Lue keskustelun säännöt.
Vanhempi, Mitä tekisit jos lapsesi kertoisi olevansa transsukupuolinen?
14.07.2015 |
Miten suhtautuisit asiaan, jos 15-vuotias tyttäresi kertoisi tuntevan olevansa väärässä kehossa ja haluaisi olla poika? Tekisitkö asialle mitään? Suhtautuisitko epäillen vai positiivisesti ja hyväksyisit asian vai pyytäisitkö häntä odottamaan muutaman vuoden tuntemuksiensa kanssa ennen kuin tekee suurempia päätöksiä.
Yleisesti, olsitko valmis kutsumaan häntä pojaksesi? Olisiko hän sama ihminen vanhempana muutoksen jälkeen?
Kommentit (125)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin vertaistukea: Kertoisin omista sukupuoli-identiteettiahdistuksistani murrosiässä ja miten ne menivät aikuisuuden myötä ohi.
Kannustaisin olemaan oma itsensä, pukeutumaan miten huvittaa jne. mutta samalla kertoisin hoitojen fyysisistä vaikutuksista ja miksei niitä kannata ottaa nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Pistäisin pihalle ja ottaisin takaisin kunhan on järki palannut päähän.
Koska sinulla ei ole lapsia eikä toivottavasti tule olemaankaan. Empatiakyvyttömillä ei pitäisi olla, koska ne kasvattavat lapsensa vihalla ja kylmyydellä narsisteiksi. Katsokaa nyt persuja: jokaisella tuollainen tausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistäisin pihalle ja ottaisin takaisin kunhan on järki palannut päähän.
Koska sinulla ei ole lapsia eikä toivottavasti tule olemaankaan. Empatiakyvyttömillä ei pitäisi olla, koska ne kasvattavat lapsensa vihalla ja kylmyydellä narsisteiksi. Katsokaa nyt persuja: jokaisella tuollainen tausta.
Minäkin pistäisin pihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ekana kertoisin, ettei tieto vaikuta rakkauteeni häneen. Ja varmaan kiittäisin luottamuksesta, että hän tämän kertoi. Varmaan myös kertoisin hänen olleen rohkea ja pistäneet itsensä alttiiksi väärinymmärretyksi tulemiselle, kun kertoi. Samalla varmaan pyytäisin ymmärrystä omille kysymyksilleni, sanavalinnoilleni ja asenteilleni, onhan transsukupuolisuus mulle vain pintapuolisesti tuttu asia.
Sydämessäni surisin, että ei helpoin tie kasvaa lapsellani. Maailma on täynnä julmia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuonna 2015 tässä ketjussa tuettiin lasta ja vuonna 2024 hänet heitetään pellolle. Mietin, ovatko asenteet muuttuneet vai palstan lukijakunta? Ehkä 2015 palstalla tosiaan oli enempi meitä äiti-ihmisiä ja nykyään tämä on persutrollien valtaama?
Itse kysymykseen. Oma lapseni joskus 5 vuotta sitten sanoi, ettei ole tyttö. Vastasin, että olethan, ja asia jäi. Parin vuoden kuluttua asia tuli taas esille, ei tuntenut oloaan naiseksi mutta ei mieheksikään. En tehnyt asiasta isompaa numeroa, mutta kyselin ja kuuntelin.
Pikkuhiljaa asia alkoi ahdistaa, ja ehdotin koulupsykologia. Siellä kävi vuoden verran säännöllisesti. Samalla varasin ajan lääkärille, ja pääsimme nuorisopsykiatrialle. Sieltä tehtiin lähete transpolille, mutta lähete palautui. Nuori jatkoi psykiatrialla keskusteluja, mutta mitään psyykkistä sairautta ei löytynyt, joten käynnit loppuivat. Nyt nuori voi varsin hyvin, käy lukiota ja pukeutuu enemmän miehekkäästi. Kokee edelleen ettei ole nainen, mutta pystyy selviämään tunteen kanssa. Kuulemma hakee uudestaan lähetettä transpolille, kun täyttää 18 (pääsee aikuispuolelle).
Äitinä tämä on ollut vaikeaa, koska olen aina kokenut lapseni olevan ihan tavallinen tyttö, ei mikään hoivaajaluonne toisin. Ei esim. leikkinyt nukeilla. Olen epäillyt, että kysessä on jokin muotijuttu tms. Olen kuitenkin yrittänyt hillitä kriittisiä ajatuksiani, koska tärkeintä on, että lapsi voi uskoutua minulle ja tietää että olen hänen puolellaan. Ei myöskään ole helppoa katsoa lapsensa tuskaa. Minulle lapsi on kuitenkin sama kuin ennenkin, nykyään ehkä koen hänet aika sukupuolettomana, vain lapsena, ei tyttärenäni. Toivon ja luotan että asiat vielä järjestyvät parhain päin.
Hyväksyin hänet juuri semmoisenaan, kuin hän on. Koska tiedä miltä tuntuu tulla hylätyksi. Olen itse transpoika ja vanhempani eivät ymmärrä sitä olen ollut jo kaapista ulkona yli kaksi vuotta. Onneksi minulla on hyvin ihania kavereita ja he auttavat minua. Joten kyllä hyväksyisin hänet ja jos hän ikinä muuttaa mielisenä niin silloin tukisimme häntä siinä.
En hylkäsi häntä, koska hetken pärjää hylkiönä ja sitten alkaa satutamaan itseään luulee, että itsesään on jotain vikaa ja alkaa viilellä tai lyödä itseään tai tekee jotain muuta joka satuttaa itseään. Henkilökohtaisesti minulla on kokemusta itseni satuttamisesta ja monesta terapia käynnistä (ihan niikuin se auttasi) olen joa miettinyt itsemurhaa, mutta kiitos minun ystäville hegitän vielä tätä samaa ilmaa. Jos lapsen hylkää myös niin hän voi alkaa syyttä itseään kaikesta ja haluaa vain sinun hyväksyntsäi loppujen lopuksi.
En pyydä paljon, mutta pyydän että te kaikki ymmärtäsitte meitä. Olemme kuitenkin vain ihmisiä. Hengitämme samaa illmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oltiin punkkareita tai gootteja ja tuo ehkä nykyään tullut sitten ikäkauden kapina vaiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2015 tässä ketjussa tuettiin lasta ja vuonna 2024 hänet heitetään pellolle. Mietin, ovatko asenteet muuttuneet vai palstan lukijakunta? Ehkä 2015 palstalla tosiaan oli enempi meitä äiti-ihmisiä ja nykyään tämä on persutrollien valtaama?
Itse kysymykseen. Oma lapseni joskus 5 vuotta sitten sanoi, ettei ole tyttö. Vastasin, että olethan, ja asia jäi. Parin vuoden kuluttua asia tuli taas esille, ei tuntenut oloaan naiseksi mutta ei mieheksikään. En tehnyt asiasta isompaa numeroa, mutta kyselin ja kuuntelin.
Pikkuhiljaa asia alkoi ahdistaa, ja ehdotin koulupsykologia. Siellä kävi vuoden verran säännöllisesti. Samalla varasin ajan lääkärille, ja pääsimme nuorisopsykiatrialle. Sieltä tehtiin lähete transpolille, mutta lähete palautui. Nuori jatkoi psykiatrialla keskusteluja, mutta mitään psyykkistä sairautta ei löytynyt, joten käynnit loppuivat. Nyt nuori voi varsin hyvin, käy lukiota ja pukeutuu enemmän miehekkäästi
Voisikohan taustalla olla seksuaalivähemmistöön kuulumista? Lapsuusiän sukupuolidysforia ennakoi voimakkaimmin sitä eikä aikuisiän transsukupuolisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluisin tehdä: Tarjota syliä ja kysyä, mitä hän tarvitsisi meiltä perheeltä juuri nyt.
Mitä varmaankin tekisin: Tuijottaisin todella rumalla jäätävällä autistikotiäiti-naamallani ...kunnes yllätys hälvenisi ja tajuaisin kysyä, onko halaus ok.
Miksi pyytäisin viivyttämään? Tutkimusten mukaan nuorena korjauksen aloittaneet ovat saaneet parempia tuloksia kuin aikuisena aloittaneet. Eikä se nuori heti veitsen alle mene, nää ei etene kovin nopeasti ensikäynnin jälkeen. Kyllä mä tuen lastani, jopa silloin kun en itse ymmärtäisi kaikkea asiaan kuuluvaa. "Tekisitkö asialle mitään?" Tottakai etsittäisiin yhdessä tietoa miten alkuun. Tai ehkä hän tietäisi jo itse jonkun verran, varmaankin joutunut miettimään asiaa yksin/kaveriensa kanssa, mutta luult. yksin, jo todella kauan niin eiköhän siellä ole internetiäkin jo asian sivusta selailtu.
Olen ymmärtänyt, että sukupuolenkorjaus (riippumatta siitä, kuinka
Luojan kiitos vanhemmat eikä lapsi itse ei voi päättää aloittaa sukupuolen korjaamista. Alaikäisille hoitoja ei Suomessa aloiteta.
Ulos talosta 18,000000001 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sille asialle olisi mitään tehtävissä. Jos tuntee siten niin ei se asia muutu millään tapaa. Se asia olisi vain hyväksyttävä.
Teini-ikään kuuluvien kehonkuvahäiriöiden takia ei kannata mitään kovinkaan radikaalia tehdä. Tuohonkin auttaa yleensä lääkkeet ja terapia, mutta tiukassahan noi kehonkuvanhäiriöt välillä istuu. Samassa tautiluokituksessahan noi on kun syömishäiriöt, joten teiniä tulee tukea ja hänelle hommata apua, niin eiköhän se siitä vielä ihan kuntoon tule. Osalle toi jää toki päälle, niin kuin syömishäiriötkin, mutta useimmat saa apua.
En minä mitään tehnyt, koska ei minun tekemiseni siihen vaikuta, mitä lapsi tuntee. Hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on, tietenkin, oman lapseni. Kärsin kyllä hänen tuskansa takia ja toivoisin asioiden etenevän nopeammin transpolilla, mutta toisaalta ymmärrän senkin, että asia tutkitaan tarkoin eikä diagnoosia ihan yhden eikä kahdenkaan käynnin perusteella anneta.
Minulla ei sitten enää olisi lasta. Samantein viivaisin testamentista yli
Ottaisin puhelimen ja tietokoneen pois ja lähdettäisiin koko perhe maailmanympärysmatkalle hankkimaan vähän todellisuudentajua.
Hyi helkutti mikä ajatuskin, yöks.
Sanoisin, ettei ole, mutta hän voi niin tehdä