vaippa-alueen voimakas punoitus
10kk:n ikäinen poikamme on aina käyttänyt Liberon vaippoja. Nyt yhtäkkiä vaippa-alueen iho on alkanut oireilemaan silloin tällöin. Punotusta on ihan yhtäkkiä, ei ole väliä onko vaipassa pissa vai kakka. Eilen oli tosi paha, aivan tulipunainen ja oli ihan sellaisia vesikellukoitakin. Tämä punotus menee myös nopeasti ohi, yhdessä tai kahdessa päivässä. Voi siis olla viikonkin ihan ok ja sitten tulee taas punaiseksi. Huolellinen pesu ja perusvoiteella rasvaus tehty aina punotuksen jälkeen, en tiedä onko sillä silti sitä parantavaa vaikutusta.
Nyt olenkin miettinyt, että mikä tämän punoituksen aiheuttaa. Voiko olla jokin ruoka-allergia, joka antaa vasta kakan/pissan tullessa? Vai onko vaipoissa keskenään eroja esim. jollain pitoisuuksilla eli toisessa vaipassa on jotain ainetta enemmän? Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Mitään uusia ruokia ei olla otettu käyttöön.. maitotaloustuotteita on saanut muutaman kerran, mutta näitä en osaa tähän yhdistää, kun esim. eilen punoitti ja noin 4 päivää sitten söi jogurttia.. ja punoitusta oli jo ennen näitä maitokokeilujakin silloin tällöin.
Kommentit (11)
Aina ilmavuutta villahousujen kanssa, ei ole peppu muovipaketissa.
ikäviä nuo pepun punoitukset :(
Meidän lapselle ei Pampersit sopineet ollenkaan. Libero nyt käytössä. Samoin vauvan peppu ei kestänyt jotain halpis pyllypyyhkeitä, mitään kalliimpia en ole sit vielä kokeillutkaan, että miten niiden kanssa käy. Samaten pidemmillä automatkoilla peppu alkaa herkästi punoittaa, kai se on niin hauduttava tuommoinen muovivaippa...
Hoitona on ollut vaihtelevasti talkki, sinkki salva, ilmakylvyt, bepanthen...
Liberovaipoissa ei oo mitään voiteita käytössä eli saattanee johtua ihan siitä ettei iho pääse hengittämään hyvin. Kestovaippoja suosittelen, ne hengittävät ja tuntuvat mukavemmilta! Myös mahdollisimman paljon kannattaa antaa ilmakylpyjä! Jos nämä ei auta niin bebanthen tai sinkkivoide kehiin.
meidän natusaneissa lukee wipes eli puhdistuspyyhkeitä
Meillä todellakin tähän päivään asti on selvitty ilman mitään aikaisempia oireita Pamperseilla koko 1v3kk elämä.
Koenkin,että meillä tuli joku yhtäkkinen allergisoituminen.Valkaisuaine? Kuminauha?
Mistä vaipoista täällä puhutaan, kun joku puhuu muovista? En koe, että nykyvaipat ovat muovisia, vaan enmmänkin "kertakäyttöpaperia".
Myös nuo Natusanin wipes eli puhdistuspyyhkeet ovat olleet loistavia. Olenkin käyttänyt niitä surutta. Kortisoni rauhoitti tilannetta hetkeksi.
Vai ihan ruoka-aine allergia? :D
Tai vesipesun sijaan PUHDISTUSPYYHE? Ei noita saa ees käyttää säännöllisesti!!!
Valkaisuaineen käyttö näkyy jonkun mielestä VAIPAN ALUEELLA!
Kokeile jotain eri vaippaa. Onko esim. koko muuttunut? Ja sen jälkeen alkanut oireileen, meillä on ollut jossain kokoluokissa ollut enempi oireita kuin toisissa, esim. istuvuus tai imukyky heikkenee.
Vauva alkaa oleen kuitenkin vähän isompi nykysin jollonka pissamääräkin kasvaa. Tääkin kannattaa huomioida, samaten ihan sää. Nyt kuuma kesä ahdistaa ihoakin enempi.
Rasvaa, ilmakylpujä, VESIpesuja, ei mitään pyyhkeitä..
Voiko olla jokin ruoka-allergia, joka antaa vasta kakan/pissan tullessa?
Voiko siis olla jokin ruoka-aine allergia, joka antaa OIREITA vasta kakan/pissan tullessa?
jouduin joka vaipanvaihdon yhteydessä vaihtamaan eri merkkiä niitä olikin kokoajan 4-5 ei lajia kaapissa. ja kun iho oli rikki en rasvanut vaan laitoin perunajauhoa. sitten rupesi peppu pysymään kunnossa.
Ja iholle Bepanthenia, parempaa ei ole! ?
yhtäkkiä kaikki punaiseksi, mutta erityisesti kuminauhojen kohdalta koholla pullottaen sekä vatsasta että nivusista. Käytössä ollut 1v3kk tytöllä aina pampers. Samanlaisia kellukoita tuli myös sinne tänne. Kellot levisivät myös jalkoihin.
Soitin neuvolaan: laitoimme kortisonia. vaihdoimme vaippaa Liberoksi. Jos nämä toimenpiteet eivät auta, niin kestovaippailu sitten.
Tänä aamuna epäilin, josko olisi sittenkin kerkistynyt wipes'eihin. Vaippa-alue oli hyvä, mutta seuraavalla vaipanvaihdolla taas lehahdus, joka yllättäeyn myös turvotti nilkkoja. Niihin koskin noilla wipes-käsillä.
ruoka-aineesta??