Lue keskustelun säännöt.
Sanotko suoraan miksi lapsilukunne on täysi?
13.07.2009 |
Sanotko esim. ystävillesi, joilla enemmän lapsia, että miksi teidän lapsiluku on täynnä.
Meillä on 2 lasta, ja enempää ei tule nyt, eikä koskaan. Yksinkertaisesti emme halua missään nimessä enempää.
Nyt on täydellinen määrä; meillä on riittävästi aikaa heille, jaksamme heitä kaiken kaikkiaan todella hyvin uhmaiästä huolimatta, meillä on varaa ja voimavaroja matkustella koko perheen kesken, meillä on varaa elää ns. mukavasti, ei tarvitse pihistellä tai säästellä, mitä luultavemmin kun lapset isompia, meillä on varaa myös heidän harrastuksiin ja teinien "kotkotuksiin" sopivassa määrin, saamme todella helposti kaksi lastemme hoitoon todella usein ja säännöllisesti, ja jopa viikoksikin, jotta pääsemme miehen kanssa kahdestaan esim. etelän lämpöön.
(Tarkennusta siis; käymme kerran kesässä lasten kanssa viikon etelässä, ja sitten teemme vielä toisen reissun ihan kahdestaan myöhemmin loppukesästä, eli lapset ei jää ilman lomailua kun vanhemmat lomailee.)
Jne. jne. Onhan noita syitä, miksi tämä kaksi lasta on meille täydellinen määrä, emmekä halua enempää.
Ja toiseksi, lasten saaminen on iso kriisi parisuhteella kaiken kaikkiaan, vaikka lasten saanti olisikin ollut onnellista ja ihanaa, ja kaikki se aika mahtavaa. :) Mutta se silti kuluttaa parisuhdetta, vaikka rakkaus säilyisikin.
Olemme siis juuri saaneet kovalla työllä taas aprisuhteenskin kukoistamaan ja rakastumaan toisiimme uudelleen. Nyt haluamme siis nauttia tästä; meistä kahdesta, meidän perheestä ja lapsistamme.
Niiiin, kysymykseni oli sitten se, kun monet ystäväni, joilla on 3 tai 4 tai jopa 5 lasta, niin valittavat aina, kun he eivät saa lapsia mihinkään hoitoon ikinä, koskaan eivät pääse miehen kanssa kahdestaan mihinkään, ei ole varaa matkustaa mihinkään, kahdenkeskistä aikaa ei ole ollut vuosiin, ei mitään.
Mutta kuitenkin kyselevät, että jokos on vauvakuumetta, milloin meille tulee se kolmas?
En minä kehtaa sanoa suoraan syytä, miksemme mistään hinnasta tekisi kolmatta lasta, vaan meillä on hyvä näin.
Sitten sitä vain mumisee jotain, ettei sitä itse oikein jaksaisi enää kolmatta, vaikka näkee ystävästä, ettei hänkään olisi jaksanut sitä kolmatta, neljättä ja viidettä...
Kommentit (46)
tutuille ja tuntemattomille, että kun kymmenen vuoden odotuksen jälkeen sain hoidoilla kaksi lasta, niin enempää en odota. Riittävän iso lahja minulle. Ja tuttavat tietävät myös että maailmalle lähti 16 alkiota joita ehkä joku toinen saa sen kauan odotetun lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ihan rehellisesti olen ystäville sanonut, että jos vielä joskus olen raskaana, se on sitten ollut vahinko koska lisää ei jaksettaisi. Ei meillä tämmöistä ajatusta tartte hävetä. Jos se vahinko joskus käy, kaikki ystäväni ymmärtävät kyllä että rakastan sitä lasta ihan yhtä lailla kuin näitä tekemällä tehtyjäkin.
Olenko ihan väärässä, jos sanon, että alkuperäisen ja olikohan se 34:n tunteet ja järki eivät mene välttämättä ihan samaa latua näissä asioissa ja siksi noita syitä on pitänyt ihan miettiä?
Käy mielessä, että jossain sielunne sopukoissa toivoisitte, että teillä olisi enemmän aikaa, rahaa, jaksantoa jne. ja voisitte vielä yhden lapsen hankkia. Tässä elämässä on kuitenkin tulleet realiteetit vastaan?
Vähän samaa tietty on käynyt meillä sen adoptiohaaveen kanssa, joten ymmärrän kyllä teitä. Jäin vaan miettimään tätä asiaa, kun tosiaan meillä ei ainakaan ole mitään monikohtaista listaa, että miksei lapsia enempää tule.
lapsia on 2 eikä lisää tule, edes vahingossa.
Nämä 2 riittävät minulle mainiosti. Olen alle 50 kun molemmat on aikuisia, voin elää sitten itselleni. Nyt mennään lasten ehdoilla, minun säännöillä. Lapset ensin, minä toisena mutta pomona.
Etkö lainkaan mieti elämääsi?
Itse nimittäin pohdin kaikkea mahdollista, ja on hyvin luontevaa pohtia myös tällaisia asioita.
ap
Olen nimittäin samaa mieltä kanssasi, 100%:sti. Meillä on nyt kakkonen 5kk ja on mietitty, että mies menee sterilisaatioon. Minulla on aivan samat perusteet kuin sinulla (tai siis meillä/teillä), eli paljolti omasta jaksamisesta ja taloudellisesta tilanteesta kiinni. Ja siis kiinni niin, että minäkin haluan turvata lasten tulevaisuuden, suunnitelmissa on mm. ostaa sijoitusasunnot, jotta lapset saa sitten parikymppisinä omat kodit, jos aikovat tähän kaupunkiin jäädä (ja jos eivät, niin vuokra/myyntituloilla voidaan sitten auttaa heitä muualla). Ja oma jaksaminen on ihan tarpeeksi tiukilla jo näiden kahden kanssa, en malta odottaa, että kasvavat ja päästään mm. matkustelemaan (niin koko perheen kesken kuin kahdestaan miehenkin kanssa).
Tiettyä haikeutta tässä tilanteessa on siinä, että toisen odotusaikana en osannut asennoitua niin, että olin viimeistä kertaa raskaana. Mutta eiköhän tuostakin tunteesta pääse yli - haikeutta ei ole sitä kohtaan, että nyt meillä eletään viimeistä vauvavuotta :/. Nämä heräämiset on niin pirun rankkoja.