Vanhempi, Mitä tekisit jos lapsesi kertoisi olevansa transsukupuolinen?

Lähettäisin mielisairaalaan.

Aloittaisin kapinaryhmän joka alkaa ajaa nykyistä hallintoa vastaan syytteitä ja vaatia rangaistuksia kaikille translakia edistäneille jotka ovat menneet globaalin rahastus-agendan mukaan...

Totta mites sitte ku transvesiitti tapaa miehen seurustellakseen pitääkö heti kertoo toi muodonmuutos vai voiko sen salata entäs ku toinen saa tietää ja tunteekin että homppoli tunkenut petiin järkyttyy voiko heivata siksi vai pitääkö sen ns.normivalun ymmärtää ei oo yksinkertaista

Sanoisin että älähän hätäile. Katsotaan ajan kanssa, mitä haluat, koska aivot kasvaa sinne 25-vuotiaaksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelisin häntä, ja tottakai olen valmis kutsumaan häntä niillä määreillä, jotka hän kokee omikseen.

Eli she/her he/him/they/them/it jne. Joka päivä eri pronomini, vähän fiiliksen mukaan. Siinä menee mutsikin sekaisin

Kutsuisin häntä kromosomihäiriöiseksi.

Aika paljon juttua, itse äitinä ajattelen ettei lapseni tarvitse sitä ketoa minulle.Tietäisin sen, toisaalta on nyt kauheaa aivopesua ja mietin 72- vuotiaana isoäitinä olenko sittenkin lesbo😁tai joku olettu.

Toteaisin, että koulujen sateenkaarityöpaja on tehnyt tehtävänsä ja saanut lapsen pään sekaisin.

Kuuntelisin

Olispa kauheaa. Myönnän että olen ennakkoluuloinen ja luuloihini vaikuttaa läheisesti tuntemani transsukupuolinen joka vaan on niin ahistava ihminen... siis väkivaltainen lesbonainen, joka törttöilee muutenkin ja elämä pielessä. Eikä se musta johdu lesboudesta tai transiudesta vaan ihan muusta luonteessa. Hänenkin kohdalla pitäisin transiutta ihan hänen omana asianaan ja niin ja että jos se on pieni ilo hänen kurjassa elämässään larpata muka miestä niin leikkiköön. Mut tuo "äijäily" menee aika överiksi ja vastenmieliseksi ja olemalla "mies" saa sitten muka sikailla ilman että tarvitsee hävetä ja muiden pitäisi hänen puolestaan hävetä

No anyway. Kyllä kun on tuollainen transmies lähipiirissä niin karvat nousisi ensireaktiona pystyyn jos oma lapsi ilmoittaisi olevansa väärää sukupuolta. Vaikka kaipa osan kanssa tulee ihan normaalisti toimeenkin. Kyllä silti lähtisin etsimään apua muualta kuin sukupuolensa vaihtamisesta heti ensimmäisenä vaikka en siitä isoa numeroa tekisi

Vierailija kirjoitti:

Toteaisin, että koulujen sateenkaarityöpaja on tehnyt tehtävänsä ja saanut lapsen pään sekaisin.

Taastusti eikä kukaan tästä  vastaa, aivan järkyttävä suuntaus.

Minä kysyisin, että ihan oikeastiko mietit sitä, oletko mies tai nainen? Itse kun en ole koskaan asiaa pohtinut. Sukupuoli on toissijaista.

Ei olisi enää lapseni. Saisi pakata kamppeensa ja heti ulos. 

Ehdottaisin hänelle läksyjen tai kotitöiden tekemistä. Tai voisi mennä ulos potkimaan palloa tms.

Mitä haluisin tehdä: Tarjota syliä ja kysyä, mitä hän tarvitsisi meiltä perheeltä juuri nyt.

Mitä varmaankin tekisin: Tuijottaisin todella rumalla jäätävällä autistikotiäiti-naamallani ...kunnes yllätys hälvenisi ja tajuaisin kysyä, onko halaus ok.

Miksi pyytäisin viivyttämään? Tutkimusten mukaan nuorena korjauksen aloittaneet ovat saaneet parempia tuloksia kuin aikuisena aloittaneet. Eikä se nuori heti veitsen alle mene, nää ei etene kovin nopeasti ensikäynnin jälkeen. Kyllä mä tuen lastani, jopa silloin kun en itse ymmärtäisi kaikkea asiaan kuuluvaa. "Tekisitkö asialle mitään?" Tottakai etsittäisiin yhdessä tietoa miten alkuun. Tai ehkä hän tietäisi jo itse jonkun verran, varmaankin joutunut miettimään asiaa yksin/kaveriensa kanssa, mutta luult. yksin, jo todella kauan niin eiköhän siellä ole internetiäkin jo asian sivusta selailtu.

Olen ymmärtänyt, että sukupuolenkorjaus (riippumatta siitä, kuinka laajan prosessin kukakin haluaa, joku ottaa uuden nimen, kaikki ei käy leikkauksessa tai puheterapeutilla) on tosi monelle tuonut mielenrauhan, joten en hiivatissa estäisi lapseni mielenterveyden parantamista laittamalla kapuloita rattaisiin. Tahtoisin keskustella lapseni kanssa ihan siitä, millä tavoilla asia ilmenee, mikä tämän aiheuttaa, millaset jutut siinä on pahinta jne. Selitän: jos nuorella on psykiatrinen ongelma joka vaan tekeytyy transasiaksi, se tulee ilmi ja sen osalta pääsee hoitosuhteeseen. Jos taas transasia tuntuisi olevan itsessään syy ja tarve, etenemme sen kanssa. Omien tuntojen työstäminen on pitemmän päälle raskasta, joten kai siinä oman yllättynisyyden mukana pitäisi osata reguloidakin. Mutta siks kai tässä on vanhemmaksi alettu.

Ei, poikani ei olisi "sama ihminen", kuin tyttöni oli, mutta kuulkaas, meidän soluja ja kokonaisia elimiä uusiutuu joka tapauksessa (useiden vuosien mittakaavassa). Hän olisi mun poika, jolle mulla ei tosin olisi koltiaismuistoja. En tiedä, millaista se olisi. Alkaisin (tai varmaan aloin jo) katselemaan ihan eri silmillä muiden lasten leikkejä. Hän on mun laps, minusta, hänen hyvinvointi ja mahdollisuudet elämään on minulle tärkeitä. Olisin hänestä ylpeä.

5v sitten oikeasti kuvittelin että olisin sellainen äiti joka hyväksyisi asian muitta mutkitta. Olinhan tiedostava ja parempi ihminen.

Tänä päivänä kun ikää on tullut lisää niin rehellisesti sanottuna olisin äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että lapseni kuvittelisi olevan vastakkaista sukupuolta. Miettisin mikä meni vikaan lapsuudessa ja mitä traumoja aiheutin tai joku aiheutti että lapsi kokee oman sukupuolensa olevan väärä. Yrittäisin saada parasta mahdollista terapiaa lapselle. Mutta lapsi tekee omat elämänsä päätökset itse niin pakko se muutos olisi lopulta hyväksyä vaikka suuuuuri pettymys se olisikin minulle. Mutta! Voin uskoa että suhtautumiseni olisi eri, jos lapsi jo pienestä alkaen sanoisi olevan vastakkaista sukupuolta kuin mitä on. En osaa sanoa miten silloin reagoisin. Terapiaan silti pääsisi niin lapsi kuin äiti. Vaikeaa sanoa miten oikeasti reagoisin.

se ei ole sukupuolen vaihtaminen, vaan korjausprosessi. moni täällä taas sotkee.

Onneks mun omat lapset on terveitä eli poika on poika ja tyttö on tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Olisin varmaan ensin hämmästynyt, sillä on äärimmäisen harvinaista että transsukupuoliselle syntyisi transsukupuolinen lapsi. Seuraavaksi tuntisin varmaan surua, sillä tiedän kuinka raskasta on syntyä väärään sukupuoleen ja elää niin tässä maailmassa. Toisaalta tuntisin helpotusta, sillä en olisi kasvatusvalinnoillani satuttanut häntä ja pakottanut häntä sukupuoleen. Seisoisin hänen tukenaan ja auttaisin, tietenkin! Vanhemman rakkaus on ehdoton.

Miten mies voi muka synnyttää? Sehän on nainen jos synnyttää. Nainen joka on päättänyy sotkea omaa ja lapsensa hormonitoimintaa keinotekoisesti mieshormoneilla. Mielestäni transseilta pitäisi kieltää lisääntyminen sillä ei ole tarpeeksi tutkimusta siitä miten se vaikuttaa lapseen, että äiti naukkailee mieshormoneita.

Transvestiitti ja transsukupuolinen on eri asia