kunhan vähän avaudun

parisuhteestani. Meillä 7 ja 1½ vuotiaat lapset, monta vuotta kestänyt remontti talossa jonka ostimme, koska ei ollut asumiskuntoinen. olen vain niin kamalan väsynyt hoitamaan kaiken yksin. Kodinhoidon kaikkineen, lapset, ruoanlaitot, laskut ihan kaikki. miehen mielestä siinä on riittävästi että käy töissä ja hommaa rahaa perheelle. Ei ne minunkaan tulot huonot ole vaikken töissä olekaan.Aloitin vielä opiskelut kaiken päätteeksi mutta se onkin minulle henkireikä vaikka olenkin entistä väsyneempi. mutta päämääränä on varma työpaikka kun valmistun! mieheni ei pidä ollenkaan koulunkäynnistäni. hänen mielestään minun pitäisi olla töissä mutta en saa mitään pitempiaikaista/varmaa työpaikkaa kun ammattia ei ole. olenkin ollut satunnaisissa hommissa vuosia tehden mitä milloinkin. mieheni ei ole koskaan missään vaiheessa arvostanut työtäni kotona. kuulen vain haukkuja siitä kuin laiskapaska olen ja lasten kanssa kotona olo on perseen leventämistä sohvalla. itse kun joutuu joskus oleen lasten kanssa se on kovaa työtä! eikä jaksa sitä töiden jälkeen. harvassa on siis ne kerrat että käyn yksin kaupassa edes. isomman voin jättää kotiin kun on jo omatoiminen ja pärjää ja ennen kaikkea ei aiheuta vaivaa isällensä. isä on monien viikkojen kesälomalla, minulla sitä ei opiskelusta ole joten lapset ovat tarhassa! ei ehdi ja jaksa olla lasten kanssa kotona kun on muutaki tekemistä, isomman lupaa jäädä kotiin välillä mutta pienimmän raahaan tarhaan. äitienpäivät on minulle vuoden rankin päivä, toisille se on joulu. joka kerta kun herään siihen aamuun kuulen mielessäni mieheni sanat vuosien takaa kun vanhin oli vielä vauva että en saa mitään kunniaa äitienpäivänä koska en ole sitä ansainnut! ja vailla olen ollut jotain pientä korttia vain! en oo ansainnu ees sitä. mutta nyt on alkanut helpottaan kun lapset jo tekevät omat lahjat minulle niin ne on ihana saada ja lapset ilolla antavatkin ne. mutta odotas kun isänpäivä tulee niin ollaan niin marttyyria ellei ole kakkua tehty, lasten lahjojen lisäksi minulta tullut mitään ( ja mitkään sukat/kalsarit ei todellakaan kelpaa vaan kallis). ja isänpäivistä vain yhtenä kertana on kakku jäänyt tekemättä koska olin raskauden takia niin huonokuntoinen ja vointinen etten vain kyennyt tekemään niin herra muistaa että vaan yhdesti ollut kakku tarjolla. yleensä herra ollut isänpäivänä krapuloissaan ja silloin se vasta onkin helvetti irti... se kestää ainakin se 2 päivää ja se huutaa kuin hullu ihan pienistäkin asioista. haastaa riitaa ja vittuilee sekä haistattelee. silloin varsinki sotkee tahallaan paikkoja jotka minä joudun siivoomaan. osoittaa mieltään ku pahainen kakara! sotkeminen on sillä ihan yleistä muutenkin. syö missä sattuu ja jättää kaiken lojumaan.astioita on olohuoneessa, likavaatteita siellä sun täällä. kaikkeni olen yrittäny että herra korjaisi jälkensä. jättänyt jopa ne lojumaan viikkotolkulla paikkaan minne on ne jättänyt vaan ei auta. huutaa kun ei ole puhdasta vaatetta mitä pukea. sanonut olen että pyykkikorista oon pessyt kaiken mitä siellä on ollut! sitten huutaa että on minun vika että lapset on tuommoisia! ja tosissaan tarkoitti sitä pahalla! vanhimmalla paha uhma päällä ja nuorimmainen on niin minusta riippuvainen että koko ajan roikkuu kiinni. olen kuulemma liikaa hoivannu sitä. sanoin vaan takaisin että harmi että oot tuota mieltä meidän lapsista että minä ainakin olen niistä helvetin ylpeä! kun tosiasiassa ovat hyväkäytöksisiä, kilttejä ja muutenkin mukavia. näin on sanonut monikin. mutta jos lapset vinkuu, uhmaa tai muuta mitä tahansa elämässä tuleekin niin se on minun syytäni, minähän ne olen kasvattanut.. sitten pahinta on se kun mies on todella arvaamaton humalassa.. haastaa silloinkin riitaa, huutaa, haukkuu ja on muutaman kerran jopa humalassa tai krapulassa käynyt minuun käsiksi, lyönyt ei ole. mutta heitellyt olut tölkeillä, töninyt ja pakottanut minua tekemään niinkuin haluaa minun tekevän. lapset ovat monta kertaa todistaneet tilanteita ja luonnollisesti pelkäävät näitä hetkiä. huomannut että lapsetkin välttelevät tilanteita joista iskä voi suuttua ettei alkaisi huutaa. mies on iät ja ajat ollut minusta mustasukkainen. jopa suorastaan vainoharhainen. on omat teoriansa kenen kanssa ja missä olen häntä pettänyt vaikken kertaakaan edes ole. huoritellut useammankin kerran ja oon paskin akka minkä maa päällään kantaa, kaikki mitä teen on päin honkia ja oon ihan surkee kaikessa mitä teen. itseään pitää taitavana, komeana, hyvänä, parhaana.. ja ei hän nyt ihan väärässä olekaan siinä mutta tuntuu näkevän itsensä parempana kuin muut. kaikki minun kaverinikin jotka hän on tavannut niin jokaisesta löytyy pahaa sanottaa.. nytkin herra huitelee omilla menoillaan ja reissaa kun lomalla kerta onkin. eipä vaan mulla lomia mihinkään ole. jos haluan tehdä jotain ilman lapsia pidemmän aikaa niin on hommattava aina ulkopuolinen hoitaja! kyllä tämä mies osaa olla ihana ja hyväkin. tykkää lapsistamme ja höpötellä heille. mutta muun sitten hoidankin minä. osaa pyydellä anteeksi huonoa käytöstään mitä tapahtuu useinkin... mutta kaikki tämä jää pinnan alle kytemään. olen huomannut että kotiin tullessani intoni lopahtaa aivan tyystin kaikkeen enkä jaksa eikä huvita pitää edes kotia kunnolla kunnossa..pakolliset vain teen... hohhoijaa! tai ku mies tulee kotiin niin hommani seisahtuvat siihen paikkaan eikä kiinnosta enää mikään.. tulipa kirjotettua vaikkei kukaan jaksaisikaan lukea koko viestiä :) hyvää kesää silti!