Oi ei... Mitä mä teen? Oon vaan niin sekaisin tästä kaikesta...

Elämäni on nyt jonkinlaisessa käännekohdassa, mutta en tiedä mitä tekisin. En jotenkin osaa nähdä asioita selkeästi, kun tunteet ovat niin myllerryksessä.



Mulla ja miehellä ei ole mennyt ihan loistavasti. On ollut riitoja ja mietitty eroakin. Lapsia on. Nyt tilanne se, että mies muuttaa ja minä joko muutan mukana tai sitten en...



Totuushan on, että olemme erilaisia ihmisiä. Vaikka rakastammekin toisiamme, niin emme oikein tule arjessa toimeen keskenämme. Lisäksi miehellä on alkoholiongelma, ja minä en jaksa sitä enää. Väittää että siihen tulee nyt muutos, mutta en tiedä uskoako.



Nyt olisi vielä niin helppoa irtautua alkoholistimiehestä, mutta entäs lapset? Entäs rakkaus, jota molemmilla vielä on? Tulisiko elämästämme siltikään mitään, vaikka mies ei olisikaan alkoholisti, kun ei siitä nytkään oikein tule? Kumpikaan ei ole onnellinen, enkä tiedä tuleeko olemaankaan, jos jäämme tähän suhteeseen.



Asiasta tekee vielä vaikeamman se, että meillä on lapsia. Tarvitseeko lasten katsella alkoholistia ja riitelyämme? Entä jos mies muuttaa? Ilmotti jo, että silloin ei paljoa tule lapsia enää näkemään, sen verran kauas on menossa. Miltä se lapsista tuntuisi, jos isä vaan lähtee?



Kaiken lisäksi olen ihastunut erääseen mieheen, ja hänkin juuri ilmoitti pitävänsä minusta... Me olemme "samalla aaltopituudella" hänen kanssaan ja kauan olen haaveillut, että mitäs jos hän on elämäni mies. Mutta asialle ei voi tehdä mitään ennen kuin tiedän mitä teen nykyisen miehen kanssa. Pitäisikö tämä mies vaan unohtaa? En usko, että voimme olla enää vain ystäviä kun tunteet on nyt kerrottu ääneen.



Jos saisi jotain ulkopuolista näkökulmaa tähän touhuun... :/