Mies päätti sitten lähteä kaupunkilomalle äitinsä kanssa.

"depressiohoitaja ei pyytänyt anteeksi" -mimmi, se on selvää. Provo? Muistan joskus lukeneeni täältä provoilijan naureskelevan jollain vuokraemäntäprovollaan, ja jäi mieleen tyyli, joka oli aika tunnistettava ja muistuttaa tätä. Eli uskon että on provo. Oli tai ei, ei ihan ole kaikki muumit laaksossa tällä immeisellä!

myötätunnolla, ymmärrän tuon lähtötilanteen hyvin. Mutta tämän ketjun edetessä on alkanut nousta karvat pystyyn- olen nimittäin itse elänyt masentuneen läheisen kanssa ja mulla on omakohtaisia kokemuksia ap;n logiikalla elävästä ihmisestä. Siinä on terapiaa alkanut tarvita yksi sun toinenkin. Ymmärrän mielen sairauden, mutta en hyväksy vastuun pakenemista, mitä tämä ketju on mitä suurimmassa määrin mielestäni ollut. Voin tietysti olla väärässäkin.

Ja sinä viimeinen vastaaja, 371?, annoit ajattelemisen aihetta.



Se joka puolusteli ap:ta.



ps. Myönnän vikani, lasken niistä myös leikkiä. Mutta olenkohan turhan taitava etsimään faktoja mielipiteideni perusteiksi. Asenteeni on, että kun tiedän, niin tiedän, olen lähes aina oikeassa. Kun en tiedä, niin sanon etten tiedä. Ja kysyn muilta ja saavat ratkaista ongelman. Jos olen väärässä, myönnän sen.



Mitkäköhän ap: mies ajattelee?

ihan varmasti olla oikeassa? Mä luulen että ei. No 5 + 5 on 10 ja nykyisen tutkimustiedon mukaan voidaan sanoa yhtä sun toista. Mutta uudet tutkimustulokset usein tuovat uusia näkökulmia. Itsensä suhteen taas jrki voi sanoa yhtä, sydän toista, muiden mielipide kolmatta. Mikä näistä on oikeassa? Ei välttämättä mikään- tai kaikki. Kysymys on siitä mikä itsestä tuntuu oikealta. Ja se taas voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

OIkeassa olemisessa ei ole oikeasti mitään mieltä, ei ainakaan siihen pisteeseen että väittelee itsensä uuvuksiin. Näkökulmaa vaihtamalla se oikea voi muuttua paljonkin. OIkeassa olemisen tarve on myös vahingollista- se estää ymmärtämätsä, kuulemasta, tutustumasta.

On tietysti asioita mistä voi esittää faktoja- ja paikkoja missä niitä tarvitaan. Mutta suuri osa instituutioistakin joiden olemassaolo ja säännöt perustuvat "faktoihin" on jonkun jostain näkökulmasta luomia- ei siis ainoita totuuksia.

OIkeassa olemisen sijaan mun mielestä elämässä kannattaa olla KIINNOSTUNUT. OIkeassa oleminen rajoittaa elämää- eikä siitä loppujen lopuksi ole missään mitään hyötyä. No- jossain työpaikoilla on:)



t. 371

Sinun asemassasi lähtisin ehkä itsekin pienelle lomalle, kyllä se vauvankin kanssa matkustelu onnistuu, eikä ole pakko aina uhrautua. Miehesi vaikuttaa hieman kypsymättömältä, jos kotona on yhteinen vauva (isällekin kuuluu kantaa vastuuta) ja masennuksesta kärsivä äiti, normaali, aikuinen mies kyllä olisi huolissan myös oman perheen hyvinvoinnista. Onko tämä miehesi sitten myös viimeinen ajateltavissa oleva matkaseuralainen äidilleen, kyllä normaalista perhepiiristä yleensä löytyy muitakin auttajia ja matkaseuralaisia.

että sä olet helposti tunnistettavissa? Käyn suurta kamppailua itseni kanssa etten ilmoittaisi sun tilastasi eteenpäin. Vain äitisi kanssa juttelu saa mut hetkeksi rauhoittumaan.

Pistä ihmeessä ilmoitus eteenpäin. Kerrotko vielä, missä äitini asuu?

ap

ja jos joku tunnistaa tämän ap:n, niin toimittakaaa hyvänen aika vaikka pakkohoitoon. Jos on tuommoisessa romahdusvaarassa, ettei tiedä mitä itselle tai lapselle voi tapahtua kolmen päivän aikana, kun mies ei ole heti puhelimen päässä, niin ainakin ap:n sekavien kommettien perusteella hankkisin pakkohoitolähetteen. Sehän on sitten psykiatrien asia, miten hoitoa jatketaan eteenpäin.

T. Mielisairaanhoitaja

käyvän huonosti

on systemaattisesti torjunut ehdotukset, eikä itse esitä mitään vaihtoehtoja, joten vaikuttaa ihan provolle koko juttu. Tosin tällaisen provonkin esittäjällä on jotain ongelmia.

- Ap kuulostaa valitettavan samalta kuin ex-mieheni. Hän kärsi vakavasta masennuksesta, joka tuhosi parisuhteemme. Masennus hallitsi kaikkea, mitä perheessä tehtiin. Jos asiat eivät menneet niin kuin mies halusi, hän "romahti" - vetäytyi sänkyyn makaamaan pimeään huoneeseen ja syyllisti minut siitä, että olin niin huono puoliso hänelle. Tällä välin minä hoidin itse ja yksin työni, kodin, lapset ja perheen taloudelliset asiat.



AP:n, mikäli on todellinen, kannattaisi ottaa vakavasti se mahdollisuus, ettei heidänkään perhe-elämänsä ole juuri sellaista, jota hänen miehensä haluaa elää.



- Ap ei tässä ketjussa ole puhunut juuri mitään lapsestaan. Hänen viestinsä ovat hyvin minä-keskeisiä, ja kuitenkin nyt olisi kyse LAPSEN hoitamisen turvaamisesta noina kolmena matkustuspäivänä.



Minäkin toivon syvästi, että AP, mikäli on todellinen, antaisi lapselleen mahdollisuuden terveeseen lapsuuteen ja kehitykseen. Tämä edellyttäisi hoitoa kodin ulkopuolella. Ei missään tapauksessa kotona epävakaan vanhemman kanssa.



- Itse olin esikoisen jälkeen lievästi masentunut. En tarvinnut lääkitystä, mutta asia kyllä huomioitiin neuvolassa. Esikoinen oli koliikkivauva, joka huusi noin 10 tuntia vuorokaudessa ja heräsi noin kymmenen kertaa yössä. Mainittu ex-mies jätti meidät silti kolmeksi VIIKOKSI kahdestaan kotiin, eikä minulle tullut edes äitiä avuksi. Tuossa tilanteessa keskityin VAUVAAN (tuolloin 4 kk) enkä itseeni ja kaikki meni hyvin.



Se, että kuvittelee voivansa mennä sänkyyn riehumaan ja raivoamaan, on aikuiselta ihmiseltä ja pienen lapsen vanhemmalta lapsellista, silmittömän vastuutonta itsekkyyttä.

...seuraksesi miehen ja anopin loman ajaksi.



Ei varmaan lohduta paljon, mutta masennuksesi voi olla miehellekin melkoisen rankkaa ja tarvitsee välillä irtiottoa arjesta. Tottakai se tuntuu tylyltä ja sinulla saa olla negatiivisia ajatuksia heidän lomastaan.



Salli heille kuitenkin pieni irtiotto, niin miehesikin jaksaa sitten paremmin panostaa sinun hyvinvointiisi ja lapsen hoitoon. Jos ei omat voimasi riitä seuralaisen hankintaan, niin pyydä miestäsi auttamaan lomamatkan ajaksi sinulle seuran hankinnassa.



T: Been there done that

Äitiyslomallahan on helppo lähteä.

olet masentunut, ymmärrän - omaa kokemusta asiasta. Miehelläsi on kuitenkin oikeus ottaa vähän omaa aikaa ja käyttää sitä vaikka äitinsä ilahduttamiseen. Ei ole hyvä teille kummallekaan jos miehesi on sulla jatkuvasti saatavilla. Masennuksesta selviämiseen ei auta se, että kiroat miehesi. Sun kannattaisi koittaa lähteä vauvan kanssa vaikka vähän ulos, ihan vaikka vaunuilemaan ilman verenmakua suussa, menkää vaikka puistoon istumaan, ota viltti ja kirja mukaan. Sekä vähän evästä. Pyydä joku ystävä seuraksi. Jos sellaista ei ole, lähde kahdestaan vauvan kanssa. Kun palaat kotiin, olet tosi tyytyväinen että lähdit.

vauvan kanssa 3 päivää yksin. Itse selviydyin aikoinani 3 vuotta yötä päivää yksin, ja masennusta sairastin minäkin.

Vauvaperheen arki, jossa toinen vanhempi on masentunut, on äärimmäisen rankkaa myös sille ei-masentuneelle vanhemmalle. Hänhän on tavallaan yksin päävastuussa sekä vauvasta että masentuneesta kumppanistaan. Minusta on aika hieno ele häneltä käyttää muutama vapaapäivä invalidiäitinsä kanssa matkustamiseen: hieman eri asia kuin ryyppyreissu poiken kanssa!

Ja todennäköisesti sitten sinäkin voit halutessasi ottaa omaa aikaa ja irtioton arjesta, kun miehesikin niin tekee.



Ei perheessä tarvitse koko ajan olla molempien vanhempien vauvan ja toistensa saatavilla! Päin vastoin, on vain ja ainoastaan tervettä ja kummankin jaksamista edesauttavaa, että kumpikin vanhemmista voi välillä ottaa omaa aikaa...aikaa irti perhearjesta. Kolme päivää on todella lyhyt irtiotto, mutta voi kantaa kauas.

Toivoisitko 30-vuoden päästä pääseväsi vauvasi kanssa vielä kahdestaan jonnekin?

Itse selviydyin aikoinani 3 vuotta yötä päivää yksin, ja masennusta sairastin minäkin.

Mä olen näissä tapauksissa taipuvainen olemaan sen puolella jolla on rankempaa, vaikka kummallakin olisi omalla tavallaan rankkaa. Varmasti ei ole masentuneen ihmisen puolisolla helppoa, mutta on sillä nyt sentään helpompaa kuin sillä masentuneella.

Vähän samaan kategoriaan menevät musta ne tilanteet joissa ihmiset joilla menee hyvin syyttävät itsekkyydestä itsemurhan tehnyttä, jolla selvästikin meni niin huonosti että kuolemakin on parempi vaihtoehto. Mikäköhän on oikein tosi itsekästä?

minusta tuo invalidi selittää asiaa. Hän konkreettisesti tarvitsee apua. Ja tosiaan, kyllä mäkin haluan viettää aikaani aikuisena lasteni kanssa- jos suhde hyvä- kamalaa jos puoliso kieltää.

Tuo on hyvin herkkä tilanne siksi että teistä on tullut perhe- ja miehesi koetinkivi tuossa kohtaa on ottaa perhe haltuun ja ykköseksi- ohi sen lapsuudenperheen. Ymmärrän tunteesi hyvin, jos hän ei kykene olemaan mies perheessä (toisaalta opettelee kai vasta) ja osoittamaan äidilleen että te olette ykkösiä- mistä sen tietää jos äiti on mustasukkainen pojastaan eikä ymmärrä sitä edes itse.

Sinuna ajattelisin nyt, ihan itsesi vuoksi että olivat ajattelemattomia ajankohdan suhteen- ja tarkkailisin onko todellista ongelmaa- toisin sanoen poika ei käsitä että sun pitäis olla ykkösnainen.

Masennus keertoo kyllä myös siitä että voit itse olla yliherkkä asian suhteen- huono itsetunto yms aiheuttaa sen että tarvii oman arvon korostusta muilta enemmän kuin kukaan pystyy antamaan.

Vauvan kanssa selviät varmasti. Vaikka masentuneena onkin vaikeaa- yritä hakea luottamusta vaikka ajattelemalla millaisiin tilanteisiin ihmiset elämässä voivat joutua- huomaat että et ole joutunut vielä juuri mihinkään. Voimia.

kun vauva syö jo kiinteitä. Hankalaa niiden kiinteiden lämmittäminen, kun ei välttämättä ole mikroa käytettävissä. Lisäksi olen jäämässä hoitovapaalle parin viikon päästä, niin sitä rahaa tarvitaan. Anoppi kyllä maksaa poikansa matkan, mutta meneehän siellä reissussa muutenkin rahaa.



Oma äitini on tulossa auttamaan. Onneksi on vielä lomalla tuolloin.



ap

Ja hyvähän on se, että miehesi on huolehtivainen myös äitiään kohtaan. Ei kai toi liiallista ole?

Anna miehesi pitää pikku loma ja huolehtia äidistäänkin.

Kyllä sinä ja vauva pärjäätte tuon aikaa! Ja anna tosiaan miehellesi pieni irtiotto arjesta. Sinäkinhän varmaan voit käydä jossain vaiheessa jossain ilman miestä ja lasta?

ASnna mukaan miehellesi pieni lista mitä täytyy tuoda tuliaisiksi ja toivota hyvää matkaa :)