Ihanaa kun ei ole lapsia!

50-60 vuotiaan naisen.

Ihan mukavia naisia, mutta kamalan lapsellisia ja itsekeskeisiä. Ei ole muuta kuin oma napa vain mielessä ja ei puhettakaan mistään suvaitsevaisuudesta tai siitä, että olisivat jotain oppineet siitä maailmalla matkailusta.



Kyllä heidän kans toimeen tulee, mutta joskus vain...hmmm...miten sen sanoisi...ei vain jaksa kiinnostua heidän navastaan ja siitä elämättömästä elämästä.

vaikka kaipaankin välillä niitä iltamenoja ja rauhallisia aamuja.

Mä harrastan liikuntaa ( jos mies ei kotona, lapset lapsiparkissa ), me matkustellaan saman verran kuin ennen lapsiakin, ja juhlitaankin silloin tällöin.

Lisäksi mulla on kaksi ihanaa lasta, joiden pusut ja "äiti mä tykkään susta hilveesti" on maailman ihaninta kuultavaa. Ikinä en vaihtaisi sun kanssasi paikkaa :)

Olen äiti ihminen, henkeen ja vereen ;)

Nykyisin lapsia saadaan myöhemällä iällä kuin ennen. Elämä on nykyisin myös hyvin erilaista kuin ennen. Nykyisin täytyy sovittaa oma opiskelu, mahdollinen ura, perhetoiveet,matkustelu, harrastukset yms. yhteen. Kaiken saaminen yhtäaikaa on mahdotonta. Naisten hedelmällisyys alkaa laskea vasta n.37 vuoden jälkeen radikaalisti. Toki hedelmällisimpiä hetkiä eletään lähempänä 20 vuotta, mutta usein se on aivan liian aikaista omaan elämään nähden. Ymmärrän halun nähdä ja kokea.Matkustaa ja olla vapaa. Kaikilla asioilla on puolensa. Itse sain ensimmäisen lapseni 39 vuotiaana ja heti perään tuli toinen. Sain lapseni myöhemmin,mutta siinäkin on hyvät puolensa. Olen onnellisempi kuin koskaan! Meillä ei ole taloudellisia huolia,kun uraa on tehty.Voin ja maltan olla kotona lasten kanssa ja nautin heistä enemmän kuin mistään.Olen mennyt ja tullut ja nyt siihen ei ole enää tarvetta. Voimme matkustaa lasten kanssa. Elämme tasapainoista ja aivan ihanaa elämää. Ikinä en antaisi tätä pois. 30 ajattelin samoin...ei lapsia= en ollut siihen valmis.Halusin tuntea, että todella haluan heitä. Myöhemmin olen tajunnut,että en halunnut lapsia silloisen puolisoni kanssa. Elämästäni olisi tullut hänen kanssaan hyvin erilainen kuin nykyinen elämäni...negatiivisessa mielessä. Kenenkään umpihullun kanssa en elänyt, mutta ongelmat olisivat olleet erit ja aika minulle väärä.



Ihmiset elävät elämänsä hyvin eri tavoin. Jotkut asiat valitaan ja toisiin ajaudutaan. Toisilla valinnan varaa on enemmän kuin toisilla,mutta kaikki voivat elämäänsä vaikuttaa.Minulle sopi äitiys lähes 40:nä. Onneksi sain lapsia ja olen 10 vuotta itseäni nuoremman oloinen (ihan muidenkin ja jopa lääkäreiden mielestä:) Urheilen ja jaksan kahden pienen lapsen kanssa todella hyvin. Olen omat asiani käsitellyt ja elämää tarpeeksi elänyt.Jokaisella ikäkaudella on äitiyteen hyvät ja huonot puolensa. Jos tuntee vahvasti, ettei ole valmis, itseään ei pidä pakottaa.Itse kuitenkin tutkiskelisin omia tunteitani rehellisesti...joskus asiat muuttuvat.



Ilman lapsia ei voi ymmärtää omien lasten ihanuutta. Toisaalta jos valitsee lapsettomuuden,ei tiedä muusta ja se on oma valinta. 30 on kuitenkin vielä nuori ja elämä voi viedä mihin suuntaan vain. Avoimin mielin elämään!Toivottavasti onnellisena ja tasapainoisena omista ratkaisuista.Silloin on helppo antaa toistenkin elää omaa elämäänsä tavallaan.Ihanaa syksyä.t. Maailman onnellisin äiti:)

Sen on kirjoittanut muuan erittäin negatiivisesti lapsiin suhtautuva lapseton nainen. Enemmän kuin oikeita lapsia tai lapsen ja äidin suhdetta se kuvaa kyseisen naisen omituisia käsityksiä ja henkilökohtaisia traumoja. Kirjan asetelmahan on se, että lapsi on äidin mielestä syntymästään paha, paholaislapsi. Fiksu lukija tajuaa että kirjan kertojan versiota tapahtumista ei kannata ottaa lopullisena totuutena, mutta suuri osa lukijoista ei silti ymmärrä tätä ja osaa lukea rivien välistä.



Ylipäänsä kirjan idea on kyseenalainen. Se on ihan sama kuin anorektikkonainen kirjoittaisi vihamielisen kirjan "Elämäni läskinä miehenä" ja antaisi ymmärtää että tietää jotain aiheesta josta kirjoittaa.

Sen on kirjoittanut muuan erittäin negatiivisesti lapsiin suhtautuva lapseton nainen. Enemmän kuin oikeita lapsia tai lapsen ja äidin suhdetta se kuvaa kyseisen naisen omituisia käsityksiä ja henkilökohtaisia traumoja. Kirjan asetelmahan on se, että lapsi on äidin mielestä syntymästään paha, paholaislapsi. Fiksu lukija tajuaa että kirjan kertojan versiota tapahtumista ei kannata ottaa lopullisena totuutena, mutta suuri osa lukijoista ei silti ymmärrä tätä ja osaa lukea rivien välistä.

Ylipäänsä kirjan idea on kyseenalainen. Se on ihan sama kuin anorektikkonainen kirjoittaisi vihamielisen kirjan "Elämäni läskinä miehenä" ja antaisi ymmärtää että tietää jotain aiheesta josta kirjoittaa.

kukaan ole jättänyt jonkun kirjan perusteella lapsia tekemättä. Mutta kuten huomaat, ei tuollainen äitiys ole täysin tuulesta temmattua, juurihan yllä kuvailtiin samanlaista suhtautumista lapsiin. Ja luuletko, että kaikki kirjailijat ovat todella tehneet asioita joita kuvailevat? Ja paljon pahemmankinlaisia äitejä ja isiä löytyy, joten ei voi sanoa, että kaikki äidit rakastavat lapsiaan yli kaiken ja ajattelevat aina heidän parastaan.

Mutta kuten huomaat, ei tuollainen äitiys ole täysin tuulesta temmattua, juurihan yllä kuvailtiin samanlaista suhtautumista lapsiin.

oli jo syntymästään paha? Jo kohdussa hän osoitti paholaismaiset taipumuksensa ja koko elämänsä ajan hän yritti tehdä kaikkensa vahingoittaakseen minua? En minä ole tällaista suhtautumista lapsiin huomannut tässä ketjussa. Pitääpä lukea uudestaan.

oli jo syntymästään paha? Jo kohdussa hän osoitti paholaismaiset taipumuksensa ja koko elämänsä ajan hän yritti tehdä kaikkensa vahingoittaakseen minua? En minä ole tällaista suhtautumista lapsiin huomannut tässä ketjussa. Pitääpä lukea uudestaan.

vaan ettei lapset todellisuudessa jaksa juurikaan kiinnostaa, vaan heistä välittäminen on vain näyttelemistä. Minun mielestäni taas tuossa kirjassa äiti yritti välittää pojastaan. Kuten sanottu, kirjahan on fiktiota, ja fiktiossa voi vaikka väittää, että lapsi on syntymästään paha, vaikka tällaiseen mahdollisuuteen ei todellisuudessa uskoisikaan. Jos käyttää mielikuvitusta.

tiedät myös, että kirjan äidin suhtautuminen toiseen lapseensa oli aivan erilainen kuin ensimmäiseen.



Minusta Poikani Kevin on hieno kirja siitä, miten kaikki lapset eivät todellakaan ole suloisia kullannuppuja joita on maailman helpointa rakastaa, ja miten psykopaatitkin ovat aina jonkun poikia ja tyttäriä.

tiedät myös, että kirjan äidin suhtautuminen toiseen lapseensa oli aivan erilainen kuin ensimmäiseen. Minusta Poikani Kevin on hieno kirja siitä, miten kaikki lapset eivät todellakaan ole suloisia kullannuppuja joita on maailman helpointa rakastaa, ja miten psykopaatitkin ovat aina jonkun poikia ja tyttäriä.

mutta toinen lapsi oli oikein malliesimerkki lapsesta joka traumatisoituu luonteensa takia toisella tavalla sairaan äidin käsittelyssä.

Joku kysyi, miksi kolmekymppinen onnellisesti lapseton ihminen roikkuu tällä palstalla.



Itse pyörin täällä ainakin sen vuoksi, että ystäväpiirini alkaa hitaasti mutta varmasti lisääntyä. Minua kiinnostaa, millaisia kysymyksiä äidit (ja isätkin, silloin harvoin kun heitä täällä näkyy) miettivät ja millaisia tilanteita lasten kanssa voi eteen tulla.



Toistaiseksi omaa ei ole tehnyt mieli niin paljon, että olisin valmis kestämään raskauden ja synnytyksen vaivat ja sen täydellisen muutoksen jokseenkin rutiinittomaan elämäntyyliini, minkä lapsen saaminen toisi mukanaan.



Uskon kuitenkin, että lapsista saatava hormonihumala voisi olla kaiken sen vaivan arvoista. Lisäksi oma kuolema voisi olla jonain päivänä helpompi kohdata, kun olisi saavuttanut sen, mihin kaikki lajit elämässään pyrkivät.

ei mene sen edelle kun saat vastasyntyneen paidan alle. Se tunne ei häviä vaikka lapset kasvaa.

tiedät myös, että kirjan äidin suhtautuminen toiseen lapseensa oli aivan erilainen kuin ensimmäiseen. Minusta Poikani Kevin on hieno kirja siitä, miten kaikki lapset eivät todellakaan ole suloisia kullannuppuja joita on maailman helpointa rakastaa, ja miten psykopaatitkin ovat aina jonkun poikia ja tyttäriä.

tulkitsee juuri niin, että lapsi oli paha. Kun taas esim. Wikipedia tulkitsee toisella lailla, eli siten että "Poikani Kevin käsittelee naisen kaksinaista suhtautumista lapsen saantiin, kyvyttömyyttä rakastaa lasta ja sitä mikä tällaisesta lapsesta pahimmassa tapauksessa tulee."

Alle kolmikymppisenä podin kovaa vauvakuumetta, mies ei vaan ollut innostunut. Sitten muutettiin isompaan asuntoon ja mies halusi lapsen. No, sitä ei alkanutkaan kuulua ja minusta alkoi yhä enemmän tuntua että voisin hyvin elää ilman lastakin. Käytiin kuitenkin lapsettomuushoidoissa ja saatiin lopulta lapsi aikaiseksi. Äitiys on ollut kyllä kaikkea muuta kuin hehkeää. Koko ajan joutuu olemaan huolissaan vauvasta ja vajoan täydelliseen epätoivoon jos asiat ei suju kuten pitäisi. Toisaalta, kun kuvittelen elämääni ilman lasta, se vasta toivottomana näyttäytyykin.

psykopaatitkin ovat aina jonkun poikia ja tyttäriä.

siinä vaiheessa, kun psykopaattivauva pahoinpitelee äitiään kohdusta käsin ja sama koskee vastasyntynyttä pikku ilkeilijää. Synnyttäneestä tervepäisestä äidistä ajatus on absurdi. Ongelma vaan on, että varsinkin lapsettomaan tämmöinen menee täydestä ja niinpä myytti läpipahoista vauvoista jatkaa elämäänsä.

en sano missään, että lapsi olisi paha. Vaan että kirjan voi lukea siltä kannalta, että lapsi on sellainen, jota on vaikeampi rakastaa. Haastava.



En sano, että äidillä olisi ollut kaikki kotona, mutta toisaalta lapsikaan ei välttämättä ole ollut sieltä helpoimmasta päästä.



Nykykäsityksen mukaan psykopatia on voimakkaasti geneettistä, eli joillakin lapsilla on siihen altistav(i)a geeni/-ejä. Uskotko todella, että psykopaatit ovat normaaleja pikkupilttejä, joilla kaikilla on ollut kylmä ja kamala äiti, joka ei ole vain osannut rakastaa ihanaa suloista kullannuppuaan?



Wikipedia ei muuten tulkitse mitään, vaan Wikipedian tulkinnankin on kirjoittanut joku _ihminen_, jonka tulkinta tuo yllä lainaamasi on.



#42

Ongelma vaan on, että varsinkin lapsettomaan tämmöinen menee täydestä ja niinpä myytti läpipahoista vauvoista jatkaa elämäänsä.

tämmöinen myytti olemassa vai? Itse olen lapseton, ja minustakin kirjassa oli epäuskottavia juttuja, varsinkin loppu, mutta miksei voi kuvitella, että mitä jos olisi olemassa syntyjään pahoja ihmisiä? Itse en todellakaan ole tekemättä lapsia siksi, että pelkäisin niiden olevan paholaisia, ei multakaan nyt aivot puutu vaikka lapseton olenkin..

Nykykäsityksen mukaan psykopatia on voimakkaasti geneettistä, eli joillakin lapsilla on siihen altistav(i)a geeni/-ejä. Uskotko todella, että psykopaatit ovat normaaleja pikkupilttejä, joilla kaikilla on ollut kylmä ja kamala äiti, joka ei ole vain osannut rakastaa ihanaa suloista kullannuppuaan?

haluaa ja pystyy jo kohdusta käsin vahingoittamaan äitiään? Entä vastasyntyntyt tahallaan kiusaamaan äitiään? Kumpikohan on todennäköisempää, se että "Kevinin" äidille syntyi läpipaha ja uskomattomiin kognitiivisiin suorituksiin pystyvä vauva, vai että äidin sairas mieli (yhdistettynä Kevinin mahdollisesti geneettiseen alttiuteen) loi Kevinin? Hämmästyttävän monet ihmiset onnistuvat silti lukemaan kirjan siitä näkökulmasta, että suuriin ongelma oli vauva.

Nykykäsityksen mukaan psykopatia on voimakkaasti geneettistä, eli joillakin lapsilla on siihen altistav(i)a geeni/-ejä. Uskotko todella, että psykopaatit ovat normaaleja pikkupilttejä, joilla kaikilla on ollut kylmä ja kamala äiti, joka ei ole vain osannut rakastaa ihanaa suloista kullannuppuaan?

Tämän pointtina siis se, että myös "synnyttänyt tervepäinen äiti" voi saada lapsen, joka ei olekaan ihana naantalinaurinko. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että sellainen lapsi syntyy äidille, jolla on jo valmiiksi äitiyteen syystä tai toisesta vaikea suhde.

Äidin tilanne on silloin tuskaisen vaikea, jos ympäristö suhtautuu äidin tunteisiin kuten kirjassa Kevinin isä - sulkemalla pois tietoisuudestaan lapsen osuuden tapahtumaketjuun. Sen, että millainen lapsi on, vaikuttaa aina myös vanhempaansa. Helpon lapsen äidin on helpompaa myös tuntea olevansa hyvä äiti (= hyvä ihminen).

#42

miksei voi kuvitella, että mitä jos olisi olemassa syntyjään pahoja ihmisiä?

mitään mahdollisuutta kommunikoida tätä pahuuttaan äidilleen. Vauvalla ei ole vielä sellaista käsityskykyä ja kapasiteettia aivoissa olemassa. Lapseton ei tätä tosiasiaa välttämättä tajua. Jos äiti luulee VASTASYNTYNEEN tai kohdusa olevan vauvan olevan PAHA, silloin ongelmana on sataprosenttisesti äidin ongelmat vauvan tarvitsevuuden kohtaamisessa.

että äiti tulkitsee vastasyntyneen, vaativan vauvansa pahaksi, mutta jos vauva pahuus ilmenee jo odotusaikana, on minusta selvää, että äidillä on pahoja psyykkisiä ongelmia suhteessa äitiyteen.