammuskelumerkistä. Sitten oli vielä semmoinen nuori innokas luudtnantti joka mainitsi minut esimerkkinä huonosta ampujasta. Valopistoolilla ja kevytkertasinkoojalla tohellus oli näin jälkikäteen tutkisteltuna varmaan kivempää jopa. Sitä en muista tulitinko itkolla ja PK-ämmällä

No kaikki armeijan käyneet voi varmaan ihan rehellisesti sanoa kaunistelematta että sitä jatkuvaa kitinää saa kyllä kuunnellakkin siellä päivästä toiseen ja paljon. Armeijaan jos laitettaisi esim 30 vuotiaita niin homma olisi varmaan eri, mutta 18 vuotias ajattelee tottakai automaattisesti että hänen koko elämä menee pilalle kun hän vedetään pois omista säädöistään. 

Oma poikani oli 6vk niinisalossa homekomppaniassa ja yski 6vk putkeen astmaatikkona,sairastui ihan toiseen ja sai c paperit ei mentaali .Oli kyllä koko tuon alokasajan sairaana ja kun tuli kotiin viikon päästä terve.

Joitain kertoja kassun tuvassa heräsin siihen että kitalaessa oli kipeitä pahkuroita. En teidä oliko noissa tiloissa hometta vai mikä sen vaivan loi. Kuunaan en kyllä käynyt veksissä, vaikka jotkuthan siellä aika paljonki majailivat p-kaudella.  Eipä tullut syytäkään kyllä kun paljosta tamppaamisesta tulleita ulkosäärikipuja piti ihan normaalina, ei minään rasitusmurtumina sentään. Taisin jopa kokea olevan liikaa byrokratiaa asioissa, jotka olivat sotkuun menosta ilmoittamista vaikeampia

Oikeastaan ainoa asia, joka harmitti, oli jälkeenpäin eli se, että kertauskutsuja tuli harvoin. Selitys oli, että toimin omassa ammatissani jatkuvasti samojen asioiden kanssa, joten kertaaminen ei tuo mitään lisäarvoa. No, lopulta laittoivat kertaamaan lappiin 27 asteen pakkaseen sissikomppaniaan.. En ole sen jälkeen häirinnyt kapiaisia kyselyillä kertaamisesta. :) 

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan ainoa asia, joka harmitti, oli jälkeenpäin eli se, että kertauskutsuja tuli harvoin. Selitys oli, että toimin omassa ammatissani jatkuvasti samojen asioiden kanssa, joten kertaaminen ei tuo mitään lisäarvoa. No, lopulta laittoivat kertaamaan lappiin 27 asteen pakkaseen sissikomppaniaan.. En ole sen jälkeen häirinnyt kapiaisia kyselyillä kertaamisesta. :) 

 ite en ole kerrannut koskaan, t 42v rynkytyskivääripoika

2003 oli vielä aika komffyä ja peisettiä meno, vaikka ei sitä silloin ymmärtänyt; juteltiin keskenämme eikä olleet taulunallet välissämme. Ymmärtää kun vertaa nykyaikaan. Ei tarvinnut mitään korona- tai iflenssapiikkejäkään otella, vain 3 peruspiikkiä muutama viikko palveluksenalun jälkeen. Vaan eipä noita ole mitään piikkilöitä sen koommin sitten tullut otettuakaan

Oma mielipiteeni on, että toisaalta se on ihan perseestä, toisaalta taas ihan älyttömän helppoa. Perseestä siltä osin, että aniharva tykkää jostain loskassa rämpimisestä. Helppoa taas siltä osin, että ei tarvitse murehtia käytännössä mistään. Ei ruuanlaitosta, pyykkäämisestä eikä päivän ohjelmasta. 

Toisille se sopii, toisia se ahdistaa. Niinhän se on pitkälti kaikessa muussakin. 

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelee millaseen psyykkiseen paskaan sitä sodassa joutuu niin ei silloin voi alkaa jumpitteleen käskyjä vastaan!



Mitä ahdistavaa sää siinä näet?



Joskus muistan kuulleeni että kysyttiin ottaisitko viereesi sodassa sivarin vai sotamiehen niin sotamiehen ottaa aika moni.. Kato; sotaan ne sivaritkin joutuu!

Mutta aseenkäsittelytaito on sitten taas eri juttu, plus taito jaksaa sietää käskyjä.



Ja tää käskyistä vittuuntuminen on sivarilta varsin naurettava kanta!!

Sivareita ei lain mukaan voida käyttää sotilastehtävissä, vaikka kuinka niitä miinanpolkijoiksi haikailtaisiin.  

Ja jos päädytään tilanteeseen jossa laeilla ei ole merkitystä, niin tuskinpa enää hoituu sivarien haaliminen taistelemaankaan.  

Terv. 

Entinen reservin upseeri 

PS. Itsenäiset vahvat naiset ja lemmikkieläimensä hoitavat varmasti maanpuolustustehtävät tehokkaasti ja taidolla, joten huoli pois.