Lue keskustelun säännöt.
Pakko purkautua jonnekin, ahdistaa, masentaa…
04.07.2009 |
Meidän perheelle on tapahtunut viime aikoina paljon ikäviä asioita ja suht hyvin ollaan saatu apua, nyt siltikin taas ahdistaa kaikki. Perheessämme on 6lasta, vanhin 6v ja toisiks nuorin 1v (tässä kuussa) ja pieni prinsessamme joka syntyi keskosena tapaturman takia rv 27 ja on vielä sairaalassa. Apuna meillä on kotona lastenhoitaja, koska itse en vieläkään ole täysin kuntoutunut tapaturmasta ja emme koskaan pääsis tytön luo sairaalaan, jos ei olis lastenhoitajaa ja sukulaiset sekä muut tutut on auttanut kivasti. Toinen asia, joka ahdistaa on veljeni itsemurha. Veljeni oli ns. osasyyllinen siihen, että tyttömme syntyi etuajassa, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä tahallaan (syytti kuitenkin itseään siitä) vaan oli onneton sattuma että kävi niin kun kävi. Veljeni monesti puhui, että olisi parempi, ettei häntä olisi ja saimme hänet menemään keskustelemaan ja nuo puheet vähenivät. Sitten kun tämän miehen vaimo oli heidän kolmen lapsen kanssa käymässä toisella paikkakunnalla sukulaisten luona, veljeni ei halunnut lähteä kun ei heidän kanssaan tullut toimeen. Tuolloin veljeni teki itsemurhan. Tästä on nyt aikaa kolme viikkoa ja ollaan saatu keskusteluapua, samoin veljeni vaimo ja heidän vanhemmat lapset, nuorin on samassa kuussa syntynyt kun meijän toisiks nuorin eli hän on 1v.
Nyt taas tuntuu siltä, ettei jaksa enää tätä ja miettii miksi veljeni tappoi itsensä. Syytä siihen ei varmasti koskaan löydy. Veljeni oli minulle erityisen tärkeä, koska olemme tosi läheisiä. Vanhempamme kuolivat minun ollessa 7v ja veljeni 10v. Sen jälkeen meitä siirreltiin paikasta toiseen ja ainoa pysyvä asia oli (onneksi) että meidät veljeni kanssa siirrettiin aina samaan paikkaan, ei siis sentään erotettu toisistamme.
Kaipaan veljeäni ja tuntuu niin pahalta hänen lastensa puolesta kun menettivät isänsä. Ainoa onni meillä on, että omat sukulaiseni asuu tässä lähellä (miehen sukulaiset asuu satojen kilsojen päässä) ja he ovat meillä apuna, vaikka meillä ois lastenhoitajakin. Minä kun en pysty vielä kauheesti mitään nostelemaan enkä voi sillain olla lasten hoidossa apuna, vaikka muuten heidän kanssaan vietän aikaa sillon kun en ole sairaalassa tytön luona.
Oisko jossain siis tietäiskö joku, et onko joku vertaistukiryhmä tai vastaava, siitäkin saattais olla apua, vaikka terapiaa jo saammekin.
Kommentit (11)
Ota yhteyttä seurakuntasi diakoniin. Olen itse käynyt pari kertaa tapaamisessa vaikken kuulu kirkkoon. Tapahtumasta oli kohdallani kulunut niin paljon aikaa ettei siitä ollut enää oikein mitään apua. Tärkeintä on saada se apu heti. Itse kävin vuoden verran keskustelemassa diakonin kanssa kerran viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia ja jaksamista toivotan!
Saako kysyä oliko tuo onnettomuus liikenne-sellainen kenties?
niin nuo kaikki vastoinkäymiset tulevat kimpassa. Minua ahdistaa mieheni jatkuva ärhentely, olimme juuri viikon lasten kanssa reissussa ja sai kauhean raivarin, kun tulimme liian aikaisin(?) kotiin, kun menimme moikkaamaan raivosi siitä että olimme jaloissa ja tiellä, kun hän tekee töitä. Nimissäni on yritys, jossa mies on töissä, on sitoutunut hoitamaan paperiasiat, mutta taaskin on 3n kuukauden paperityöt rästissä ja voi sanoa, kun asiasta huomautan, että jättää ne hoitamatta, jää koko sotku minun nimiini. Nyt lähti ääliösukulaisilleen auttamaan remontissa, vaikka lupasi ne paperityöt hoitaa. Tässä ollaan, eikä muuta voida..
oletko keski-suomesta ap? voimia teille!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta voimia lähetän koko sydämestäni. En voi kuvitellakaan surun ja murheen määrää :'(
Onko teidän vauvan vointi millainen? Onko hänen suhteensa vielä lisää huolta, vai onko ns. tasavointinen jo? Toivottavasti elämä pikkuhiljaa helpottaa ja surunne laantuu ajallaan. Voimia.
Sure kaikessa rauhassa, itke ja "huuda". Se on ihan sallittua. Seurakunnan kautta saat varmaan nopeimmin apua, käänny sen puoleen. Turvaudu mieheesi, surkaa yhdessä. Keskity omaan perheeseesi, teidän selviämisean, älä vaadi itseltäsi liikaa. Vaikka tuntuu kylmältä niin sanon, että juuri nyt veljesi lapset ovat heidän äitinsä murhe ja sinulla on oma murheesi. Pidä ne erillään, jos tunnet että se autta sinua. Surussa ei ole mitään "oikeaa käytöstä", vaikeassa tilanteessa kaikki on sallittua.
Toivotan kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ysi tais olla numero, joka kyseli tyttömme voinnista. Vielä ei ole täysin varmaa, että selviääkö hän vai ei, mutta suunta on kuitenkin parempaan päin. Jonkin verran lisähuolta, muttei enää niin paljon mitä aluksi.
Joku kauhisteli meidän lapsimäärää, ei sen pitäisi sinua haitata, vaikka meillä on useampi lapsi, molemmat on aina halunnut suurperheen.
Uskon, että teillä on tosi raskasta nyt. Minäkin olen menettänyt läheisiä ja siitä tällä hetkellä toivun, ottakaa kaikki apu vastaan mikä tarjotaan ja pyytäkää apua, jos tuntuu, ettette saa sitä tarpeeksi. Omasta kokemuksesta kyllä tiedän, että välillä sitä apua on TOSI vaikea saada, vaikka pyytäiskin. Tukekaa miehesi kanssa toisianne. Jaksamista teidän perheelle, jossain vaiheessa luulisin, että helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja toivon sulle ja koko perheelle voimia ja jaksamista!
ymmärsin, että pienin on sairaalassa, ilmeisesti keskolassa? voisitko siellä puhua jollekin hoitajalle ja kysellä, onko siellä sairaalassa esim. psykiatrian poliklinikkaa jonne voisit hakeutua tai vastaavaa? jos sitä kautta apua saisit?
Mutta voimia ja jaksamista lähetän kovasti teille.