Lue keskustelun säännöt.
Mitä tämä mies tahtoo?
02.07.2009 |
Olen aikaisemminkin tänne kirjoitellut, mutta aina välillä haluan kuulla teidänkin mielipiteitä.
tilanne on siis tämä. Olen 22 vuotias valmistuin tässä keväällä ja olen kesätöissä. Raskaana olen ja laskettuaika on marraskuussa.
Mies täyttää piakoin 20. menossa armeijaan. Eikä oikein tiedä mitä tahtoo. Hänkin valmistui tänä keväänä.
Olemme nyt eronneet, mutta olemme silti läheisiä.
Ensin kun erosimme pidimme vähän aikaan taukoa, mutta nyt olen ollut paljon ollut miehen vanhempien luona, koska he itse haluavat että olen täällä ja tykkään todellakin olla täällä "metsien keskellä".
Sanoin miehelle että tarvitsen raskausaikana hellyyttä ja tukea jne. Hän oli ensin etäinen mutta on nyt lähentynyt.
Hän käy paljon baareissa, voi tietysti johtua kun on menossa armeijaankin? Sovittu ollaan että muita ei katsella, mutta jutella tietysti saa.
Hän sanoo että toivottavasti en riko itseäni, kun hän on lähelläni ja antaa hellyyttä. että tunteeni ei mene sekaisin, että kun ei olla yhdessä mutta kuitenkin lähekkäin. Itse sanoo että hänellä ei mene omat tunteet sekaisin tästä asiasta.
toisaalta mies on sanonut että rakastaa mua enemmän kuin ystävää ja olen hänelle rakas. Hän pussaa ja halaakin ihan omasta tahdostaankin ja sanoo että kaunistun päivä päivältä. Kertonut myös että hänen rima on noussut naisia kohtaan ja ei kukaan oikein iske ja tule toimeen hänen kanssaan kuin minä.
Seksiä emme ole harrastaneet, koska mies ei halua. Hän syö masennuslääkkeitä. Hän sanoo että ei seiso, mutta toissapäivänä hänellä kuitenkin onnistui vaikka ei pystynyt laukeamaan. Hän sanoo että hän ei halua tehdä tätä paljoa. Häntä ei innosta, mutta on valmis minutkin hoitamaan loppuun.
Puhumme sitten myöhemmin kun mulla on uus mies tai sillä uus nainen jne keskusteluita joskus... Koska hän haluaa ja kysyy. Ajatuksella leikkimistä vain haluaako hän oikeasti sitä?
Hän kysyy multa melkein joka päivä että "ethän sä toivo koko ajan että palattaisiin yhteen"? "ethän riko itseäsi"?
mutta suhde on vähän kuin ilmassa, että voimme ehkä palata yhteen tai sitten emme.. hän sanoo monesti että ei uskalla luvata perhettä.
Kävimme ultrassa. ja saimme kuulla että lapsi on terve. Tytöksi sukupuoli paljastui ja mies oli heti hihkumassa että terve tyttö.. hänestä se on hienoa koska hänen suvussaan on niin paljon poikia. ja sanookin meitä lapsen kanssa että minun tytöt. Isyyteen hän on valmis ja sanoo että on ylpeä sitä että pääsee isäksi ja sanoo että hän on onnellinen että minä olen lapsen äiti ja "annan" hänelle maailman näteimmän tytön.
Perheeseen hän ei välttämättä ole valmis. siinä on joku mörkö hänen elämässään että se ei välttämättä toteudu. Kellään ideaa miksi? Hän puhuukin että en _välttämättä_ ole valmis perheeksi, mutta hän ei kiellä asiaa kokonaan.
Mitä luulette kun lapsi syntyy voiko hän kasvaa perheeseen, kun vauva on minun luonani niin hän ei saa lapsesta tarpeekseen ja vähän niinkuin kasvaa siihen perhe-elämään??
En tiedä. Tuntuu välillä että ihan on kauniit ja rohkeat kuvio menossa, eikä selkeää ratkaisua ole näkyvillä.
Rakastan häntä. Haluaisin sen perhe-elämän, mutta tiedän että ketään ei voi pakottaa..
Neuvoja? Vinkkejä? Kommentointia? Mitä vaan mielipiteitä että mitä luulette miten tulee käymään ja miten pitäisi toimia??
Kiitos paljon -Tytöt- :)
Kommentit (49)
Minustakin vaikuttaa sille, että mies pääsee tuossa teidän suhteessanne nyt liian helpolla. Ja tulee vaikutelma, että kyllä sinä ap olet rikkomassa itseäsi pahemman kerran - lähikuukaudet tulevat olemaan sinulle helvetinmoisia, jos et luovu haaveesta saada aikaan perhe tuon miehenkuvatuksen kanssa. Olet jo nyt raskaushormonien vallassa, eikä helpotusta todellakaan ole tulossa sillä rintamalla!
Minusta sinun kannattaisi asennoitua nyt niin, että otat mieheen reilusti etäisyyttä. Mieluiten katkot välit ihan kokonaan. Se on luultavasti paras keino saada selville, mitä mies haluaa. Kun et ole tarjottimella, mies joko alkaa kaivata sinua ja tulevaa lastanne, tai sitten hän ottaa ratkaisevan askeleen teistä poispäin. Tämä valintahetki on joka tapauksessa edessä, ja minusta sinun ap pitäisi itsesi takia tehdä oma valintasi - etkä juuri nyt voi muuta kuin lähteä miehen ja tämän perheen luota.
Voit tehdä tuleville isovanhemmille selväksi, että he saavat luoda lapsenlapseensa suhteen, kun sen aika tulee. Jos haluat, voit tarjota myös miehelle tilaisuuden tutustua omaan lapseensa (varmasti se olisi myös lapsen kannalta suotavaa). Mutta ole myös hieman itsekäs - älä ala anelemaan keneltäkään mitään. Se ei pidemmän päälle kannata, eikä ehkä johda mihinkään.
Ja miksi minä sinulle näin kirjoitan? No, lähipiirissä on juuri nyt yksi hieman vastaavanlainen tapaus. Mies ei halunnut naisen kanssa perhettä, ja lopulta alkoi inhota myös syntynyttä lastakin. Mitä enemmän äiti yrittää, sen kauemmaksi isä juoksee. Myös oman itsekunnioituksesi kannalta kannattaisi olla miehelle vähän "vaikeampi" pala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se yksinäisyys vaan ei ole niin helppoa.. Kaikilla on joku lähellä. Minä olen aivan yksin. Ketään ei periaatteessa kiinnosta ei siskoani, ei äitiäni ei veljeäni..
Haluaisin tukea, olkapäätä kun itkettää..
on niin lohduton olo..
-ap-
tai siis jos otat etäisyyttä miehestä niin tottakait pidät yhteyksiä lapsen isovanhempiin ja saat heiltä tukea, onhan ne kuitenkin lapsen isovanhemmat. sä olet tavallaan heidän "miniä"..
mun mielestä sun pitäs rehellisesti vastata miehelle mitä toivot ja odotat jos kyselee mitä odotat jne. selvitä mikä siinä perhe-elämässä kaihertaa tai pelottaa. miehen pitäs ottaa ns. vastuu sinusta ja lapsesta..
paljon onnea! ps. luulen, että kaikki kääntyy hyväksi!!!
Voi miten surullista, tai liikuttavaa. Olette molemmat niin kovin nuoria, sen "kuulee" sinun tavastasi kirjoittaa ja ajatella, puhumattakaan siitä miten kuvailet "miestäsi". Sinä kasvat kovaa vauhtia kohti äitiyttä, aikuisuutta ja vastuuta, mutta tekisi mieli sanoa, että miehesi on ihan lapsi.
Poikaystäväsi on tilanteesta hyvin sekaisin, peloissaan ja epävarma. Hän ei ole todellakaan vielä valmis jäämään aloilleen (eli että sinä olisit hänen "viimeinen" naisensa") ja siksi häntä huolestuttaa, että "rikkoo" sinut, koska tietää ettei pysty sitoutumaan. Samaan aikaan hänessä on isoja tunteita, koska hänestä on tulossa isä. Hänellä on tarve olla lapsen ja sinun lähellä ja hän varmasti kokee sen myös velvollisuudekseen.
Mutta hän ei tule sitoutumaan sinuun. Hän voi olla aika tiiviistikin kanssasi, jos sinä sen sallit, mutta ajan kanssa sattuu, koska pojan mieli vaeltaa vapauteen.
Järkevintä olisi kai sopia selkeät pelisäännöt miten toimitte isänä ja äitinä. Poikaystäväsi pelkää aiheellisesti satuttavansa sinua, koska sinä kaikesta päätellen haluat elää hänen kanssaan rakastavaisina ja perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule ap, muuta omaan kotiisi. Anna lapsen isän ja isovanhempien olla mukana lapsen elämässä. Se on teille kaikille tärkeää. Älä kuitenkaan ota lapsen isää sänkyysi tai muutenkaan lähellesi. Rikot itsesi. Mies ei sinusta välitä, eikä tule mukaan kotileikkeihisi, vaikka kuinka toivot. PArempi on, kun keskityt vauvaan ja itseesi ja etsit itsellesi uusia ystäviä, jos niitä ei nyt ole. Älä sulje isää pois lapsen elämästä, mutta unohda hänet omana miehenäsi. Hän ei sitä ole, eikä tule olemaan. Ei, vaikka kuinka toivoisit.
Kertoo jotain teidän molempien kypsyydestä. Mitä jos lapsi onkin vammainen? Tai sairastuu pahasti myöhemmin? Mitä luulet poikaystäväsi sitten tekevän? Tai tarkemmin muotoiltuna, kuinka monta sekuntia luulet näkeväsi hänen takaraivonsa ennen kuin se katoaa ikuisiksi ajoiksi kaukaisuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole hänen viimeinen naisensa. Olin ehkä ensimmäinen. En vaan ymmärrä, että mikä ihme siinä vapaudessa on niin tärkeää että haluaa elää viikonloppu isänä ja jää niin paljon kaikesta pois..
Miten käännän katkaisimen pois päällä, että rakkaus loppuu??
Kasvattaisiko armeija häntä ihmisenä millään lailla?
Entäs jos katson vielä hetken, vain annanko hänen vaan mennä. En anna hänen edes kokea perhe-elämää?
Mummoni on sanonut että "ei niin pahaa, että ei hyvääkin"
Toivoisin miehen kasvavan.. Rikon kyllä itseni sen tiedän.
Miksi tunteita ei voi vaan sammuttaa..
kyllä tuo ap tuosta tulee järkiinsä, kun vauva syntyy. Sitten siltä menee tuo järkyttävän melodramaattinen ja epärealistinen pesänrakennusvaihe siirappeineen ja lässytyksineen ohi, ja tilalle tulee raaka vauva-arki. Siinä ei tee yhtään mitään tossulla nyhverömiehellä, ja kyllä ap:kin sen tulee tajuamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt en jaksa muuta kuin:
1. keskity tyttöhyvä raskauteesi, omaan ja lapsen hyvinvointiin. Onko kaikki käytännön asiat jo kunnossa?
2. poika menköön armeijaan ja hoitakoon masennuksensa (voi olla huono yhdistelmä).
3. tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, on siis parempi elää tässä ja nyt.
poikahan pitää sua ihan pelinappulana. Sä teet sille kian lapsen ja annat vähän pipariakin kun tekee mieli, mutta silti ei tartte oikeesti olla sun kanssa. Ei tarvi jakaa sun kanssa arkea ja ikäviä asioita.
Entäs sit kun vauva syntyy ja poika näkee, että siitä on vaivaa. Vauvat kun tuppaa itkemään ja kakkaamaan. Katoaa varmaan sitten sun elämästä hetkeksi, kunnes on taas helpompaa.
Ota kuule tyttö hyvä etäisyyttä tohon poikaan. Se ei aiheuta sulle kun sydänsuruja. Isä se toki voi olla, mutta eiköhän tommonen seksin harrastaminen ja muu lääpintä ole vähän turhaa jos ei yhdessä olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tietenkään riko välejäsi anoppilaan etkä lapsen isään, tarvitset varmasti kaiken avun minkä saat.
Mutta älä elättele toiveita, että teillä olisi yhteinen perhe, vaan järjestä asiat niin, että pärjäät yksinkin. Minusta sinun kannattaa ilman muuta sopia niin, että anoppila on mukana lapsen arjessa halujesi mukaan, mutta niin että sulla on ohjat käsissä. Siis sinun ehdoillasi.
Mies tehköön sitten miten parhaaksi näkee. Hänellä on nyt ratkaisun avaimet. Sinun on itse jatkettava elämää. Jos hän sitten haluaa olla siinä mukana, hänen on itse ymmärrettävä se. Pidä omat odotuksesi kuitenkin hänen suhteen mahdollisimman matalina.
Kuulostaa siltä, että suhteessanne on paljon hyvääkin. Me ihmiset olemme heikkoja kaikki tyynni. Heikkoutemme ovat erilaisia, ja minusta näyttäisi siltä, että miehenne kanssa te kuitenkin haluatte tukea toisianne toistenne heikkouksissa. Näin on meilläkin, ja minusta se on parasta, mitä puolisot voivat antaa toisilleen.
Vaikuttaa myös siltä, että teillä ei keskusteluyhteys kuitenkaan aivan täysin pelaa. Minusta olisi hyvä, jos sanoisit miehellesi, että haluat nyt selvyyden tähän tilanteeseen, ja keskustelisitte siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten armeija-aika, vauva-aika jne. eletään. Tehkää selkeitä ratkaisuja ja päätöksiä.
On tärkeää, että sinulla on anoppilassa tukiverkko, älä katkaise yhteyttä sinne missään tapauksessa!
Onnea ja voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli hyvä saada mielipiteitä..
Olen hölmö ja haluan katsoa mitä tulee.. Ehkä ikävä kasvattaa häntä ja tietää mitä haluaa. ja odotan tekeekö armeija tehtävänsä.
Jos ei..
tiedän mikä minua odottaa.. Etsin vielä paikkaani, missä minun olisi parasta olla.
Vauva tulee ja olen onnellinen että se tulee. todellakin toivon että "raaka vauva" arki muuttaisi minut ja ajatukseni.
Kasvan vielä itsekkin. Äitiyteen ja ihan ihmisenäkin. En pyydä mieheltä liikoja eikä hän minulta.
Kiitos kommenteista. Hyvää yötä. Kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella :)
Et, vaikka itse kuinka rakastaisit häntä itse. Mies voi kiintyä lapseen ja toivottavasti tekeekin niin. Sinä voi myös olla miehelle tärkeä ihminen ja ihminen, josta hän välittää. Suurestikin. Sinua hän ei valitettavasti kuitenkaan rakasta. Unohda siis haaveet perheestä.
Suosittelisin, että menet perheneuvolaan tms. keskustelemaan tilanteestasi. Sinun täytyy vain päästää irti miehestä. Se ei ole helppoa, mutta muuta ratkaisua ei ole.
En ole hänen viimeinen naisensa. Olin ehkä ensimmäinen. En vaan ymmärrä, että mikä ihme siinä vapaudessa on niin tärkeää että haluaa elää viikonloppu isänä ja jää niin paljon kaikesta pois.. Miten käännän katkaisimen pois päällä, että rakkaus loppuu?? Kasvattaisiko armeija häntä ihmisenä millään lailla? Entäs jos katson vielä hetken, vain annanko hänen vaan mennä. En anna hänen edes kokea perhe-elämää? Mummoni on sanonut että "ei niin pahaa, että ei hyvääkin" Toivoisin miehen kasvavan.. Rikon kyllä itseni sen tiedän. Miksi tunteita ei voi vaan sammuttaa..
jos jäät odottamaan miehen "järkiintymistä" armeijan aikana. Usko meitä "vanhempia ja viisaampia" ja lopeta turhien toiveiden elättely.
ei ehkä tiedä koko ap:n tarinaa, vaan pienen osan siitä. Kannattaa varmaan itse tehdä päätöksensä eikä toteuttaa galluppina av:n kautta.
sehän on vain hyvä, jos mies jossain vaiheessa huomaakin rakastavansa lapsensä äitiä. On kuitenkin järjetöntä elätellä hyvin heikolta vaikuttavia toiveita...
En vaan ymmärrä, että mikä ihme siinä vapaudessa on niin tärkeää että haluaa elää viikonloppu isänä ja jää niin paljon kaikesta pois..
Miten käännän katkaisimen pois päällä, että rakkaus loppuu??
Kasvattaisiko armeija häntä ihmisenä millään lailla?
Ekaan kysymykseesi: se vapaus kiinnostaa monia miehiä koko elämän enemmän kuin sitoutuminen perhe-elämään. En yhtään ihmettele, että parikymppinen poika ei ole vielä lähimainkaan kiinnostunut isukkina ja kelpo puolisona olosta. Älä hakkaa päätäsi seinään, vaan anna tyypin mennä menojaan. Hän ei ole maailman viimeinen mies!
Ei sitä rakkautta voikaan noin vain kääntää pois. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että elättelet sitä rakkautta yksipuolisesti. Se jos joku ei kannata! Sinun vain täytyy nyt käydä läpi irtautuminen tuosta pojasta - usko pois, että sinä onnistut siinä! Mielestäni kuitenkin, jos lopullinen niitti tuntuu nyt liian vaikealta raskaanaollessa, voithan säästää lopullisen eron vauva-aikaan. Silloin sinulla on enemmän muutakin ajateltavaa, ja ehkä kyllästyt lopullisesti tuollaiseen jahkailijaan.
Armeija ei todennäköisesti kasvata häntä yhtään millään lailla. Korkeintaan baarielämä kiinnostaa sen jälkeen entistäkin enemmän. Armeija on poikien ensimmäinen irtautuminen pois äidin helmoista, se ei suinkaan tee nuorista miehistä valmiita isiä/puolisoita.
Mielestäni sinun olisi viisainta muuttaa kotikonnuillesi, jossa sinulla on edes periaatteessa tukiverkostoja. Mitä ylipäätään teet enää paikkakunnalla, jossa ainoat ystäväsi ja tukesi ovat ex-poikaystäväsi perheineen? Pois sieltä vaan, se olisi oivallinen repäisy irti tuosta kariutuneesta suhteesta.
Vaali ystävyyssuhteita kotipaikkakunnallasi, ala käymään vauvan kanssa äiti-lapsikerhoissa jne. ja etsi aktiivisesti vertaistukea, eli muita nuoria äitejä. Voi olla, että heitä voisi löytyä neuvolan kautta joa odotusaikana.
Ja viimeisimpänä, ellei tärkeimpänä muistutuksena: Olet nuori. Sinulla on kaikki mahdollisuudet edessäsi, myös äitinä. Poikaystäväsi oli ehkä myös sinun ensimmäinen "miehesi", mutta ei todellakaan viimeinen. Löydät kypsän (en tarkoita Vanhan) ja fiksun miehen, joka haluaa vain ja ainoastaan sinut puolisokseen. Ero kirpaisee aina, mutta siitä selviää kyllä. Tsemppiä!
Toi on kyllä säälittävää.
Heilut miehen vanhempien luona vaikket seurustele pojan kanssa. Mikset ole omien vanhempien luona tai asu itse?
Ja mitä ihmettä sää jotain seksiä ajattelet jos ihan pihalla haluatko olla sen kanssa muutenkaan. Jos haluat niin mitä vaikeeta se on sanoa.
Ja mitä väliä jos toinen napsii masennuslääkettä? Ei ihme jos kaikki elämässä on yhtä vaikeaa.
Taidan minäkin olla mummo kun en tajua tollasta alkuunkaan.
Sää et anna sille mitään rohkasua että kertoo ajatuksistaan ja toi kuulostaa joltain teinien väännöltä "kumpi ensin kertoo että tule luokseni".
Lapsi tulee, ei siihen tartte olla enää valmiina! Jos haluat olla miehen kanssa niin sun tarttee kasvaa ihmisena ja oppia jutteleen asioista, muuten tosta ei tule mitään koskaan.
Ja samaan aikaan se teijän rinsessa kasvaa ja ihmettelee mitä te vanhemmat teette.