Lue keskustelun säännöt.
Mitä tämä mies tahtoo?
02.07.2009 |
Olen aikaisemminkin tänne kirjoitellut, mutta aina välillä haluan kuulla teidänkin mielipiteitä.
tilanne on siis tämä. Olen 22 vuotias valmistuin tässä keväällä ja olen kesätöissä. Raskaana olen ja laskettuaika on marraskuussa.
Mies täyttää piakoin 20. menossa armeijaan. Eikä oikein tiedä mitä tahtoo. Hänkin valmistui tänä keväänä.
Olemme nyt eronneet, mutta olemme silti läheisiä.
Ensin kun erosimme pidimme vähän aikaan taukoa, mutta nyt olen ollut paljon ollut miehen vanhempien luona, koska he itse haluavat että olen täällä ja tykkään todellakin olla täällä "metsien keskellä".
Sanoin miehelle että tarvitsen raskausaikana hellyyttä ja tukea jne. Hän oli ensin etäinen mutta on nyt lähentynyt.
Hän käy paljon baareissa, voi tietysti johtua kun on menossa armeijaankin? Sovittu ollaan että muita ei katsella, mutta jutella tietysti saa.
Hän sanoo että toivottavasti en riko itseäni, kun hän on lähelläni ja antaa hellyyttä. että tunteeni ei mene sekaisin, että kun ei olla yhdessä mutta kuitenkin lähekkäin. Itse sanoo että hänellä ei mene omat tunteet sekaisin tästä asiasta.
toisaalta mies on sanonut että rakastaa mua enemmän kuin ystävää ja olen hänelle rakas. Hän pussaa ja halaakin ihan omasta tahdostaankin ja sanoo että kaunistun päivä päivältä. Kertonut myös että hänen rima on noussut naisia kohtaan ja ei kukaan oikein iske ja tule toimeen hänen kanssaan kuin minä.
Seksiä emme ole harrastaneet, koska mies ei halua. Hän syö masennuslääkkeitä. Hän sanoo että ei seiso, mutta toissapäivänä hänellä kuitenkin onnistui vaikka ei pystynyt laukeamaan. Hän sanoo että hän ei halua tehdä tätä paljoa. Häntä ei innosta, mutta on valmis minutkin hoitamaan loppuun.
Puhumme sitten myöhemmin kun mulla on uus mies tai sillä uus nainen jne keskusteluita joskus... Koska hän haluaa ja kysyy. Ajatuksella leikkimistä vain haluaako hän oikeasti sitä?
Hän kysyy multa melkein joka päivä että "ethän sä toivo koko ajan että palattaisiin yhteen"? "ethän riko itseäsi"?
mutta suhde on vähän kuin ilmassa, että voimme ehkä palata yhteen tai sitten emme.. hän sanoo monesti että ei uskalla luvata perhettä.
Kävimme ultrassa. ja saimme kuulla että lapsi on terve. Tytöksi sukupuoli paljastui ja mies oli heti hihkumassa että terve tyttö.. hänestä se on hienoa koska hänen suvussaan on niin paljon poikia. ja sanookin meitä lapsen kanssa että minun tytöt. Isyyteen hän on valmis ja sanoo että on ylpeä sitä että pääsee isäksi ja sanoo että hän on onnellinen että minä olen lapsen äiti ja "annan" hänelle maailman näteimmän tytön.
Perheeseen hän ei välttämättä ole valmis. siinä on joku mörkö hänen elämässään että se ei välttämättä toteudu. Kellään ideaa miksi? Hän puhuukin että en _välttämättä_ ole valmis perheeksi, mutta hän ei kiellä asiaa kokonaan.
Mitä luulette kun lapsi syntyy voiko hän kasvaa perheeseen, kun vauva on minun luonani niin hän ei saa lapsesta tarpeekseen ja vähän niinkuin kasvaa siihen perhe-elämään??
En tiedä. Tuntuu välillä että ihan on kauniit ja rohkeat kuvio menossa, eikä selkeää ratkaisua ole näkyvillä.
Rakastan häntä. Haluaisin sen perhe-elämän, mutta tiedän että ketään ei voi pakottaa..
Neuvoja? Vinkkejä? Kommentointia? Mitä vaan mielipiteitä että mitä luulette miten tulee käymään ja miten pitäisi toimia??
Kiitos paljon -Tytöt- :)
Kommentit (49)
41/49
|
03.07.2009 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
nähneet mihin homma johtaa ja ap katkeroitunut ja murheellinen tapahtuneesta. Ehkä ap:n oma äiti on sanonut samaa kuin mitä tässä vistiketjussa niin monelta...
Se yksinäisyys vaan ei ole niin helppoa.. Kaikilla on joku lähellä. Minä olen aivan yksin. Ketään ei periaatteessa kiinnosta ei siskoani, ei äitiäni ei veljeäni.. Haluaisin tukea, olkapäätä kun itkettää.. on niin lohduton olo.. -ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinusta ap tuntuu ettei riko itseäsi olemalla yhteydessä mieheen niin toki ole hänen lähellään, hänen tukenaan.
Noi baareilut loppuu yleensä lapsen synnyttyä ja uskon että tämä mies ottaa vastuun ja rauhoittuu rinnallesi. En tiedä tuleeko teistä pariskuntaa, mutta kuulostaisi että vastuun kantaa.
Anna ajankulua ja katso miten mies muuttuu sen myötä kun tyttö syntyy.
Paljon onnea teille.
Miettikääpä hyvä av-mamma kansa miten keskenkasvuisia ne teidän pökäleet siellä kotona ovat.. huhhuh ja kats peiliin hörhöt.
Hei haloo!
Kuinka hiton monta ihmistä tälläkin palstalla on joka on löytänyt sen elämänsä miehen parikymppisenä!!! Mitä helvettiä te kusetatte nuortanaista ettei muka voisi olla tämä nuorimies hänelle se oikea. Kyllä se mies yleensä muuttuu kun lapsi syntyy ja ottaa vastuun. Ja kuinka hiton monta 30v. miestä meillä kaikille on tuttavina jotka vielä rälläävät baarissa ja eivät kanna vastuutaan perheestään.. Ei se ikä vaan se kaikki muu!!!!
Monet menee naimisiin 20vuotiaina, moni teistäkin. väitätte että menitte naimisiin aivan epäkypsinä?
olla miehellä mielenterveyshäiriöitä tai masennusta. Niin samanlaiselta minunkin tarinani kuulosti vaikka olinkin huomattavasti sinua vanhempi. Olen tosi surullinen puolestasi sillä miehelläsi on joku "peikko" josta hän tuskin pääsee eroon ainakaan kokonaan. Eikä se ole sinusta kiinni. Hänen vanhempansa pitävät sinusta ja se on ihanaa, tietysti he myös yrittävät pitää sinusta ja lapsenlapsestaan kiinni koska toivovat pojalleen kaikkea hyvää elämässä ja myös normaalia perhe-elämää. Et varmaan kuitenkaan halua viettää tuolla tavoin loppuelämääsi jolloin miehellä on vapaus tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa, ilman vastuita tms mm lastaan ja myös sinua kohtaan ja sinä vain odotata häntä.... Hänen vanhempansa eivät voi korvata sinulle puolisoa ja lapsellesi isää. Vaikutat tasapainoiselta nuorelta naiselta joten lämpimästi suosittelen sinulle harkintaa ja miettimistä mitä SINÄ haluat omalle ja lapsesi elämälle? Ei tarvitse tehdä hätiköityjä päätöksiä, mieti rauhassa.
Minä itse mietin lopulta ihan terapeutin kanssa mitä haluan elmältäni ja mikä minut tekee onnelliseksi. Nyt olen erittäin onnellisesti naimisissa välittävän ja tasapainoisen miehen kanssa.
Nyt en jaksa muuta kuin:
1. keskity tyttöhyvä raskauteesi, omaan ja lapsen hyvinvointiin. Onko kaikki käytännön asiat jo kunnossa?
2. poika menköön armeijaan ja hoitakoon masennuksensa (voi olla huono yhdistelmä).
3. tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, on siis parempi elää tässä ja nyt.
että on ihan hyvä että pojan vanhemmat ovat kiinnostuneita tulevasta lapsenlapsestaan, heistä voi olla paljon apua sinulle ja iloa lapsellesi, kun omat vanhempasi eivät siihen pysty. Mutta valitettavasti, lapsen isästä ei ole sinulle miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkas olikaan mies rauhoittui täysin kun lapsi syntyi. Nykyään asutaan yhdessä ja omakotitalokin valmistui juuri. Mitä parhain perheenisä joka keskittyy perheeseen eikä rellestä. On rellestänyt ihan tarpeeksi sillon suhteemme alussa(ennen vauvan syntymää).
Niin ne ihmiset vaan muuttuu ja rauhoittuu ajan kanssa.
joka ei halunnut olla sinun kanssasi vai miestä, joka vietti vilkasta baarielämää ja yritti etsiä uutta kesäkissaa, mutta kun rima on nyt niiiiin korkeella eikä oikein nyt tahdo löytyä uuttakaan joten roikun nyt tässä sun kanssa paremman puutteessa
Kuinkas olikaan mies rauhoittui täysin kun lapsi syntyi. Nykyään asutaan yhdessä ja omakotitalokin valmistui juuri. Mitä parhain perheenisä joka keskittyy perheeseen eikä rellestä. On rellestänyt ihan tarpeeksi sillon suhteemme alussa(ennen vauvan syntymää). Niin ne ihmiset vaan muuttuu ja rauhoittuu ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielenterveysongelmaisilla ei siellä ole erityisen helppo pärjätä ja moni lopettaa kesken.
Hanki nyt tukiverkko esim. samanlaisessa tilanteessa olevista, muista yksinhuoltajista tms. Se on sinulle ja lapselle paljon paremmin käytettyä aikaa kuin tuossa pojassa roikkuminen. Oletko ajatellut, että jos tosiaan "rikot itsesi" henkisesti, niin se vaikuttaa suoraan vauvan hyvinvointiin. Sinun pitää olla nyt terveen itsekäs ja asettaa oma henkinen hyvinvointisi edelle. Kovasti muuten molempien suvuissa on alkoholismia/mielenterveysongelmia/itsemurhia. Onko tämä tosiaan näin yleistä nykyaikana?
En ole hänen viimeinen naisensa. Olin ehkä ensimmäinen. En vaan ymmärrä, että mikä ihme siinä vapaudessa on niin tärkeää että haluaa elää viikonloppu isänä ja jää niin paljon kaikesta pois..
Miten käännän katkaisimen pois päällä, että rakkaus loppuu??
Kasvattaisiko armeija häntä ihmisenä millään lailla?
Entäs jos katson vielä hetken, vain annanko hänen vaan mennä. En anna hänen edes kokea perhe-elämää?
Mummoni on sanonut että "ei niin pahaa, että ei hyvääkin"
Toivoisin miehen kasvavan.. Rikon kyllä itseni sen tiedän.
Miksi tunteita ei voi vaan sammuttaa..