Lue keskustelun säännöt.
Koliikkivauva ja synnytyksenjälkeinen masennus
06.07.2009 |
Minulla on 2 kk ikäinen vauva, joka kärsii koliikista, ja lisäksi on luonteeltaan tyytymätön ja kärsimätön. Eli jos ei itke koliikki-itkua, itkee muuten vaan, enemmän tai vähemmän koko valveilla olonsa ajan. Joskus saattaa itkeä, huutaa ja kitistä 8 tuntia putkeen ennenkuin nukahtaa pariksi-kolmeksi tunniksi, ja sitten taas itkua, ilman että mitkään lohdutusyritykset auttavat. Korkeintaan 10-15 min. saattaa olla itkemättä hereillä ollessaan, silloin katselee esim. leikkimatolla leluja, mutta kyllästyy hyvin pian, ja alkaa itkeä.
Kun olen kaksin hänen kanssaan, minun on vaikeaa saada edes laitettua itselleni ruokaa tai käytyä vessassa, kun se tuntuisi niin pahalta jättää hänet yksin huutamaan lattialle tai sitteriin. Tuntuu jotenkin paremmalta pitää häntä sylissä mahdollisimman paljon. Kantoliinassa tai -repussa hän ei viihdy ollenkaan. Häntä on erittäin vaikea saada nukahtamaan, siihen saattaa mennä tuntikausia.
Vauva on käytetty lääkärissä ja todettu täysin terveeksi, ja itkuisuuden lääkäri kertoi johtuvan koliikista sekä luonteesta. Koliikkia olen yrittänyt helpottaa kaikilla niillä konsteilla joita siihen yleensä voi käyttää, eli Cuplaton, Disflatyl, maitohappobakteerit, itse maidotta olo, vauvahieronta, vyöhyketerapia, vaunuilu, autoilu, heijaus yms., enempää en osaa tehdä.
Ongelmana on nyt vain oma jaksamiseni. Olen tässä viimeisen viikon kuluessa huomannut masennusoireita, ja tällä hetkellä aika pahojakin, itkettää ja väsyttää koko ajan. Jaksamiseni on ihan äärirajoilla. Minun on vaikea vauvan vaativuuden takia tehdä yhtään mitään, vaikka tykkäisin että koti on siisti ja ruoka itsetehtyä, kun kerran kotona olen. Aiemmin tein kotityöt nopeasti vauvan nukkuessa, mutta alan olla niin loppu, etten meinaa jaksaa kuin maata.
En aina pääse vauvan kanssa mihinkään, edes kauppaan, kirjastoon, kävelylle tai muutenkaan ihmisten ilmoille, koska hän saattaa huutaa koko ajan, huolimatta vaikka sylissä kantaisi, ja ihmiset katsovat.Kärsin yksinäisyydestä.
Tunnen itseni huonoksi äidiksi, ja riittämättömäksi. En tunne ansainneeni lastani, varsinkaan kun lapseni on saanut alkunsa lapsettomuushoidoilla. Olen alkanut ajatella, että ehkä minun olisi ollut parasta pysytellä lapsettomana, koska luontokin määräsi niin.
Lapselleni en tietenkään uupumustani näytä millään tavalla, vaan kohtelen häntä aina hellästi ja rakastavasti. Kun hän itkee, pidän aina sylissä niin kauan kunnes hän rauhoittuu tai nukahtaa. Monesti itken itsekin kun hän itkee.
Olen ajatellut että menisin lääkäriin ja hakisin jotain mietoa masennuslääkitystä, mutta epäröin, koska joutuisin tällöin käsittääkseni lopettamaan imetyksen.
En odota, että tätä kautta saisin mitään konkreettista apua, mutta vertaistukea toivon ja odotan. Ehkä saan siitä voimia, kun luen muiden kokemuksia, ja tiedän etten ole yksin. Haluaisin myös vinkkejä, miten minun kannattaisi alkaa itseäni hoitaa, esim. menenkö vaan lääkäriin hakemaan masennuslääkityksen huolimatta siitä että imetys loppuisi siihen, vai mitä.
Tukiverkosto minulla on aika heikko, tai oikeastaan olematon, suku on todella pieni ja välit ovat etäiset, ystäviä on vain pari, ja he ovat kaukana. Mies osallistuu vauvan hoitoon aina silloin kun on kotona, mutta hän on paljon poissa.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, tämä kirjoittaminen helpotti paljon.
Kommentit (29)
Itse en lähtisi masennuslääkkeitä edes nyt hankkimaan,koska masennus voi tulla ihan uupumisesta=/Meidän kuopus huusi 2,5kk koliikkissa ja muutenkin oli tosi ärtyisä vauva..esim.jos kävin vessassa ja jätin lapsen siksi aikaa eteeni lattialle poika huusi niin että tuntui ettei saa henkeä=/Koko ajan piti kantaa..poika heräsi esim.päiväunilta 15.00 ja seuraavan kerran saatiin keskiyöllä rauhottumaan ja sänkyyn..en oo koskaan ollu noin loppu=(Meillä oli viellä 2 isompaa lasta,joista toinen koulussa ja toinen 10päivää kuussa päiväkodissa,noina päiväkotipäivimä nukuin kaikki hetket jos vaan kuopus sattui nukkumaan.Kotityöt tein vaan pakolliset pyykinpesut ja ruoka suurimmalta osin valmisruokaa..itse lämmitin esim.porkkanalettuja lautaselle ja niitä napsin samalla kun heilutin poikaa vaunuissa=/Miehen kanssa kannettiin iltaisin poikaa vuorotellen tai toinen työnsi vaunuissa ja toinen teki kotona pakollisia hommia.
Kun poika vihdoin alkoi nukkumaan ja lopetti huutamisen univeloista yms..uupumuksesta toipuminen vei monta kuukautta..kun mies tuli töistä nukuin ja nukuin ja nukuin..kunnes yx päivä huomasin että jaksan muutakin=)Imetin poikaa 10kk,myöhemmin todettiin pojalla pahat allergiat ja senkin takia varmasti huusi kun imetin ja söin aineita jotka eivät sopineet=(
Voimia sinulle,toivottavasti saisit jonkun auttamaan vauvan kanssa!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun sanot, että kyse on myös vauvan vaativuudesta, niin eihän se mihinkään katoa, vaikka koliikki helpottaisikin.
Eli mulla oli kanssa ihan just tollasta esikoisen kanssa. Oon oikeen kateellinen sulle miten osaat ilmaista itseäsi selkeästi ja oot analysoinut oloasi noin hyvin. Minä ymmärsin kaiken noin hyvin vasta jälkikäteen!
Ja meille homma meni niin, että tilanne jatkui aivan samanlaisena koko ensimmäisen vuoden. Sitten vuoden iässä helpotti kovasti. Eli kun meillä ei tullut pienintäkään helpotusta siinä kolmen kuukauden iässä, niin siksi en edes sano, että kyseessä olisi ollut koliikki. Mutta kun kasvotusten puhun ihmisten kanssa, niin kaikki eivät tiedä mitä tarkoittaa vaativa vauva, joten silloin sanon, että meillä oli vuoden kestävä koliikki. Mutta oikeesti oli siis vaativa vauva.
Ja koska tilanne jatkui niin pitkään, niin siitä ei selviä vain sinnittelemällä. Eli tän sanon sullekin siksi, että entä jos teilläkään ei helpota pian, vaan sama meno jatkuu vaan. Siltä varalta hankkisin teille jo nyt kodinhoitajan, joka tekisi siivoukset, laittaisi valmiiksi sulle ruokaa ja hoitaisi vauvaa, että saisit edes silloin levätä. Jos se kävisi pari kertaa viikossa, niin uskon, että se olisi yksi parhaista avuista, joita voisit nyt saada. Se tietty maksaa, mutta mun kokemuksella on joka pennin arvoinen.
Meille kodinhoitaja tuli vasta myöhemmin, kun aloin tajuamaan, että miehestä ei tosiaankaan ole kauheesti avuksi, kun sillä kuitenkin menee töissä aika paljon aikaa, yrittäjänä myös viikonloput. Ja itseäni soimasin sitten, että miksi en hankkinut sitä kotiapua heti paljon aiemmin. Mutta nyt kun tiedän mitä olisi pitänyt tehdä, niin kerron sen sinulle.
Ja älä turhaan soimaa itseäsi huonoksi äidiksi, sillä sulle on todellakin annettu sata kertaa työläämpi lapsi kuin monelle muulle. Sua ei varmasti kiinnosta nyt lukeminen, mutta kerron silti, että mulle oli todella suureksi lohduksi Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti - Ihmisen yksilöllisyys. Siinä on asian seassa myös ihan selkeitä kuvauksia millaista elämä vaativan vauvan kanssa on, ja kun itse luin niitä, niin itkin onnesta, kun mulle selvisi, ettei kyse olekaan mun huonosta äitiydestä, vaan vauvasta, jonka hoidosta taitavinkaan äiti ei selviäisi paremmin.
Eli tsemppiä sulle. Mun neuvoni siis on, että hanki konkreettista apua kotiin, sillä tuollaisen vauvan hoitoon tarvitaan monen ihmisen työpanos.
vaan vieläkin se herättää niin voimakkaita tunteita ja ahdistusta, että mulla oikein sydän kiihtyi, kun kirjoitin tuon tekstin 24. Huomasin, kun olin lähettänyt sen.
Joten älä ihmettele, jos sinussakin jyllää tunteita tai toivottomuutta. On niitä minussakin jyllännyt, jos vieläkin näin kiihdyttää.
että esim Jenkeissä esimerkiksi jo ihan yleisesti laitetaan nämä "koliikkivauvat" maidottomalle tai vehnättömälle ruokavaliolle, tai siis imettävä äiti. Itselläni on kaks "koliikkivauvaa" ja samalailla huusivat n 12h putkeen ennen kuin tajusin jotain hömppä Jenkkisarjaa katsottuani kokeilla itsellä maidotonta, munatonta ja vehnätöntä ruokavaliota ja siihen loppui muuten koliikit.
Ja kyllähän se koliikki niin epätoivoiseksi pistävää on, että siinä kannattaa kaikki keinot kokeilla. Itsekin olin maidottomalla, munattomalla, vehnättömällä, tomaatittomalla, paprikattomalla, mansikattomalla, suklaattomalla, jne dieetillä, ja siis kaikki pois samaan aikaan ja jatkoin sitä pari viikkoa. Mutta ei tuolla ollut mihinkään mitään vaikutusta.
Sitähän se todellinen koliikki onkin, kun huutoon ei kerta kaikkiaan ole mitään syytä. Allergiat olisivatkin helppo juttu, jos ne olisivat syynä, ja joillain huuto ei olekaan koliikkia vaan allergiaa. Mutta ei suinkaan kuitenkaan aina näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, maidon lisäksi olen ollut joitakin aikoja ilman juuri muutamaa muutakin yleisesti allergisoivaa ainetta, ei vaikutusta.
Kerron tässä vielä, että viimeisten 2 viikon aikana vauvan itkuisuus/tyytymättömyys on helpottanut paljon ihan ensimmäisistä viikoista, hän on nyt vähän pidempiä aikoja itkemättä. Myöskin sen jälkeen, kun hän oppi 5-viikkoisena hymyilemään leveästi, tuntui vähän helpommalta, ainakin psykologisesti, nimittäin tuntuu että hänen hymystään, ja aloittelevasta guu-guu-jokeltelustaan saan rutkasti voimia jaksaa taas niitä vähän huonompia päiviä.
Tänä aamuna poika oli tähänastisen elämänsä pisimmän ajan hereillä täysin itkemättä, noin tunnin verran! Wau! Tuntui aivan mahtavalta, kun poika katseli minua silmiin ja naureskeli niin hyväntuulisena. Tästä se lähtee!:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikamme nyt 3,5 vuotias "käyttäytyi" samoin kuin vauvasi. Meillä alkoi koliikki 1 kk iässä ja jatkui aika noin 7 kk:ksi. Kokeilin kaikkia diettejä itselleni ja d-vitaminien vaihtoja, imettämisen vähentämistä erilaislla korvikkeilla, mutta mikään ei auttanut. Meillä alkoi illalla huuto noin kello 21 ja kesti aina 1:n asti yöllä. Vauvallamme olikin lempinimenä pitkään iltahuuto (inkkarinimi). Lisäksi huuto ja itkuisuus jatkui koko päivä ja yöllä heräiltiin noin 1,5 tunnin välein (josta imetin noin 30 min).
Olin todella väsynyt ja masentunut, sillä mieheni oli paljon töissä ja vapaa-aika meni talon rakennuksessa. Lähimmät sukulaiset/kaverit asuvat 300km päässä joten apua ei löytynyt. Neuvolassa tunnuttiin olevan välinpitämättömiä tilanteeseeni vaikka juuri ja juuri pystyin sinne raahautumaan. Lihoin puolen vuoden aikana noin 15 kg kun söin herkkuja, että jaksaisin paremmin. Synnäriltä lähdin yhtä hoikkana kuin ennen odotusta.
Miehenikään ei osannut auttaa ja tukea vaikkakin mielellään jäi vauvan kanssa kahdestaan. Itse olin niin väsynyt etten jaksanut ulkoilemaan paljoa lähteä ja kotityöt olivat aina mukamas tekemättä (jälkiviisaana olisin voinut jättää monet asiat tekemättä esim. ikkunan pesut ja uunin hinkkaukset).Muutaman kerran olin valmis heittämään lapsen seinään että hiljenisi, mutta onneksi en koskaan niin tehnyt.
Nykyään poika nukkuu hyvin ja on iloinen pikku hurmuri. Vauva ajat on vain muistoja onneksi. Myöhemmin on harmittanut etten muista oikeastaan mitään ensimmäiseltä puolelta vuodelta kun elin sumussa. Toista lasta mieheni ei halua kokemuksen takia pelkää varmaankin miten minä jaksaisin. Itse olisin kyllä valmis yrittämään.
En halua kirjoituksellani mitenkään aiheuttaa synkkyyttä ap:lle, mutta tuli hyvä tilaisuus purkaa omat tunteet.
Kaikki korjaantuu ajan kanssa. MUISTA VAATIA APUA AJOISSA NEUVOLASTA. Minun itseni olisi pitänyt osata vaatia, mutta olen luonteeltani sellainen, että itse pitää selvitä.
AP kirjoituksesi auttaa varmasti monia, sillä et ole yksin tämän asian kanssa.
eivät ole esteenä imetykselle. Itse käytän lääkitystä, josta lääkäri sanoi, ettei se estä imettämistä (Sepram). Oman ajan saaminen olisi sinulle varmaankin tärkeintä, jolloin vointisi voisi kohentua ilman masennuslääkitystäkin. Tiedän vain, että aika nopeasti olo voi mennä rankassa tilanteessa niin huonoksi, että lääkitys on pakko aloittaa, että selviäisi jotenkin arjesta. Itselleni kävi näin vaativan, (ei-koliikki)lapseni ollessa melkein jo vuoden ikäinen. Häntä oli lähes mahdoton saada nukkumaan ja hän oli itkuinen. Tilanne kotona laukaisi masennuksen, johon olen käyttänyt lääkettä jo 1,5 v. ja käyn terapiassa. Nyt lähes 3-vuotiaana lapsi on yhä vaativa, vaikea nukuttaa ja temperamenttinen, mutta älykäs ja hurmaava lapsi. Tsemppiä ja toivottavsti tilanne helpottuu pian!!