Lue keskustelun säännöt.
kunhan vähän avaudun
05.07.2009 |
parisuhteestani. Meillä 7 ja 1½ vuotiaat lapset, monta vuotta kestänyt remontti talossa jonka ostimme, koska ei ollut asumiskuntoinen. olen vain niin kamalan väsynyt hoitamaan kaiken yksin. Kodinhoidon kaikkineen, lapset, ruoanlaitot, laskut ihan kaikki. miehen mielestä siinä on riittävästi että käy töissä ja hommaa rahaa perheelle. Ei ne minunkaan tulot huonot ole vaikken töissä olekaan.Aloitin vielä opiskelut kaiken päätteeksi mutta se onkin minulle henkireikä vaikka olenkin entistä väsyneempi. mutta päämääränä on varma työpaikka kun valmistun! mieheni ei pidä ollenkaan koulunkäynnistäni. hänen mielestään minun pitäisi olla töissä mutta en saa mitään pitempiaikaista/varmaa työpaikkaa kun ammattia ei ole. olenkin ollut satunnaisissa hommissa vuosia tehden mitä milloinkin. mieheni ei ole koskaan missään vaiheessa arvostanut työtäni kotona. kuulen vain haukkuja siitä kuin laiskapaska olen ja lasten kanssa kotona olo on perseen leventämistä sohvalla. itse kun joutuu joskus oleen lasten kanssa se on kovaa työtä! eikä jaksa sitä töiden jälkeen. harvassa on siis ne kerrat että käyn yksin kaupassa edes. isomman voin jättää kotiin kun on jo omatoiminen ja pärjää ja ennen kaikkea ei aiheuta vaivaa isällensä. isä on monien viikkojen kesälomalla, minulla sitä ei opiskelusta ole joten lapset ovat tarhassa! ei ehdi ja jaksa olla lasten kanssa kotona kun on muutaki tekemistä, isomman lupaa jäädä kotiin välillä mutta pienimmän raahaan tarhaan. äitienpäivät on minulle vuoden rankin päivä, toisille se on joulu. joka kerta kun herään siihen aamuun kuulen mielessäni mieheni sanat vuosien takaa kun vanhin oli vielä vauva että en saa mitään kunniaa äitienpäivänä koska en ole sitä ansainnut! ja vailla olen ollut jotain pientä korttia vain! en oo ansainnu ees sitä. mutta nyt on alkanut helpottaan kun lapset jo tekevät omat lahjat minulle niin ne on ihana saada ja lapset ilolla antavatkin ne. mutta odotas kun isänpäivä tulee niin ollaan niin marttyyria ellei ole kakkua tehty, lasten lahjojen lisäksi minulta tullut mitään ( ja mitkään sukat/kalsarit ei todellakaan kelpaa vaan kallis). ja isänpäivistä vain yhtenä kertana on kakku jäänyt tekemättä koska olin raskauden takia niin huonokuntoinen ja vointinen etten vain kyennyt tekemään niin herra muistaa että vaan yhdesti ollut kakku tarjolla. yleensä herra ollut isänpäivänä krapuloissaan ja silloin se vasta onkin helvetti irti... se kestää ainakin se 2 päivää ja se huutaa kuin hullu ihan pienistäkin asioista. haastaa riitaa ja vittuilee sekä haistattelee. silloin varsinki sotkee tahallaan paikkoja jotka minä joudun siivoomaan. osoittaa mieltään ku pahainen kakara! sotkeminen on sillä ihan yleistä muutenkin. syö missä sattuu ja jättää kaiken lojumaan.astioita on olohuoneessa, likavaatteita siellä sun täällä. kaikkeni olen yrittäny että herra korjaisi jälkensä. jättänyt jopa ne lojumaan viikkotolkulla paikkaan minne on ne jättänyt vaan ei auta. huutaa kun ei ole puhdasta vaatetta mitä pukea. sanonut olen että pyykkikorista oon pessyt kaiken mitä siellä on ollut! sitten huutaa että on minun vika että lapset on tuommoisia! ja tosissaan tarkoitti sitä pahalla! vanhimmalla paha uhma päällä ja nuorimmainen on niin minusta riippuvainen että koko ajan roikkuu kiinni. olen kuulemma liikaa hoivannu sitä. sanoin vaan takaisin että harmi että oot tuota mieltä meidän lapsista että minä ainakin olen niistä helvetin ylpeä! kun tosiasiassa ovat hyväkäytöksisiä, kilttejä ja muutenkin mukavia. näin on sanonut monikin. mutta jos lapset vinkuu, uhmaa tai muuta mitä tahansa elämässä tuleekin niin se on minun syytäni, minähän ne olen kasvattanut.. sitten pahinta on se kun mies on todella arvaamaton humalassa.. haastaa silloinkin riitaa, huutaa, haukkuu ja on muutaman kerran jopa humalassa tai krapulassa käynyt minuun käsiksi, lyönyt ei ole. mutta heitellyt olut tölkeillä, töninyt ja pakottanut minua tekemään niinkuin haluaa minun tekevän. lapset ovat monta kertaa todistaneet tilanteita ja luonnollisesti pelkäävät näitä hetkiä. huomannut että lapsetkin välttelevät tilanteita joista iskä voi suuttua ettei alkaisi huutaa. mies on iät ja ajat ollut minusta mustasukkainen. jopa suorastaan vainoharhainen. on omat teoriansa kenen kanssa ja missä olen häntä pettänyt vaikken kertaakaan edes ole. huoritellut useammankin kerran ja oon paskin akka minkä maa päällään kantaa, kaikki mitä teen on päin honkia ja oon ihan surkee kaikessa mitä teen. itseään pitää taitavana, komeana, hyvänä, parhaana.. ja ei hän nyt ihan väärässä olekaan siinä mutta tuntuu näkevän itsensä parempana kuin muut. kaikki minun kaverinikin jotka hän on tavannut niin jokaisesta löytyy pahaa sanottaa.. nytkin herra huitelee omilla menoillaan ja reissaa kun lomalla kerta onkin. eipä vaan mulla lomia mihinkään ole. jos haluan tehdä jotain ilman lapsia pidemmän aikaa niin on hommattava aina ulkopuolinen hoitaja! kyllä tämä mies osaa olla ihana ja hyväkin. tykkää lapsistamme ja höpötellä heille. mutta muun sitten hoidankin minä. osaa pyydellä anteeksi huonoa käytöstään mitä tapahtuu useinkin... mutta kaikki tämä jää pinnan alle kytemään. olen huomannut että kotiin tullessani intoni lopahtaa aivan tyystin kaikkeen enkä jaksa eikä huvita pitää edes kotia kunnolla kunnossa..pakolliset vain teen... hohhoijaa! tai ku mies tulee kotiin niin hommani seisahtuvat siihen paikkaan eikä kiinnosta enää mikään.. tulipa kirjotettua vaikkei kukaan jaksaisikaan lukea koko viestiä :) hyvää kesää silti!
Kommentit (23)
automaattisesti puolet talosta. Sillä ei ole _mitään_ merkitystä, kuka sen on maksanut tai rakentanut!!
vielä se että talon ostimme yhdessä, autoin remontissa ja siivouksessa sen minkä pystyin lastenhoidon lomasta. en tietenkään saman verran ole pystynyt osallistumaan siihen kuin mies itse. mutta kas eipä mulla vapaa-aikoja ollut siltikään jonnekin se aika vain hujahti...ja monta kertaa suoraan voi sanoa että oli lapsi melkein heitteillä kun piti tehdä osansa, muuten sai raivot niskaansa. talosta olen jopa pienestä äitiyspäivärahastani maksanut joka ikinen kuukausi tasan tarkalleen puolet. siltikään kun muutin pois niin minulla ei olisi ollut minkään maailman osuutta taloon sitä myydessä. veloista puolet olisi kuulunut ilman muuta minulle mutta voittoja jos semmoista olisi sattunut saamaan olisi kaikki kuulunut mieheni mukaan hänelle koska suurimman osan on itse tehnytkin. mä sanoin sille että ei se noin mene! Että ei lapsetkaan ole yksin minun vaikka olen melkeinpä yksin ne hoitanut ja huolehtinutkin... joo tiedän sen itsekin että ei aina mee hissi tyypillä vintille asti.. mutta osaa olla normaalikin, jopa suurimman osan ajasta mutta noita taakkoja kun on 8 vuoteen kertynyt niin paljon ei ne ihan heti unohdu. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ainakana teoillaan sitä mitenkään osoita. päinvastoin.
mies ei kunnioita sinua! et ihan oikeasti ole ansainnut tuollaista!!! lähde heti, miehen täytyy oppia arvostamaan sinua, ehkä oppii sitten kun sinua ei ole.
ja ehkä kaikista tärkein seikka: ajattele lapsiasi! minkälaisen mallin parisuhteesta he saavat? mitä tarumoja heille jää, jos he joutuvat kuuntelemaan kun isä haukkuu äitiä? tuo kuopuksen takertuminen on oire jostain! tee jotain, ennenkuin on liian myöhäistä!
Me emme ole naimissa vaan avoliitossa. Tai no tavallaan emme sitäkään koska virallisesti olen lasten kanssa kirjoilla toisessa osoitteessa. Vapaa-ajan asunnostakin minulla oli osuuteni josta luovuin ilman mitään korvausta kun myimme sitä. Mistään muusta en ollutkaan mitään vailla, ainoastaan vaan talosta, koska olen maksanut siitä samoin kuin hänkin. Muut moottorivehkeet ihan kaikki irtain minun puolestani sai jäädä. Silti mies oli sitä mieltä että pystyryöstin hänet. En saanut edes uutta telkkaria jonka ostin ja jota vielä maksoin, mutta en jaksanut välittää.
Kun lähdin olin ihan varma että pysyn päätöksessäni. Koskaan aikaisemmin en ole ketään takaisin ottanut kun ero on tullut. Mies tajusi toimineensa väärin monessakin asiassa ja halusi muuttua. Epäilin jo silloin olisiko se mahdollista. Paljon muuttuikin, mutta ei ehkä riittävästi. Kaverit hän jätti kokonaan, koska ne oli vain niitä ryyppykaveita eikä muuta tehnytkään heidän kanssaan. Ja aina kun oli liikenteessä niiden kanssa pysty odottamaan mitä tahansa. Ei käytä alkoholia enää niin paljon mutta mielessä on koko ajan se että jos alkaa menemään huonosti, palaako hän vanhoihin tapoihinsa. Edelleen on jäänyt se että minä hoidan kaiken kodinhoitoon ja lastenhoitoon kuuluvat. Sanonutkin etten ole yksin tätä perhettä perustanut. Hän tuumasi tähän että etkö tiennyt perhettä perustaessa että äiti on se joka hoitaa 95% aivan kaiken. Tein niin tai näin niin se on aina väärinpäin.
Toiseksi puolekseen hän kyllä osaa olla todella ihana ja huomioon ottavainen. Miettinyt monesti että onko se vain esitystä tai omia tarkoitusperiään kattavia toimintamalleja. Puhuu asioista miten elämän pitäisi mennä, tarkoittaenkin sitä, mutta ei näe milloin ja missäkin mikä menee vikaan. Pienessä hetkessä hän saattaa tästä lempeästä ja ihanasta muuttua aivan raivopäiseksi joka huutaa ja jonka silmät palaa suorastaan.
Yhteiset aamumme esimerkiksi viikonloppuisin alkavatkin sillä että seurailen onko herra millä tuulella kun sitä ei koskaan tiedä. Päivän saattaa jo pilata pelkästään se etten keitä sille aamukahveja. Itse en edes sitä juo. Jos nuorimmaisella on paskat housussa olisi ensisijainen tehtäväni keittää ne kahvit. Kun ja jos sen teen niin alkaa huuto siitä kuinka en huolehdi lasten puhtaudesta. En edes odota viikonloppuja koskaan vaan olen ennemminkin helpottunut uusista alkavista viikonlopuista. Nyt on mies viikon poissa kotoa, lapset oli yökylässä ja itse lukenut tulevaan vaikeaan tenttiin. En vain voi olla nauttimatta tästä ylhäisestä yksinäisyydestä!
vanhempi lapsista halusi meidän asuvan isänsä kanssa samassa paikassa ja osoittikin sen kaikin tavoin. Mutta jos tämä näin jatkuu miehen mielivaltaisena käytöksenä meitä kohtaan tiedän edessä olevan poismuutto. Juuri tämän vuoksi pidänkin asunnon, koska kaikki asunnonetsimiseen jne muuttoineen päivineen oli yhtä helvettiä.. enkä ole jonkin sattuessa ihan heti valmis tähän samaan rumbaan uudelleen vaan on se pakopaikka minne lähteä vaikka siltä seisomalta jos tilanne käy sietämättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksottaminen olisi ollut paikallaan. En jaksanut lukea.
Ei tuota jaksa lukea, kun teksi on yhteen pötköön..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enpä osaa muuta sanoa kuin jaksamista, sinä olet kuitenkin hyvä ja arvokas!
ilman jaksottamisiakin.
Tarttisit varmaan jotain lepoa ja henkireikää, kuule. Miehesi on ihan törkeä. IHme että olet jaksanut tuossa tilanteessa. Kuulostaa vähän luonnehäiriöiseltä itse asiassa, tuo miehesi. Mitä jos kävisit keskustelemassa jossain ammattiauttajalla tilanteesta? Ihan vaan, että jaksaisit eteenpäin. Tuohan vie sun mielenterveyden ennen pitkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onpa kurja tilanne sulla. en osaa oikein mitaan sanoa kun itsessasi on kaikki vastaukset kuitenkin. siina mielessa minulla sama tilanne, etta mies ei auta yhtaan, mutta on johtavassa asemassa ja kiireinen, matkustelee paljon. hyvaa kesaa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heitä ukko pellolle niin säästyt siltäkin vaivalta mikä sinulla on hänen jälkiään siivotessa!
Ihan tosi. Miksi katselet tuollaista idioottia keskenkasvuista pentua nurkissasi? Mitä saat suhteestanne? Mitä lapsenne saavat tuollaisesta isästä? Voin vastata puolestasi. EI MITÄÄN muuta kuin paskan mallin siitä miten naisia kohdellaan!!!!
Senkö haluat lapsillesi antaa lahjana elämää ja tulevaisuutta varten??????????
Komppaan edellistä. Ei tollaista miestä voi jaksaa eikä kuulukaan. Omanikin jättää kaikki kotihommat tekemättä ja sotkee huomaamattaan koko ajan sekä pelaa pleikkaa yöt ja nukkuu ainakin puoleen päivään kaikki lomat ja viikonloput. sekä sanoo mun jäkättävän kaikesta mikä kyllä onki totta, mutta se sentään vähän helpottaa kun ottaa päähän.
Työnsä kuitenkin hoitaa ja maksaa meidän lainat sekä tykkää lapsistaan vaikei kyllä kovin paljon niiden kanssa touhua. Eikä käytä alkoholia lainkaan ja päästää mut iltaa viettämään ja tanssimaan ku mua huvittaa. Tosin herään seuraavana aamuna kuitnkin lasten kanssa ja teen aamupalan ja pääsen päiväunille puolen päivän maissa kun mies herää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yleensä kirjoitan juuri niin kuin pitäisi ja jaksottain.. mutta nyt ei vaan energia riitä ja tekstistä tuli pitempi mitä oli tarkoitus :) ja siinäkin vain vuorenhuippu.
Tein talvella päätökseni kun olo kävi sietämättömäksi ja jätin mieheni. eroprosessi oli pitkä ja vaikea ja pari kuukautta meni että pääsin muuttamaan pois ja sain jopa tavaroita hommattua asuntoon kun en saanut mukaani kun vaatteeni ja lasten vaatteet+lelut ja sängyn itselle ja vauvalle. ei se helppoa ollut mutta olo oli huojentunut ja sai elää niinkuin itse halusi! kukaan ei valittanut siitä mitä ostin jääkaappiin ja mitä en.. pieniä asioita.
Sitten mies itki hirveästi meidän peräämme ja puhuimme minkä kerkesimme ja minä päästin ilmoille kaiken mikä oli vikana ja mitä en hyväksy jne. mies halusi meidät takaisin ja lupasi muuttua. pohjimmiltani tiedän että ei muutos koskaan ole helppo tehdä ja tuskin onnistuukaan varsinkaan kun olisin niinkin paljon muutettavaa! mutta ajattelin että en ihan äkkiseltään lähde rikkomaan perhettä ja riistämään yhtenäistä perhettä lapsiltamme jos mahdollisuus muutokseen onkin. aluksi kaikki menikin hyvin, mies osallistui kotihommiin ja lastenhoitoon mutta sitten hänelle tuli näkemys että arvasi että jos tekee jotain niin minä heitän kintut kohti kattoa ja olen tekemättä mitään. minä kyllä edelleen tein suurimman osan kaikesta mutta niiltä omilta pieniltä teoiltaan mitä enen ei ole tehnyt, ei nähnyt niitä.
Kovasti olen miettinyt että teinkö oikea ratkaisun mutta eipähän tarvi miettiä myöhemmin että olisiko sittenkin onnistuttu korjaamaan asiat. Edelleen tässä on tämmöinen tarkkailuvaihe menossa kohdallani. välillä on yhtä helvettiä ja vanha peikko nostaa päätään ja välillä tosi hyvä olla. kumpikin kuitenkin rakastaa toisia mutta riittääkö se.. huomaan ajattelevani useammin että ei.. toivottavasti nyt on selkeämpää tekstiä =)
Kylläpäs 2. ja 3. osaavat olla empaattisia. Älä AP välitä!
Sun tilanne kuulostaa tosi ikävältä. Itelle tulee sellanen ajatus, että tuo sun miehesi käytös ei tule tuosta ainakaan paremmaksi muuttumaan. yleensä tollaisella on tapana pikkuhiljaa asteittain muuttua pahemmaksi...ja valitettavasti just henkinen ja fyysinen väkivalta muuttuu aina vain vaarallisemmaksi. Miehesi tarvitsee ammattiapua (toki hän ei sitä varmastai itse myönnä, eikä siihen suostu).
Säälittää teidän lastenkin kannalta, että joutuvat pelkäämään ja mukautumaan arvaamattoman isän käytökseen ja mielistelemään isää. Lapsilta vääristyy normaalit tunteenilmaisut tuollaisessa tilanteessa. Toki on sääli sinunkin kannalta...toisten on hankala neuvoa, mutta tuon tekstin luettuani neuvoisin sinua jättämään miehesi. SINÄ PÄRJÄISIT PAREMMIN YKSINHULTAJANA LASTESI KANSSA. SINÄHÄN TEET KAIKEN TEILLÄ NYTKIN. ERONA OLISI SE, ETTEI UKKOSI OLISI KOHTELEMASSA TEITÄ KALTOIN. Miehesi vaikuttaa todella itsekkäältä, lapselliselta ja jopa persoonallisuushäiriöiseltä.
hyvä, että opiskelet ja turvaat oman ja lastesi toimeentulon jatkossa. tsemppiä ja koeta jaksaa! Syy kaikkeen mieheltä tulevaan paskaan ei todellakaan ole sinussa vaan ongelmakimppu tuntuu olevan miehesi!
vielä se että talon ostimme yhdessä, autoin remontissa ja siivouksessa sen minkä pystyin lastenhoidon lomasta. en tietenkään saman verran ole pystynyt osallistumaan siihen kuin mies itse. mutta kas eipä mulla vapaa-aikoja ollut siltikään jonnekin se aika vain hujahti...ja monta kertaa suoraan voi sanoa että oli lapsi melkein heitteillä kun piti tehdä osansa, muuten sai raivot niskaansa. talosta olen jopa pienestä äitiyspäivärahastani maksanut joka ikinen kuukausi tasan tarkalleen puolet. siltikään kun muutin pois niin minulla ei olisi ollut minkään maailman osuutta taloon sitä myydessä. veloista puolet olisi kuulunut ilman muuta minulle mutta voittoja jos semmoista olisi sattunut saamaan olisi kaikki kuulunut mieheni mukaan hänelle koska suurimman osan on itse tehnytkin. mä sanoin sille että ei se noin mene! Että ei lapsetkaan ole yksin minun vaikka olen melkeinpä yksin ne hoitanut ja huolehtinutkin... joo tiedän sen itsekin että ei aina mee hissi tyypillä vintille asti.. mutta osaa olla normaalikin, jopa suurimman osan ajasta mutta noita taakkoja kun on 8 vuoteen kertynyt niin paljon ei ne ihan heti unohdu. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne :)
Kuulostaa aika lailla omalta isältäni jolla on narsistinen luonnehäiriö. Tuo mustasukkaisuus ja muiden jatkuva syyttely. Hänen isänsä oli myös luonnehäiriöinen, samoin nyt sisareni. Se tarttuu lapsiin helposti.
Sinun on nyt haettava ensin apua itsellesi. Ota yhteyttä joko omalääkäriin joka voi ohjata sinut edelleen psykologille tai sitten yrität suoraan varata aikaa psykologille. Tarvitset myös sosiaalityöntekijän apua. Pidä kiinni opiskelusta joka on sinulle tärkeää. Sillä turvaat tulevaisuutesi. Miehesi ei ikävä kyllä tule ikinä paranemaan ja sairastutat itsesi ja lapsesi jos jäät. Valmistaudu jättämään miehesi. Hanki oma asunto. Ensin muutat pois, sitten otat eron. Pärjäät kyllä opiskelijanakin, eihän sinulla enää niin pitkään ole jäljellä.
Paljon, paljon voimia sinulle, olet ajatuksissani!
Minulla edelleen on se omakin asunto siellä jossain. Enkä olekaan valmis sitä irtisanomaan edes kaiken jälkeen. Kun erotilanne oli tuore niin yritin hakea apua moneltakin taholta sitä saamatta. Juuri näihin aikoihin aloitin opiskeluni ja koulutus ei todellakaan ole mistään helpoimmasta päästä mutta olen monta vuotta tähän haaveillut ja hakenut. Nyt kun pääsin en todellakaan irti päästä! Minulla meni 4kk että sain edes sosiaalitoimistosta apua tilanteeseeni! Tarkoitan avustusta rahallisesti huonekaluihin, pesukoneeseen kun ei pyykkitupaa ollut, kaikkeen mitä kotona yleensäkään tarvii. Rahattomana kun oli kiire saada asuntoon muutakin kuin sänky tilasin osarilla tehden sitten suurehkotkin velat vielä lisäksi kun ei käytettynä mahdollisuutta ollut ostaa. Mutta kyllä se siitä silti helpotti. Olen minä onneksi osannut puolustaa itseäni kaikessa etten ole vaan ottanut tyynesti vastaan mitä on tullut. väkivaltaiseksi en sentäs ole ruvennut mutta vastaan sanonut ja kun haukkuja olen kuullut olevani milloin mitäkin niin olen vaan sanonut että se on sinun mielipiteesi ja sulla on oikeus siihen, ite en oo samaa mieltä. tiiän mitä oon ja mitä en jaa sitä mitä en ole olen hyväksynyt :) kukaan kun ei ole täydellinen.sen verran paljon elämää nähnyt eikä se juuri koskaan ole ollut helppoa..vaikka kuitenkin minulla pohjimmiltaan on asiat kunnossa. ukollekin aikoinaan sanoin että jos haluaa semmosen naisen joka naruista vetämällä tekee niinkuin haluat niin tuossa on ovi, ole hyvä ja hae itsellesi sellainen, koska minusta ei sitä koskaan tule saamaan.. sekös vasta sitä raivostutti ...
Taas se ap. täällä vain jatkaa sekavaa tekstiä ;)
Vaikka sä kestäisitkin sitä sekoamatta, niin lapsesi tuskin tulevat kestämään. Sen verran hullu on.
Paljon voimia sinulle jatkoonkin, ja hienoa että olet päässyt jo näin pitkälle elämässä erossa eksästä! Se on ihan tosi kun toinen on tuollainen, niin siinä omatkin voimat kaikkoaa ja masentuu. Nauti nyt kesästä ja kärpäsistä :D Ei tämä elämä aina helppoa ole mutta uskon kyllä että elämäsi on helpompaa yksin lasten kanssa. Ja tiedän että omanikin olisi :/ Itsekin olen miettinyt olenko masentunut ja ennen koulua tuntui, että tässäkö tämä minun elämä sitten on päivästä toiseen. Kouluun kun pääsin en usko enää olevani masentunut kun tietää että elämässä on mitä odottaa perheen vastapainoksi :)
Rankinta oli muuttaminen pois kun nuorimmainen on minussa kiinni ja huutaa ku elukka kun joutuu toisen hoidettavaksi. Isä ei suostunut katsomaan lasta muuton aikana joten ei se auttanut kun laatikko toisessa kainalossa ja poika toisessa kainalossa muuttaa. Pikkuhiljaa sain kuin sainkin tavarani uuteen asuntoon. Sängyn tuomisessa mies auttoikin, nakkaamalla sen suutuspäissään ovesta vaan sisään.
Koulunkäyntiäni hän on vaikeuttanut laittamalla tietokoneen lukkojen taakse ja ilman sitä ei tehtävät onnistu! Jos suuttuuu minulle jostain sillä hetkellä kun tietää minun tarvitsevan autoa, kieltää sen käytön minulta kokonaan! Vaikka yhteisenä ollaan kaikki hommattu niin näin se vaan menee, että loppujen lopuksi kaikki on hänen. Työllään maksettu. Minähän vaan olen kotona maannut vuodesta toiseen. Vaikka todellisuudessa olen kotona ollut vain satunnaisesti + äitiyslomat. Mutta hänellä on ihme käsitykset muutenkin miten kaikki aina menee ja muistaa kaiken väärin. Kun sanon hänelle asioista, vastaa vain takaisin ettei kaikki hänen vikaa ole. Käyttäytyy noin koska se on seurausta minun käytöksestäni. Sitä en kyllä usko, se on vaan hänen näkemyksiään. Olen kuullut monien miespuolisten tuttujen ym.sanovan että kun vain saisivatkin minunlaiseni emännän itselleen. Et tuskin ihan maailman paskin akka sitten olen :) Mies vain ei yksinkertaisesti näe mitä kaikkea teen perheeni eteen.. Olen kaikkien seurassa samanlainen ja jos joku harmittaa tai ei ole kunnossa niin en osaa lähteä sitä peittelemään. Ja miksi pitäisi. Paljon helpompi olo kun saa sanottua asiat ääneen jotka vituttavat :D