Sanotko suoraan miksi lapsilukunne on täysi?

kolmonen sai alkunsa vanhingossa, mutta koska suomessa on laillinen abortti, lasta ei voi mielestäni sanoa vahingoksi, vaan kenties suunnittelemattomaksi : )



Joka tapauksessa, kun on kolme lasta, huomaa kuinka paljon rikkaampaa elämä on meille kaikille niin monin tavoin. Lasten välisiä suhteita on mielestäni tosi mielenkiintoista seurata, ja kun on tuo kolmen pojan kopla jota rakastaa enemmän kuin mitään, niin mikäs tässä on ollessa.



Itse olen kasvanut kaksilapsisessa perusperheessä, eikä se ole taannut minulle yhtään mitään. Ei materiaa eikä rakkautta. Päin vastoin pikemminkin.



Mutta. Tällä hetkellä meille ei tosiaankaan ole tulossa yhtään lasta lisää. Ja jos meille vielä joskus tulee lapsia, ne tehdään tekemällä ja suunnitellusti. Tiedän ja tunnen itseni, en ole valmis enää ottamaan vastaan suunnittelemattomia lapsia. Nyt teen uraa ja nautin perheestäni ja uudesta kodista ja haen tasapainoa elämään, ja tämän olen ihan valmis sanomaan kaikille. VOi myös hyvin olla, että kun nyt vielä taaperoikäinen kuopus kasvaa, ja sitä huomaa, miten helppoa elämä onkaan, kaikkoaa ne viimeisetkin vauva-ajatukset. Sen näkee sitten.



Noin muuten, ei sitä elämää voi niin äyttömästi suunnitella. Eikä taloudellinen niukkuus ja tiukkuus ole mikään maailmanloppu. Elämä on moninaista, mä ainakin olen kiitollinen siitä, että elämässäni on ollut paljon kaikenlaista, varsin erilaisia elintasoja jne. Kuka sitä haluaa edes pönöttää tasapaksussa putkessa läpi elämänsä? Tai siis ilmeisen moni, mutta minä en.



Mitäpä muuta. Valitusta muuten löytyy sitten ihan kaikenlaisilta ihmisiltä. Yksilapsisilta ja lapsettomilta, mun kokemuksellani vielä paljon enemmän kuin oikeasti isojen perheiden vanhemmilta. Mutta ymopräistö on tietysti tuomitsevampi suurempia perheitä kohtaan, koska silloin se väsymys on "oma vika".



PS. Me ainakin saadaan nämä 3 hyvin kasvatettua nassikkaamme hoitoon milloin vaan. Ei se pelkästään siitä lapsiluvusta ole kiinni.

Ihmiset kun olettaa että kun on tyttö ja poika, niin se on sitten siinä. No, meidän kohdalla näin onkin, olen aina halunnut 2 lasta, tytön ja pojan, ne sain ja ne riittää.

Itseasiassa tunnistan sinusta paljon minua menneisyydessä. Mietin yhteen aikaan kaikki tosi tarkkaan - laskin mitä on meillä varaa mihinkin ja milloinkin. Milloin voi ostaa asunnon, milloin voisi tehdä lapsen, milloin voisi vaihtaa auton, mitä vaikutuksia on tietyillä asioilla elämään jne.



Mutta sitten rupesi sattumaan niitä ei minusta johtuvia asioita aivan hirveästi kohdalle. Ensin miehen vakava sairastuminen. Jo se muutti minut elämään tässä hetkessä. Huomasin, että miten kaikki se miettiminen, pohtiminen, suunnittelu ja kaikki oli ollut ihan turhaa vaan. Kaikki mitä eletään meneitä miettien tai tulevaa suunnitellen on tavallaan tästä päivästä pois. On hyvä huomata, että vaikka miten tekisi kaiken just niin maan parhaiten, niin silti voi käydä vaikka mitä. Miehen sairastumisen jälkeen kävin paljolti noita samanmoisia mietintöjä läpi kuin sinä, että miten paljon rahaa menisi toiseen lapseen, miten voimavaramme riittäisivät jne. ja totesin, että meille ei koskaan tule toista lasta. Mutta vannomatta paras. Tässä tilanteessa elin vain muutaman vuoden ja sitten minut ja poika laitettiinkin jo ö-mappiin ja elämä heitti taas uusille urilleen.



No nykyään on minulla toinen lapsikin, tuossa ihanasti sohvalla nukkuu ;-)



Mutta näiden kokemusten myötä sanoisin, että never say never, mistäpä sitä tietää, että milloin sinullakaan ei olekaan enää miestä ja on kenties mies, jolla ei ole ainuttakaan lasta ja hän haluaa lapsen...



Mä olen itse oppinut kovien kokemusten jälkeen elämään päivän kerrallaan. Uskon, että se olisi minulle ollut mahdotonta vielä vuosituhannen alussa. Luulin, että miettimällä ja pohtimalla voisi saavuttaa jotain turvallisuuden tunnetta ja voisi varmistaa että kaikki menee hyvin. Näin kun ei kuitenkaan ollut, niin opin huomaamaan, että loppujen lopuksi se on aika vapauttavaa, ettei tiedä mitä tapahtuu. Uskon, että joitain se pelottaa, mutta ajan kanssa se on vapauttavaa - jää paljon aikaa ja energiaa kaikkeen muuhun. Olisikohan Hellstenin kirja Saat sen mistä luovut, oikeastaan vähän tähän tyyliin oleva kirja? Itse nautin nykyään juuri tästä hetkestä, mutta niin, etten loukkaa läheisiä tai tuhoa tulevaa.

Itse asiassa taloudellista puolien miettiminen ei tuo minulle mitään turvaa.

Siinä suhteessa olen hyvin onnekas, ettei meidän perheen tarvitse lainkaan miettiä, mihin rahat riittävät, päin vastoin. :)



Omasta historiasta; oma mieheni on käynyt todella lähellä kuolemaa ja tämä heitti elämämme aikoinaan täydellisen häränpyllyn. Tämän jälkeen itse sairastuin todella vakavasti. Nämä olivat hyvin vaikeita aikoja.



Ja mitä tulee siihen, että eläisi siten, ettei tiedä mitä tulee tapahtumaan, niin voisin sanoa että yrittäjäperheenä olemme todellakin ottaneet aikoinaan riskin ja hypänneet kohti tuntematonta.

Lähdetty nollasta liikkeelle, otettu jättivelka sillä uhalla, jos yirtys epäonnistuu, menetämme kaiken ja elämme loppuelämämme velkahelevtissä.

Ja sillä rohkeudella, kun mistään ei ole ollut mitään varmuutta, on saavutettu se, mitä meillä nyt on. Tähän ei olisi pystynyt millään suunnitelmallisuudella, varman päälle pelaamisella yms. vaan sitä hypättiin vain suin päin tuntemattomaan.



Vielä muutama vuosi sitten en olisi koskaan uskonut olevani tässä. Kyllä sitä on sellaiset pohjamudat vedetty elämän ja terveyden suhteen, ettei tosikaan.



Mutta edelleen, miksei minulla saisi olla oikeutta haluta sanoa ettei enää koskaan lisää lapsia? Miksi on aina ihmisiä, joilla on oikeus sanoa siihen "olin aikoinani tuossa tilanteessa, mutta niin se mieli muuttui sen ja sen myötä..."





Myönnän, minulle tuo tietynlaista varmuutta se, että pystyimme ostamaan sijoitusasunnot lapsille ja itsellemmekin, kuka nyt ei siitä varmuudesta tykkäisi? Onhan se pieni turva, kun koskaan ei tosiaankaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan.



ap

Kyllä minäkin voin nyt sanoa, ettei meille tule enää lapsia. Se on selvää kuin pässinliha. Mutta se ero meissä on, että minulla ei ole asialle mitään monikohtaista selitystä. Mulle ja kaikille tutuille on ihan riittävää, kun sanon, että meillä on nyt hyvä näin. Me koemme, että meidän perhe on kasassa, emme tarvitse siihen syitä.



Kyllähän mä syitäkin pystyn keksimään, ei se vaikeaa ole. Yksi on vaikka se, että ei voi koskaan tietää, että milloin jää syystä tai toisesta yksinhuoltajaksi. Yksinhuoltajana ollessaan sitä tulee mietittyä just sellaisiakin juttuja, että mikä on se maksimimäärä, minkä pystyy kunnialla hoitamaan niin henkisesti, taloudellisesti kuin fyysisestikin.



Sitä kyllä oikeasti ihmettelen, että kaksilapsisen perheen lapsilukuun puututaan. Ei meillä ainakaan siihen ole puututtu. Silloin kun oli yksi lapsi, niin silloin oltiin kyllä aivan julkista riistaa ja kaikki jaksoi kertoa, että miten pitää olla sisarus ja miten mun olis pitänyt ehdottomasti haluta kaikista huonoista olosuhteista huolimatta toinen lapsi. Jotenkin se kaksi lasta on kovin normi.



Saako ap kysyä, että onko ne sun ystävät myös kaikista muista teidän valinnoista kiinnostuneita? Ehkä meidät on luokiteltu jo muutenkin niin omituisiksi, ettei meiltä kysellä enää mistään lapsijutuista ;-)

Tämä rouva on itse harrastanut kyselyä vuosikaudet, mutta häneltä ei näemmä saa samaa kysellä.



Oletko varma ap ettet itse ole tällainen?

oletkos miettinyt miksi asia on sulle niin arka? Miksei saa kysyä lapsilukua ja mikset vastaa mitä ajattelet? Asuin vuosia ulkomailal jossa lapseni sainkin ja siellä moni sanoi että no nyt kun kaksoset on niin perhe on koossa. Saimme vielä tytön ja pojan joten monilla suu loksahti auki kun sanoin, että tuskin perheemme on vielä tässä. Mitä sitten, jos ajattelet eri tavoin? MInusta oli kiva sanoa takaisin tuollaisiin kommentteihin että kun kaksoset ja kaksi, se perinteinen, lapsiluku on täynnä, niin sydämeni ei vielä olekaan.

ei ole vielä täynnä, haluamme kolme ja vasta yks on. ja kun määrä on saavutettu, eikä haluta enempää.. mieheltä tai multa piuhat poikki.. niin ei tule enää edes vahinkoja (eipä vahinkoa muutenkaan koskaan tullut).

mutta en pysty sanomaan että lapsiluku täynnä. Mitäs sitten jos ehkäisy pettää ja kun aborttia emme halua tehdä? Sehän olisi vähän noloa jos olisi sitä ennen toitottanut ettei meille tule enää lapsia.

syissä löytyy mistä valita, eikä valehdella tarvitse.



Näissä kahdessa on tarpeeksi huolehdittavaa, ikä tuli vastaan, en enää halua mennä ivf-hoitoon, vaikka tulokset olivatkin hienot jo kahdesti, talossa ei ole tilaa useammille, jne jne

on näin toistaiseksi ja nyt tuntuu siltä että lapsiluku on täynnä - ehkä myöhemmin mielemme muuttuu.



Silloin jää asia avoimeksi ja kun vahinko käy ei tule mitään puheita.

Mies ei halua enempää.

En tietysti minäkään vielä, mutta mahdollista se olisi.

Nyt on siis minun 3v poika ja yhteinen (tyttö?) tulossa.

Ikääkin alkaa miehellä jo olla, eli tämä tulevakin on jo iltatähti.

myös lapsiluku on täynnä suurin piirtein samoin syin kuin ap:llä.



Mutta en nyt voi sanoa joutuvani kovin usein ulkopuolisille perustelemaan, miksei tule kolmatta. Enkä oikein usko, että ap:kään jatkuvasti sitä joutuu perustelemaan. Työpaikalla joskus joku kyselee, että vieläkö se iltatähti tulee jne. mutta ne voi kuitata ihan miten lystää tyyliin, että tuskin...

sanon suoraan, että kolme lasta kaksoset ja pikkusisar riittävät. Harvoille edes tarvii perustella asiaa, onhan se päin selvää että aikamoinen sirkus ollut nyt 4v ikäeroa oli 3v. kaikki tietävät miten rankkaa ollut ja sanon myös etten enää jaksa, eikä parisuhdekaan, tai on niin käyty syvällä jaksamisen kanssa ettei enää tai ei ainakaan nyt. Koskaan ei voi tietää ja elämäni on mennyt juuri niin kuin käsikirjoituksessa ei lukenut eli koskaan en sano ei koskaan. Mutta nyt ei todellakaan ole vauvakuumetta enkä edes jaksa ihastella vauvoja, omieni kanssa en edes ehdi olemaan ja hermot menee harva se päivä. Eli kyllä vastaukseen, kerron suoraan jos joku on niin utelias.

ei kuulu, kuin omalle perheelle.

Ja toisaalta en voi ssanoa milloin se on täysi.



ensin sen piti olla täysi 2 jälkeen sitten tosiaan ehkäisy petti tuli talouteen kolmas laspi sitten sain vauvakuumeen ja tein neljännen. Sitten päätettiin että 4 riittä ja tätä päätöstä piti sitten 4 vuotta, kunnes ukolle tuli ihan kamala vauvakuume ja tehtiin 5 ja 6.. sitten sen piti olla siinä mutta kuinkas ollakaan kuopus menee eskariin ja minä olen raskaana..



Jotenka olen tullut siihen tulokseen, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan enään.



Ja mitä ap sanoi että valitetaan kun ei saa lapsia hoitoon, no me kyllä ollaan saatu ihan kivasti kerran vuodessa muksut hoitoon, eikä useammin tarvitakkaan. ja lomillakin ollaan käyty milloin missäkin.

mun mielestä olisi nolompaa sanoa: "ettei sitä itse oikein jaksaisi enää kolmatta" kolmen tai viiden lapsen äidin kyselyyn kuin vain vastata että "meillä on hyvä näin".



Meillä on kaksi ja nyt ainakin tuntuu siltä että lapset on sitten tässä. En erityisemmin nauttinut pikkulapsiajasta ja voisin vahingon sattuessa hyvin kuvitella abortoivani koska olen hirveä ihminen. Siksi meillä on tuplaehkäisy käytössä. Meiltä ei kuitenkaan kukaan muistaakseni ole kysynyt että koska hankimme lisää lapsia. Ensimmäisen jälkeen vielä kysyttiin.Silloinkin kysyttiin jos aiomme hankkia lisää, ei koska.

oli kysyjällä yksi tai viisi lasta. ja meillä siis kaksi.

kun kokee riittäväski sen, että lapset ovat vähintään kerran kuussa pitkän viikonlopun hoidossa, jotta saadaan miehen kanssa lähteä vaikka ihan vain toiselle paikkakunnalle hotelliin ja ravintoloihin syömään hyvin, tekemään jotain ihan vain kahdestaan ja nauttimaan toisistamme.



Meille ei kyllä voi niitä vahinkoja sattua, kun emme halua että niitä sattuu. Miehellä on vedetty piuhat poikki. Ja jos sellainen ihme sattuisi että siitäkin huolimatta tulisin raskaaksi, niin sen kyllä keskeyttäisin, koska olisi kaikkea muuta kuin suunniteltu.



Minulle ja meille ei koskaan riittäisi, että saisimme vain kerran vuodessa lapset hoitoon!!!







Ap - ilmeisesti todella itsekäs, kun haluaa nauttia elämästään muullakin tavalla kuin pelkillä lapsilla.

vastaan jotenkin näin: nämä kaksi on niin ihanaa, etten koe tarvetta kolmannelle, olemme saaneet jo niin paljon. (enkä tässä kyllä mitenkään valehtele, ei ole koskaan sellaista tunnetta, että perheestämme puuttuisi vielä yksi tai enemmän)

Ihmeesti hiljenee kysyjät.