Olenko huono äiti kun en leiki lasteni kanssa?

Kaverit ovat sitä varten! : )



Luen kirjoja, laulan, pelaan ja juttelen. Annan 3 v tytön tarjoilla minulle "ruokaa" tai voin myös välillä ehdottaa lapsille jotain leikkejä, mutta varsinaisesti leikkimään en lähde. Kommentoin jotain sivusta välillä, jos haluavat.



Minusta kukin voi tehdä tässä asiassa niin, kuin luontevalta tuntuu.

Minäkin luen kirjoja, pelaan pelejä ja olen sivullisena lasteni leikeissä, mutta en todellakaan leiki heidän kanssaan. Minulla on hirmuisesti muutakin tekemistä ja jos taas haluan olla mukana, niin silloin valitsen katselijan roolin. On kiva katsella kun pojat leikkii kaikkea hassua keskenensä...tänään olivat delfiinejä ja välillä aina hakivat minulta kalaa :)

tenavat 4 - ja 6 -vuotiaita. Pelaan pelejä - esim. Afrikan tähteä, aliasta -, luen kirjoja, mutta en leiki heidän kanssaan. En vaan osaa eläytyä...

siis kun en leikkinyt heidän kanssaan. Jossain vaiheessa "armahdin" itseni. Minä kuitenkin ruokin, vaatetan, kasvatan, kuuntelen, rakastan lapsiani. Sen on riitettävä. Enempään en olisi pystynyt, kun meidän tuplat olivat pieniä :).

Mun ei, vaikka olisin toivonut. Munkin on vaikea leikkii, mutta sitten kun sen teen ja näen miten lapsi nauttii.. prizeless!!

tai et ainakaan huonompi kuin ne jotka leikittävät lastansa. Eiköhän hyvän äidin mittarissa vaikuta pikkusen eri asiat :)

Mutta olen yrittänyt syyllisyyksissäni joskus leikkiä, ja se on todella raskasta. Se ei vaan irtoo.

En mäkään muista että mun äiti olis leikkinyt! Me 4 lasta leikittiin keskenämme.

Ei me aikuiset vaan osata enää, ei kannata ottaa siitä stressiä! Nuo lautapelit ja muut, kirjat, riittää mielestäni hyvin. Lasten ja aikuisten mielikuvitus on jo niin erilainen ettei me aikuiset taideta osata leikkiä niin kuin lapset.

"Äidin vuorovaikutus lastensa kanssa on hoivapainotteista, ISIEN vuorovaikutus on alusta alkaen toiminnallista, leikkiä ja fyysistä harjoitusta."



Eli sun ei kuulukaan leikkiä, se on miesten työtä.

Isihän meillä onkin se, joka möyrii ja peuhaa lastensa kanssa. Barbeilla ei tosin leiki : )

Ei ne ipanat kahta viihdyttäjää tarvi.



T:10

Mielestäni lapsen on hyvä oppia, että vanhemmat eivät ensisijaisesti ole viihdyttäjiä vaan kasvattajia, hoivaajia ja opastajia. Leikkiä voi ja kannattaa lapsen kanssa opastusmielessä, mutta heti kun se menee pelkäksi viihdyttämiseksi, niin kyllä ainakin mulla menee maku. Joskus on kiva hassutella.. mutta sekin on enemmän sitä läheisyyden jakamista. Jotain rakentelu ja seikkailu- ja toimintajuttuja olen poikani kanssa leikkinyt ja tietenkin lautapelejä tms. Yhteen aikaan teimme puistossa aina yhdessä temppu- ja toimintaradan ja siihen tulivat puiston muutkin lapset touhuilemaan ja pojasta näki, että oli tosi ylpeä äidistään.



Leikkimistä enemmän me vanhemmat sitten jaamme aikaamme lapsille juttelemalla päivän tapahtumista, tunteista ym. ja näin kasvatamme upeita lapsia. Aivan pienien lasten kanssa asia on tietenkin hiukan eri, sillä silloin on tärkeää leikkimisen malli ja mielikuvituksen tukeminen.



Ei mielestäni todellakaan tarvitse kokea huonoa omatuntoa, jos lasta ei jaksa kokoajan viihdyttää leikkimällä mukana. Pääasia, että teet niin kuin parhaaksi katsot ja osaat tunnistaa omatkin voimavarasi. Silloin olet maailman paras vanhempi!

...just tänään kaksivuotias tyttöni löysi vanhat barbini ja leikki niillä ihan innoissaan. Ei osannut vielä vaihtaa uimapukua päälle, joten pyysi mua apuun. Kuulin itseni sanovan: " Kerran äiti vaihtaa, mutta ei edestakaisin."



Onneksi mä tykkään junaradasta, palapeleistä ja muistakin leikeistä, joten illat sujuu rattoisasti yhdessä toimien. Aina ei äiti ehdi tai jaksa, mutta kyllä lapsi jo itsekseenkin leikkii... Jotenkin oon sitä mieltä, että haluan työssäkäyvänä äitinä olla vapaa-ajalla lapsen kanssa ja myös leikkiä hänen kanssaan.



Oma äitini ei oikein koskaan leikkinyt (meitä oli kolme lasta), mutta luki meille ahkerasti ja sitä olen jatkanut omankin lapsen kanssa.

Jonkun leikin saatan käynnistää ja lapset jatkavat siitä. Oma äitini ei koskaan leikkinyt, mutta onneksi mulla oli sisko.

Kuulostaa ihan minulta ja olen myös miettinyt, että mistä tämä leikkimisahdistus johtuu. Kiva kuulla, että täällä on monia äitejä, jotka kokevat samoin.



Oma äitini ei leikkinyt kanssamme, mutta meitä oli monta sisarusta enkä edes ajatellut, että äidin olisi pitänyt leikkiä. Äiti oli sitä varten, että huolehti meistä tarpeen tullen.



On totta, että lapset ovat innoissaan, jos aikuiset leikkivät heidän kanssaan, mutta toisaalta aikuisten valmiit ideat voivat vähentää lapsen omaa luovuutta.



Itse olen leikkinyt pitkään, ensin nukeilla ja muilla leluilla ja sitten mielikuvituksessa, kun ei kehdannut enää nukkeja ottaa. Parikymppisenäkin vielä taisin kuvitella kaikenlaista aikani kuluksi. Ehkä annos tosiaan tuli täyteen?



Nykyään leikkiminen on jopa tylsempää kuin siivoaminen ja se on jo paljon se...

En siis millään jaksa mitään barbi- yms. leikkejä. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti, jos lapsi yrittää saada mua leikkimään kanssaan. Saatan ihan vähän pöristellä autolla tai leipoa hiekkakakkuja tai pelata pari muistipeliä, mut leikkiminen on musta ihan kamalaa. Mistä tää voi kertoa? Tykkään kyllä esim lukea lapsille kirjoja ja hoidan lapsia muuten ihan normaalin hyvin.

Minun mielestäni kyllä hiukan :(

Surullista, että teitä on niin paljon.

yleensä pelaillaan tai luetaan. Ulkona onkin sitten eri asia. Koko pihapiirin mukelot on aina leikkimässä meidän perheen kanssa piilosta tai polttopalloa ja pelaamasssa fudista. Ja mä teen aika hienoja hiekkakakkujakin :)

En leiki minäkään, mutta asiaa olen usein miettinyt. Jo siksikin asia ahdistaa, kun lapsi on ainokainen. Ei ole sisaruksia, joiden kanssa leikkiä (kuten minulla oli).

Toisaalta... Miehellä oli lapsuudessaan vastaava tilanne; vanhemmat eivät leikkineet hänen kanssaan ja 11 vuotta vanhempi siskokaan ei leikkinyt. Mies ei kuitenkaan muista kärsineensä; kavereita löytyi paljon ja kotona puuhailtiin omassa rauhassa.

Lisäksi lapsemme ei oikeastaan koskaan pyydä leikkimään. Hänelle tuntuu riittävän kaikenlaiset pelaamiset, satuhetket, lauluhetket, rakennusten ja piirustusten ihailut, ja satunnaiset painimiset ja muunlaiset riehumiset :)

Teen kyllä kaikkea muuta, leivotaan yhdessä, luetaan kirjoja, pelataan, ulkoillaan, käydään puistoissa ym. Tarjoan kyllä muulla tavalla lapsille aikaa ja huomiota. En oikein osaa leikkiä. Isommalla lapsella on jo paljon kavereita, joten leikkivät keskenään.

leikkiminenhän ON lasten hommaa. Mutta, pyrin usein leikkimään 3-vuotiaan tyttöni kanssa ainakin hetken, koska tyttö on aina ihan onnessaan, kun äiti leikkii hänen kanssaan. Hän leikkii kyllä paljon itsekseen, ja isikin pyrkii leikkimään silloin tällöin. Olen siis ajatellut, että tytölle (erityisesti ainoana lapsena) on tärkeää saada välillä leikkiä äidin tai isän kanssa, senpä takia leikin ihan mielelläni.