Pullukoista tutkimustuloksia, mitäs sanotte tästä:
Tutkimus: Ylipaino syynä ruokapulaan ja ilmastonmuutokseen
Julkaistu: 20:20
helsingin sanomat
AMY SANCETTA / AP
Tutkimus: Ylipaino syynä ruokapulaan ja ilmastonmuutokseen
Tutkijoiden mukaan ylipainoiset lisäävät ruuan ja polttoaineiden kulutusta, mikä osaltaan nopeuttaa ilmastonmuutosta ja nostaa elintarvikkeiden hintoja.
Ylipainolla on merkittävä vaikutus maailmaa riivaavaan ruokakriisiin ja ilmastonmuutokseen, väittävät brittiläiset tutkijat.
London School of Hygiene and Tropical Medicinen asiantuntijat ovat laskeneet, että ylipainoiset ihmiset kuluttavat keskimäärin 18 prosenttia enemmän kaloreita kuin normaalipainoiset. Ylipaino-ongelman takia myös polttoaineen kulutus kasvaa jatkuvasti.
Tiedelehti Lancetin julkaiseman artikkelin mukaan tästä seuraa, että köyhien maiden asukkaat kärsivät ruokapulasta ja kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ylipainoisia ihmisiä on maailmassa nyt 350 miljoonaa. Määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan 2015 mennessä.
Ongelma on pahin länsimaissa. Esimerkiksi Britanniassa noin neljännes aikuisväestöstä kärsii ylipainosta.
Tutkijoiden mukaan ylipaino lisää polttoaineiden kulutusta, kun ruuan kuljetustarve kasvaa. Lisäksi ylipainoiset ajavat useammin yksityisautoilla kuin normaalipainoiset.
Tutkijoilla on ongelmaan yksinkertainen ratkaisu: kävelyn ja pyöräilyn lisääminen.