Uusi suositeltu perheajattelumalli.

Lapsi on pakko ottaa vastaan, vaikka siinä kärsisivät lapsi sekä vanhemmat. Elämä ei vaan ole niin mustavalkoista eikä kukaan ulkopuolinen voi sanoa, mikä on oikea ja väärä vastaus vaan se on vanhempien PÄÄTÖS. Murhasta tuomitaan, joten abortti ei ole murha, koska kukaan ei Suomessa istu vankilassa abortin tähden.

että melkein kaikki suomalaiset olisivat valmiita eliminoimaan vammaisen lapsen. Toivotan voimia kaikille niille, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet keskeyttämään raskauden. Pitäisi ehkä tutkia, mitä mieltä vammaisen lapsen abortoineet ovat asiasta, hehän tietävät parhaiten, miltä äidistä tuntuu, onko kaduttanut, onko asia vaikuttanut ihmissuhteisiin ja perheeseen ym. Minusta asian henkinen puoli on aivan liian vähän esillä. Meidän on vaikea asettua myös vammaisen sikiön asemaan siltä kannalta, että haluavatko he "armomurhan" vai ottavatko mielummin kärsimyksiin kipulääkitystä kunnes kohtaavat luonnollisen kuoleman...

Ei kaikkiin kärsimyksiin kipulääkekään auta.

Ei vammaiset lapset ole ikuisesti lapsia, vaikka ehkä lapsen tasolle jäävätkin. Eikä heidän vanhempansa ole ikuisesti nuoria ja kykeneviä hoitamaan vammaista lasta.



Eli komppaan!

olin ihan hakoteillä noiden aikaisempien lukemien kanssa... Anteeksipyyntö siitä, muistin varmaan ihan jotain muuta tilastoja. Mutta tämän lähteen mukaan lähes puolet abortoidaan seulonnan jälkeen, jos jotain löytyy. (http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_687_2004_p.shtml) Ja tuo on tietysti hieman vanha lähde, joten nykyisestä tilanteesta en tiedä.

että miksi ihmisellä on oikeus päättää toisen elämästä, mutta ihmisellä, aikuisella, vanhuksella ei taas omastaan. Ajatellen, että jollekkin ihmiselle kehittyy niin vakava ja vaikea sairaus, että joutuu elämään lopun elämäänsä letkuissa sairaalan sängyssä vahvoilla kipulääkkeillä, mutta kuolla ei saa, ei vaikka kuinka pyytää. Mutta sitten taas vanhemmat voivat päättää syntymättömän lapsen elämästä täysin. Jos on abortti salittu vammaiduuden yms. takia, miksei sitten myöhemmin eutanasia. paljon ihmisiä kärsii maailmassa:(

Moni down pystyy kyllä vastaamaan kysymykseen, kokevatko he elämänsä onnettomaksi. Ja olisiko heistä parempi ettei heitä ole.

Seuraava askel voisi olla sitten masentuneiden itsemurhien avustaminen??? Taas säästyisi yhteiskunnan varoja ja kärsimyksen kokemista. Missä menee RAJA? Vai eikö sitä ole?

Itselläni on kaksi vammaista lasta, ovat onnellisia, mutta meidän muun perheen elämä ei todellakaan ole helppoa. Juuri eilen kun siivosin ruokailun jälkiä niin toinen heistä jo olohuoneessa sotki itsensä ja olohuoneen maton kakalla, ikää neidillä 8 vuotta. Ja juuri oli ollut suihkussa niin eikun taas pesemään.



Kaikesta huolimatta rakastamme lapsiamme, ja esim. tänä aamuna samainen neiti pussaili äitiä niin kovasti ennen kouluun menoa, että ei siinä voinut kuin hymyillä onnesta! Lapset käyvät laitoshoidossa pari kertaa vuodessa viikon kerrallaan, ja vaikka edistystä kyseisissä paikoissa onkin tapahtunut, niin eivät ole mitään ihanteellisia paikkoja nuo laitokset. Kuitenkaan en voi olettaa, että joskus kun aika meistä vanhemmista jättää, että terveet sisarukset hoitaisivat ainkaan kokoaikaisesti.



Eli, jos voisin valita kohtaloni uudestaan, niin en tiedä olisinko valmis ottamaan näitä lapsia vastaan tuosta noin vain. Toisaalta, he ovat 'jalostaneet' minua ja muuta perhettämme todella paljon ymmärtämään elämän erilaisia asioita, mutta toisaalta meillä on oikeasti tosi rankkaa. No, ehkä en ole oikea ihminen puhumaan asiasta, koska meillä on tosiaan kaksi ko. lasta. Yhden kanssa pärjäisi leikiten (koettu kun toinen heistä ollut hoidossa) ja jopa yksi vammainen lapsi perheessä tai suvussa voi olla suurikin ilostuttaja.



Joku vammaisen äiti sanoikin, että jokaisessa suvussa pitäisi olla yksi Down - ihminen halaamassa ja opettamassa rakkautta suvun muille jäsenille.

Oletko miettinyt mitä tarkoittaa kun et lähdekään hoitovapaan jälkeen töihin vaan jäätte hoitamaan lasta joka ei opi kuin alkeellisimpia asioita (nostaa päätään lattialla). Viette terapiaan 2 kertaa viikossa, pesette, vaihdatte vaippoja, syötätte vuodesta toiseen lasta joka vain on. Joka kerran kun tulee flunssa tai jokin muu sairaus saa pelätä tai (toivoa :( ) että tämä keuhkokuume on se viimeinen.



Yhteiskunnan tuet ovat kattavat, mutta eivät korvaa menetettyä palkkatuloa ja tukien saantiehdot kiristyvät koko ajan. Pelkkiin hakemusten tekimisiin saa tuhrattua aikaa ja paperia valtavasti. Lapsesta on päätöksiä ja lausuntoja kaksi paksua mapillista.



Minun lapsen sairautta ei saatu kiinni seulonnoissa, mutta toista samanlaista lasta en todellakaan halua. Minun voimat eivät siihen riitä. Jos sanotte että olette valmiit siihen ilman että olette kokeneet valehtelette... Tosi tekopyhää teiltä...

Silti en voi kritisoimatta lukea kirjoituksia, joissa arvomaailma heijastaa kovuutta heikompia kohtaan. Tätä harva näyttää kyseenalaistavan vaikka toisaalla tuomitaan esim. Jokelan koulusurmaajan ajattelumallia, johon kuului myös "kauniita motiiveja" luonnon pelastamisesta, ja "heikkojen" eliminointi.

Sehän se järkyttävää onkin, että lievästi vammaiset poistetaan, mutta vaikeampia ei edes etsitä.